Järjestösihteeri Alma Mäkelä - Piikkomekkotyttö

Karkeassa rohdinpuvussaan, piikkomekossa, seitsemäntoistavuotias Alma Mäkelä lähti vuoden 1916 syksyllä kävelemään seitsemän kilometrin taivalta Rotmosta ison tien varteen. Ilmajoelle Perhosta poikkimain tuohon aikaan taisi kulkeminen olla hieman vaivalloista. Muun kaipaavan kotiväen joukosta Alman veljen vaimo kertoi seuranneensa matkan etenemistä metsänreunaan asti ajatuksin, että mitenkähän tuo lapsiraukka maailmalla selviää. Hän kertoi eläessään minulle Alman sen aikaisesta tavallisesta kotikutoisesta vaatetuksesta. Alma oli matkalla karjanhoitokouluun. Sieltä hän valmistui vuonna 1919.

Työura alkoi samana vuonna Kauhajoen tarkkailukarjakkona, seuraavana vuonna alkoi kahdeksanvuoden pesti karjatalousneuvojana Keski-Pohjanmaan Maanvijelysseurassa. Nuo vuodet olivat työntäyteisiä. Yhdessä kiertävää maatalouskoulua johtavan agronomin kanssa he muun muassa keräsivät jäseniä paikallisiin karjantarkkailuyhdistyksiin pitkin pitäjiä, parhaimmillaan tai pahimmillaan miten tuon nyt ottaa, heinäpelloilta mustepullon ja -kynän laukustaan loihtien, tarkoituksenaan saada isännät nimikirjoituksellaan sitoutumaan yhdistyksiin. Pidettiin myös kaksiviikkoisia karjanhoitokursseja, kiertävä koulu kun oltiin.  Ne päättyivät yleensä iltamiin sunnuntaina. Uusi kurssi uudessa kylässä alkoi taas maanantaina. Työaikalaki ja sen edellyttämät vapaapäivät taisivat olla tuntematon käsite.

Kun Alma Mäkelä sai kutsun valtakunnalliseen Sianjalostusyhdistykseen neuvojaksi vuonna 1929, kuului maakunnan lehmistä jo 32 prosenttia tarkkailuyhdistykseen ja alueella oli yli sata sonniosuuskuntaa, joista suuri osa oli Alma Mäkelän ja kiertävän maatalouskoulun johtajan, agronomi Aino Sepän perustamia. Mahtoi siinä, keskipohjalaiseni tuntien, joskus vitsiä piisata nuorten naisten innosta moiseen. Niin juuri, innosta ja asiaansa perehtymisestä, siitä Almaa kiiteltiin kaikissa toimissaan myöhemminkin.

Katselen edessäni noihin aikoihin ihan valokuvaamossa otettua kuvaa hänestä ja ihmettelen, miten taloudellisena tunnettu Alma  on raskinut moiseen turhamaisuuteen sortua. Siinä hän istuu vasen käsi löyhässä nyrkissä tummaan mekkoon pukeutuneena, valoisa katse eteenpäin kohdennettuna. Sellainen hän oli vielä yhdeksänkymppisenäkin. Aikansa naiseksi hän oli jo tuolloin tehnyt melkoisen työrupeaman, mutta matka sen kuin jatkui ja vauhti kiihtyi.

Alma viihtyi vain vuoden täyspäiväisesti sikojen parissa.

