Katri Bergholm - sotilaskotitoiminnan uranuurtaja, kirjailija ja järjestöihminen

”Tuntuu ettei minulla ole ollut vaikeuksia ensinkään”, summaa erityisesti maamme sotilaskotitoiminnan uranuurtajana tunnettu Katri Bergholm elämänsä vaiheita radiohaastattelussa vuosi ennen kuolemaansa.

Jos ei omaan elämään suurempia murheita ehkä mahtunutkaan, eivät ihmiselämän moninaiset ongelmat olleet Bergholmille suinkaan vieraita. Kuudentoista vuoden ajan hän vastasi Kotiliesi-lehden sivuilla nimimerkillä ”Isoäiti” lukijoiden kirjeitse lähettämiin kysymyksiin, jotka useimmiten käsittelivät juuri elämän murheita. Lukijoitaan hän kehotti tilanteesta riippuen joko ponnistelemaan ongelmien ratkaisemiseksi tai toisaalta tarvittaessa hyväksymään ongelmat.

Rooli eräänlaisena kollektiivisena isoäitinä ja yhteiskunnallisena äitihahmona ehkä ohjasi Bergholmia vanhoilla päivillään antamaan äkkiseltään melko ihanteellisen kuvan elämänvaiheistaan, mutta toisaalta niitä tarkastelemalla voi myös hyvin todeta, että hänellä todella oli elämässään monin tavoin onni myötä. Monilla elämänaloilla aktiivinen Bergholm muistetaan paitsi sotilaskotityöstään ja roolistaan Kotilieden Isoäitinä, myös toiminnastaan Mannerheimin Lastensuojeluliitossa.

Säätyläiskoti

Bergholm (os. Ignatius) kasvoi helsinkiläisessä säätyläis- ja kulttuurikodissa, josta saatu kasvatus, sivistys ja sosiaalinen pääoma näkyivät läpi hänen myöhemmän elämänsä. Kotiolot lapsuudessa ja nuoruudessa olivat ilmeisen tasapainoiset ja suhde vanhempiin ja muuhun perheeseen lämmin ja arvostava.

Bergholm toteaa muistelmateoksessaan kasvaneensa perheessä, jonka vanhemmat onnistuivat ”säilyttämään nuoruudenrakkautensa” ja sen myötä luomaan kotiinsa onnellisen ilmapiirin. Säätyläisperheen tyttärenä Katrin ei juuri tarvinnut rasittaa itseään kotiaskareilla tai muulla työnteolla, joten hänen elämänsä suhteessa vaikkapa ajan työläisperheiden lapsiin oli melko vapaata ja huoletonta.

Kymmenlapsisen perheen sosiaalinen elämä oli varsin vilkasta. Isä Karl Fredrik, filosofian tohtori, senaattori ja tilastollisen toimiston johtaja, kutsui vaimonsa Amandan kanssa tilavaan asuntoonsa usein sukulaisia ja ystäviä päivälliskutsuille tai musiikki-iltoihin. Näihin tilaisuuksiin saattoi kerralla osallistua kymmeniä vieraita. Bergholm muistelee, kuinka kodissa puhuttiin paljon yhteiskunnallisista asioista. Isän senaattoriaikoina päivällispöydässä käydyissä keskusteluissa olivat usein esillä valtiopäivillä käsittelyssä olleet asiat. Myöhemmin monella yhteiskunnallisen vaikuttamisen sektorilla kunnostautunut Katri Bergholm kasvoi ympäristössä, jossa yhteisten asioiden hoitoa pidettiin arvossa.[i]

Kevätlukukaudeksi Pariisiin

Yhdeksänvuotias Katri Ignatius aloitti vuonna 1887 koulunkäynnin Helsingin suomalaisessa tyttökoulussa, jossa hän omaksui oman luonnehdintansa mukaan ”todellista, epäitsekästä työtä vaativaa uskonnollisuutta ja isänmaanrakkautta”.

Päästyään tyttökoulusta vuonna 1895 hän olisi halunnut suunnata jatko-opintoihin, mutta hänen vanhempansa eivät innostuneet ajatuksesta. Pari vuotta myöhemmin hänelle tarjoutui kuitenkin säätyläiskodin kasvattina mahdollisuus kehittää itseään ja nähdä maailmaa, kun hänet lähetettiin puoleksi vuodeksi Gollege Sévignéen, pariisilaiseen sisäoppilaitokseen.

