Kerttu Kotanen - lannistumaton

Kuvassa on noin 40-vuotias nainen. Hän istuu 1950-luvun lopun modernilla vuodesohvalla, seinällä on saman aikakauden kudonnainen, täkänä. Naisella on tumma, kiiltävä ja luonnontaipuisa tukka, kauniit ja viisaat silmät, tyyni, herkkä hymy, tyylikkäät korut ja huoliteltu olemus jakkupukuineen. Jäntevät kädet kertovat, että niillä on tehty raskastakin työtä. Ja vartalon mittasuhteista näkyy mitä ilmeisin selkävamma. Nainen on Kerttu Helena Kotanen.

Kerttu kuoli aivan liian varhain, vain 41-vuotiaana. Viimeiset vuotensa (1963–69) hän työskenteli Alajärvellä taiteilija, professori Eero Nelimarkan (1891–1977) taloudenhoitajana ja oli tarvittaessa myös Nelimarkan 1964 avautuneen museon esittelijä.

Työ Nelimarkka-museossa oli Kertulle rauhaisa elämänvaihe ja täynnä taiteen kauneuden kokemista.

Kerttu Kotasen elämä on esimerkki selviytymisestä menetyksistä ja sairauksista, myös esimerkki toinen toisensa auttamisesta. Suvun ja ympäristön yhteisvastuusta. Hyvinvoinnista elämän kovuuden keskellä. Yhteisöllisyydestä, juuri siitä mitä nykyaikana niin kovasti kaivataan.

Kerttu Kotasen kuolinilmoituksen säe kuvasi kauniisti hänen elämäänsä: ”Et koskaan näyttänyt maailmalle ett ´elon taakka ois´ tuntunut raskahalle, hymyhuulin sä kuljit aina vaan, olit valmis kaikkesi auttamaan.”

Perhe ja koti Alajärvellä

Kerttu Kotanen syntyi 1928 Alajärven Möksyssä maanviljelijä Kalle Vihtori Kotasen (1904–1941) ja Tilda Kotasen (1900-1946, o.s. Humppi) ensimmäisenä lapsena. Pariskunnalle syntyi vuosina 1928–1941 kahdeksan lasta, kuusi tyttöä ja kaksi poikaa. Kaksi tyttöä kuoli 1930-luvulla aivan vauvana. Kerttu oppi pienestä pitäen huolehtivaksi isosiskoksi.

Koti sijaitsi lähellä isän lapsuudenkotia, Hokkalan Haapalaa.  Niinpä isoäiti Emilia Kotanen oli Kertun ja hänen sisarustensa tärkeä tuki.

Elämää koettelee 

Keväällä 1940 Kalle Kotanen, tie- ja vesihallituksen palveluksessa ollut teiden kokenut rakentaja ja laturi määrättiin koulutettavaksi pioneeriksi. Jatkosodassa hän haavoittui marraskuussa 1941 kranaatista Kiestingin Lohivaarassa. Parin päivän kuluttua hän kuoli haavoihinsa kenttäsairaalassa. Kotona nuorin lapsi ei ollut täyttänyt vielä kahta kuukautta.

Isä, perheen tuki ja turva, oli poissa, ja 13-vuotias Kerttu lähti ansiotyöhön. Kokemustakin oli. Jo 10-vuotiaana hän oli ollut uitossa. Kertusta tuli työntekijä hiilityömaalle, kun valtio teetti jatkosodan aikana hiiliä autoihin miilulla Flinkkilässä, lähellä Möksyä.

Kasvuiässä ollut sisukas tyttö uskoi itsensä vahvaksi, vahvemmaksi kuin olikaan. Kun hän ei saanut apua painavan laatikon nostoon mielestään riittävän nopeasti, hän nosti yksin. Selkä venähti vakavasti, tutkittiin ja kipsattiin Seinäjoen sairaalassa.  Selkärangan 10. nikama oli siirtynyt pois paikaltaan.

Kun leskeksi jäänyt äiti tarvitsi lasten ja kodin hoitoapua, Kerttu kuori kipsit päältään, päätti ruveta kävelemään ja töihin. Selkä ei ennättänyt suoristua, se ei seurannut kasvua ja jäi pysyvästi mutkalle, ”kyttyrälle.”  ”Miten nuori ihminen on päästänyt tuollaiseksi selkänsä”, joku lääkäri moitti myöhemmin.

