Hilja Vilkemaa - ihanteellinen tukipilari

Hilja Vilkemaa oli Suomalaisen Naisliiton vaikuttaja ja tukipilari 66 vuoden ajan. Leimallista hänelle oli isänmaan palveleminen, naisasia ja raittius. Hän edusti sitä ikäpolvea, jonka johtoajatuksena oli ihanteellisuus ja usko tulevaisuuteen. Mieleltään, vakaumukseltaan ja koulutukseltaan hän oli humanisti, puoluekannaltaan vapaamielinen.

Esiintymistä rakastava julistaja

Oli vuosi 1972, ja osallistuin nuorena paikkaani yhteiskunnassa etsivänä maisterina Suomalaisen Naisliiton kokoukseen. Tapahtumasta on mieleeni jäänyt kolme voimahahmoa. Taka-alalla oli Suomalaisen Naisliiton entinen puheenjohtaja, maamme kirjastolaitoksen uranuurtaja Helle Kannila. Etualalla hiukan huonokuuloisena istui hauras kirjailija Tyyni Tuulio, ja oikealla eturivissä näkyi kunniapuheenjohtaja Hilja Vilkemaa pitkässä mustassa samettiasussa. He olivat kolme hyvin erilaista naista. Helle Kannilan olemus kuvasti auktoriteettia ja sivistystä, jota ei saada vain opintojen kautta. Hän piti lyhyen ja sangen asiallisen puheenvuoron. Tyyni Tuulio puhui hiljaisella äänellä tavoilleen ominaisesti erittäin kaunista kieltä käyttäen. Viimeksi nousi Hilja Vilkemaa. Hänestä näki, että esiintyminen yleisön edessä oli mieluisaa. Se oli aika teatraalista, mutta samalla vaikuttavaa. Hän oli siinäkin tilaisuudessa opettaja ja julistaja, ihanteilleen uskollinen.

Vilkkari eli pitkän ja rikkaan elämän

Hilja Vilkemaa, oppilaittensa kutsuma Vilkkari, eli pitkän elämän. Helle Kannilan yhteiskunnalliseen taustaan verrattuna Hilja Vilkemaa loi itse itsensä. Hän syntyi vuonna 1887 Turussa aviottomana lapsena, jonka kasvatusäiti, luku- ja kirjoitustaidoton hallikauppias, kasvatti ja koulutti. Kansan nainen ymmärsi, että koulutuksessa piili toivo paremmasta. Hilja Vilkemaasta tuli raittiusajatuksen innoittama opettaja ja valistaja, poliitikko ja naisasianainen. Hänen aatemaailmaansa leimasi yksi suuri aate: isänmaan palveleminen. Hän edusti sukupolvea, jonka johtoajatuksena oli ihanteellisuus. Hän uskoi tulevaisuuteen, parannuksiin, uudistusten voimaan. Hän oli vapaamielinen myös puoluekannaltaan. Hilja Vilkemaa oli Suomalaisen Naisliiton johtohahmoja vuodesta 1910 kuolemaansa, vuoteen 1976 saakka. Hän toimi sihteerinä, varapuheenjohtajana, puheenjohtajana ja vihdoin kunniapuheenjohtajana. Hänen persoonansa oli merkillisen tenhovoimainen ja sai hajanaisimmankin seurueen ryhdistymään.