19-vuotias Katri Ignatius pääsi paitsi opiskelemaan ja kehittämään kielitaitoaan, myös tutustumaan Pariisin monipuoliseen kulttuurielämään, johon häntä muiden muassa tutustutti Pariisissa samaan aikaan oleskellut, sittemmin oopperalaulajana huomattavaa mainetta niittänyt lapsuusystävä Aino Ackté. Lukuisat mieleenpainuvat kokemukset olivat omiaan lievittämään kalvavaa koti-ikävää, joka sai hänet lopulta palaamaan kotimaahan hieman suunniteltua aiemmin.[ii]

Puumerkkejä ja salakihlat

Heinäkuista kotiinpaluuta seuranneena vuoden 1898 keväänä alkoi Suomen suuriruhtinaskunnan poliittisessa tilanteessa tapahtua muutoksia, jotka aiheuttivat huolta Ignatiuksen perheessä. Bobrikovin nimitys kenraalikuvernööriksi ja vallan vähittäinen siirtyminen venäläiskäsiin epäilyttivät ja aiheuttivat hämmennystä.

”Näin vaikealta ja epävarmalta näytti maamme tulevaisuus ja huolekkaina katsottiin eteenpäin”, kuvaa Katri Bergholm myöhemmin muistelmissaan ajan tuntoja. Huolestuneisuus sai lisäpontta helmikuussa 1899, kun keisari Nikolai II antoi manifestin, jossa määriteltiin Suomen valtiopäiville aiempaa huomattavasti heikompi, lähinnä neuvoa-antava rooli.

Manifestia seurasi Suomessa yleinen paheksunta ja sitä vastustaneeseen kansalaisadressiin alettiin kerätä nimiä ympäri maata.[iii] Tähän nimienkeruuseen osallistui myös Katri Ignatius, joka oleskeli tuolloin Saarijärvellä. Vanhemmat olivat olleet huolissaan tyttärensä terveydentilasta ja lähettäneet hänet talveksi maaseudulle. Myöhemmin hän muisteli, miten ”kynään tottumattomat, vakavailmeiset” saarijärveläisvanhukset vetivät puumerkkinsä adressiin ja hän itse perään heidän nimensä. Tämä oli hänen yhteiskunnallisen toimintansa alkusoittoa.

Vaikka ajan poliittinen ilmapiiri tuntui synkältä, oli yksityiselämän puolella sentään ilonaiheita. Tuona aikana järjestettiin runsaasti erilaisia juhlia ja hyväntekeväisyystapahtumia, joihin Katri Ignatius osallistui ilmeisen aktiivisesti.

Epileptikoiden hyväksi järjestettiin kaksipäiväiset arpajaisjuhlat ja arvanmyyjäksi lupautunut Katri Igantius tarvitsi lisävoimia työhön. Marraskuussa 1898 hän oli tavannut joissakin iltamissa ohimennen nuoren maisterin, Herman Bergholmin, jota hän nyt oikopäätä pyysi tähän tehtävään. Arvanmyynti sujui kaikesta päätellen varsin onnellisissa merkeissä.

Teatteri-illassa 1. joulukuuta, eli noin kuukautta myöhemmin, Igantius seurasi Richard III:n näytöstä Ellen Svinhufvudin aitiossa ja tunnisti alhaalta permannon yleisön joukosta tutun maisterin hahmon. Hän kuvaa suhteen nopeaa etenemistä teatteri-illan jälkeen lyhyen ytimekkäästi: ”Kiirehdin ulos heti ensimmäisellä väliajalla, missä portaissa kohtasin maisterimme ”epileptisistä”. Tiistaina joulukuun 7 p:nä olimme salakihloissa”. Katri Ignatius ja Herman Bergholm vihittiin pari vuotta myöhemmin, 4. huhtikuuta 1900.  [iv]

Petroolikeittiöstä naisklubille

Sittemmin pitkän työuran eduskunnan kirjastonhoitajana tehnyt Herman Bergholm työskenteli avioliiton alkuaikoina vastaavassa tehtävässä Tieteellisten Seurain talossa, ja tuore aviopari muutti ensi alkuun talossa sijainneeseen pieneen ja vaatimattomaan työsuhdeasuntoon, johon kyhättyä alkeellista petroolikeittiötä Bergholm myöhemmin muisteli huvittuneena. Vuoteen 1907 mennessä heille syntyi kolme lasta, Herman Bergholm väitteli tohtoriksi ja perhe muutti Antinkadulle suurempaan huoneistoon.

