Tuolla Pohjois-Karjalassa,

majaisessa matalassa näin mä päivän valon,

suojas Suomen salon.

Sisko mulla, veli myös,

isä lihakauppatyös.

Äidin pitää sain vain hetken,

alkoi tiensä ikiretken

Uuden äidin sain mä kyllä,

siskosia, veljiä, vaan osain kun hyljätyllä.

Parhaani tehdä vaikk ́yritin,

milloinkaan ei mikään hyvin.

Pieni olin, sisu suuri,

siksi päätöksein kuin muuri:

Pois lähden maailmalle,

ehkä joskus paremmalle,

osaselle minäkin,

siten joskus pääsisin.

Ikää vain kaksitoista,

kuka huolis piikaa moista.

Paikan sain mä kuitenkin,

lehmät lypsin, hoitelin.

”Eteenpäin elämässä!”

kaikui aina mielessä.

Viimein askeleeni niin

päätyi suureen kaupunkiin.

Hyvien ihmisten myötä

opin monenlaista työtä.

Käsityöt- kaupantekokin

tarttui muihin oppeihin.

Elokumppanini myöskin löysin,

elo jatkui uusin köysin.

Tyttö syntyi.

Muutot kaupungista toiseen,

kyllästyin jo touhuun moiseen.

Tänne Vaasaan päästyäni (v. 1932)

tuumin voimain säästäväni.

Aloin käsitöitteni kaupan kera kapsekin,

kauppapöytä torilla – viimein sain jo oman puotinkin.

Tytön viel toisenkin

vuosien kuluessa pyöräytin.

Vuodet ahkeroiden vieri työn touhussa.

Milloin mäki laskussa – milloin nousussa.

Myötämäki- yrittäjätahto eteenpäin kantoi,

menestystä – toisen puodinkin jo ” antoi ”.

Tyttäreni vanhempi alust ́asti tuli puotiin,

hänelle näin äidin opiss ́ura luotiin.

Nuorempi taas koulunkäyntiä tahtoi jatkaa,

siinä hällä monenlaista oppimatkaa.

Perhetapahtumat iloiset,

toivat lastenlapsoset.

Surun koin mä raskaimman,

tyttärein kun vanhemman

onnettomuudess ́menetin – kuitenkin:

nöyrin mielin- tyytyin kohtaloon – jälleen yritin.

Saatos vuosikymmenten kera työni, perhepiirin,

hyvien ihmisten olen saanut elää vaiheikasta, opettavaista elämää.

 Kiitollisna Luojalleni pyydän Häntä edelleenkin suojakseni, 

jokaisena päivänä saanhan olla terveenä. 

Kuuntele ja katso Ulla Salmen teksti https://drive.google.com/file/d/0B_0gzthCEvakVHpGVXJoR043ZlU/view