Helena Virkki kansanedustajana

Helena Virkki (1884–1968) tunnetaan ennen kaikkea työstään Marttaliiton valtuuskunnan pitkäaikaisena puheenjohtajana ja ensimmäisenä kirkolliskokouksen naisedustajana. Näiden tehtävien lisäksi hän oli aktiivinen toimija myös monissa muissa järjestöissä ja luottamustoimissa. Hän toimi muun muassa kotipitäjässään Vuokselassa kunnanvaltuutettuna ja kirkkovaltuuston jäsenenä. Valtakunnan politiikassa Virkki toimi kolmen kauden ajan vuosina 1945–1954 Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajana. Tässä tekstissä tarkastelen Virkin kansanedustajatyötä, joka on jäänyt hänen Marttaliitossa tekemänsä työn varjoon. Tutkin, mitä asioita Virkki kansanedustajana ajoi pyrkien myös selittämään miksi juuri kyseiset asiat olivat hänelle tärkeitä.

Kalastajan tyttärestä yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi

Helena Virkki (o.s. Talsi) syntyi vuonna 1884 Suursaarella kalastaja Anton Talsin ja tämän vaimon Maria Ulrika Talsin (o.s. Mattson) tyttäreksi. Virkki kävi kansakoulun Suursaaressa, minkä jälkeen hän muutti vuonna 1901 mantereelle Humppilaan, missä hän toimi meijeriharjoittelijana. Humppilasta Virkki muutti Lapualle meijerikouluun, josta hän valmistui vuonna 1902. Valmistuttuaan Virkki aloitti meijerinhoitajan työt Lapualla. Työpaikallaan Virkki tapasi tulevan puolisonsa, vuokselaisen maanviljelijän Teodor Virkin, joka oli tullut vuonna 1904 Viipurin läänin maanviljelysseuran järjestämälle opintomatkalle meijeriin, jossa Virkki työskenteli. Teodor Virkki työskenteli Vuokselassa maanviljelijänä Lehtola-nimisellä maatilalla, jonka hän oli perinyt vanhemmiltaan. Kerrotaan, että opintomatkalaiset olivat laskeneet leikkiä, kuinka opintomatkalta olisi määrä löytää emäntä Lehtolaan. Legendaa tai ei, näin kävi, ja Helena ja Teodor Virkki vihittiin avioliittoon seuraavana vuonna.

Helena Virkki muutti aviopuolisonsa tilalle Vuokselaan. Pariskunnan yhteistyö Lehtolan tilalla oli menestyksekästä; he alkoivat soveltaa tilallaan uusia viljelys- ja karjanhoitomenetelmiä ja rationalisoivat maatilan toimintaa muun muassa ottamalla käyttöön maatilakirjanpidon. Tila palkittiin useaan otteeseen ja siitä tuli myös esikuvallinen mallitila. Pariskunta sai kymmenen vuoden aikana yhteensä neljä lasta: Ainon (1908–1985), Kainon (1912–), Sylvin (1914–) ja Toivon (1918–2015). Kahdenkymmenenkolmen yhteisen aviovuoden jälkeen Helena Virkki jäi leskeksi, kun Teodor Virkki kuoli vuonna 1928. Tämän jälkeen Helena Virkki hoiti Lehtolassa sekä emännän että isännän tehtäviä yhdessä lastensa ja kotitalousharjoittelijoiden kanssa. Toisen maailmansodan melskeissä Vuoksela ja näin ollen myös Virkkien kotitila Lehtola jäi Neuvostoliitolle tehtyjen alueluovutusten myötä rajan taakse, ja Vuokselan asukkaat evakuoitiin Kanta-Hämeeseen. Sodan jälkeen Virkki asettui asumaan Karkkilaan, josta tuli hänelle kotipaikka loppuelämäksi.1

Virkki oli aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja niin järjestöissä, seurakunnissa kuin edustuksellisessa politiikassakin. Erityisesti toiminta martoissa oli hänen sydäntään lähellä; hän oli toiminut paikallisissa marttojen luottamustoimissa vuodesta 1915 lähtien. Martat oli naisten järjestö, jossa ajettiin kotitalouksien asiaa kansanvalistuksen ja kotitaloustieteen keinoin. Vuonna 1922 hänet valittiin Karjalan Martta-piiriliiton johtokuntaan ja vuonna 1935 Marttaliiton puheenjohtajaksi, jona hän toimi aina vuoteen 1953 asti.