Katri Bergholm alkoi näihin aikoihin osoittaa enenevää kiinnostusta yhteiskunnallisten asioiden hoitoa kohtaan. Hän osallistui vuodesta 1903 Nuorsuomalaisen naisklubin toimintaan ensin johtokunnan jäsenenä ja myöhemmin varapuheenjohtajana. Säännöllisesti kokoontuvalla klubilla pidettiin alustuksia ja keskusteluja ajankohtaisista yhteiskunnallisista aiheista. Vuonna 1902 perustetun Klubin syntyyn vaikuttivat Bergholmin mukaan noihin aikoihin tapahtuneet ”maata uhanneet valtiolliset tapahtumat, kuten helmikuun manifesti, laittomat kutsunnat, kotitarkastukset ja virkamiesten erottamiset”.

Venäläistämistoimien aiheuttaman levottomuuden keskellä syntyi tarve kokoontua samoin ajattelevien kanssa vaihtamaan ajatuksia ja pohtimaan tilannetta. Keskinäinen yhteiskunnallinen keskustelu ei ollut klubin ainoa toimintamuoto. Se piti päätavoitteenaan valtiollisen valistustoiminnan levittämistä ja asetti vaaleihin omia ehdokkaitaan alkaen vuoden 1906 eduskuntavaaleista, joissa naisilla oli ensimmäisen kerran oikeus äänestää ja asettua ehdolle. Klubin jäsenistä esimerkiksi Tekla Hultin toimi kansanedustajana vuodesta 1908 vuoteen 1920. Osallistuminen klubin toimintaan siis antoi jäsenille paitsi mahdollisuuden tavata samanmielisiä ihmisiä, myös valmiuksia toimia yhteiskunnallisena vaikuttajana. [v]

Henkistä voimaa

Keskustelut kokouksissa olivat vilkkaita ja alun ujoutensa voitettuaan myös Katri Bergholm alkoi ottaa innokkaasti keskusteluihin osaa. Esitelmiä klubilla hän piti esimerkiksi Emile Zolan nuoruudenkirjeistä ja nuorison kasvatuksesta.

Aiheista jälkimmäinen enteili jo hänen myöhempää mittavaa elämäntyötään nuorten asioiden parissa. Puoliso Hermanista tuli vuonna 1907 eduskunnan kirjastonhoitaja ja perheen aiempi varsin epävakaa taloudellinen tilanne parani. Vakituisen tulon myötä rahaa riitti nyt muuhunkin kuin kaikkein välttämättömimpiin hankintoihin. Katri Bergholm kertoo muistelmissaan kuvaavan esimerkin elintason paranemisesta:

”Katrin päivänä, elokuun toisena, mieheni toi minulle lahjaksi mm. hienonhienon vaaleanpunaisen silkkialushameen, joka oli mustalla koristettu. Se oli taftia ja kahisi käydessä, joka seikka siihen aikaan oli tärkein ominaisuus alushameessa. Hän nautti täysin siemauksin siitä, että hänelläkin oli nyt varaa olla antajana.”

Nuorsuomalaisen naisklubin jäsenyys ja epäilemättä myös synnyinkodista saatu vahva malli yhteiskunnallisesta toiminnasta kypsyttivät Katri Bergholmia niihin tehtäviin, joista hänet erityisesti muistetaan.

Bergholmin pienoiselämäkerran toimittanut Mirja Huuhka arvioi, että ”Katri Bergholmiin oli ilmeisesti latautunut paljon henkistä voimaa ja nyt oli hänen aikansa toimia”. Huuhkan mukaan ”Bergholm oli kuin luotu johtajan tehtävään. Hänellä oli sukunsa perintönä naiselle harvinaista voimaa ja itseluottamusta”. Elettiin Suomen itsenäistymisen ja sisällissodan aikoja. Vuosina 1917–1918 Katri Bergholm toimi vangittujen ja karkotettujen avustuskomitean puheenjohtajana.[vi]

Näihin aikoihin alkoi maahamme rantautua myös ajatus siitä, että sotilaat tarvitsevat muutakin huolenpitoa kuin tavanomaista muonitusta ja majoitusta. Sisällissodan myötä asia tuntui ajankohtaiselta.

