Katja Hedberg - ”Journalismi on kulkemista totuutta kohti"

Toimittajan töitä neljällä vuosikymmenellä tehnyt Katja Hedberg on haastatellut asunnottomia, huippu-urheilijoita ja Nobel-voittajaa. Viisikymppisenä hän siirtyi järjestöviestinnän maailmaan. Setlementti Puijolan viestintäpäällikkönä hän kokee olevansa yhä joka päivä uutisten äärellä. 

Syksyllä 2009 toimittaja Katja Hedberg matkusti valokuvaaja Jukka Gröndahlin kanssa juttumatkalle sisällissotien runtelemaan Kongoon. Matkan tarkoituksena oli käydä tutustumassa paikalliseen kouluun, joka oli rakennettu kuopiolaisten keräämillä varoilla.

Matkan jälkeen Katja palasi töihinsä Savon Sanomiin, mutta Kongo ei jättänyt häntä rauhaan. Seuraavana vuonna hän lähti juttumatkalle uudelleen. 

”Kauheudet, joita siellä näimme, käänsivät maailmani äitinä, naisena ja toimittajana ihan uuteen asentoon.”

Vei kuitenkin vielä neljä vuotta ennen kuin Katja ymmärsi, mitä Kongolla oli hänelle ollut todella sanottavanaan.

Yhtälöiden parista paikallislehteen

Jos Katja olisi päässyt Kongoon aikaisemmin, hänen uransa olisi voinut muodostua hyvin toisenlaiseksi. Nuoruudessaan Katja ei kuitenkaan haaveillut urasta järjestötyöntekijänä tai toimittajana. Enemmän häntä kiinnostivat yhtälöt.

”Vanhimman siskoni mies oli teknillisen tiedekunnan dekaani, ja hän teki minulle aina vain vaikeampia yhtälöitä. Minusta niitä oli tosi kiehtovaa ratkaista.”

Sattuma puuttui kuitenkin peliin, eikä Katja päässyt opiskelemaan yliopiston teknilliseen tiedekuntaan. Se oli kova pala ihmiselle, joka rakasti matematiikkaa. Ystävä sai kuitenkin innostettua Katjan seurakseen Haapaveden kansanopiston toimittajalinjalle.

”Olin aina tykännyt kirjoittaa, joten hain sinne. Ja se vuosi tavallaan sinetöi kohtaloni.”

Opintoihin kuuluneen harjoittelun myötä Katja pääsi töihin keskustapuolueen äänenkannattajana toimineeseen sanomalehti Liittoon. Siellä hän teki alusta lähtien vaativia juttuja.

”Minut pistettiin haastattelemaan ministereitä ja tekemään maataloussivuja, vaikken tiennyt eläimistä tai maataloudesta mitään.”

Liitosta Katjan siirtyi työskentelemään Oulu-lehteen. Lehden päätoimittaja, myöhemmin kirjailijanakin tunnettu Joni Skiftesvik oli vaativa mutta hyvä opettaja.

Oulu-lehdessä Katja oppi nopeasti toimitustyön intohimoiseen rytmiin ja yleni lehden ulkoasusta vastaavaksi toimitussihteeriksi. Kirjoituskone sauhusi ja paperit valtasivat pienen oululaisyksiön lattian, kun nuori toimittaja naputteli juttuja sormet sauhuten.

”Me teimme lehteä tosi kovalla sykkeellä ja kunnianhimoisesti.”

Urheilujournalismin arkea ja juhlaa

Viiden Oulun vuoden jälkeen Katjan tie suuntasi Kuopioon. Nuoruudessa jalkapalloa harrastaneelle Katjalle työpaikka Savon Sanomien urheilutoimituksessa oli unelmien täyttymys.

Urheilutoimittajana Katja pääsi matkustamaan ympäri Suomea jääkiekko- ja jalkapallojoukkueiden kanssa. Vaikka hän usein olikin ainoa nainen urheilutoimittajien joukossa, suhtautuivat pelaajat häneen aina kunnioituksella.

