Hilkka Ritola-Sunnari, Ylen aluetoimittaja sai Lapin kylissä juhlavan vastaanoton

Kun Hilkka Ritola-Sunnari aloitti toimittajan työt Ylen aluetoimituksessa 1970-luvun alussa, ohjelma-aikaa oli vähän, mutta into saada maakunnan ääni kuuluviin oli kova. Nuoren toimituksen tekemisiä valvoi Ylen alueellinen ohjelmaneuvosto, joka ratkaisi jopa äänestyspäätöksin, olivatko ohjelmat tasapuolisia ja oliko haastateltu oikeita ihmisiä.

Hilkka Ritola-Sunnarin ammatinvalinnan ratkaisi kesäharjoittelu Ylen Oulun aluetoimituksessa vuonna 1970. Kalajoella oli syttynyt suuri, sitkeä metsäpalo, jonne Hilkka lähetettiin kokeneemman toimittajan työpariksi viikonlopun ajaksi. Vanhempi kollega teki tv-jutut ja Hilkka sähkeuutisia radioon.
”Se oli jännittävä uutistilanne, koko ajan tapahtui ja tilanteet muuttuivat. Samalla pääsi lähelle ihmisiä, joita asia koski. Siellä evakuoitiin ihmisiä ja karjaa. Näistä kertominen tuntui todella mielenkiintoiselta työltä.”

Kalajoki menetti 1500 hehtaaria metsää, mutta Yle sai Hilkasta synnynnäisen uutistoimittajan. Hilkka eteni harjoittelijasta aluetoimittajaksi vasta perustettuun Kemin aluetoimitukseen. Yleisradio rakensi alueorganisaatiotaan, toimittajia ja teknistä henkilökuntaa tarvittiin paljon.
Toimittajien tausta oli kirjava. Vaikka osalla oli lehtikokemusta, radiouutisten tekeminen oli vierasta. Yle koulutti noviiseja uutistoimittajiksi mm. radiouutisissa Helsingissä. Hilkka toimi tovin sijaisena radiouutisten aluepalvelussa.
”Aluepalvelu otti selvää päätöksistä ja päätösten taustoista. Alueelta saatiin myös juttuvinkkejä. Asioita käsiteltiin monelta kantilta. Se oli hyödyllistä aikaa.”

Kemin toimitus oli osa Lapin radiota. Hilkalle teroitettiin, ettei Kemi ole Rovaniemen aluetoimitus.
”Ei saanut koskaan sanoa, että sivutoimitus. Pääpaikka oli Rovaniemellä, mutta toimitus oli Lapin radion Kemin toimitus. Kemi oli Lapin teollisuusalueen ja länsirajan hoitaja ja Rovaniemi vastasi päätöksentekoon liittyvistä asioista ja poro-Lapista.”

Joskus aiheista kiisteltiin aamuisissa puhelinpalavereissa.
”Välillä tuntui, että käskijän ääni tulee Rovaniemeltä, mutta kyllä ne aina sovittiin. Varmasti ei jäänyt mitään tekemättä sen vuoksi, että oltaisiin oltu eri mieltä. Joskus piti laskea mielessään kymmeneen, että pääsi asiassa eteenpäin.”

Alueradion alku oli vaatimaton. Kymmenminuuttisessa lähetyksessä luettiin sähkeuutisia, päivällä oli samanmittainen aluekatsaus. Viikonlopuksi tehtiin puolen tunnin ohjelmaa, johon koottiin haastatteluja, joskus yhdestä teemasta. Lapin radio levittäytyi vähitellen muita alueradioita laajemmalle.
”Lappi oli lähetysketjun päässä, ja johdolta saatiin lupa pidentää päivän kymmenminuuttinen kahdeksikymmeneksi minuutiksi. Lisäksi tehtiin ylimääräohjelmia.”

Suosittu ohjelma oli Miksi näin.
”Mentiin johonkin kuntaan, jonka kiperistä asioista oli etukäteen otettu selvää ja haastettiin kunnan päättäjät ja virkamiehet vastaamaan kuntalaisten kysymyksiin. Kuntalaiset saivat soittaa suoraan kysymyksensä, joita sitten päättäjien kanssa yhdessä ratkottiin.”
Aina kysymykset eivät miellyttäneet päättäjiä.
”Kerran tuntui, että kunnan altavastaaja syö ylhäällä roikkuvan mikrofonin, niin tiukasti hän vastaili.”

Ylen ääniauton ilmaantuminen kylälle oli merkkitapaus. Hilkkaa nolostutti, kun kyläläiset tulivat kädestä pitäen tervehtimään Yleisradion tärkeitä edustajia.
”Kun käytiin siellä tekemässä haastatteluja, niin ilman pullakahveja ei voitu lähteä pois. Kylälle tuloa arvostettiin niin paljon. Vielä jälkeenpäin tuli soittoja ja aihe-ehdotuksia. Silloin liikuttiin paljon ja saatiin paljon juttuvinkkejä.”

