Kerttu Kujala – Martta-aktiivi ja monitoimija

Espoolainen Kerttu Kujala tunnetaan rohkeana ja aikaansaavana moneen toimeen tarttujana. Työura alkoi kansakoulunopettajana ja jatkui sittemmin perheyrityksissä. Ennen muuta hän on kuitenkin ollut aktiivinen monenlaisessa vapaaehtoistyössä ja harrastustoiminnassa. Näistä keskeisin on ollut elämänmittainen jäsenyys Marttajärjestössä, johon on sisältynyt paikallisen, maakunnallisen ja valtakunnallisen tason luottamustoimien lisäksi kansainvälisiä kontakteja ja avustustyötä.

Lapsuus ja sotavuodet Kauklahdessa

Kerttu Orvokki syntyi 24.3.1936 Helsingin Naistenklinikalla esikoislapsena Tyyne ja Viljo Mehtosen perheeseen. Vanhemmat hoitivat tuolloin työväentalo Rannikon talonmiehen tehtäviä Espoon Kauklahdessa. Isänisän jäätyä leskeksi joulukuussa 1937 Mehtosen nuori perhe muutti hänen seurakseen Nissinmäkeen. Siellä asuttiin myös talvisodan aikana, jolloin talo täyttyi Helsingistä sotapakolaisina tulleista sukulaisista.

Isä oli kutsuttu nostomiehenä sotapalvelukseen heti välirauhan alussa maaliskuussa 1940. Tyyne Mehtonen lapsineen muutti vuokralle leskirouva Ståhlen taloon. Pienen Kerttu-tytön mieleen jäi, miten marraskuussa 1940 syntynyt pikkuveli Arvo nukkui päiväuniaan ulkona paukkupakkasessa suuressa pyykkikorissa – toki lämpimästi vällyihin käärittynä. Samainen sairasteluista kärsinyt veli vietti pian sodan jälkeen lähes kaksi vuotta Ruotsissa sotalapsena. Kaikkiaan Mehtosen perheeseen syntyi viisi lasta: tyttäret Elina 1943 ja Liisa 1948, toinen poika Aimo 1945.

Viljo Mehtonen palveli jatkosodan aikana pioneerijoukoissa. Hän välttyi suuremmilta vammoilta, ja ikäluokkansa (1908 syntyneet) mukana hänet kotiutettiin heinäkuussa 1942. Loppuvuoden 1944 komennusajan hän vietti Ahvenanmaalla. Kerttu-tytär muistaa isänsä sieltä ruokapulaa helpottamaan lähettämät ruokapaketit: jauhot, sokerin ja ennen kaikkea makoisat Åkerö-omenat.

Koulutien alku ja oma koti

Viljo Mehtonen oli varsin aktiivinen monenlaisessa järjestötyössä ja kunnallisissa luottamustoimissa. Hän toimi myös Kauklahden kansakoulun johtokunnan puheenjohtajana, ja tunsi sitä kautta opettaja Irma Länsiluodon. Tämä lupasi ottaa kuusivuotiaan, intoa puhkuneen Kertun ”kuunteluoppilaaksi” luokalleen syksyllä 1942 – yleisesti tunnettu tapa tuohon aikaan. Sen verran hyvin tuo vuosi sujui, että tyttö sai siirtyä seuraavana syksynä toiselle luokalle. Tämä johti siihen, että Kerttu oli sittemmin aina luokkatovereitaan vuotta nuorempi.

Sodan päätyttyä Mehtosen perhe etsi parempaa asuntoa. Huoneenvuokralautakunta osoitti heille kaksi huonetta ja keittiön Stor-Bassin talon päärakennuksen yläkerrasta talvella 1946. Ahdasta ja ankeaakin oli edelleen – etenkin kun vastahankaisen talonväen kanssa oli kaikenlaista epäsopua.

Helpotus oli suuri, kun Viljo Mehtoselle annettiin rintamamiespalsta Muuralan Furubackasta vuonna 1948. Siellä viljeltiin aluksi perunaa, ja omakotitalo – sittemmin Kiurunkodoksi nimetty – nousi omin ja talkooväen voimin parin kesän kuluessa. Kerttu vanhimpana lapsena oli isällään hanslankarina, ja muistaa että rakennusaikana nukuttiin vintillä. Syksyllä 1951 koko perhe muutti vielä pahasti keskeneräiseen, mutta yhtä kaikki omaan kotiin.

