Helka Lumijärvi – Suurperheen äiti, papin puoliso ja muistisairaiden kohtaaja

Helka Lumijärvi on vanhoillislestadiolainen kymmenen lapsen äiti ja kirkkoherran puoliso Sahalahdelta. Teologiksi kouluttautumisensa jälkeen hän teki suurimman osan elämäntyöstään kotiäitinä osallistuen samalla pappilan emännän roolissa paikallisen seurakunnan työhön. Lasten vartuttua aikaa jäi myös toiminnalle kirkko- ja kunnanvaltuustossa. Kotiäitivuosien jälkeen Lumijärvi lähti rohkeasti täysin uudelle uralle dementiakotiin ja pyrki myöhemmin parantamaan muistisairaiden elämänlaatua validaatiomenetelmän avulla.

Lapsuus ja nuoruus Hyvinkäällä

Helka Lumijärvi o.s. Harjanne syntyi Helsingissä 13.2.1941 Hilja ja Sakari Harjanteen kolmanneksi lapseksi. Hilja Harjanne oli kuopuksen syntyessä jo 41-vuotias, isosiskot Leena ja Pirkko olivat useita vuosia pikkusisartaan vanhempia. Perheen isä työskenteli autonkuljettajana ja äiti ennen lasten syntymää lastenhoitajana. Sakari Harjanne toimi autonkuljettajana myös jatkosodassa, joka syttyi Helka Harjanteen syntymää seuranneena kesänä.

Hyvinkäällä asuneen Harjanteen perheen koko yritys oli palanut kevättalvella 1940, ja sodasta palanneelle isälle ei alkuun tahtonut löytyä töitä.  Perheen taloudellinen tilanne oli siis melko heikko.[1] Sodan jälkeinen aika oli muutenkin haasteellista, kun monista asioista oli puutetta. Koska oppikoulusta piti maksaa, Harjanteen vanhemmat sisarukset eivät saaneet opiskella keskikoulua pidemmälle rahanpuutteen vuoksi. Tämän vuoksi siskot vaativat, että ainakin Harjanteen tulisi päästä oppikouluun ja puolivapaaoppilaana tämä saikin koulunsa käytyä valmistuen ylioppilaaksi vuonna 1960.

Harjanteen perhe kuului luterilaiseen kirkkoon ja oli jonkin verran seurakunnan toiminnassa mukana, esimerkiksi seurakunnan piirejä kokoontui kotona ja isä oli mukana miesten raamattupiirissä. Isän vanhin sisko Kaino toimi Suomen lähetysseuran lähettinä Ambomaalla kahteen otteeseen vuosina 1928–1936 ja 1938–1950, osan tästä ajasta Ambomaan opettajaseminaarissa opettajana.[2] Kaino-täti oli koko suvulle tärkeä henkilö. Oppikoulussa ollessaan Harjanne itse toimi aktiivisesti seurakuntansa kristillisessä teinipiirissä, joka kokoontui viikoittain.

Aktiivisuus seurakunnassa, lähettinä toiminut täti ja oman uskonnollisen suunnan etsiminen saivat Harjanteen hakeutumaan teologiseen tiedekuntaan, missä hän aloitti opintonsa heti ylioppilaskevättä seuranneena syksynä. Hän asui edelleen kotona Hyvinkäällä ja kulki joka päivä Helsinkiin junalla aina avioliittoonsa asti.[3]

Vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen

Teologisessa tiedekunnassa vuoden 1960 vuosikurssilla oli paljon vanhoillislestadiolaisia opiskelijoita. Harjanne tutustui heti ensimmäisellä luennolla Pirkko Kettuseen, joka sattui istumaan viereisellä paikalla ja tytöistä tuli hyvät ystävykset. Kettunen alkoi melko pian puhua Harjanteelle vanhoillislestadiolaisista opiskelijoista, jotka istuivat luennoilla aina etupenkissä. Myöhemmin Kettunen liittyi vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen. Tammikuussa 1961 omien sanojensa mukaan heränneellä tunnolla ollut Harjanne teki parannuksen, kun Kettunen saarnasi hänelle synnit anteeksi.