Tammikuun 8. päivän aamuna 1946 äidin vieressä nukkunut sisko huomasi, että äiti ei liiku eikä herää. Äiti oli ollut edellisenä päivänä veljensä kanssa raskaassa metsätyössä, puunkaadossa. Sydän ei kestänyt rasitusta. Kotasen sisarukset jäivät täysorvoiksi. Nuorimmat olivat 7-, 6- ja 4-vuotiaita.

Kerttu äitinä

Vammautunut seitsemäntoistavuotias Kerttu Kotanen ryhtyi perheestä huolehtivaksi äidiksi. Emilia-mummu kävi auttamassa joka päivä ja keitti hyvää ”ohrajauhomuttia”. Taloudellisesti pärjättiin jotenkin. Sodassa kaatuneesta isästä saatiin eläkettä ja Kerttu sai valtion tapaturmaeläkettä.

Isättömillä ja äidittömillä, alaikäisillä sisaruksilla tuli kuitenkin olla virallinen huoltaja. Sitä tehtävää kylän aikuisista kukin hoiti vuorollaan. Kerttu kuitenkin hoiti perheen lapset ja arjen sekä hankinnat ja talouden.

Naapuriinkin Kerttu ennätti tarvittaessa ”lapsenammaksi.” Lapsenhoidon ohessa talon matot olivat heti lentäneet pihalle ja harja heilunut tuvassa. Nuorempien sisarusten kasvaessa Kerttu ennätti myös kylän koulun siivooja-keittäjäksi.

Amerikan paketti

Sodan jälkeen Suomeen tuli Amerikasta avustuspaketteja, niin myös Möksyn kylään. Vaatepakettien jakopaikka oli kylän keskuksessa. Sieltä Kotasen kuusi sisarusta saivat itselleen uudet vaatteet. He tunsivat itsensä niin hienoiksi, että Alajärven kirkolla piti heti käydä valokuvaamossa.

Jonkin vaatteen mutkassa oli kirjeessä osoitetietoja Amerikkaan. Englantia osaava tutuntuttu kirjoitti sisarusten puolesta kiitoskirjeen vaatteista tuohon osoitteeseen ja liitti mukaan Alajärvellä otetun sisarusten valokuvan.

Kirje ja valokuva julkaistiin amerikkalaisessa lehdessä. Missä lehdessä, ei enää ole tiedossa. Kirjeenvaihtoa kesti kuitenkin jonkin aikaa.

Kerttu kotiapulaisena

1950-luvun puolivälissä Kotasen sisarukset olivat jo kukin ”omillaan.” Kerttu Kotanen lähti kotiapulaiseksi kauppiasperheeseen Alajärven Hoiskoon.

Kauppiasperheen poika muistaa Kertun aina iloisena, tarmokkaana ja nopeasti työskentelevänä. Pieni lapsi ei kiinnittänyt mitään huomiota Kertun selkävammaan. Mutta sen tämä lapsi huomasi, ettei Kerttu leikkinyt. Kertulla ei ollut aikaa leikkiin lasten kanssa. Koko nuoren elämänsä hän oli oppinut tekemään niin tiukasti vain työtä.

Taloudenhoitaja Kerttu Kotanen

Kauppias oli taidemaalari, professori Eero Nelimarkan (1891–1977) sukulainen.  Taiteilijan juuret olivat vahvasti alajärveläisiä ja yhteydet alajärvisiin sukulaisiin läheiset. Hänellä oli kesäasunto sukunsa mailla.

Nelimarkka oli jo 1930-luvulla pohtinut taidekoulun perustamista Alajärvelle. Myös maaseudulla tarvittiin mahdollisuutta taiteen näkemiseen, tekemiseen ja koulutukseen. Arkkitehti Hilding Ekelundin suunnittelema, kuvataiteen opetus- ja museotilat sisältävä uudisrakennus, Nelimarkka-museo, valmistui Alajärven Pekkolaan 1964.

Eero Nelimarkka tarvitsi apulaista museoon sekä talouden ja kiinteistön hoitoon varsinkin silloin, kun hän itse ei ollut paikan päällä.  Tähän tehtävään sukulaiset ehdottivat hänelle Kerttu Kotasta. Niin Kerttu muutti Nelimarkka-museon viereiseen rakennukseen ja toimi Nelimarkan taloudenhoitajana vuosina 1963–69, kuolemaansa saakka.

