Hilma Lehtiö - Kirjekuoritehtaan työntekijästä Kansanhuollon johtajaksi

Työläisperhe

Hilma syntyi tamperelaiseen työläisperheeseen kuopuksena vuonna 1896. Perheen yhdeksästä lapsesta esikoinen Johannes kuoli kuusivuotiaana ja myöhemmin syntynyt Naima yhdentoista päivän ikäisenä. Vuosisadan vaihtuessa perhe asui tyypillisessä työläisasunnossa Alarannassa. Yksitoista henkeä jakoi yhden huoneen, keittiö kuului neljälle perheelle siten, että jokaisella oli piisissä oma keittopaikka.

Hilman isä joutui hakemaan työtä teollisuuskaupungissa, kun vanhin veli peri kotitalon Hauholla. Isän perintönä oli ilmeisesti hevonen, joka tarjosi toimeentulon kaupungissa. Näin Hilman isästä oli oman aikansa yksityisyrittäjä: kuorma-ajuri, joka kuljetti eri puolille kaupunkia tavaroita satamasta ja asemalta. Muuttokuormia tarvittiin, kun perheet vaihtoivat asuntoja. Ajurin oli anottava toimilupa joka vuosi maistraatilta. Äidillä riitti töitä omassa perheessä. Hän saattoi tehdä tilapäisesti töitä pitoapulaisena, torikauppiaana tai pyykkärinä.

Lapset kävivät kansakoulun ja sijoittuivat vähitellen työelämään. Vanhin pojista Kalle hakeutui konepajan työmieheksi, mutta siirtyi myöhemmin puhelinlaitokselle, jossa hänestä tuli puhelinmonttööri. Tällä alalla hän suoritti elämäntyönsä. Teollistumisen myötä viestintä tuli tärkeäksi.

Seuraavaksi vanhin Viktor lähti siirtolaiseksi Amerikkaan. Hän siirtyi sieltä monien muiden mukaan Kontupohjaan Neuvostoliittoon rakentamaan uutta yhteiskuntaa. Stalinin vainojen aikaan hänet karkotettiin Suomeen useiden muiden kanssa, jotka eivät suostuneet tuon ajan systeemiin. Hän palasi kotimaahan ilman pankkikirjaa, passia ja työtodistuksia. Ne otettiin häneltä rajanylityksessä. Hän toimi sittemmin viilarina teollisuustöissä Tampereella.

Perheen tyttäristä vanhin Olga oli töissä Tampereen Pellavatehtaalla. Kun leskeksi jäänyt, 27 vuotta vanhempi laitosmies nai Olgan, avioliitto nosti Olgan yhteiskunnallista arvostusta ja asemaa. Emma (Emmi) oli itsellinen liikeapulainen ennen avioliittoa, jonka hän solmi 34-vuotiaana kymmenen vuotta vanhemman pienviljelijämiehen kanssa. Molemmat Viitasen perheen tyttäret ottivat kasvattilapset, koska omia lapsia ei ollut. Samoin menetteli Otto-veli.

Perheen kuopus

Hilma, kuopus, olisi lahjakkaana halunnut käydä oppikoulua. Hän olikin vuoden Tampereen suomalaisessa tyttökoulussa ja sai hyvän todistuksen. Koulunkäynti päättyi siihen, ettei isällä ollut varoja kouluttaa häntä pitemmälle. Pidettiinkö koulunkäyntiä tytölle tarpeettomana, en tiedä. Tämä ratkaisu oli varmasti suuri pettymys opinhaluiselle tytölle. Hilma sai työtä kirjekuoritehtaan työntekijänä. Suuret tamperelaiset tekstiilitehtaan eivät häntä houkutelleet.

Hiukan alle 30-vuotiaat veljet Otto ja Hugo kuuluivat työväestöön ja olivat työväenopiston riennoissa mukana. Veljet vetivät Hilman työväenopiston piiriin, missä hän saattoi tyydyttää opinhaluaan. Hänellä oli hyvä laulunääni, joten työväenopiston kuoro saattoi olla yksi tie lahjojen kehittämiseksi.