Marttatytöstä oppikoululaiseksi

Ensimmäinen opettaja, sittemmin kollega ja hyvä ystävä Irma Länsiluoto houkutteli Kertun mukaan Espoon Marttayhdistyksen Marttatyttöihin 1940-luvun puolivälissä. Sodan jälkeisestä pulasta huolimatta opeteltiin leipomaankin. Pidettiin esitelmiä, järjestettiin naamiaisia ja puuhattiin monenlaista mukavaa. Kipinä marttatyöhön oli syttynyt – vaikka harrastus jäikin, kun Kerttu siirtyi oppikouluun Helsinkiin.

Uudeksi kouluksi valikoitui vanhemman serkun Irma Pahlsténin esimerkkiä noudattaen Helsingin yhteiskoulu ja reaalilukio (nykyään Herttoniemen yhteiskoulu), ”Musikka”, Hämäläistentalossa Kampinkadulla (nykyinen Urho Kekkosen katu). Tosin kevään 1946 pääsykokeissa Kerttu hylättiin matematiikan osalta. Niinpä kesä kului Elli-isotädin luona Kontiolahdella päntäten ja kansakoulunopettaja Sally Havastilan lähettämiä harjoitustehtäviä laskien.

Aherrus palkittiin: syksyn uusintakoe onnistui, ja oppikoulun ovet aukesivat Kerttu Mehtoselle. Kouluvuosina syntyi monia elämänmittaisia lämpimiä ystävyyssuhteita. ”Musikan likat” kokoontuvat edelleen joka kuukausi vaihtamaan kuulumisia.

Kansankynttiläksi ja Martaksi

Lukiovuosina Kerttu Mehtonen haaveili arkkitehdin urasta. Matematiikan opiskelu kangerteli kuitenkin, joten suunnitelmia piti muuttaa. Ammattiin piti päästä mielellään nopeasti, joten kaksivuotinen opettajaseminaari houkutti. Helsingin va. opettajakorkeakoulu toimi Saksalaisen koulun tiloissa, ja opetustyötä harjoiteltiin Lapinlahden kansakoulussa. Kerttu Mehtonen valmistui kansakoulunopettajaksi vuonna 1956.

Työpaikka löytyi tutulta Kauklahden kansakoululta. Tosin sodanjälkeisten suurten ikäluokkien vartuttua kouluikään oppilasmäärät olivat valtavia, ja koulutalo silloisen Pellon rautatieseisakkeen lähellä jäi auttamattoman pieneksi. Opetusta annettiin useassa eri paikassa, ja niinpä Kerttu Mehtosen ensimmäinen vuosi opettajana kului Glimsissä ja toinen Petaksessa.

Kauklahden kansakoulun uudisrakennus valmistui vuonna 1958 Hansakallion mäelle, jossa toiminta jatkuu nykyään Hansakallion koulun nimellä. Samana keväänä Kerttu Mehtonen avioitui ekonomi Matti Kujalan kanssa, ja nuoripari muutti koulun mäelle opettajille valmistuneeseen rivitaloon.

Kauklahdessa työtoverien joukossa oli oma opettaja Irma Länsiluoto. Vuonna 1961 tämä antoi ymmärtää, että myös Kertun – nyt pienen tytön äiti – olisi aika liittyä Espoon Marttayhdistykseen. Siitä alkoi elämänmittainen marttaura, joka jatkuu edelleen. Ajan tavan mukaisesti lasten ja kodin hoitamisesta huolehti osaltaan perheessä asuva kotiapulainen, mikä mahdollisti äidin aktiivisen harrastamisen. Perhe kasvoi vielä kahdella lapsella: Juha ja Katariina syntyivät molemmat vuoden 1963 aikana.

Oppia kaiken ikää

Marttatoiminnan juuret ovat naisten sivistämisessä, voimaannuttamisessa ja yhteistyössä. Siihen kuuluu oleellisesti uusiin hyödyllisiin ja mielenkiintoisiin aiheisiin ja taitoihin perehtyminen. Marttayhdistyksen jäsenet tai ulkopuoliset asiantuntijat kertovat ja ohjaavat monipuolisesti niin taloudenhoitoon, käden taitoihin, kulttuuriin kuin yhteiskunnalliseen vaikuttamiseenkin.