Sotilaskotitoiminta käynnistyy

Lokakuussa 1918 vangittujen ja karkotettujen avustuskomitean kokoontumisessa Bergholm ehdotti sotilaskotitoiminnan aloittamista maassamme. Aloite sopi sinänsä hyvin ajan henkeen. Sisällissodassa naisilla oli varsin merkittävä rooli sotilaiden huollossa. Esimerkiksi muonitus, majoitus ja lääkinnästä sekä kaatuneista huolehtiminen oli pitkälti naisten vastuulla. Sodan myötä tällainen toiminta alkoi järjestäytyä ja laajeta.[vii] Bergholmin aloitteen myötä perustettiin Sotilaskotiyhdistys ja aloitteen tekijä valittiin sen puheenjohtajaksi. Ajatus tällaisesta toiminnasta ei sinänsä ollut uusi, sillä sotilaskotityötä oli esimerkiksi Saksassa, Ruotsissa ja Tanskassa tuolloin tehty jo vuosikymmeniä. Suomen sotilaskotitoiminnan vaikutteet tulivat kuitenkin pääasiassa Saksasta sieltä kotiutuneiden jääkärien mukana. Varusmiehille haluttiin tarjota mahdollisuus oleskella vapaa-aikanaan viihtyisässä ja kodinomaisessa ympäristössä. Samalla voitiin myös huolehtia siitä, etteivät nämä joutoaikoinaan olisi turhautuneet ja käyttäytyneet sopimattomasti. Perusajatus oli, että hyvän huolenpidon myötä sotilas palvelee maataan innokkaammin.

Mukana toiminnassa oli myös vahva uskonnollinen juonne.  Eri maissa sotilaskotitoiminnan taustavoimina olivat lähes poikkeuksetta uskonnolliset järjestöt. Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys oli usein aktiivinen toimija, mutta esimerkiksi Saksassa ensimmäisen maailmansodan aikana laajamittaista sotilaskotitoimintaa harjoitti yhteistyössä viisi eri kristillistä nuorisojärjestöä. Sotilaista huolehdittiin kristillisen lähimmäisenrakkauden ajatukseen nojaten ja toisaalta nähtiin myös mahdollisuus huolehtia heidän uskonnollisista tarpeistaan. Toiminnan uskonnollinen ulottuvuus näkyi myös siinä, että Suomen sotilaskotiliiton perustamiskokouksen osanottajista ja esiintyjistä huomattava osa oli kirkonmiehiä. Paikalliset sotilaskotiyhdistykset lähettivät edustajakseen 1921 pidettyyn valtakunnalliseen kokoontumiseen koko joukon pappeja.[viii]

Sotilaskotiyhdistyksen ja myöhemmin maanlaajuisen Sotilaskotiliiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valitulle Katri Bergholmille oli luontevaa olla käynnistämässä toimintaa, johon sisältyi uskonnollinen elementti. Lapsuuskodissa ja toisaalta myös tyttökoulussa hän sai vakaan uskonnollisen kasvatuksen. Kirkossa käytiin säännöllisesti, joko isän mukana suomen- tai äidin mukana ruotsinkielisessä jumalanpalveluksessa, ja erityisesti isän kanssa lapsuudessa käydyt uskonnolliset keskustelut jäivät pysyvästi hänen mieleensä. Bergholmin aktiivinen ja uraauurtava toiminta vangittujen, karkotettujen sotilaiden ja lasten hyväksi on nähtävissä osoituksena paitsi humaanista ja isänmaanrakkaasta mielenlaadusta, myös kristillisestä arvopohjasta kumpuavasta auttamishalusta. Bergholm näki sotilaskodin paikkana, joka oikean kodin tavoin ”varjelee nuoria kiusauksilta, kasvattaa Jumalan pelossa, isänmaanrakkaudessa, säädyllisyydessä ja hyveissä.”[ix]