Vanhoillislestadiolaisuudessa näitä termejä käytetään yleensä puhuttaessa liikkeeseen tulemisesta. Saadessaan syntinsä anteeksi toiselta vanhoillislestadiolaiselta ja tehdessään parannuksen ihmisestä tulee uskovainen. Varsinaiseen liikkeeseen liittyminen on eri asia.

Kukaan Harjanteen suvusta ei ollut ennestään liikkeen piirissä ja seurakunnasta tutut ystävät varoittelivatkin häntä kyseisestä herätysliikkeestä. Harjanne ajatteli alkuun itsekin, ettei taida varsinaisesti liittyä vanhoillislestadiolaisiin, vaikka oli parannuksen tehnytkin.

Kesän 1961 Harjanne työskenteli Helsingissä ja tutustui tänä aikana useampiin vanhoillislestadiolaisiin nuoriin, joiden kanssa he kyläilivät ja retkeilivät.  Kuunneltuaan enemmän seurapuheita ja saarnoja Harjanne vakuuttui siitä, että niissä kuului se sisältö mitä hän oli kaivannut. Puhujasta riippumatta hänen mielestään niissä kuului aina sama henki, vaikka eri ihmiset saarnasivatkin eri tavoin.[4]

Puoliso bussimatkalta

Tammikuussa 1962 Harjanne mursi molemmat sääriluunsa ja sairaalajakson sekä koko jalan mittaisen kipsin vuoksi opiskelut kärsivät, kun kouluun Helsinkiin oli liki mahdotonta päästä. Lukuvuoden 1962–63 hän vietti tuttavan sijaisena Vääksyn yhteiskoulussa. Väinön päivänä 1963 vanhoillislestadiolaiset opiskelijat olivat päättäneet lähteä retkelle Laukaaseen vuokratuilla Kleinbusseilla ja yksi paikka oli jäänyt tyhjäksi, joten myös Harjanne poimittiin kyytiin Vääksystä.

Viereisellä paikalla istui toinen teologian ylioppilas Eero Lumijärvi. Retken jälkeen Harjanne palasi Vääksyyn, mutta alkoi saada puheluita Helsingissä opiskelevalta Eero Lumijärveltä. Yhteydenpito johti lopulta kihlautumiseen syksyllä 1963 ja pariskunta avioitui toukokuussa 1964. Lumijärvet muuttivat Domus Academica -opiskelijatalon perheasuntoon, missä syntyivät myös ensimmäiset lapset Johanna ja Hannu. Eero Lumijärvi valmistui ja sai pappisvihkimyksen vuonna 1966. Papin työn vuoksi perhe muutti ensin Nokialle, missä syntyi perheen kolmas lapsi Paula, ja sitten Lopelle ja Aitolahdelle.[5]

Elämää pappilassa

Kesän 1970 alussa Eero Lumijärvi aloitti Pirkanmaan maakunnassa Sahalahden yksipappisen seurakunnan kirkkoherrana ja perhe muutti Sahalahden pappilaan. Sahalahdella perhe kasvoi 12-henkiseksi, kun siihen syntyivät vielä Ullamari, Teemu, Marketta, Inkeri, Pekka, Reetta sekä Tapani. Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä perheet ovat useimmiten suuria, sillä lasten ajatellaan olevan Jumalan lahjoja ja kaikki lapset halutaan ottaa vastaan.[6]

Helka Lumijärvi sai teologian kandidaatin tutkintonsa valmiiksi vuonna 1969.[7] Kotiäitiyden ohella hän teki muutamia sijaisuuksia lähialueiden kouluissa. Tämän mahdollisti osittain kotiapulainen, joka asui pappilassa ja teki kaikkia tarvittavia tehtäviä. Tuohon aikaan kotiapulaisen palkka ei ollut kovin suuri, joten perheen oli mahdollista pitää apulaista; lisäksi pappilassa kävi jo aikaisemmallakin papilla töissä ollut siivooja.