Lapin radio tuli tunnetuksi tutkivista jutuista. Rovaniemen toimituksessa oli erityinen tutkiva ryhmä, joka selvitteli mm. kaupungin asuntotuotannon ja päättäjien kytköksiä. Ohjelmia kuunteli erityisen tarkasti alueellinen ohjelmaneuvosto. Ohjelmaneuvostot oli valittu alueen puoluepoliittisten valtasuhteiden perusteella. Hilkan alueella oli keskustavoittoinen, tekstiiliteollisuuskaupunki Tornio ja vasemmistoenemmistöinen, puunjalostuskaupunki Kemi. Jutut eivät aina miellyttäneet ohjelmaneuvoksia ja lopulta kokouksessa äänestettiin, oliko ohjelma ollut tasapuolinen ja oliko haastateltu oikeita ihmisiä oikealla tavalla. Toimittaja sai evästyksen käsitellä aihetta seuraavalla kerralla paremmin. Hilkka itse ei joutunut kertaakaan ohjelmaneuvoston hampaisiin.

Toimittajan työkaluna oli painava nauhuri, Nagra. Siitä äänitarkkailija siirsi materiaalin ja toimittajan välispiikit studionauhalle. Lähetykset ajettiin suorana studiosta tai maakuntamatkoilla ääniautosta. Jutut tehtiin nauhalle. Nauhoitukseen liittyy Hilkkaa vieläkin harmittava tapaus, kohtalokas staablaus, takeltelu spiikatessa.
”Kirota pärskäytin. Se meni radioon ja sitä tuli soittoja, että Ritola siellä kiroilee radiossa. Tornion Kalevan aluetoimittajakin kyseli, asiasta, mutta sanoin, että joskus, kun tulee kiire näin käy. Eikä siitä sitten ollut mitään lehdessä.”

Kemiläiset tekivät yhteistyötä Ruotsin radion Luulajan toimituksen kanssa. Rajan takana oltiin pidemmällä juttujen koostamisessa. Ruotsalaiskollegat raakaleikkasivat itse juttunsa, ja äänitarkkailija teki siihen vain lopullisen silauksen. Seuraavassa vaiheessa toimittajat leikkasivat juttunsa ulosajokuntoon ja tarvitsivat äänitarkkailijoita vain tehosteiden liittämiseen tai teknisesti vaikeampiin materiaaleihin.
”Nämä opit levisivät Suomen puolellekin. Tekniikka hoiti pitkään ohjelmien ulosajon, kunnes sekin siirtyi toimittajille. Minäkin pääsin testaamaan sitä Kemissä yhden äitiysloman jälkeen. Tilanne oli aivan uusi, samoin äänipöytä tekniikkoineen, ja joskus kuuntelijat saivat kuulla kaikki keskustelut studiosta.”

Hilkka oli pitkään Kemin toimituksen ainoa naistoimittaja. Joskus sukupuolesta oli Hilkan mielestä hyötyä. Kun alueradiossa alettiin tehdä juonnettuja ohjelmia naisääni toi tervetullutta vaihtelua. Aiheita jaettiin oletettujen kiinnostuksen kohteiden mukaan, mutta sitä Hilkka ei pitänyt alentavana.
”Sain kyllä tehdä kaikenlaisia muitakin juttuja, ja varsinkin kun keksi oman aiheen, sehän oli aina parempi.”

Kemin toimitus oli alkuvuosina tiivis perheettömien työyhteisö, mistä ei maltettu olla pois vapaa-aikanakaan.
”Toimitus oli suuri avokonttori ja sen perällä oli tikkataulu. Me saatettiin jäädä heittämään tikkaa moneksi tunniksi, kunnes huomattiin, että välillä pitäisi käydä kotona nukkumassa.  Silloin tällöin käytiin tietysti parantamassa maailmaa Ankkurissa. Se oli kemiläistoimittajien kantapaikka.”
Aluetoimituksesta löytyi myös Hilkan puoliso, äänitarkkailijana työskennellyt Matti Sunnari.
”Työtapaturma”, Hilkka nauraa. Talon sisäiset romanssit olivat niin tavallisia, ettei työyhteisö kommentoinut suhdetta millään tavalla.

Uutiskilpailusta huolimatta välit pahimpiin kilpailijoihin, Pohjolan Sanomien toimittajiin olivat mutkattomat.
”Oli aika paljon yhteistä tekemistä. Siihen aikaa ei firmoissa ollut paljon autoja, ja tiedotustilaisuuksiin mentiin yhteisillä autoilla, kyseltiin, kenellä oli auto käytettävissä. Tietenkään ei näin tehty silloin, kun kyse oli omasta uutisesta.”

Ylen aluetoimittajat kokoontuivat kerran vuodessa kaksipäiväisille aluepäiville. Talo kertoi aluksi uusimmat suunnitelmansa ja seuraavana päivänä toimittajilla oli ay-päivänsä.  Alueellisista ohjelmaneuvostoista ja kuuntelijapalautteista huolimatta Helsingistä ei suoraan puututtu yksittäisten toimittajien tekemisiin. Sen sijaan toimittajia vaadittiin omaksumaan nopeasti muuttuvaa, uutta tekniikkaa. Ohjelma-ajasta ei enää tarvinnut taistella, sitä lisättiin vuosi vuodelta.