Kerttu Kujala on omalla esimerkillään ja toimintaa järjestämällä innostanut lukuisia muitakin ennakkoluulottomaan uuden oppimiseen. Marttailloissa ja muissa tapahtumissa on viihtymisen lisäksi tärkeää saada virikkeitä ja oppia. Jo 1970-luvulla pidettiin liikuntapäiväkirjaa ja osallistuttiin rintasyövän varhaiseen toteamiseen tähdänneeseen Mama-projektiin. Martat tekivät makkaroita ja kasvisruokaa, leipoivat karjalanpiirakoita, paistoivat patakukkoa kaloista. Marttojen oma kuoro – Kerttu Kujala innolla mukana – esiintyi yhdistyksen juhlissa, jäsenten merkkipäivillä ja mm. Kaunialan sotavammasairaalassa.

Espoon ja sittemmin Pohjois-Espoon Martoissa Kerttu Kujala on monien muiden tavoin laventanut osaamistaan suorittamalla eritasoisia taitoavaimia. Tähän on kuulunut marttahistoriaan ja vapaavalintaisiin aiheisiin syventymistä mm. opintokerhoissa, kotitalousnäytetyön valmistamista ja kirjallisia lopputöitä.

Kotona on meneillään aina jokin käsityö. Vuosien varrella Kerttu Kujala on mm. tehnyt emalitöitä, maalannut posliinia, neulonut, virkannut ja ommellut vaatteita. Vielä nykyäänkin syntyy kauniita nyplättyjä pitsejä – mainio tapa ylläpitää käsien ja aivojen toimintakykyä ja koordinaatiota!

Terveyttä, ruokakulttuuria, ympäristötekoja

Tietoja ja taitoja on yhdistysten omien jäsenten lisäksi jaettu auliisti myös muulle yleisölle – niin kokkaamisesta, käsitöistä, kierrätyksestä kuin muistakin ajankohtaisista aiheista. Valistus- ja edistämistyötä on tehty monen hyvän asian puolesta, aina ajan hermolla.

Espoon perinneruokia on tallennettu pitäjäruokaprojektissa. Marttojen järjestämät terveelliset Pitkän iän pidot muuttuivat 1990-luvun lamakaudella Pienen rahan pidoiksi Penninvenyttäjän keittokirjoineen. Kerttu Kujala on monelle tuttu näky niin kahvipannun kuin kauhan varressa tai vaikkapa sienineuvontatiskin takana.

Ympäristöä suojeltiin – jo ennen kuin se oli trendikästä – mm. vetoamalla viranomaisiin ja järjestämällä keväisiä siivoustalkoita. 1990-luvulla innostettiin pientaloasujia kompostointiin.

Taitoja nousevalle nuorisolle

Martat niin Kauklahdessa kuin Niipperissä ovat järjestäneet lapsille ja nuorille monenlaisia kursseja vuosien varrella, toisinaan yhteistyössä partiolippukunnan tai koulun kanssa. On opittu pajupillin, pirtanauhojen ja karjalanpiirakoiden valmistusta, ja koululaisille on järjestetty niin iltapäivän askartelukerhoa kuin poikien kokkikoulua.

Vuonna 2002 Niipperissä peruskoulun aloittanut, martta Sirpa Leimion ohjaama luokka pääsi Marttojen kummiluokaksi. Vuosien aikana lasten kanssa on puuhattu monenlaista: leivottu piparkakkuja, leikitty perinneleikkejä, tehty metsäretki, opeteltu omien toiveruokien valmistusta. Kuusivuotinen projekti oli mitä luontevin tapa eri sukupolvien kohtaamiseen ja antoisaan yhdessäoloon.

Luottohenkilö monessa mukana

Jo parin vuoden jäsenyyden jälkeen Kerttu Kujala valittiin Espoon Marttayhdistyksen johtoon. Hän piti puheenjohtajan nuijaa hallussaan 1960–1980-luvuilla useaan otteeseen, ja välilläkin toimi varapuheenjohtajana. Uudenmaan Marttapiiriliiton valtuuston jäsenyys (vuodesta 1973) ja kuuluminen Emäntälehden (nykyään Martat) toimituskuntaan 1972–1976 avarsivat näköpiiriä ja auttoivat marttatoiminnan syvempää ymmärtämistä.