Lumijärvi toimi pyhäkoulun opettajana jo nuorena Hyvinkään seurakunnassa, sekä eri paikkakunnilla missä he asuivat puolison töiden vuoksi. Perheen asetuttua Sahalahdelle Lumijärvi nimitettiin pyhäkoulusihteeriksi; paikkakunnalla pyhäkoulutoiminta oli hyvin aktiivista 1970- ja 80-luvuilla.[8] Pyhäkoulutyöhön hankittiin uusia opettajia ja Lumijärvi piti kokouksia, joissa käytiin läpi oppituntien aihepiirejä. Lumijärven mukaan innokkaita pyhäkoulunopettajia oli lopulta melkein enemmän kuin varsinaisia pyhäkoululaisia.

Lumijärvi saattoi pitää pappilan salissa pyhäkoulua, ja samaan aikaan keittää perunoita keittiössä, sillä aviomiehen oli saatava syödä ennen seuraaviin toimituksiin lähtöä. Siinä sivussa oli luonnollisesti hoidettava myös kulloistakin perheen vauvoista. Lumijärvi aloitti seurakunnassa myös äitilapsikerhon sekä järjesti diakonissan apuna esimerkiksi kuurojen joulujuhlan pappilan salissa. Varsinkin oman teologin koulutuksen vuoksi papin puolisolta saatettiin kenties odottaakin aktiivista osallistumista seurakunnan työhön.

Perheen lapset olivat mukana useimmissa seurakunnan toimintaan liittyvissä tilaisuuksissa ollen suurena ilona esimerkiksi vanhemmalle väelle. Koska tuohon aikaan ei oltu kovin tarkkoja, muutamat lapsista saattoivat sijaistaa esimerkiksi suntiota melko nuorinakin. Perhe oli mukana myös Tampereen rauhanyhdistyksen toiminnassa, missä Lumijärvi piti raamattuluokkaa ja Eero Lumijärvi toimi seurapuhujana.[9] Helka Lumijärvi toimii edelleen rauhanyhdistyksen pyhäkoulun opettajana.[10]

Puolison vakava sairastuminen

Jouluaaton aattona 1977 Eero Lumijärvellä todettiin aortan laajentuma, joka lähti repeytymään. Hän vietti joulun sairaalassa, ja lääkärit arvelivat joutuvansa leikkaamaan repeämän. Tampereella ei ollut kaikkia tarvittavia laitteita, ja siksi aikaisemmin vastaavassa leikkauksessa olleet olivat kaikki kuolleet. Perheessä oli tuolloin kahdeksan lasta, joista nuorin oli alle vuoden ikäinen. Lapset lauloivat isälle puhelimessa joululauluja ja lääninrovasti tuli toimittamaan aattohartauden seurakunnan ainoan papin ollessa sairaalassa.

Repeytymä kuitenkin pysähtyi ja Lumijärvi siirrettiin Turkuun, missä hänet tammikuun puolella leikattiin onnistuneesti. Tieto Sahalahden kirkkoherran sairastamisesta oli levinnyt ja kaikissa rovastikunnan kirkoissa rukoiltiin Lumijärven puolesta. Perhe sai pyytämättäkin paljon konkreettista apua, tarjouduttiin esimerkiksi laittamaan ruokaa ja hoitamaan lapsia, jotta Helka Lumijärvi pääsi katsomaan puolisoaan sairaalaan. Puoliso parani varsin nopeasti, vaativan leikkauksen jälkeen hän palasi työhön jo huhtikuussa.[11]

Perheen kuopus Tapani syntyi vuonna 1982. Koska vanha pappila oli epäkäytännöllinen lapsiperheelle esimerkiksi erillisten huoneiden vähäisyyden vuoksi, perheen rakentama oma talo valmistui vuonna 1985 pappilan naapuritontille.[12] Muuttaessaan pois Lumijärvistä tuli viimeinen papin perhe, joka 1856 rakennetussa Sahalahden pappilassa asui.[13]