Marttatoiminnan sekä Lehtolan tilan velvoitteiden ohella hän ehti toimia muun muassa Viipurin läänin Maanviljelysseuran johtokunnassa vuosina 1928–1940, Suomen Punaisen Ristin piirihallituksen jäsenenä vuosina 1929–1940 ja paikallisessa Nuorten Naisten Kristillisessä Yhdistyksessä. Virkki toimi myös pyhäkouluopettajana neljännesvuosisadan ajan. Edustukselliseen politiikkaan Virkki lähti mukaan vuonna 1919, kun hän tuli valituksi Vuokselan kunnanvaltuuston, jonka jäsenenä hän toimi vuoteen 1927 saakka. Lisäksi hän toimi Vuokselan seurakunnan kirkkovaltuutettuna. Vuonna 1938 Virkki valittiin luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen jäseneksi ensimmäisenä naisedustajana.2 Kun ottaa huomioon Virkin järjestötoiminnan laajuuden ja keston sekä sen, että hän teki järjestötyötä ansiotyönsä ohessa ja yksinhuoltajana, on todettava Virkin olleen työtäpelkäämätön ja aktiivinen nainen, joka osasi käyttää aikansa tehokkaasti. Lisäksi hänen tapaansa tehdä asioita mitä ilmeisimmin arvostettiin, sillä hän tuli valituksi uudelleen ja uudelleen erilaisiin luottamustehtäviin.

Vuonna 1945 Virkki siirtyi valtakunnan politiikkaan, kun hän tuli valituksi kansanedustajaksi kokoomuksen listalta Kymen läänin läntisestä vaalipiiristä. Häntä oli pyydetty ehdokkaaksi jo aiemminkin, mutta hän oli kieltäytynyt kunniasta, sillä kotitila oli pitänyt hänet työllistettynä. Alueluovutusten myötä Virkin kotitila Lehtola oli jäänyt rajan taa ja Karjalan Martta-piiriliitto hajosi ympäri Suomea, vaikka virallinen lopettamispäätös tehtiin vasta vuonna 1952.3 Yhtä kaikki evakoksi joutuminen vaikutti suuresti Virkin elämään, mutta toisaalta aikaa vapautui uusille tehtäville; kenties juuri tästä syystä hän päätti asettua ehdolle.

Marttaliiton puheenjohtaja kotitalouksien asialla

Ennen kansanedustajaksi valituksi tulemistaan Virkki oli toiminut erilaisissa Marttojen luottamustehtävissä kolmen vuosikymmenen ajan ja kymmenen vuotta Marttaliiton valtuuskunnan puheenjohtajana. Tämän taustan tuntien ei ole ihme, että kansanedustajanakin Virkki ajoi voimakkaasti niin Marttaliiton kuin kotitalouksien asioita yleisemminkin.

Virkin allekirjoittamissa aloitteissa painottuivat taloudellisen tuen saaminen Marttaliitolle ja sen piiriliitoille. Hän toimi muun muassa ensimmäisenä allekirjoittajana aloitteessa, jossa ehdotettiin korotetun määrärahan osoittamista avustukseksi Marttaliitolle. Avustus oli määrä käyttää kotitalousneuvojien ja -konsulttien palkkaukseen, sillä Virkki oli huolissaan perheenemäntien ja kodinhoitajien kouluttamattomuudesta, mikä johti hänen näkemyksensä mukaan kotitalouksien tehottomuuteen ja taloudellisesti kestämättömään toimintaan. Virkin mukaan tällainen toiminta oli toisen maailmansodan ja sen mukanaan tuoman pula-ajan jälkeisinä vuosina kestämätöntä. Virkin tekemissä ja allekirjoittamissa Marttaliiton piiriliitoille esitetyissä määrärahaesityksissä painottui nimenomaan erilaisten talouskoulujen perustamisen tukeminen. Marttaliiton tekemän kotitalousvalistustyön ohella Virkki tuki laajemminkin kotitaloustyön muodollista koulutusta antavia tahoja, kuten kotitalouskouluja, kodinhoitajatarkouluja sekä kotitaloustyön opetuksen ja kotitalousneuvonnan kehittämistä. Lisäksi Virkki halusi rationalisoida kotitaloustyötä, mitä hän ajoi pitämällä aiheesta puheenvuoron ja tukemalla aloitteita, joissa ajettiin määrärahoja kodinhoidon ja kotitalouden rationalisointiin. Tällaisia olivat muun muassa kotitalouden rationalisoimisen tutkimusta varten perustettavan kodin rakentaminen sekä tutkimus- ja opetuspesulan rakentaminen.4