Nuorisolla sija sydämessä

Lukuisista luottamustoimistaan tärkeimmäksi ja rakkaimmaksi Katri Bergholm koki nimenomaan sotilaskotityön. Hän tunsi, että hänen isänmaanrakkautensa ”löysi luontaisimman ilmenemismuotonsa” juuri tässä työssä. 70-vuotishaastattelussaan Bergholm toteaa, että nuorisolla oli erityinen sija hänen sydämessään. Tämä näkyikin selvästi hänen elämäntyössään. Lukuisten nuoriin kohdistuvien luottamustoimien lisäksi hän suuntasi nuorelle lukijakunnalle merkittävän osan kirjallisesta tuotannostaan. Hän pyrki suhtautumaan nuorisoon mieluummin ymmärtäväisesti kuin ankarasti. Tämä näkyy esimerkiksi hänen Kristinusko jokamiehen näkökulmasta -teokseen (1948) laatimassaan kirjoituksessa, jossa hän tarkastelee lasten ja nuorten uskonnollista kasvatusta:

”Ollessani läheisessä kosketuksessa aikamme nuoriin olen niin usein todennut, miten jokin asia juuri sen vuoksi, että se oli kielletty, että siihen kätkeytyi jotakin tenhoavan salaperäistä, kaikkein eniten kiihotti mieltä ja tuntui olevan saavuttamisen arvoista.”

”Mielestäni pitäisikin kasvatuksemme siinä suhteessa olla: Ei suljettuja ovia ja alituisia kieltoja, vaan avoimia ovia, joitten yllä seisoo: Tee se! Tee se! Ja yhä uudet mahdollisuudet ja yhä rikkaammat velvoitukset kohtaavat heitä tällä tiellä antaen elämälle tarkoituksen ja sisällön”

”Toimettomien rouvien puuhailua”?

Katri Bergholm toimi sotilaskotiliiton puheenjohtajana vuodesta 1921 vuoteen 1937, jonka jälkeen hän oli liiton kunniapuheenjohtaja kuolemaansa saakka. Hän matkusteli liiton johtajana säännöllisesti paikallisyhdistyksissä ja niiden ylläpitämissä sotilaskodeissa. Esiintyessään liiton lukuisissa tilaisuuksissa hän oli ilmeisen vakuuttava puhuja. Nuorsuomalaisen naisklubin ensimmäiset jännityksen kangistamat puheenvuorot olivat vuosien myötä vaihtuneet taitavaan ja vaikuttavaan sanankäyttöön. Mirja Huuhkan arvion mukaan ”vaikuttavampaa isänmaallista puhujaa kuin Katri Bergholm on tuskin ollut montakaan tässä maassa. Häntä kuuntelivat kenraalit ja sotamiehet yhtä hartaasti kuin hänen sotilaskotiväkensä tai muu yleisö”.

Sotilaskotityötä ja sen käynnistymistä arvioitiin toiminnan alkuaikoina myös ilmeisen kriittisesti. Kunniapuheenjohtaja Bergholm totesi alustuksessaan Riihimäen sotilaskotipäivillä vuonna 1943, että aluksi toiminta oli ”monen mielestä vain toimettomien rouvien puuhailua. Rouvien, joiden välttämättä piti saada sormensa sellaisiinkin asioihin, jotka eivät heitä vähintäkään koskettaneet.”[x] Ehkäpä sotilaiden miehinen toimintaympäristö näyttäytyi joillekin aikalaisille paikkana, johon naisten vaikutuksen ei pitäisi ulottua. Samassa alustuksessa Bergholm luonnehti sotilaskotisisaren suhdetta varusmiehiin varsin äidilliseksi. ”…meidän tulisi muistaa, että olemme poikiemme silmissä sijaisäitejä. Meiltäkin pitäisi aina riittää aikaa sanoaksemme jonkin ystävällisen sanan, antaa ystävällisen hymyn, tehdä jonkun pienen kysymyksen pojan elämänpiiristä.” Se, että sotilaskotitoiminta Suomessa käynnistyi tällä tavalla ”toimettomien rouvien” aloitteesta, on epäilemättä antanut sille tietyn äidillisen vivahteen. Jos asialla olisi monen muun maan tavoin ollut esimerkiksi NMKY, voi hyvinkin olla, että tämä äidillinen ulottuvuus ei olisi ainakaan samassa mitassa leimannut maamme sotilaskotityötä.

