Helena Tahvanainen – Unelmatyössä Pohjois-Karjalassa

Helena Tahvanainen työskenteli kymmenen vuotta Karjalaisen maa- ja metsätaloustoimittajana. EU oli työn suola ja sokeri, sillä Suomen liittyminen Euroopan unioniin sattui tuohon ajanjaksoon.  Nykyisin hän työskentelee pääkirjoitustoimittajana ja syttyy työstään yhä.

Helena Tahvanainen oli lukioaikana kirjoittanut Karjalaisen nuorten palstalle ja eri lehtien mielipiteisiin ja jopa myynyt aineiden aloituksia koulukavereilleen. Äidinkielen opettaja oli useammankin kerran kysynyt, onko hän ajatellut toimittajan ammattia. Ei hän ollut, häntä kiinnosti juridiikka.

Oikeustieteellisen pääsykokeissa ei kuitenkaan tärpännyt, ja Helena jätti yrittämisen yhteen kertaan. Koska hän halusi Helsinkiin, jossa tuleva puoliso jo opiskeli, hän pyrki Laajasalon opiston viestintälinjalle. Sinnekin oli kova karsinta ja kaksipäiväiset kokeet.

– Siellähän se sitten valkeni. Ja vähän meni sisukin kaulaan. Ajattelin, että jos luen hyvin valtiotieteellisen pääsykirjat, pääsen sinne, mutta vaikka kuinka hyvin lukisin oikeustieteelliseen, niin en välttämättä pääse, Helena muistelee.

Hän uskoo, että olisi loppujen lopuksi päätynyt toimittajaksi oikeustieteellisestäkin.

 – Tämä on minun ammattini.

Helena Tahvanainen on tehnyt koko työuransa Pohjois-Karjalassa, pääosin Joensuussa ilmestyvässä Karjalaisessa.

Hän aloitti siellä kesätoimittajana, mutta ensimmäinen vakituinen työpaikka oli paikallislehti Kiihtelys-Pyhäselkä Lehden päätoimittajana. Hänelle selvisi vajaassa kahdessa vuodessa, ettei hän tätä halua. Hän päätti siinä välissä kasvattaa perhettä ja katsoa jatkoa sitten.

Äitiysloma ei ollut vielä alkanut, kun Karjalainen ilmoitti hakevansa maa- ja metsätaloustoimittajaa.

– Ajattelin, että miten voi olla näin huono tuuri. Että unelmieni työpaikka olisi juuri nyt auki.

Naistoimittajaa testattiin

Vauva oli syntynyt maaliskuussa 1987, ja Helena oli vielä äitiyslomalla, kun kollega Tuula Rantonen Karjalaisesta soitti ja kertoi, ettei maa- ja metsätaloustoimittajan paikkaa ole vieläkään täytetty.

– Hän sanoi, että nyt toimi. Niinhän minä toimin, ja helmikuun alussa aloitin maa- ja metsätaloustoimittajana.

Sitä kuitenkin edelsi kuvioluistelu, johon Helena ei ole keksinyt muuta selitystä kuin epäluulon naistoimittajan osaamista kohtaan.

Viisi tummapukuista herraa haastatteli Helena Tahvanaista Karjalaisen päätoimittajan huoneessa, ja lopputuloksena oli se, että häneltä haluttiin ennen lopullista päätöstä näyttöä osaamisestaan. Hänen piti koko syksyn ajan toimittaa lehteen maa- ja metsätaloussivu kerran viikossa. 

– Samaa ei olisi edellytetty yhdeltäkään mieheltä samanlaisella kokemuksella. Olin ollut Karjalaisen kesätoimittajana ja saanut hyvin vastuunalaisia tehtäviä presidentti Kekkosen 80-vuotijuhlien raportoinnista lähtien. Minulla oli päätoimittajakokemusta ja maisterin tutkinto. Ei tutkinto maataloudesta ollut, mutta he tiesivät, että minulla on käytännön kokemusta maataloudesta. Kaiken tiesivät.

Helena naurahtaa, että menihän siinä äitiysloman loppu vähän hänekseen, mutta uhraus kannatti. Joulun alla hänelle ilmoitettiin, että hän saa paikan.

EU oli työn sokeri ja suola

Työ maa- ja metsätaloustoimittajana osoittautui juuri sellaiseksi unelmatyöksi, jota Helena oli odottanut. Hänen kymmenen vuoden jaksoonsa siinä pestissä sattui Suomen liittyminen Euroopan unioniin. Sillä oli valtavat vaikutukset maa- ja metsätalouteen ja hänen työhönsä.

Hän sai toimia täysin itsenäisesti, häneen luotettiin, ja hän pääsi kaikkiin haluamiinsa koulutuksiin ja juttumatkoille myös ulkomaille. Hän hakeutui toimittajille ja usein myös viljelijöille järjestettyihin koulutuksiin ja lähti messuille ja ekskursioille pitkin Eurooppaa.