Otto oli aluksi jalkinetyöntekijä ja kuului ilmeisesti Suomen Nahkateollisuustyöväen ammattiliittoon. Kun työväestö alkoi järjestäytyä sekä poliittisesti että ammatillisesti, ammattiyhdistysten jäsenmäärät kasvoivat nopeasti. Jäsenistön asioita varten tarvittiin toimistotyötä. Oli tarpeen saada jäsenkortisto ajan tasalle. Myös Nahkateollisuustyöväen liitto tarvitsi tilapäisen toimistoapulaisen. Ilmeisesti Otto auttoi Hilma-sisartaan saamaan tämän väliaikaiseksi tarkoitetun tehtävän, joka tarjosi tehdastyöhön verrattuna erilaisen työympäristön ja työn.

Tehtävä edellytti muuttamista Tampereelta Helsinkiin, missä Kalle-veli tuolloin asui. Näin Hilma saattoi asua veljensä kodissa Punavuoressa. Liiton toimisto sijaitsi muiden ammattiyhdistysten toimistojen tavoin Helsingin Työväentalossa. Pieni toimistotila jaettiin kolmen muun ammattiyhdistyksen kanssa. Hilman työtodistuksen mukaan työsuhde alkoi 6.12.1917. Tuo päivämäärä on osoittautunut tärkeäksi, koska silloin Suomi julistautui itsenäiseksi valtioksi. Tieto tästä ei levinnyt, eikä sen merkitystä osattu silloin nähdä. Hilman työtodistus kattaa kuitenkin merkittävän ajan Suomen historiassa, sillä työsuhde päättyi 15.5.1918, jolloin vietettiin sisällissodan voitonparaatia.

Hilma toimi näin sisällissodan ajan Helsingissä tapahtumien keskipisteessä. Työväentalo vallattiin. Se kärsi aineellisia vahinkoja, mutta siellä toimittiin varmasti viimeiseen asti. Helsingin työväenyhdistys ei antanut tilojaan punakaartilaisten käyttöön kuin pakon edessä. Hilman kokemukset kaiken tämän keskellä olivat nuorelle naiselle mieleenpainuvia. Oliko hän koko työtodistuksessa mainitun ajan Helsingissä, ei ole tiedossa. Epävarmuus ja turvattomuus sävyttivät elämää. Sodan äänet, kaatuneet, hävitys löivät leimansa tunne-elämään. Työväen kokemat tappiot sävyttivät tulevaisuuden rakentamista, jos sitä rohkeni ajatella.

Sisällissodan vaikutus

Sisällissota jätti Tampereella Helsingin kokemuksia syvemmät jäljet. Hilman palattua oli edessä karmea todellisuus. Otto ja Hugo eivät tiettävästi olleet kovin aktiivisia työväenliikkeessä, mutta halusivat parempia elinolosuhteita työläisille. He olivat tavalla tai toisella käydyissä taisteluissa punaisten puolella, työväen asian ja parempien elinolosuhteiden puolesta kamppailemassa. Otto selvisi hengissä, Hugo katosi.

Ilmeisesti Hugo ammuttiin monien muiden mukana vapaustaistelun nimissä, ja hänet haudattiin hautaan tuntemattomaan paikkaan. Kuolleeksi julistaminen ja kuolinpäivän määrittely tapahtui vasta vuonna 1976 Tampereen raastuvanoikeudessa.

Tampereella oli taistelujen jäljiltä ruumisläjiä, jotka työnnettiin joukkohautoihin ja haudattiin ilman minkäänlaisia menoja. Hilma kulki varmaan äitinsä kanssa etsimässä näistä läjistä Hugoa monien muiden omaisten tavoin. Ne olivat turhia etsintöjä, mutta he joutuivat todistamaan sellaista, mikä ei unohdu, vaikkei siitä voinut puhua. Kirkon jäseniksi kastetut eivät saaneet kirkollista hautausta, koska he olivat voittajien mielestä väärällä puolella ja väärällä asialla. Miten syvästi tämä loukkasi oikeudentuntoista!

Alkoi vaikenemisen aika. Elämän oli jatkuttava. Oli löydettävä uudet rakennuspuut rikkinäisen mielen ja hävitetyn ympäristön keskellä. Mistä ne löytyivät? Ensiksi laulamisesta! Se tuntuu uskomattomalta, mutta Hilman tarina kertoo siitä.