Monta vaikutusaluetta

Sotilaskotityön ohella Katri Bergholm osallistui aktiivisesti myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton toimintaan. Hän osallistui liiton perustamiskokoukseen, joka pidettiin lokakuussa 1920 kenraali Mannerheimin asunnossa.[xi]

 Hän toimi seitsemän vuoden ajan liiton työvaliokunnan jäsenenä ja liittoneuvoston puheenjohtajana aina kuolemaansa saakka. Tälläkin vaikutusalueella hänen erityisenä painopisteenään oli nuoriso, jonka asioita hän pyrki edistämään liiton nuorisokerhotoiminnan puheenjohtajana. Kenraali Mannerheimin koti ja kenraali itse tulivat Bergholmille tutuiksi, sillä liiton kanslistina hän teki työtään tämän yksityisasunnossa, jossa liiton toimintaa aluksi harjoitettiin.

Lukuisten luottamustehtäviensä lomassa Katri Bergholmilta liikeni aikaa myös kirjallisille harrastuksille. Vuodesta 1934 lähtien hän vastasi Kotiliesi-lehden lukijakysymyksiin nimimerkillä ”Isoäiti”. Hän myös laati useisiin kokoomateoksiin artikkeleja ja kirjoitti muutamia kirjojakin, joiden joukossa kaksi laajahkoa muistelmateosta. Bergholmin kristillistä katsomusta edustaa uskonnollisia aineksia sisältävä teos ”Isoäiti, kerro minulle Jeesuksesta”. Kaksi muuta julkaistua teosta, kasvatusopas nimeltä ”Perhe” ja ”Ulos elämään” -niminen teos liittyvät puolestaan kasvatukseen ja elämäntaitoon. Hänen kirjallisen tuotantonsa ja oikeastaan koko elämäntyönsä leimallinen piirre onkin tietty pyrkimys toimia yhteiskunnallisena kasvattajana ja äitihahmona. Tosin Bergholm toimi aikana, jolloin tällaista kasvatuksellista ja äidillistä otetta jossain määrin tarvittiinkin naisten yhteiskunnallisen toiminnan perusteena.

Hyvästit Isoäidille

Katri Bergholm oli Mirja Huuhkan luonnehdinnan mukaan ”tietoisesti sivistyskodin emäntä ja säätyläisrouva, älykäs, henkevä ja huumorintajuinen, ehkä melkein yltiöihanteellinen, mutta sitäkin aidosti”. Hän siis säilytti ja piti yllä monia lapsuuskotinsa ja toisaalta säätynsä piirteitä. Hänessä ikään kuin kohtasi vanha maailma säätyineen ja uusi aika lisääntyvine tasa-arvoineen ja toimintamahdollisuuksineen. Tämän tietyn kaksoisroolin hän kykeni täyttämään ilmeisen kitkattomasti. Katri Bergholm kuoli huhtikuussa 1949. Ahkeran ja arvossapidetyn puheenjohtajan ja koko kansan Isoäidin hautajaisissa oli runsaasti saattoväkeä ja osallistujien joukossa oli mm. Puolustusvoimain komentaja.[xii] Vuotta aiemmin Sotilaskotiliitto julkaisi Katri Bergholmin nimeä kantavan mitalin, jonka voi saada erityisistä ansioista sotilaskotityön rikastuttajana ja jäsenten yhteenkuuluvuuden lujittajana. Katri Bergholm jätti jälkeensä mittavan henkisen perinnön. Lukemattomat varusmiehet ovat vuosikymmenten saatossa saaneet ja saavat edelleen nauttia päivittäin hänen aloittamansa työn hedelmiä maamme lukuisissa sotilaskodeissa.

[i] Huuhka 1980, 96–97

[ii] Bergholm 1944, 430

[iii] Tommila 1999, 129–134

[iv] Bergholm 1944, 439–441

[v] Bergholm 1946, 141–147

[vi] Huuhka 1980, 99–100

[vii] Pohls ja Latva-Äijö 2009, 14–15

[viii] Lahtero, 10–11

[ix] Huuhka 1980, 100–101