Vahvojen oltava esimerkkinä

Kirjoittaessani runsas neljännesvuosisata sitten muistokirjaa Hilja Vilkemaasta minua askarrutti hänen olemuksensa vastakohtaisuus. Annos teatraalisuutta, vanhanajan ihanteellisuutta, loistava ulosanti ja toisaalta yksinkertaiset, muotia uhmaavat puvut ja koruton kokonaisvaikutelma loivat paradoksaalisen kuvan Hilja Vilkemaasta. Hilja Vilkemaalle tärkeät ihmiset olivat hänen ystävänsä. Hänellä ei ollut vanhempia, sisaruksia, puolisoa eikä omia lapsia. Hän oli perusyksinäinen, mutta monien kaltaistensa tavoin hän eli täysipainoisesti, itseään säästämättä. Hän ei kuitenkaan koskaan unohtanut omaa lähtökohtaansa, vaan huoli lapsen tulevaisuudesta oli aina hänen mielessään. Usein hän päätti puheensa tai kirjoituksensa johonkin yleismaailmalliseen rinnastukseen. Käsilaukussaan hän kantoi aina YK:n ihmisoikeuksien julistusta. Päinvastoin kuin moni aatetoverinsa Hilja Vilkemaa oli laajakatseinen kieliasiassa. Hän puhui, kirjoitti ja jopa runoili ruotsiksi. Toisaalta Hilja oli aikansa lapsi; hän ei koskaan suostunut oppimaan venäjää. Rasismin ja sorron hän tuomitsi ankarasti, ja otti myöhemmin voimakkaasti kantaa fasismia ja muita ääriliikkeitä vastaan. Hilja Vilkemaa oli ehdoton vakaumuksessaan, raittiudessa, yhdenvertaisuudessa ja vapaudenuskossaan. Mutta hän ei ollut fanaattinen eikä koskaan vaatinut muilta samaa kuin itseltään. Niinpä hän saattoi kehottaa pöytäseuruettaan nauttimaan viinilasillisen, vaikka oli itse ehdottoman raitis. Hiljan vakaumuksen juuret olivat luultavasti lapsuuden kokemuksissa. Hän korosti jokaisen ihmisen vastuuta. Tämä vastuu yhdessä vapauden kanssa oli ihmisen tärkein oikeus ja velvollisuus. Alkoholi väärin käytettynä sumensi vastuun ja teki ihmisen epäkelvoksi vapauteen. Siksi raittius oli eräs ihmisen velvollisuuksista. Useita kertoja hän vakuutti, että ehdoton raittius oli sekä heikkojen että vahvojen velvollisuus. Heikkojen, koska alkoholi merkitsi heille tuhon siementä. Vahvojen, koske heidän piti olla esimerkkinä muille.

Vastuullista vapautta kannattava

On selvää, että Hilja Vilkemaan kaltainen ihminen, joka itse kaipasi ja arvosti hengen vapautta yli kaiken, oli valmis suomaan sen myös muille. Mutta se oli vapautta vain, jos siihen liittyi vastuu. Hiljaisuudessa Hilja auttoi oppilaitaan rahallisesti ja henkisesti. Hän maksoi heidän lukukausimaksujaan ja avusti lahjakkaita oppilaita. Tämä oli oman lapsuuden myönteistä kompensaatiota. Hiljalla oli toki salaisia haaveita. Yksi niistä oli tulla näyttelijäksi, ja Hilja ottikin sekä puhetaito- että esiintymistunteja tunnetuilta opettajilta ja esiintyjiltä. Niinpä hänen tyylinsä oli tompurimaista, tunnetta ja käsien liikkeitä myöten. Toinen haave oli ostaa moottoripyörä, mutta sekin kariutui ajan sopivuussääntöihin. Eihän käynyt päinsä, että arvokas poliitikko ja opettaja olisi ajanut moottoripyörällä.

Kansanedustajana vain kaksi vuotta

Tullessaan vuonna 1920 kansanedustajaksi Hilja Vilkemaalla oli takanaan toistakymmentä aktiivivuotta naisasian ajajana. Hän oli tunnettu puhuja ja organisaattori, ja hän ajoi isänmaahan laillisuutta ja järjestystä. Eduskunnan jäsenenä hän oli kaksi vuotta. Kansanedustajuus ei ollut tuolloin täysipäiväistä palkattua työtä. vaan edustajille maksettiin vaatimaton palkkio ja kulukorvaukset, jotka olivat pääkaupunkilaisille mitättömät. Hän ei viihtynyt kansanedustajana huomattuaan, miten vähän pienen puolueen rivikansanedustaja sai aikaan. Opettajan toimi ja muut yhteiskunnalliset riennot veivätkin hänen aikansa, ja aktiivipolitiikkaan hän palasi vasta sotien jälkeen ollessaan Helsingin kaupunginvaltuustossa vuosina 1951-1965. Kunnallispolitiikassa hän keskittyi sosiaalipolitiikkaan ja koulukysymyksiin. Hän ei kuitenkaan kuulunut koululautakuntaan, luultavasti omasta tahdostaan. Poliitikkona Hilja Vilkemaa oli realistisempi kuin siviilissä. Hän tunsi tarkkaan politiikan aika kyyniset pelisäännöt ja noudatti niitä käyttäen omaa mielikuvitustaan tärkeissä ratkaisuissa. Liberaalinen puolue ei vaatinut jäseniltään tarkkaa puoluekuria, mikä vaikeutti päätöksentekoa ja sopimuksissa pysymistä. Samat politiikan säännöt elävät edelleen, vain liberaali maailmankatsomus alkaa olla vähäistä.