Emäntä maatalouksien asialla

Kotitalouksien edun ajamisen lisäksi Virkin kansanedustajatyön toinen pääasiallinen kohde oli läpi hänen kolmikautisen kansanedustajauransa aikana maatalouksien ja maanviljelyn toimintaedellytysten parantaminen. Kuten Marttaliiton ja sitä kautta laajemmin kotitalouksien edun ajamisen kohdalla, myös maatalouksien kohdalla Virkillä oli omakohtaista kokemusta maatalouden hoitamisesta toimittuaan Lehtolan emäntänä vuosikymmeniä. Virkillä oli siis asiantuntemusta edistämistään asioista, ja hän todennäköisesti piti niitä myös merkittävinä seikkoina koko suomalaisen yhteiskunnan ja sen sodan jälkeisen jälleenrakennusvaiheen kannalta. Sota-aikana elintarvikkeista oli ollut pulaa, minkä vuoksi niitä oli säännelty. Jälleenrakennuksen sekä väestömäärän ja kansanterveyden nostamisen kannalta maatalouden, maanviljelyn ja karjatalouden tukeminen oli myös tärkeää.

Maanviljelyn ja maatalouksien toiminnan edistämisessä ja niiden etujen ajamisessa Virkki luotti samankaltaisiin keinoihin kuin kotitalouksien toiminnan edistämisessä. Hän ajoi määrärahojen kohdistamista erilaisille maatalouteen ja maanviljelyyn liittyville seuroille ja suoraan erilaisten karjojen ja hyötyeläinten kasvattamisen edistämiseen. Virkit olivat omalla Lehtolan tilallaan rationalisoineet maatilan toimintaa ottamalla käyttöön moderneja toimintatapoja, kuten maatilakirjanpidon. Helena Virkki jatkoi samaa maatalouden rationalisointityötä valtakunnan tasolla ajamalla määrärahoja maatalouteen ja maanviljelyyn liittyviin tutkimuksiin ja tutkimuksen tekemisen edellytyksiin, kuten yliopistollisiin koe- ja opetustiloihin. Lisäksi hän kannatti eri tasoisten maatalousoppilaitosten, kuten maatalouskoulujen ja pienviljelyopistojen, perustamisia. Virkki kannatti myös maatalouden tehostamiseen liittyvien tutkimusten kautta saatujen tulosten soveltamista pyrkimällä ohjaamaan määrärahoja maatalouksien valistus- ja neuvontatyöhön. Rationalisoimistyön kautta niukkoja resursseja oli mahdollista hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti.

Raittiustyö

Raittiusliikkeen ajama alkoholin myynnin kriminalisoinut kieltolaki oli tullut Suomessa voimaan vuonna 1919 ja poistettu käytöstä vuonna 1932. Raittiusliike oli ennen kaikkea ylempien sosiaaliluokkien liike, jonka mentaliteettiin liittyi olennaisena osana myös kristinusko.5 Virkki entisenä vauraan tilan emäntänä ja porvaripuolueen kansanedustajana sekä entisenä pyhäkouluopettajana, kirkkovaltuutettuna ja kirkolliskokousedustajana sopi tähän profiiliin. Tämän perusteella kristinuskolla oletettavasti oli hänen elämässään myös henkilökohtaista merkitystä. Tältä osin Virkki näyttäytyy melko tyypillisenä raittiusaatteen kannattajana.

Samoin kuin kotitalouksien kohdalla Virkki piti ratkaisuna alkoholin kulutuksen vähentämiseen valistustyötä. Kansanedustajana hän ajoi määrärahojen myöntämistä raittiusjärjestöille niiden tekemään valistustyötä varten. Lisäksi hän halusi edistää alkoholin myynnin ja valmistuksen sääntelyä ja valvontaa muun muassa kieltämällä alkoholin tarjoilun rukouspäivinä ja kirkollisten juhlapyhien aattoina sekä lisäämällä alkoholin valmistuksen ja käytön valvontaa. Valistustyön lisäksi Virkin keinovalikoimaan kuului keppi, sillä hän ajoi kovempia rangaistuksia annettaviksi alkoholijuomien luvattomasta valmistuksesta, kuljetuksesta ja myymisestä.6

Työ evakkojen puolesta

Virkki oli Neuvostoliitolle tehtyjen alueluovutusten vuoksi joutunut jättämään kotitilansa Vuokselassa ja asettunut asumaan Karkkilaan. Henkilökohtainen kokemus evakoksi joutumisesta sai Virkin ymmärtämään myös muita evakkoja, ja kansanedustajatyössään hän toimi siirtolaisten aseman parantamiseksi. Virkki muun muassa pyrki helpottamaan siirtoväen tonttihankintoja ja ajoi heille myönnettäviä asunnonhankintalainoja. Lisäksi hän pyrki keventämään siirtoväen asuntojen rakentamiseen tarvittavien rakennustarvikkeiden verotusta ja edistämään siirtoväen työllistymistä uusilla asuinseuduilla.7