Vuosina 1981–1989 oli vuorossa Uudenmaan Marttojen valtuuston puheenjohtajuus. Samalla Kerttu Kujalasta tuli myös Marttaliiton valtuuston jäsen. Marttapiiriliiton toiminnanjohtaja Kaija Kangasniemen, hallituksen puheenjohtaja Leila Rautalahden ja toimihenkilöiden kanssa työskenneltiin aktiivisesti yhdessä. Etenkin varainkeruussa riitti tekemistä: milloin neulottiin lapasia, milloin myytiin erilaisia palveluksia ulkopuolisille tahoille.

Muuallakin Kerttu Kujala ennätti toimia luottamustehtävissä. 1970-luvulla hän oli Espoossa vaalilautakunnan ja Kanta-Espoon seurakunnan nuorisotyötoimikunnan jäsen. Kaikki lapset kävivät aikanaan koulunsa Espoon yhteislyseossa (Kauklahden koulu ja lukio). Ja kun pyydettiin, lähti Kerttu Kujala mukaan myös koulun vanhempainneuvoston puheenjohtajaksi. Myöhemmin hän on toiminut Espoon Pitsinnypläys ry:n tilintarkastajana.

Uuden yhdistyksen virittäjä

Kerttu Kujala pysyi uskollisena Espoon Martoille vielä muutettuaan Kauklahdesta vuoden 1982 lopulla, kunnes Uudenmaan Marttojen toiminnanjohtaja Kaija Kangasniemi pyysi hänet 1990-luvulla mukaan perustamaan Marttayhdistystä ”uudelle” kotikylälle. Kauan ei tarvinnut harkita, ja niinpä Kerttu Kujala oli innolla mukana aloittamassa Pohjois-Espoon Marttoja 16.2.1993. Hän toimi yhdistyksen puheenjohtajana Helena Tuomelan ja Ulla Aron jälkeen aina vuoteen 2005 asti.

Pitkän marttauransa aikana Kerttu Kujala oli toki ollut monessa mukana ja häneltä usein kysyttiinkin, miten asioita oli tehty ennen tai muualla. Hän kannusti kuitenkin uutta yhdistystä löytämään juuri omat toimintatapansa ja olemaan jäsentensä oloinen, eikä kopioimaan muilta.

Kansainvälisiä kontakteja

Kerttu Kujala on ollut mukana monenlaisilla matkoilla ja kansainvälisessä toiminnassa. Opintoretkillä toki nähtiin tavanomaisia turistikohteita, mutta ennen muuta solmittiin kontakteja paikallisten naisjärjestöjen kanssa ja osallistuttiin kulttuuritapahtumiin. Erityisesti mieleen ovat jääneet Uudenmaan Marttojen matkat Norjaan kesällä 1978 sekä käynnit Itävallassa Österreichische Landfrauen Verbandin vieraana 1986 ja 1996. Unohtumaton oli myös vuoden 1998 matka suomalaisten Marttojen avustuskohteessa Bosnia–Hertsegovinassa Elisabeth Rehnin järjestämällä YK:n pikkubussilla.

Bosnia-projektin loputtua Uudenmaan Martat suuntasivat katseensa – ja auttavat kätensä – Viroon. Jo toistakymmentä vuotta jatkunut yhteistyö Otepään naisten kanssa tiivistyi, kun sinne perustettiin Marttayhdistyksen säännöillä toimiva yhdistys ja ryhdyttiin avustamaan Kuigatsin koulukotia, jossa asui eri puolilta Viroa tulleita orpoja tai muuten heitteille jääneitä lapsia. Heille vietiin vaatteita ja kodintekstiilejä, ja rakennuksia remontoitiin.

Oppivelvollisuuden päätyttyä koulukodin lapset hajaantuivat ympäri Viroa. Näiden nuorten tapaamispaikaksi perustettiin Mummila Kanepin kuntaan. Mummilaa on kunnostettu talkoilla suomalais- ja virolaisvoimin, ja se vihittiin käyttöön kesällä 2001. Otepäästä tuli kaksi ”mummia” käymään talossa silloin tällöin, ja myöhemmin sinne saatiin vakituinen asukas. Talkooryhmät ovat käyneet korjaamassa satoa ja kohentamassa paikkoja – Kerttu Kujalakin useaan otteeseen. Mummila-projekti päättyi vuonna 2007 koulukotilasten vartuttua aikuisiksi.