Hallussa Euroopan valtakielet

Hilja Vilkemaa opetti maan kuuluisimmissa tyttökouluissa, joista pisimpään Helsingin Tyttönormaalilyseossa. Opettajana hän toimi muutamaa välivuotta lukuun ottamatta miltei neljä vuosikymmentä. Hänen opetusaineensa historia ja äidinkieli eli kansakunnan vaiheet ja edellytykset niiden selvittämiseksi olivat hänen persoonalleen sangen sopivia. Hiljan historianopetus oli ajalleen hyvin uudenaikaista, kulttuuri- ja yhteiskunnallisten ilmiöiden siivittämää vastoin perinteistä kuninkaiden ja sotien kaavamaista luettelemista. Aatepohjana hänellä oli kulttuurihistorioitsija Egon Fridellin ajatukset ihmiskunnan kehityksestä. Myös hänen äidinkielen opetuksensa noudatti samaa linjaa. Kielenkäyttäjällä oli myös vastuu sen käytöstä. Hän kannatti toisen kotimaisen kielen ja vieraiden kielten opettamista, koska ne avasivat tien toisten ymmärtämiseen. Itse hän kuului siihen suomalaisen sivistyneistön sukupolveen, jolta edellytettiin usean vieraan kielen osaamista toisesta kotimaisesta puhumattakaan. Euroopan valtakielet eivät olleet ”pieniä, harvinaisia vieraita kieliä”, eikä englannin ylivalta ollut niin täydellinen kuin nyt. Oltakoon oppikoulusta mitä mieltä tahansa, se asetti vaatimuksia sekä oppilaille että opettajille myös minuuden kehittämisessä. Vilkkarin kaltaisille opettajille ei riittänyt vain tietopuolisen oppimäärän antaminen, vaan he kohtelivat jokaista oppilastaan persoonallisesti. Kaikki eivät sitä kestäneet, mutta parhaat puhkesivat kukkaan ja kehittyivät.

Minna Canthin hengenheimolainen

1900-luvun alku oli yleispoliittisesti rauhatonta aikaa. Yleislakko, venäläinen sortomentaliteetti ja lähestyvä eduskuntauudistus puhuttivat kaikkia valistuneita naisia koululaisista vanhuksiin. Jo vuonna 1905 Hilja kuuli Lucina Hagmanin puhuvan tämän vieraillessa Turussa. Hän kirjoitti päiväkirjaansa tunnetta ja ihailua pursuavan tekstin, jota itse piti elämänsä virstanpylväänä. Lucina Hagmanista tulikin Hilja Vilkemaalle tärkeä henkilö. Kun Hilja vuonna 1910 kutsuttiin Suomalaisen Naisliiton sihteeriksi, Lucina oli sen puheenjohtaja. Naisliitto oli perustettu nuorsuomalaisten toimesta kolme vuotta aikaisemmin, koska naisten vaalimenestys oli ollut huono eikä Naisasialiitto Unionin kaksikielisyys ja keinot tyydyttäneet suomenkielisiä. Samana vuonna perustettiin myös ruotsinkielisille oma järjestö, Svenska Kvinnoförbundet. Hilja Vilkemaa toimi Suomalaisen Naisliiton keskushallituksen sihteerinä vuosina 1910 – 1912. Hän matkusti ympäri maata Naisliiton osastoissa ansaiten kannuksensa puhujana ja kansanvalistajana. Vuonna 1914 hänet valittiin keskushallituksen jäseneksi, ja hän toimi keskushallituksessa eri tehtävissä vuoteen 1969, jolloin hänet nimitettiin Naisliiton kunniapuheenjohtajaksi. Naisten innostaminen yleisiin asioihin oli päällimmäinen tavoite Hiljan naisasiauran alkuaikoina.  Niinpä Naisliitto aloitti laajan naisten koulutus- ja valistuskampanjan, joka jatkuu edelleen. Järjestettiin seminaareja, esitelmätilaisuuksia, kursseja ja lukupiirejä osastoihin ympäri maan. Jo vanhain Hilja Vilkemaa koki itsensä Minna Canthin hengenheimolaiseksi, ja Minna Canthista tulikin Naisliiton pyrkimysten symboli.