Kokemusasiantuntija jälleenrakennustyössä

Tehtyään pitkän uran järjestötehtävissä ja istuttuaan kolme kautta kansanedustajana Virkki luopui luottamustehtävistään 1950-luvun aikana, eikä asettunut enää neljättä kertaa ehdolle eduskuntaan. Eläkepäiviänsä hän vietti Karkkilan kodissaan, jonne hän oli asettunut jouduttuaan evakoksi. Virkki palkittiin yhteiskunnallisesta työstään talousneuvoksen arvonimellä vuonna 1944 ja Suomen leijonan I luokan ansiomerkillä vuonna 1951. Virkki ehti nauttia hyvin ansaituista eläkepäivistään puolitoista vuosikymmentä ennen kuolemaansa vuonna 1968.8

Virkin kansanedustajatyössä korostui omakohtaisuus hänen ajamissaan asioissa; ensinnäkin entisenä esimerkillisen maatalon ja -tilan emäntänä hän tiesi paljon maanviljelystä ja maataloudesta, joten hän ajoi maatalouksien asioita; toiseksi hän oli joutunut toisen maailmansodan aikana itse evakoksi ja toimi aktiivisesti evakkojen etujen puolesta; kolmanneksi hän ajoi voimakkaasti kotitalouksien asioita ja kotitalouksien asioita ajavan Marttaliiton toimintaa, mikä oli luontevaa sillä hän oli myös pitkäaikainen Marttaliiton valtuuskunnan puheenjohtaja. Omakohtaisten kokemusten kautta Virkillä oli asiantuntemusta ajamistaan asioista.

Kansanedustajana Virkki pyrki tukemaan monien järjestöjen ja kolmannen sektorin toimijoiden toimintaa muun muassa ajamalla niille rahoitusta. Tämä johtui todennäköisesti siitä, että hän oli itse pitkän linjan järjestöihminen ja luotti järjestöjen kautta tehdyn työn voimaan. Virkki vaikuttaa nähneen järjestöjen ensisijaisina tehtävinä ennen kaikkea valistus- ja sivistystyön, joiden kautta oli mahdollista vaikuttaa kansalaisten elämiin. Omalla kotitilallaan Virkki oli luottanut tutkimuksen kautta saadun tiedon kautta tapahtuvan maataloustoiminnan järkiperäistämiseen ja samaan dynamiikkaan hän näytti luottavan myös yhteiskunnan ydinsoluina pitämiensä kotitalouksien kohdalla. Sotavuosista toipuvan maan käytettävissä olleet resurssit olivat niukat, jolloin ne oli käytettävä tehokkaasti. Yhteiskunnallisesta tilanteesta johtuen Virkin toiminnassa näkyi voimakkaasti jälleenrakennustyö, ja jälleenrakennusajatuksen voi nähdä leimanneen koko hänen työtään kansanedustajana; opettamalla maatalouksia ja kotitalouksia hyödyntämään niukat resurssit mahdollisimman tehokkaasti, niistä oli mahdollista saada suurin hyöty irti.

Suoranaisesti tai sisällöllisesti uskonnolla ei vaikuta olleen suurta merkitystä Virkin kansanedustajatyössä. Suorin yhteys uskonnollisuuteen lienee hänen toimintansa raittiusliikkeen hyväksi. Virkin kuitenkin kerrotaan olleen uskonnollinen, mistä kertoo myös hänen pyhäkouluopettajataustansa. Ainakaan hänen uskonnollisuutensa ei ilmentynyt siten, että hän olisi eristäytynyt muusta yhteiskunnasta, vaan hän kantoi vastuuta myös maallisista asioista ja palveli lähimmäisiään luottamustehtävien kautta.

1 Kähäri 1988, 47; Marjomaa 1999; Virkki 2008, Karimäki 2011.

2 Lehtiö 2004, 218; Virkki 2008, Karimäki 2011.

3 Juva 1976, 143; Ollila 1993, 295; Marjomaa 1999; Lehtiö 2004, 218; Virkki 2008, Karimäki 2011.

4 KK Vp 1945–1953.

5 Sulkunen 1986, 18–19, 33.

6 KK Vp 1945–1947, 1949, 1953.

7 KK Vp 1945–1953.

8 Karimäki 2011.