Kerttu Kotasen työn monipuolisuus käy hyvin esille Nelimarkka-Museo säätiön arkistossa säilyneestä kirjeestä vuodelta 1966, jossa Kerttu raportoi asioista taiteilijalle Helsinkiin. Nelimarkka oli samana vuonna saanut professorin arvonimen.

”Proffessöörille

Museolla 15.11.-66

Kiitos kirjeestänne, oli oikein mieltä lämmittävää saada kuulla, että Te voitte hyvin. Kyllä minä täällä menen myös hyvin, samoin kuin koko talon hoito ja kunnossapito. Ihmisiä on käynyt jonkun verran. Kassassa on tällä hetkellä rahaa 252:-  Maitotalossa on sisällä vielä rahaa pitkäksi aikaa. Lämpö ja vesijohdot pelaa moitteettomasti. Lipputanko ja puuasiat ovat myös kunnossa. Auton akkumalaattori on otettu pois ja viety pannuhuoneeseen. Kirjeitä ei ole tänne tullut, jos tulee niin kyllä lähetän sinne.

Kansalaisopiston taidekoulu on täällä ollut joka tiistai klo 18-20 ja opettajana Aira Niemi-Pynttäri, oppilaita on keskimäärin 12. Adeljeerin ovi on aina lukossa ja lukitsemisen jälkeen tuon kaikki avaimet asunnolleni.

Yritän kykyjeni mukaan hoitaa tätä minulle uskottua arvokasta tehtävää ja palkkani otan tästä kassasta.

Toivon teille hyvää vointia ja pikaista kotiin tuloa. Terveisiä Nelimarkan (Kustavin) Matin ja Heikki Uusituvan perheeltä sekä naapurin Liisalta. Näkemiin Kerttu.”

Kerttu Kotanen oli tottunut ottamaan asiat haltuunsa ja hoitaakseen. Hänen tehtäviinsä kuului vastata alueen talojen hoidosta ja kunnossapidosta, hoitaa museota ja kassaa, raportoida koulun toiminnasta. Tarvittaessa hän myös esitteli museota. Eero Nelimarkan paikalla ollessa hän hoiti taiteilijan kotitalouden.

Lisäksi kirjeessä kiinnittää huomiota lauseiden hyvä rakenne, iskevä täsmällisyys ja kirjoittajan kaunis käsiala.

Kertun kuolema

Kerttu Kotanen kuoli äkillisesti, ilmeisesti sydänkohtaukseen, työpaikallaan 14.6.1969. Tuona kesäkuun aamuna Kerttu oli valmistanut aamiaisen Eero Nelimarkalle ja he aterioivat yhdessä pöydän ääressä. Ateria jäi kesken, Kerttu lyyhistyi lattialle. Nelimarkka järkyttyi syvästi.

Paikallislehti uutisoi Kerttu Kotasen kuolemasta:

”Alajärven Pekkolassa kuoli eilen äkilliseen sairauskohtaukseen neiti Kerttu Kotanen. Hän on toiminut Nelimarkka-museon vahtimestarina ja professori Eero Nelimarkan taloudenhoitajana. Hän oli syntynyt Alajärvellä ja oli kuollessaan 41 vuoden ikäinen…”

”… Isä kaatui sodassa v. 1941, äiti kuoli muutama vuosi myöhemmin ja kuusi alaikäistä lasta jäivät kotiin, Kerttu Helena heistä vanhimpana. Näin hän jo pienestä pitäen tottui kantamaan vastuuta ja huolehtimaan toisistakin. Koko elämänsä ajan hänelle olikin ominaista avuliaisuus ja tunnollisuus. Työ oli hänelle kaikki kaikessa. Hän työskenteli vieraiden palveluksessa Kyyjärvellä ja Hoiskossa, kunnes tuli prof. Nelimarkan ja hänen säätiönsä taloudenhoitajaksi. Siinä ominaisuudessa hänet opittiin laajoissa piireissä tuntemaan palvelualttiina ja ystävällisenä ihmisenä, jonka poismeno jätti kaipauksen koko lähiympäristöön. Lähinnä jäivät häntä kaipaamaan 3 siskoa ja 2 veljeä.”

Eero Nelimarkka osallistui hautausjärjestelyihin, osti arkun ja arkkuun Kertulle viimeiset vaatteet. Kerttu Kotanen haudattiin Alajärven uudelle hautausmaalle kauniina ja lämpimänä kesäkuun päivänä 22.6.1969. Hautajaisvalokuvassa hautajaisvieraiden joukosta erottui valkopäinen taiteilija Eero Nelimarkka.