”Koskaan missään ilmeissä tai sivulauseissa ei tuotu esille sitä, että minua ei otettaisi tosissaan. Mutta kyllä minä sen verran voin sanoa, että ne minun jutut olivat hyviä.”

Suoranaiseen syrjintään Katja törmäsi vain pari kertaa urheilutoimittajana.

”Kerran alettiin hiihtokisoissa selvittää ison joukon edessä, että tiedänkö, ettei ensimmäisenä maaliin tulija välttämättä olekaan se voittaja.”

1980-luvulla elettiin urheilujournalismin nousukautta. Toimittajia lennätettiin nauttimaan kisatunnelmasta eri puolilla maailmaa. Matkustelun vastineeksi juttuja piti tahkota nopeasti.

”Kiire on toimittajan työn suola.  Monesti siellä arvokisoissa minulla oli vain yhdeksän minuuttia aikaa kirjoittaa kolumni, eikä siellä saanut olla virheitä.”

Urheilutoimituksen arki oli usein hektistä, eikä työtunteja laskettu. Lomillakin piti pysyä ajan tasalla kisatuloksista.

”Kun olimme lomalla purjehtimassa, minun piti aina rantautuessa tarkistaa paikallisesta lehdestä, onko kisoissa tehty ennätyksiä.”

Perheen perustamisen myötä urheilutoimittajan työ alkoi tuntua Katjasta haastavalta. Yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä hän siirtyikin ajankohtaistoimituksen puolelle.

”Rupesin miettimään, että haluan joskus lukea iltasadun omalle lapselleni.”

Totuuden puolesta puhuja

Ajankohtaistoimitus avasi Katjalle oven tarinoiden maailmaan. Hän alkoi johtamaan Päivyri-toimitusta, jonka vastuulla oli myös kulttuuri-, teema- ja sunnuntaisivujen taittaminen. 

Ajankohtaistoimituksessa Katja sai haastatella poliitikkoja, tieteen ja taiteen suurnimiä. Kirsti Paakkasta, Juice Leskistä, Tiina Lillakia.

”Mutta olen haastatellut myös kamalalta virtsalta haisevaa alkoholistia, autossa asuvaa pariskuntaa ja suloista lasta syöpäosaston koulussa.”

Erilaisten ihmisten kohtaaminen ja heidän tarinoidensa kertominen on ollut aina Katjalle journalistisen työn suola.

”Olen kieltäytynyt ison osaston esimiestehtävistä, kun tulin siihen tulokseen, että tehtäväni on tavata ihmisiä, esittää hyviä kysymyksiä ja olla utelias. Olen vain aina halunnut kirjoittaa hyviä juttuja.”

Ajan myötä toimitustyö kuitenkin muuttui. Hyvien juttujen sijaan arkea alkoi raamittaa klikkausjournalismi. Katjaa tämä ahdisti.

”Minulle journalismi ei ole mitään muuta kuin kulkemista totuutta kohti. Ja mielestäni otsikot eivät ole nykyään aina ihan totta.”

Onneksi sattuma puuttui jälleen peliin.

Vuonna 2013 Katjalle tarjottiin vuoden pestiä Kirkon Ulkomaanavun viestinnässä. Tarjous kuulosti houkuttelevalta, ja Katja päätti tarttua tilaisuuteen.

Vuoden aikana Katja johti järjestön viestintää ja järjesti kontakteja suomalaiselle medialle. Hän matkusti myös puoleksitoista kuukaudeksi seuraamaan kehitysyhteistyön arkea Kongossa.

Kolmas Kongon matka avasi lopulta Katjan silmät. Viihdesisältöjä ja klikkijournalismia hän ei enää suostuisi tekemään. Kuukausi Savon Sanomille paluun jälkeen hän irtisanoutui.