Kun lapset kasvoivat, Helka Lumijärvelle jäi enemmän aikaa kodin ulkopuoliselle toiminnalle. Lumijärvi toimi Sahalahden kunnanvaltuustossa vuosina 1989-2001, josta kaksi kautta sosiaalilautakunnan puheenjohtajana. Seurakunnassa hän on toiminut vuodesta 1980 alkaen diakoniatyön johtokunnassa sekä muutamaan otteeseen kirkkovaltuustossa, jossa aloitti toisen kautensa vuonna 2013. Vuonna 1994 hän oli myös mukana perustamassa Sahalahden vapaaehtoiset ry:tä, jonka ajatuksena on tarjota eläkeikäisille ihmisille virkistystä ja yhteistä toimintaa.[14]

Oma ura uudelleenkouluttautumisen myötä

Nuorimmankin lapsen aloitettua koulutiensä Lumijärvi oli alkanut etsiä vakituista työpaikkaa. Lehti-ilmoituksen perusteella hän haki paikkaa uudesta Sopimusvuorisäätiön dementiahoitokodista, sillä hoitoalan koulutusta ei tehtävässä edellytetty. Muistisairaita haluttiin hoitaa kodinomaisissa oloissa ja toimia yhteisöhoidon periaattein, jotka oli kehitelty Sopimusvuoren mielenterveyskuntoutujien hoidossa. Lumijärvi sai paikan; haastattelijat olivat päätelleet hänen ”osaavan ainakin jotain, kun olin saanut pidettyä kymmenen lasta hengissä”.

Lumijärvi sai työn ohessa koulutusta muistisairaiden kohtaamiseen sekä niin sanottuun validaatiomenetelmään. Sen ajatuksena on tunnustaa vanhuksen tunteiden olevan totta hänelle itselleen, sillä tunteiden kieltäminen vammauttaa ihmisen. Menetelmän tavoitteena on palauttaa dementoituneen vanhuksen arvokkuus, saada hänet kommunikoimaan enemmän sekä vähentää esimerkiksi rauhoittavien lääkkeiden käytön tarvetta. Vanhuksen paluu menneisyyteen ja muistoihin on hänen keinonsa helpottaa iskuja, jotka johtuvat ikääntymisprosessista.[15]

Lumijärvi koki tällaisen menettelytavan oikeaksi dementoituneiden kanssa, hänestä ihminen piti kohdata arvostaen ja hyväksyen. Hänestä oli hienoa huomata, miten esimerkiksi ryhmätyöskentelyssä tunteet lähtivät liikkeelle ja ihmiset saivat purettua vanhoja asioita, joista eivät ehkä olleet koskaan puhuneet kenellekään. Validaatiomenetelmää kehitettiin suomalaisemmaksi ja myöhemmin syntyi tunteet ja validaation yhdistävä menetelmä Tunteva.

Vuonna 2001 Lumijärvi valmistui validaatio-opettajaksi. Tämän jälkeen hän koulutti muun muassa hoitajia päätoimisesti vuoteen 2007 asti, jolloin jäi eläkkeelle. Lumijärvi toimitti myös julkaisut Validaatioryhmän opaskirja (Sopimusvuorisäätiö 2002) sekä Tunteva yksilö yhteisössä (Sopimusvuorisäätiö 2006).

Eläkkeelle jäämisensä jälkeen Lumijärvi on pitänyt Tampereen Kaupunkilähetyksen työntekijänä useita koulutuksia sekä luentoja. Työuran jälkeen Lumijärveä ovat pitäneet kiireisenä 43 lastenlasta ja sittemmin myös kolme lastenlastenlasta. Äitienpäivänä 2001 Lumijärvelle myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitali kultaristein.[16]

[1]Sähköposti 23.4.2016.

[2] Kena 2000, 223,321.

[3] Haastattelu 6.4.2016.

[4] Haastattelu 6.4.2016.

[5] Haastattelu 6.4.2016.

[6] Palola 2011, 352.

[7] Suomen teologit 1999.

[8] Raitio 2001, 297.

[9] Lumijärvi 1990, 136.

[10] Haastattelu 6.4.2016.

[11] Haastattelu 6.4.2016.

[12] Sähköposti 23.4.2016.

[13] Raitio 2001, 256.

[14] Suomen teologit 2010.

[15] Feil 1993, 13-14.

[16] Haastattelu 6.4.2016.