Hilkka Kujala - hyvinvoinnin rakentaja

Hilkka syntyi heinäkuussa 1922 Kujalan perheeseen esikoisena Lappeenrannan Pallon kaupunginosassa. Seuraavana vuonna perhe sai Jalo-pojan. Väinö-isä oli Lappeenrannan konepajalla valajana. Lyyli-äiti teki lastenhoidon ohella ompelutöitä. Molemmat vanhemmat toimivat aktiivisesti ammattiosastossa ja työväenyhdistyksessä. Jo pienestä pitäen lapset pääsivät mukaan harrastuksiin, jotka tavalla tai toisella liittyivät työväen toimintaan, joka noina aikoina olikin voimissaan. Myös liikunta ja urheilu olivat kuvassa mukana.

Hilkka kävi kansa- ja kansalaiskoulun Lappeenrannassa, minkä jälkeen työelämä kutsui. Hän teki lähinnä konttoritöitä eri firmoissa. Työ sopi luonteeltaan tarkalle, ahkeralle ja sopeutuvaiselle Hilkalle. Hän jatkoi myös aktiivisesti osallistumistaan työväen urheiluun ja muuhun toimintaan harrastaen koripalloa, yleisurheilua ja voimistelua. Myöhemmin hän siirtyi myös toimitsijatehtäviin ja ohjasi ohjaajakurssit käytyään Lappeenrannan Työväenurheilijoiden tyttöjä ja naisia. Hän toimi myös urheiluseuran sihteerinä. Urheilu antoi myös palkkatyötä. Vuosina 1956–61 Hilkka oli Pajulahden urheiluopiston palveluksessa. Sieltä hän muutti Helsingin urheiluhallien kirjanpitäjäksi. Pajulahden aikana hänen seurojansa olivat Nastolan Nopsa, Lahden Sampo ja Helsingin Tarmo.

Hilkka toimi Työväen Urheiluseurojen Keskusliiton naisvaliokunnan puheenjohtaja vuodesta 1961, sen perustamisesta lähtien. Hän oli myös TUK:n liittohallituksen jäsen ja kuului 1967–1970 valtion urheiluneuvostoon. Vuonna 1973 Suomen Olympiakomitean valtuuskuntaan valittiin ensimmäiset naiset. He olivat Hilkka Kujala, Jane Erkko ja Elli Kahila. Tässä tehtävässä Hilkka pääsi vierailemaan Montrealin Olympialaisissa kesällä 1976.

Ajan kuluessa oma liikuntaharrastus jäi vähemmälle ja erilaiset yhdistys- ja luottamustehtävät lisääntyivät. Hilkka toimi Miina Sillanpää-säätiössä, Kotien Puolesta Keskusliitossa, Helsingin Kotien Puolesta yhdistyksessä, Käpyrinteen palvelutalon johtokunnassa ja Kesäkoti Kallioniemessä. Vuodet 1979–1992 hän toimi lisäksi Helsingin Sosialidemokraattisen naisyhdistyksen puheenjohtajana. Hakaniemen Nuoret Kotkat (1971–1986) pysyi 1980-luvun alussa naisyhdistyksen siipien suojissa, ja Hilkka oli mukana naisyhdistyksen kotkatoimikunnassa.

Hilkka teki suuren työn kotien puolesta -toiminnassa sielulla ja sydämellä. Hän toimi Kotien Puolesta Keskusliitossa taloudenhoitajana 1975–1987 ja otti eläkkeelle jäätyään Helsingin Kotien Puolesta yhdistyksen taloudenhoitajan tehtävän hoitaakseen 18 vuodeksi (1990–2008).  Lisäksi hän veti eläkevuosinaan Helsingin Kotien Puolesta yhdistyksen kirjallisuus- ja retkeilykerhoja ja toimi liikunnan ohjaajana.

Kaikki luottamustehtävät veivät suuren osan Hilkan työ- ja vapaa-ajasta. Elämä oli kiireistä ja rikasta, mutta sukulaisille on aina aikaa. Jalo-veljen perhe oli läheinen lapsenlapsia myöten.

Vaikka Hilkka oli sinkku, se ei merkinnyt yksinäisyyttä. Hän viihtyi ihmisten ja tekemisen parissa ja veti muun muassa naisten- ja eläkeläismatkoja kotimaassa ja ulkomailla. Pitkät ystävyyssuhteet säilyivät vanhuuteen ja riennot painottuivat urheilua enemmän kulttuuriin ja taiteisiin. Vasta aivan viime vuosina, kun liikkuminen kävi huonommaksi, hän joutui antamaan periksi. Silti mieli pysyi virkeänä, ja hän seurasi maailman tapahtumia lähes entisellä kiinnostuksella. Vain viimeinen vuosi oli raskas. Hän riutui ja haurastui silmin nähden.

Hilkka eli rikkaan ja aktiivisen elämän. Vaikka hän eli taloudellisesti hyvin tavallista työntekijätuloilla toimeentulevan elämää, hän arvosti elämänlaatua. Se tuli esille ruoanlaitossa, sisustuksessa ja pukeutumisessa. Hilkka oli aina huoliteltu ja tyylikäs ikäistensä edustaja. Hänen kanssaan oli helppo olla, ja tunsi olevansa hyväksytty sellaisena kuin oli. Hilkka ei sanonut toisista pahaa sanaa. Hän oli aina valmis auttamaan ja järjestelemään asioita, jos hän suinkin kykeni. Hänen yleinen tyytyväisyytensä ja valittamattomuutensa jopa haittasi häntä viime vuosina. Vaikka kuinka olisi pitänyt kertoa vaikeuksistaan lääkärille, hänellä oli omasta mielestään kaikki hyvin.

Irma Marttila