Myös Naisten Äänen päätoimittajana

Tiedon levittämisen tärkeyden naisasianaiset oivalsivat jo aikaisin. Hilja Vilkemaan naisasiauran alkutaipaleen tunnetuimmat lehdet olivat Maikki Fribergin Naisten ääni ja Annie Furuhjelmin Nutid. Hilja alkoi heti avustaa Naisten Ääntä. Alkuvuosien artikkelit käsittelivät varovasti kirjallisia aiheita: kirja-arvosteluja, joitakin Minna Canth -aiheisia artikkeleita, ulkomaisten lehtien referaatteja. Laajat taisteluhuudot vielä odottivat. Kun Maikki Friberg vuonna 1927 kuoli, lehden toimittaminen jäi sen kustantajalle, Suomalaiselle Naisliitolle. Ei siis ollut mitenkään outoa, että Hilja Vilkemaasta tuli sen päätoimittaja vuosiksi 1928 – 1930. Näinä vuosina Hilja kirjoitti satoja artikkeleita, runoja, referaatteja ja kirjallisuusarvosteluja. Aatteen selkiytymisen kannalta vuodet olivat tärkeitä hänen kehitykselleen. Vuoden 1930 lopussa Naisten Äänen toimitus muuttui nelihenkiseksi, mutta jo 1934 Hiljaa tarvittiin jälleen lehden ruoriin. Nyt päätoimittajakausi kesti neljä vuotta. Hän toimitti myös mm. Raittiuskasvatus-lehteä. Kirjailijana Hilja Vilkemaa jäi opettajan ja yhteiskunnallisen uudistajan minänsä varjoon. Kansalliskirjaston kokoelmissa on antologia-artikkeleita, kuvaelmia ja joitakin nuorten kirjoja. Artikkelit käsittelevät enimmäkseen naisen aseman eri piirteitä ja historiaa, joukossa kuriositeettina kirjoitus aiheesta Kalevala ja Nibelungenlied sekä toinen Onko Kalevalan Louhi traagillinen henkilö.

Naisen kulttuurikuvan laajentaja

Aktiivisimmillaan Hilja Vilkemaa oli 1920- ja 30-luvuilla, vuosina, jolloin naisasia ei ollut muodissa ja naisasianaisiin suhtauduttiin penseästi. On ilmeistä, että se harmitti Hiljaa ja leimasi hänet ymmärtämättömien silmissä radikaaliksi ja vaikeaksi. Ajan konservatiiviselle omahyväisyydelle Hilja ei voinut mitään, mutta taistelua hän ei jättänyt kesken. Naiset olivat näennäisesti saavuttaneet paljon, ehkei yhtä paljon ollut enää saavuttamatta. Hiljan mielestä saavutukset olivat näennäisiä. Asenteissa, lainsäädännössä ja sen toteutuksessa oli vielä pahoja aukkoja. Paitsi suoranaisia yhteiskunnallisia uudistuksia Hilja Vilkemaa oli ensimmäisiä naisen kulttuurikuvan laajentamisen ajajia. Puheissaan, esitelmissään ja kirjoituksissaan hän toi kerran toisensa jälkeen esiin unohdettuja naishahmoja ja analysoi miesten kirjojen naiskuvaa. Myös musiikkielämän miesvaltaan Hilja puuttui puhuen naissäveltäjistä ja -kapellimestareista. Hilja Vilkemaalla oli lukuisia tehtäviä erilaisissa naisten riennoissa. Suomen Naisten Kansallisliiton, nykyisen Naisjärjestöjen Keskusliiton, toimikunnan jäsen hän oli 1927 – 32 ja sen filmikomitean puheenjohtaja 1933 – 36. Viimeksi mainittu luottamustehtävä osoittaa Hiljan epäsovinnaisuutta ja uusien tuulien hyväksymistä. Myös kansainvälinen naisasia oli Hilja Vilkemaalle läheistä. Jo vuonna 1911 hän osallistui kansainväliseen naisasiakokoukseen Tukholmassa, missä pidettiin Kansainvälisen Naisten Äänioikeusliiton maailmankongressi. Vuosina 1921 – 26 hän oli liiton Suomen komitean jäsen ja kolmisenkymmentä vuotta Pohjoismaisen naisasiakomitean jäsen.

Hilja Vilkemaan perintö elää

Hilja Vilkemaa oli syntynyt naisasianaiseksi ja naisasianaisena hän kuoli. Hän osallistui tiiviisti viimeiseen kohtalokkaaseen sairastumiseensa saakka Naisliiton tilaisuuksiin ja kokouksiin. Hän käytti ahkerasti puheenvuoroja, ja hänen mielipiteensä olivat aina askeleen verran muita edellä. Erään puheensa Hilja Vilkemaa päätti kolmeen tiehen: vapauden, vastuun ja yhdessä  kuljettavaan tiehen. Ne kuvaavat hyvin hänen aatemaailmaansa. Opetusneuvos Hilja Vilkemaan stipendisäätiö, joka on perustettu Hilja Vilkemaan syntymäpäivänä 1962, jakaa stipendejä Hilja Vilkemaan ajatuksia ja päämääriä kunnioittaen. Stipendisäätiöllä on vuotuinen perinnepäivä.