”Sitä journalismia, jota minä halusin tehdä, ei ollut enää olemassa.”

Tarinan tarinankertoja

Sitten tuli vuosi 2015 ja Suomeen saapui 32 476 turvapaikanhakijaa. 

Aikansa Katja jaksoi seurata sivusta, kuinka vastaanottokeskuksia pystytettiin ympäri Suomea. Sitten hän tarttui toimeen ja soitti Tarinan vastaanottokeskusta ylläpitävän Setlementti Puijolan toiminnanjohtajalle.

”Sanoin, että ulospäin näyttää siltä, että teillä pitäisi olla joku hoitamassa viestintää.”     

Kolmituntisen palaverin jälkeen Katja aloitti työnsä Puijolan ensimmäisenä viestintäpäällikkönä. Katja sai kehittää pestistä itselleen mieluisan, koska tehtävänkuva oli järjestössä uusi. Hän piti yhteyttä mediaan, palaveerasi viranomaisten kanssa ja loi kriisiviestinnän säännöt.

Katja kehitti Tarinassa myös tarinankerronnan perinteen. Hän alkoi julkaista Puijolan verkkosivuille tarinoita vastaanottokeskuksen asukkaista ja muista Puijolan toiminnassa mukana olevista ihmisistä.

”Opin maailmasta paljon uutta siellä Tarinan pienissä huoneissa. Niitä asioita, joita Tarinan naisten kertoivat, ei voi lukea uutissivuita.”

Tarinan vastaanottokeskus lopetti toimintansa marraskuussa 2020, mutta Katjan työt Puijolan muiden toimijoiden parissa jatkuvat vielä jonkin aikaa. Katjan normaaliin työviikkoon kuuluu somepäivityksiä, esitteiden suunnittelua ja valmistusta, valokuvausta, tiedotteiden tekemistä sekä yhteistyötä eri medioiden kanssa.

Järjestötyön kautta Katjalle on avautunut monia piilossa olleita asioita.

”Aina ennen minulla oli tosi varma kuva siitä, että olen toimittajana asioiden ytimessä. Se ei ole ollenkaan totta. Kuopiossa tapahtuu paljon asioita, joista paikallinen media ei koskaan kirjoita. Se on todella hämmentävää.”

Jollain tavalla Katja kokeekin olevansa enemmän uutisten äärellä Puijolassa kuin aikaisemmin toimittajana. Erona toimittajan työhön on toki se, ettei kaikesta voi uutisoida asiakkaiden yksityisyyden suojan vuoksi.

”Pari kertaa olen kyllä sanonut, että nyt jos olisin Savon Sanomien toimittaja, niin kirjoittaisin tästä. Että tietysti tällaista omantunnonkamppailua olen joutunut käymään läpi.”

Sisimmältään toimittaja

Keväällä tulee kuluneeksi neljäkymmentäyksi vuotta siitä, kun Katja aloitti toimittajana Liitto-lehdessä. Vaikka työtehtävät ovat vaihtuneet journalismista viestintään, kokee Katja yhä sisimmältään olevansa toimittaja.

”Toimittajuus on tapa nähdä maailma, niin eihän sitä voi kääntää pois päältä.”

Tulevaisuus on vielä avoimena, mutta yksi on varmaa. Kongoon on vielä päästävä.

”Haluan mennä sinne pidemmäksi aikaa ja ymmärtää, miten ne tytöt ja naiset siellä selviävät. Sieltä haluan kirjottaa jotain, mitä kukaan ei vielä ole tehnyt.”

Toimittajan sielusta kielii myös se, että pöytälaatikossa julkaisuaan odottaa lukuisia juttuja ja valokuvia. Mitään turhaa tai yhdentekevää Katja ei kuitenkaan halua kirjoittaa.

”Jos saa tehdä niin etuoikeutettua työtä kuin olla toimittaja, pitää pystyä kirjottamaan juttuja, joiden uskoo muuttavan maailmaa.”