Hän palasi takaisin rakastamalleen köyhälle Keski-Pohjanmaalle Karjanjalostusyhdistys ISK:n neuvojaksi. Toiminta-alue ulottui osin Pohjois-Pohjanmaalle ja Keski-Suomeen. Tässä hommassa vierähti neljätoista vuotta. Kiertäessään maakunnan syrjäisimmätkin kolkat ja nähdessään naisten aseman kylissä hänestä alkoi löytyä varsinainen naisasianainen. Hän alkoi työnsä ohella puhua naisosastojen perustamisesta olemassa oleviin organisaatioihin. Niitä alettiin perustaa ja myöhemmin ihan uusiakin. Hänen kaikkiaan yli kaksikymmentä työvuottaan keskipohjalaisen karjatalouden parissa noteerattiin korkealle. Sanoivat, että ”Almalla oli perusteelliset tiedot karjataloudesta. Hän oli erittäin esiintymiskykyinen henkilö ja innostava asiansa esittäjä. Hän oli myös syvästi kiintynyt omaan kotiseutuunsa ja sen ihmisiin ja halusi toimia kaikin voimin näiden elämänolojen parantamiseksi. On selvää, että keskipohjalaisen vahvan karjatalouden yksi ehkä merkittävin eteenpäin viejä ja perustuksen luoja oli juuri Alma Mäkelä ja hänen innostava ja voimakas toimintansa sen hyväksi”. Almalla oli myös mittava lista luottamustoimista eri järjestöissä niin maakunnan kuin valtakunnan tasolla, aina Kesi-Pohjanmaan Kotieläintenhoitajien Liiton monivuotisesta puheenjohtajuudesta valtakunnantasoisen Lomayhtymän pitkäaikaiseen varapuheenjohtajuuteen. Tämä osallistuminen oli alkanut, ajan tapaan jo varhaisina nuoruusvuosina, mistäpä muualta kuin kylän, Möttösen nuorisoseuran johtokunnan jäsenyydestä.

Mutta niinhän se on, että yhden jos jättää niin toinen jo ottaa. Naisen asema maaseudulla oli saanut Alman kiinnostumaan puoluepolitiikasta. Vuoden 1944 huhtikuun alusta hän huomasi tulleensa kutsutuksi Maalaisliiton järjestösihteeriksi ja seuraavana vuonna myös Maalaisliiton Naisten sihteeriksi. Työ Naisten parissa valikoitui sittemmin hänen tehtäväkseen, aluksi toiminnan organisoinnissa, myöhemmin pääsihteerinä, päämääränä naisten osallistuminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Ei ollut ihan helppoa saada naisia päättäjiksi. Hän jalkautui itse ympäri maata perustamaan Naisten paikallisosastoja kulkien junalla ja ennenkaikkea polkupyörällä tuhansia kilometrejä vuositasolla. Tässä hommassa hän tuli tulokseen, että niin kauan kun ei ollut pelkoa, että joku nainen saattaisi nousta kunnanvaltuustoon tai jopa kansanedustajaksi puhallettiin yhteen hiileen, mutta auta armias jos todella alkoi näyttää, että näin oli käymässä. Silloin alkoi kissanhännän veto.

Näiltä ajoilta saamme lukea järjestön historiikistä Alman puhujan ja valistajan taidoista. Hän oli loistava puhuja ja hänellä sanotaan olleen kyky soveltaa puheensa paikallisten olojen ja tilanteiden mukaan tummalla syvällä äänellään selvin lauserakentein ja painotuksin. Hän ei kirjoittanut kuulemma puheitaan koskaan, ne vain suoltuivat hänen huuliltaan kiinnostavina kokonaisuuksina. Niiden kuuntelemiseen ei tarvinnut erikseen motivoitua, niitä vain kuuli ja kuunteli.

Almalla oli sormensa pelissä myös Maalisliiton Naisten ja sittemmin Keskustanaisten järjestölehti Avaimen synnyssä, jopa lehden nimi oli hänen ehdotuksensa. Lehdestä hän toivoi naisten yhteiskunnallista herättäjää. Alma Mäkelä toimi Avaimen päätoimittajana vuosina 1949-65 ja 1966-67.

Kun työura päättyi vuonna 1964 oli valtakunnassa jo huomattava määrä vaikuttajanaisia. Alma jäi eläkkeelle muttei joutilaaksi, moneen tarvittiin. Vielä vanhainkodissa hän perusti taloon lehden ja oli sen itseoikeutettu päätoimittaja, lajissaan maan vanhin kertomansa mukaan.

