Hilda Evesti - Mitä ihmettä, nainenko autoa käy ajamaan?

Kuolemajärveläiset muistavat Hilda Evestin (Vihersaari, ent. Päretie) pirteänä taksina ja Kuolemajärven aseman majatalon neitinä. Liikemies ja poliisi Kristian Evestin ainoan lapsen elämästä ei vauhtia puuttunut. Hän tunsi Kuolemajärven varmasti paremmin kuin muut.

Ennen Kuolemajärvelle muuttoa Kristian Evesti oli poliisina Kivennavan Kuokkalassa ja Ollilassa. Hilda syntyi kesällä 1910 Ollilan vartiokonttorissa ja siellä hänet myös kastettiin. Pappi oli sanonut, ettei hän ole vielä ikänään virkahuoneessa lasta kastanut.

Muutto Kuolemajärvelle

Kuolemajärvelle muuttoa Hilda Vihersaari ei muista, sillä hän oli silloin 3-4-vuotias. Kristian Evesti tuli Kuolemajärvelle poliisiksi. ”Isä osti asemalta vesikatossa olevan talon. Silloin oli majatalon pito huudettavana, ja isä huusi sen – vaikkei ollut edes kattoa pään päällä. Nimismies Julius Costiander pakotti. Sitten tuli kiire. Kahdessa kuukaudessa piti saada talo valmiiksi.”

Matkustajien kyyditsemisestä kaikki alkoi

Matkustajien kyyditseminen lankesi kuin itsestään majatalon tyttärelle. Hilda oli vasta 8-vuotias, kun hän oli ensimmäistä kertaa hevosella maantiellä. Matka oli Kaukjärvelle, ja kyydissä oli kaksi tuomaria. ”Siitä se sitten alkoi. Aiai, minähän olin lakkaamatta maantiellä!”

Junat olivat Hildalle jokapäiväisiä tuttavia, olihan koti Kuolemajärven asemalla. Rautahevoset kiitivät Koivistolta Terijoelle. Asema valmistui vuonna 1916 Pentikkälään ja syrjäytti samalla Kirkonkylän Kuolemajärven liikekeskuksena.

Historiallinen tapaus – oma auto

11.5.1929 oli merkkipäivä Hilda Evestin elämässä. Silloin pihalla seisoi ensimäistä kertaa oma auto. Se oli historiallinen tapaus Kuolemajärvellä, sillä tuohon aikaan pitäjän teitä ei monta autoa liikkunut – puhumattakaan, että niitä olisi ohjannut nuori nainen. Kesäisin kyllä venäläisten huvila-asukkaiden autot olivat jo säikäytelleet hevosilla matkaavia.

Autokoulukokemuksia ja ajokorttia hankkimassa

Autokoulun Hilda Evesti kävi Koivistolla. Matka taittui junalla, asemalta oli vielä pari kilometriä kurssipaikalle Koiviston takomoon. ”Verstaassa oli oltava kolme kuukautta. Opeteltiin auton korjausta. Verstas oli vain lautakoju ja ulkona oli 35 asteen pakkanen. Kojua lämmitti suuri uuni niin kuin saunassa ja siihen pantiin ylhäältä luukusta hiiliä.  Sitten kävi niin, että kun meillä oli hajotettuna Dodge-auto, opettaja Mauno Lilja lähtikin kesken kaiken pois. Minä menin opettajan perässä Viipuriin ja sain häneltä kuukauden ajan ajo-opetusta sekä moottorin teoriatietoa. Asuin sen ajan opettajalla.”

Autokoulussa opitut tiedot ja taidot punnittiin myös Viipurissa. Insinööriajo oli vapunaattona 1929. ”Hyvin meni. Puolitoista tuntia istuimme katsastusinsinöörin asunnon edessä ja odotimme herraa. Kun hän tuli, olin rauhallinen kuin viilipytty. Minä tein kaikki temput ja opettajakin kysyi, mistä rauhallisuus johtui. Kun oli oikein huono ilma, räntäsade ja istut odottamassa puolitoista tuntia, sitä jäätyy.”