Tulevaisuuden rakennuspuita

Hilma oli Tampereen Villateollisuustyöväen sekakuorossa. Hilman kuorotoiminta alkoi tässä kuorossa jo ennen sisällissotaa. Kuoro oli muutakin kuin harjoituksia, uusien laulujen oppimista, oman äänen, instrumentin, kehittämistä. Se oli toveripiiri, joka järjesti juhlia ja esiintyi kuorona niissä. Kuorolaiset harjoittelivat näytelmiä, järjestivät esiintymisretkiä naapurikuntiin sekä retkiä omaksi virkistykseksi Viikinsaareen. Harjoitusten ulkopuolella tutustuttiin ja iloittiin yhdessäolosta. Luottamustehtävissä olleet joutuivat paljon tekemiseen keskenään. Sisällissodan päätyttyä jo muutaman kuukauden kuluttua toiminta jatkui entiseen tapaan.

Kuorossa Hilman tutustui nuoreen mieheen, Hannes Lehtiöön (Kaarle Johannes, 1898-1981). Hän oli Pyynikin harjun eteläpuolella, Tahmelassa asuva metallimies, jolla oli ammattikoulutus. Hannes oli perheensä esikoisena tottunut kantamaan vastuuta nuoremmista sisaruksistaan. Hänen isänsä oli perustamassa Tahmelan työväenyhdistystä, joka toimi Tahmelan työläisasutuksen elinolosuhteiden parantamiseksi. Yhdistys ei ollut mukana sisällissodan taisteluissa. Hanneksen isän jäsenkirja löytyi vanhan talon purkamisen yhteydessä. Se oli piilotettu todennäköisesti sisällissodan aikana. piilottaminen kertoo halusta sanoutua irti väkivaltaisesta työväenliikkeestä, ja oli samalla eräs vaikenemisen ajan piirre.

Kovia kokenut Hilma sai Hanneksesta hyvän kuuntelijan ja lohduttajan. Hannes lähti sotaväkeen, itsenäisen Suomen armeijaan, jossa hän toimi Utissa lentokonemekaanikkona ja myöhemmin näiden esimiehenä.

Kuorossa syntyi ajatus työväen kuorojen ja soittokuntien yhteistyön tiivistämisestä. Se johti Suomen Työväen musiikkiliiton perustamiseen. Hilma oli aktiivinen kuorolainen, joka valittiin musiikkiliiton perustamista valmistelevaan toimikuntaan. Näin hänestä tuli yksi musiikkiliiton perustajajäsenistä.

Hilma ja Hannes solmivat avioliiton vuonna 1921. Veljen katoaminen ja kirkon taholta tullut punaisten kohtelu vieraannuttivat Hilman kirkosta. Kun uskonnonvapauslaki tuli voimaan vuonna 1923, Hilma erosi kirkosta. Hannes seurasi vaimoaan hiukan myöhemmin. Esikoistyttären syntyminen seuraavana vuonna oli todennäköisesti syynä siihen, että pariskunta palasi runsaan vuoden eroamisensa jälkeen kirkon helmaan. He halusivat lapsensa kastettavan. Lapsen syntymä antoi uskoa tulevaisuuteen.

Jossakin vaiheessa tämän jälkeen Hilma liittyi Tampereen Nuorten Naisten Kristillisen Yhdistyksen (NNKY) toimintaan. Hannes on maininnut jälkikasvulleen, että hän itse koki jonkinlaisen herätyksen. Sen seurauksena hän lopetti viulunsoiton. Liittyivätkö nämä jollakin tavoin yhteen, jää olettamuksen varaan. Hilmalle NNKY antoi uudenlaisen käsityksen kristillisyydestä. NNKY edusti tuohon aikaan herätyskristillisyyttä, jossa oman uskonelämän hoitaminen korostui. Samalla kannettiin vastuuta myös vähäosaisista.

Myös Hanneksesta tuli Työväen musiikkiliiton aktiivinen jäsen. Hän oli mukana liiton julkaisun Työn sävelen kehittämisessä. Hän antautui tähän vapaaehtoistyöhön niin, että se johti uupumukseen. Samalla hän opiskeli työn ohella kunnallisalan asioita ja sai vähitellen opintonsa niin pitkälle, että hän saattoi hakea tämän alan työtä. Hämäläispoika irtautui juuriltaan ja sai työpaikan Juvan kunnankirjurina.