Yhteistyökykyisenä humaanina ihmisenä hän ajautui lukemattomiin yhdistyksiin ja järjestöihin niin paikallisella kuin valtakunnallisella tasolla. Sen lisäksi hän opiskeli koko elämänsä ajan. En ymmärrä mistä hän repi ajan kaikkeen tekemäänsä. Konttoriopistoa, kirjanpitoa, keskikoulukurssit ruotsi, suomi, ainekirjoitus, historia ja paljon paljon muuta. Muistan hänen ruotsinkielen ”jatko-opintonsa” omanlaisenaan YYA-sopimuksena. Lauantaisin saapui Alman viihtyisään kotiin parempiakin päiviä nähnyt, lievästi laitapuolta kulkeva suomenruotsalaisnainen. He puhuivat ruotsia iltapäivän, nainen sai ehkä viikon ainoan lämpimän ateriansa ja Alma oppi kuullun ymmärtämistä. Hänellä oli kotonaan melkoisen paljon kirjoja, etten sanoisi kirjasto, mistä hän lahjoitti meille sukulaislapsille aina käydessmme kirjoja halumme mukaan. Hänen mentyään ei mennyt vain kirjasto, vaan jotakin paljon enemmän. Hänen historian tuntemuksensa oli loistava, asiakokonaisuudet vuosilukuja myöten tulivat viimeisiin vuosiin asti kuin apteekin hyllyltä.

Sitten oli olemassa vielä sukututkija-Alma. Tiedot kotimaisista lähteistä kartoitettuaan hän istui kymmeniä, ellei peräti satoja tunteja Ruotsin valtion arkistoa penkomassa päästen kirjeopiston keskikoulukurssin ruotsinkielentaidoillaan aina 1400-luvulle asti sukumme vaiheissa. Moottorina hän toimi myös sukuyhdistystämme perustettaessa vuonna 1963. Kysyessäni häneltä, oliko  karjakon ammatilla mitään tekemistä sukututkimuksen kanssa sain topakan vastauksen ”totta kai”. Sama polveutumisoppi se on karjallakin, siellä vain ollaan joutuisampia.

Alma oli lähtöisin neljätoistalapsisesta perheestä, itse naimaton, mutta meitä sisarusten lapsia oli yli viisikymmentä. Meidät ja vielä lapsemme hän tunsi nimeltä, hyvä ettei muistanut vielä syntymäaikojakin. Olimme kaikki hänen heimoaan. Hän oli iloinen jokaisen pienestäkin menestyksestämme. Erikoisen hyvillään muistan hänen olleen jos, sitten kun ammattikouluja alettiin perustaa, joku oli sinne päässyt.

Hänen sosiaalisuutensa riitti myös taloudellisiin uhrauksiin. Nuorimmalle veljelleen hän kustansi maamieskouluopinnot. Lie kuitenkin ollut lievä pettymys, kun pojasta tuli tinuri. Sukuyhdistys sai huomattavan summan, pienemmistä lahjuksista en edes tiedä. Itse sain häneltä lahjaksi kansakorkeakouluvuoden. Sielllä  kuulin ainoan kerran hänen julkisesti esiintyvän, aiheenaan maaseudun vesijohtoistaminen. Tuli selväksi niin ruosteiset vedet kuin naisten ämmänlängillä hierretyt olkapäät ja talvisin kuivuvat kaivot.  Sen kuulemisen perusteella voin yhtyä muihin hänen puhujanlahjojensa kehujiin. En tiedä mikä oli syy tai toive kohdallani opintojeni kustantamiseen muu kuin köyhyyteni, sitä hän ei koskaan tuonut julki. Mutta jos hän minusta politrukkia oli toivonut, niin pieleen meni, tuli jotain aivan muuta.

Alma(Alama)

Sitkeä, vaatimaton nainen, jonka jouluateriakin käsitti vain ruisleipää ja rasvasilliä, jonka rakkaussuhteista ei suvulle tietoja herunut ja joka oli omaksunut kristillisen elämänmenon. Varsinainen Alma-friidu niin kuin serkkuni häntä kutsuivat. Yhdeksänkymmentäyksivuotiaana Alma  maakuntalehden koko sivun käsittävässä kirjoituksessaan jätti keskipohjalaisille perinnöksi ajatuksen, etteivät päästäisi rahaa ja vaurautta mielensä yksinvaltiaaksi. Jos niin tapahtuu meistä tulee ahneita saalistajia.