Yhteistyötä

Kerttu Kujalalla on laajat ja monipuoliset verkostot. Hän on aina ollut valmis auttamaan sekä edistämään tärkeiksi koettuja asioita yhdessä muiden kanssa. Vuosikymmenten aikana Martat ovat hoitaneet lukuisten tapahtumien kahvi- tai ruokatarjoilun. Omakotiyhdistysten, kotiseutu- ja kaupunginosayhdistysten sekä ympäristöyhdistysten kanssa on toimittu paremman ympäristön puolesta mm. siivoustalkoilla ja viranomaisiin vetoamalla. Espoon kuluttaja- ja kotitalouslautakunta on ollut luonteva kumppani esimerkiksi 1980-luvun pitäjäruokaprojektissa.

Yhteistyö myös Espoon tuomiokirkkoseurakunnan (aik. Kanta-Espoon seurakunta) kanssa on ollut tiivistä. Martat ovat huolehtineet Yhteisvastuu-tapahtumien ruokailuista ja myyneet joulupuuroa Kauneimpien joululaulujen yhteydessä. Vuosien ajan Kerttu Kujala ohjasi seurakunnan vanhustenkerhoa, ensin Kauklahdessa ja sittemmin Niipperissä. 1990-luvulla hän toimi äiti-lapsikerhossa ensin leikittäjänä ja sittemmin vetäjänä.

– ja avunantoa

Kerttu Kujalan tarmokkuus ja avuliaisuus eivät ole suinkaan rajoittuneet yksinomaan martan rooliin. 1970–80-luvulla pyöritettiin perheen voimin graafisen alan yritystä, ja ”Kekun” tunsivat niin asiakkaat kuin työntekijät. Toimistopäällikön ja reskontranhoitajan toimien ohessa hän ennätti mm. vastailla puhelimeen, lähettää tavaroita asiakkaille, ommella tuotantotiloihin verhot, tehdä hankintoja konttoriin – ja valmistaa suuria joululounaita sekä järjestää ikimuistoisia juhlia ja retkiä.

Aviopuoliso Matti Kujala toimi vuosia aktiivisesti Leppävaaran Lions-klubissa, ja monen monituista kertaa löytyi vaimollekin tekemistä: talkooväen muonitusta, liivien ompelemista, tapahtumien järjestämistä. Samoin miehen muihin vapaaehtoistoimiin liittyneissä paperitöissä on vuosikausien ajan tarvittu ”sihteerin” apua.

Lapsenlapsia on siunaantunut yhdeksän – kaikki jo aikuisiksi varttuneet; ja heistä jokainen on aikanaan saanut nauttia ”Kemmun” hoidosta ja huolenpidosta. Omien vanhempien ikäännyttyä Kerttu Kujala sisaruksineen auttoi ja hoivasi näitä vaivojaan säästämättä.

Aktiivisuutta arvostetaan

Kerttu Kujalan aikaansaannokset marttatoiminnassa eivät ole jääneet huomaamatta. Espoon Marttayhdistyksen anomuksesta hänelle myönnettiin Marttaliiton pieni kultainen ansiomerkki vuonna 1981. Suomen Leijonan Ritarikunnan ritarimerkin hän sai itsenäisyyspäivänä 1987. Uudenmaan Martat kutsui Kerttu Kujalan kunniajäsenekseen vuonna 2009 ja kunniapuheenjohtajaksi 2014.

Marttatyö jatkuu

Terveyden heikkenemisen mukanaan tuomat vaivat eivät ole pysäyttäneet Kerttu Kujalan menoa. Ikä ei ole este, vaan korkeintaan hidaste. Enää ei neulota kymmeniä sukkapareja myyjäisiin tai leivota satoja pullia kirkkokahveille. Mutta vielä riittää virtaa aktiiviseen tekemiseen ja osallistumiseen, eikä Marttailtaa jätetä väliin ihan pienestä syystä. Kerttu Kujalan omin sanoin:

”Marttatyöstä en tule koskaan luopumaan, nyt voin ottaa asiat rennommin. Minun ei tarvitse olla kaikissa tehtävissä mukana. Nauttinut olen kaikesta. Olen saanut monia hyviä ystäviä. Paljon on heitä, joiden kasvot ovat tutut, mutta nimi on tietymättömissä. Kenties voin vielä jotain antaakin tälle rakkaalle järjestölle. Toista sataa vuotta vanha järjestö olkoon tulevaisuudessakin vahva.”