Autokoulu oli läpäisty, nyt puuttui enää ajokortti. Ongelmana oli, ettei Evesti ollut täyttänyt vielä 20 vuotta. ”Minä lähdin hakemaan korttia ja meillä oli kova sanominen nimismies Arvo Laaksosen kanssa. Silloin opettaja Ferdinand Enqvist tuli siihen ja sanoi: Sinä annat sen kortin, minkä Hilda haluaa. Nimismies sanoi: Ei voi vielä antaa. Sinä voit, Enqvist sanoi. Niin minä sain ajokortin.”

Vasenta laitaa

Hilda Evestin ensimmäinen auto oli tuliterä harmaa Ford. Isä osti sen 35.000 markalla Amerikkalaisesta Autotuonnista Viipurista. ”Kyllä autokoulun jälkeen pidettiin hirmu kovaa huolta, miten tyttö ajaa. Silloin naisten autonajo oli muutenkin vähäistä. Mitä ihmettä, nainenko tätä käy ajamaan? saattoi kyyditettävä sanoa.”

Evesti kuuli monenlaisia kommentteja etupenkille: ”Sellaista se on, kun on hameväkeä ratissa, virkavaltakin hymyilee vain, todettiin, kun naisautoilija kääntyi päinvastaiseen suuntaan kuin vilkku kertoi hänen kääntyvän. Mennäänkö me varmasti tietä pitkin? ihmetteli joku.”

”Kyllä minä olen saanut nuuskaakin. Nimismies pyysi kirkolle kyytiä ja minä onneton ajoin vasenta laitaa. On se sitten kummallista, ajoi kenen kanssa tahansa, vasen laita on aina parempi. Minä olen muuten Kuolemajärven uusi nimismies, matkustaja sanoi. Paha tikki, oli vähällä, etten itkenyt. Samalla nimismies muistutti, että Suomessa on oikeanpuoleinen liikenne.”

Oma kannatuspiiri ja vakituiset asiakkaat

Hilda Vihersaari kertoo, että siihen aikaan oli jo liikenneratsioita. Koiviston komennuskunta ei koskaan tarkastanut vaan kysyi, mistä tulee ja ketä vie, mutta Helsingin lentävät olivat tiukkoja ja tarkastivat paperit. ”Muurilan leirille menevät upseerit ajoivat minun autossani, majuri Jussi Paasikivellä oli oma auto. Upseereita piti kyyditä kovaa vauhtia. Jos virheen teit, aina sanottiin, mutta samalla neuvottiin. Minulla oli oma kannatuspiiri, vakituiset asiakkaat aina Viipurista saakka. Ihmiset saattoivat soittaa tai lähettää kortin, että silloin ja silloin auto sinne.”

”Kyllä minä huvila-asukkaitakin jouduin kyyditsemään. Pihkalassa ’Neitsein’ hovissa asui paljon venäläisiä ja minä ajoin vakituisesti sinne. Tohtori Nikolai Netschajeff ei lähtenytkään muiden kuin minun tai Raatikaisen Urhon kanssa. Minulla oli paljon vakituisia ajoja. Kunnan viranomaiset ajoivat minun kanssani sekä mm. sähkö- ja osuuskauppa.”

Monet muistavat, että Hilda oli nopea ajaja. ”Pakko oli ajaa nopeasti, koska monta kertaa oli kiire.”

Maksu kyydistä kertyi kilometrimittarin mukaan ja taksat olivat määrätyt. Tinkimistäkin sattui. ”YH:n aikana pojat rupesivat tinkimään. Minä sanoin: ’Kun laitetaan tossua eteen, ei maksa mitään. Minulla on ajoja vaikka millä mitalla.’ He ottivat Muurisen Erkin, mutta auto hajosi ja pojat myöhästyivät. ’Ei olla moista naista nähty, kun sanoi ei’, olivat pojat todenneet.

Autokouluopettajana

Autonkoulun opettajanakin Hilda Evesti ehti toimia, hän nimittäin opetti kunnankirjuri Nikodemus Muurisen ajamaan autoa. Nimismies oli antanut luvan, tosin opettajan vastuulla. Evesti vähän ihmetteli, mutta keksi sitten viedä oppilaansa kilpa-ajoradalle. ”Siellä hän oppi. En nimittäin mielelläni sitä tehnyt, mutta kortin Niko sai.”

Talviajon niksit Hilda Evestille neuvoi aseman ja Seivästön väliä liikennöinyt Taavetti Rusi.

Hilda ajoi ensimmäisellä autollaan toistasataatuhatta kilometriä. Se ajettiin loppuun.