1990-luvun alussa toimituksiin nimitettiin määräaikaisia uutispäälliköitä ja uutistoimittajia. Hilkalla oli silloin takanaan kaksikymmentä vuotta uutistyötä. Siitä huolimatta hän jäi rannalle.
’”En saanut tuottajan paikkaa, ja siinä oli perusteena naisnäkökulma. Olin ainoa nainen ja radioon tarvittiin naisääntä. En kokenut sitä kuitenkaan syrjintänä.”

Seuraavalla hakukierroksella Hilkka valittiin uutistuottajaksi.
”1990 luvun loppupuolella ikäkin alkoi olla sillä mallilla, että jos halusin jotain muuta tehdä, se pitäisi tehdä.”
Perheen kaksi poikaa olivat jo lähes aikuisia, mutta muutto Kemistä Etelä-Suomeen ei tullut kyseeseen. Oulussa avautui uutispäällikön paikka radion uutisiin.
”Ajattelin, että pääsisin tästä ikuisesta sopimisesta ja selvittelystä Rovaniemen kanssa.”

Hilkka sai Oulun paikan. Tämä tarkoitti reissaamista Kemin ja Oulun välillä. Aluksi Hilkka ajoi sadan kilometrin työmatkaa Kemistä Ouluun. Ajan oloon matkustaminen kävi liian raskaaksi työvuoromuutosten vuoksi. Perheen oli muutettava Ouluun, ja Matti ryhtyi puolestaan ajamaan kaupunkien väliä.

Yle ryhtyi laajentamaan aluetoimintaa ja rakentamaan alue-tv-verkostoa. Radiouutisten lisäksi Hilkka sai kontolleen alueen tv-uutiset. Lapin radiossa tv-uutiset olivat olleet Rovaniemen vastuulla. Kemissä tv-uutisia oli tehty vain satunnaisesti, silloinkin kuvapuoli oli kuvaajan ja leikkaus Helsingin toimituksen vastuulla. Oulussa alue-tv-toimitus hyödynsi aluksi radion uutissähkeitä ja teki jutut itse. Vuonna 2003 toimitukset yhdistettiin ja radiolaisten piti opetella arvioimaan uutisia visuaalisesta vinkkelistä.

Radion puolen tekniikka oli jo kehittynyt niin, että valtaosasta äänitarkkailijoita tehtiin juontajia. Digitaalisuus eteni huimaa vauhtia. Toimittajat tekivät itsenäisesti radio-ohjelmat. Paineet kasvoivat myös tv:n puolella ja toimittajat ryhtyivät myös kuvaamaan ja editoimaan juttujaan.
”Lähetykset ja työn määrä lisääntyivät lumipallon tavoin kaikilla tasoilla, työntekijöillä ja päälliköillä. Piti tehdä enemmän ohjelma-aikaa. Teknisesti piti opetella tekemään kaikenlaista. Ei meinannut pysyä perässä. Radion jutuissa oli aikaisemmin haastateltavia enemmän, ja juontajan osuutta vähemmän. Tämä kääntyi päinvastaiseksi, haastateltavaa on vähän, juontajien osuutta enemmän, ja juttujen pituus lyheni ”

Kun alueradion ohjelma-aika paisui kymmenminuuttisesta, sisällöt muuttuivat. Uutisaiheet oli perinteisesti punnittu merkittävyyden mukaan. Nyt mahtui mukaan kevyempiä aiheita.
”Alkuaikoina toimittajalla oli aikaa perehtyä asioihin ja tehdä jopa taiteellisia juttuja. Sitten kaiken päälle iski vielä netti siinä vaiheessa, kun jäin eläkkeelle.”
Hilkka uskoo, että uutisten perusasiat ovat yhä samat.
”Asioista selvää ottaminen ja ihmisten kuunteleminen ja näiden asioiden esille tuonti, sehän ei muutu. Mutta tekotapa muuttuu.”

Innostuisiko kaksikymppinen Hilkka yhä toimittajan työstä, niin kuin puoli vuosisataa sitten Kalajoen metsäpalossa?
”Voi olla, ettei siitä niin kovasti syttyisi.”
Enää eivät alueradiot tee juttumatkoja kylille, joista Hilkalla on lämpimimmät muistot.
”Silloin käytiin näitä Kemijoen lohikorvausjuttuja ennen kuuluisaa karvalakkilähetystöä. Ne alkoivat vesioikeuden alkukokouksina, ja niitä oli pitkin Kemijokivarren kyliä, jotka olivat eläneet lohesta. Silloin tutustuin moniin ihmisiin, jotka tulivat myöhemminkin elämässä vastaan. Siinä oli semmoinen tunne, että haetaan toimittajana oikeutta tähän asiaan. Kun jäin eläkkeelle vuonna 2010, oli kulminaatiopiste, jossa muutosta tuli niin paljon, että oli hyvä kohta katkaista.”