Helena organisoi myös omaehtoisia matkoja. Hän kävi Saksassa ja Hollannissa tutustumassa Suomeen tuotaviin tuotteisiin ja niiden viljelyyn. Hän kävi Saksassa maatilalla ja Hollannissa valtavassa vihannestukussa, josta tuotiin vihanneksia Keskolle.

Hän muistelee nauraen noloa kommellusta Amsterdamissa.

 – Minut joku johtaja haki hotellista aamulla hienolla BMW:llä. Kun nousimme autosta huutokauppakamarin pihamaalla, minulta putosi hame renkaaksi ympärilleni asvaltille. Ja tietysti kuvaan kuului, ettei alushameeni ollut kauniisti alas laskeutuneena vaan rullautuneena vyötärölle. Siinä minä seisoin, ja johtaja katsoi vielä vaikeampana kuin minä. Onneksi oli niin varhainen kevät, että oli sukkahousut jalassa, ja sain rullattua hameen sukkahousujen alle.

Naisena miehisellä alalla

Metsätaloudella on Pohjois-Karjalassa vankka asema, ja sillä oli Helenan työssä iso painoarvo. Metsäala oli siihen aikaan erittäin miehinen, ja Helena oli tilaisuuksissa usein ainoa nainen.  Tyypillinen tapaus oli Metsähallituksen 130-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 1989 toimittajille järjestetty kolmepäiväinen retkeily. Mukana oli kaksi linja-autollista ihmisiä ja joukossa vain kaksi naista, Helena ja Satakunnan Kansan Anneli Kallioniemi.

Hän sanoo, ettei varmaankaan hyväuskoisuudessaan huomaa kaikkea, mutta ei hän kokenut, että häntä olisi sukupuolen takia vähätelty tai hänen osaamistaan epäilty. Paitsi kerran, eikä sekään ollut noloa hänelle.

Yhdessä maatalouden toimittajakoulutuksessa kollegat – selvästi piruuttaan – äänestivät hänet, ensikertalaisen, iltapäivän puheenjohtajaksi.  Sujuvastihan se meni, ja kun ohjelma lisäksi saatiin minuutilleen päätökseen, MTK:n silloinen puheenjohtaja Heikki Haavisto ihasteli kovaan ääneen suoritusta. Että aikataulukin piti, vaikka oli nainen puheenjohtajana.

Tasa-arvoinen työyhteisö

Karjalaisen toimituksessa toimittajien sukupuoli ei ole Helena Tahvanaisen mukaan ollut minkäänlainen kysymys kymmeniin vuosiin. Omalta uraltaan hän muistaa palkkaamistaan edeltäneen näyttövaatimuksen lisäksi vain yhden episodin.

Viro oli itsenäistymässä, ja Karjalaiselle oli tullut kutsu Tallinnaan seminaariin, jossa selviteltiin maan valmistautumista siihen. Päätoimittaja Seppo Vento kysyi toimitusneuvottelussa, kuka mies lähtee.

– Minä nousin koko 158 senttimetrin pituuteeni ja sanoin, että miten niin kuka mies. Pääsin sinne, Helena kertoo.

– Tämä on ollut hirveän sukupuolineutraali työyhteisö. Täällä ei ole missään tehtävissä eroteltu mies- ja naistoimittajia lukuun ottamatta tuota juttua.

Vaikka Helena Tahvanainen viihtyi maa- ja metsätaloustoimittajana, mahdollisuus siirtyä pääkirjoitustoimitukseen tuli sopivasti. Se sama EU, joka oli ollut työn suola, oli alkanut myös kypsyttää.

Kun lehden varapäätoimittaja Aatto Jääskeläinen 1990-luvun loppupuolella irrotettiin tekemään Karjalaisen historiikkia, Helena siirtyi hänen tilalleen pääkirjoitustoimitukseen. Kahden vuoden määräajaksi sovittu pesti vakinaistettiin jo vuoden kuluttua, ja siinä hän on pysynyt lukuun ottamatta puolen vuoden omaehtoista poikkeamista uutispuolella.

Uran paras aika on nyt

Hän kokee elävänsä uransa parasta aikaa. Tietopohja on vahva, ja lukijakontakteja on kivasti. Palautetta tulee varsinkin kolumneista.

Karjalaisen kahdella pääkirjoitustoimittajalla ei ole tiukkaa työnjakoa, mutta kummankin aikaisemmin hankkima asiantuntemus – Helenalla erityisesti maa- ja metsätaloudesta ja Jouko Kempaksella kuntataloudesta – tietysti painavat. Helenan aikaa vievät myös mielipideosaston hoito ja kontaktit kolumnisteihin.

 – Sytyn, kun saan kirjoittaa politiikasta, varsinkin kolumneja. Myös pääkirjoituksia kirjoitan mielelläni, mutta on ihan kauhean mukavaa, kun kolumnin aiheena on joku poliittinen aihe tai poliitikko, jota voi pikkuisen rusikoida. Eniten kolumnoin kyllä arkisista aiheista.

Helena Tahvanainen ei haikaile enää uusiin tehtäviin.  Jos kirjoittamisen tuskaa tulee eläkkeellä, varaventtiili voisi olla blogi.