Sisällissotaa seurannut vaikenemisen kausi nosti esille ne arvot, jotka olivat merkityksellisiä tulevaisuudessa. Kuorolaulutoiminta on aluksi merkittävä. Sitten seurasi uusi näkökulma tulevaisuuteen, kun perheeseen syntyi tytär, jonka kasvatuksesta tunnettiin vastuuta. Kolmas tekijä oli kirkollisesta elämästä poikkeava kristillisyyden muoto NNKY. Kun punaiset eivät saaneet kirkon taholta myötätuntoa eivätkä tukea tulevaisuuden rakentamisessa, kristillinen yhdistys avasi mahdollisuuden henkilökohtaiseen uskoon. Juvalle muutto siirsi vaikeiden muistojen kohtaamisen helpommaksi. Itä-Suomessa voitiin toimia kauempana kipeistä asioista.

Hämeestä Savoon

Juvan kirkonkylä oli pienen hämäläisperheen savolaisympäristö. Perhe-elämä ja sosiaaliset kanssakäymiset saivat uudenlaisen muodon työläisperheistä lähteneille vanhemmille, syntyi virkamiesperhe. Perhe ja työ liittyivät yhteen, sillä kunnankirjurin virka-asunto oli kunnantoimiston talossa. Näissä olosuhteissa oli varsin luonnollista, että Hilma toimi kunnantoimiston toimistoapulaisena. Muutaman vuoden jälkeen hänestä tuli kirjanpitäjä. Toinen tytär syntyi tänä aikana. Työn ja kodin yhteenliittyminen toi lapsille turvallisen ympäristön. Musiikkiharrastus jatkui kirkkokuorossa. Mannerheimin lastensuojeluliiton toiminta oli tärkeä kansalaistoiminnan muoto. Hilma oli MML:n paikallisyhdistyksen perustajajäsen.

Yhdentoista vuoden jälkeen perhe muutti Pieksämäelle, jossa Hanneksesta tuli kauppalankamreeri. Muuton syynä lienee yhtäältä Hanneksen halu edetä virkauralla, toisaalta koulutusmahdollisuuksien aukeneminen tyttärille. Vanhin oli jo tuolloin oppikouluikäinen. Pieksämäellä oli yliopistoon johtava yksityinen oppikoulu.

Hilman työura jatkui muuton jälkeen kauppalan kansanhuollon toimistovirkailijana. Sota pakotti yhteiskunnan elintarvikkeiden ja vaatteiden säännöstelyyn. Sitä tehtävää hoiti kansanhuolto. Toimistovirkailijasta tuli muutaman vuoden jälkeen ensin toimistopäällikkö, sitten kansanhuollon johtaja. Työtodistuksessa korostetaan, ettei Hilman toimintakautena ilmennyt tarkastuksissa pienintäkään rikkomusta tai väärinkäytöstä. Tämän mainitseminen oli merkittävää siksi, että säännöstely aiheutti monenlaista määräysten kiertelyä muun muassa mustan pörssin muodossa. Kunnallisissa tehtävissään yhtä hyvin Hannes kuin Hilmakin halusivat toimia rehellisesti, avoimesti ja oikeudenmukaisesti.

NNKY

Pieksämäellä NNKY:stä tuli Hilmalle tärkeä tuki. Yhdistyksen toiminnassa hän oli milloin sihteerinä, puheenjohtajana, milloin rahastonhoitajana – sodan aikana näitä tehtäviä joutui usein hoitamaan sama henkilö. Hän edusti yhdistystä NNKY:n liiton vuosikokouksissa. Yhdistys toimi Riutulan lastenkodin hyväksi järjestämällä käsityökerhoja sekä yhteiskoululaisille että kuuromykkäkoulun oppilaille. Lähetystyön kannattaminen kuului yhdistyksen toimintaan. Lähetystyön rinnalla merimieslähetystyö oli Hilman sydämenasia. Sodan jälkeen Raamattuopiston ystävien toiminta tuli hänelle merkittäväksi, sillä hän osallistui Raamattuopiston kursseille, mahdollisesti parikin kertaa.

Sodan jälkeen vaikea sairaus varjosti hänen elämäänsä ja syvensivät hänen uskoaan. Hilma-äiti kuoli sairauden murtamana vuonna 1954.