Professori, oikeushammaslääkäri Helena Ranta tunnetaan kansainvälisten katastrofien jälkiselvittelijänä. Tuntemattomampaa, mutta yhtä tärkeää on hänen työnsä naisten aseman ja ihmisoikeuksien palavasieluisena puolustajana. 

”Vaikka en ole koskaan noussut naisasiassa barrikadeille, se on minulle yhtä tärkeä kuin ihmisoikeudet ja tasa-arvo”, Helena Ranta aloittaa.

”Sillä naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia.” 

Eväät elämänkatsomukselleen hän sai lapsuudenkodistaan Kajaanista. 

”Äitini oli opettaja ja sitä mieltä, että tasa-arvo kuului kaikille. Myös isäni oli avarakatseinen, hän kannatti esimerkiksi naispappeutta – jo 1950-luvulla.” 

Kodin perintöä ovat myös rohkeus ja ennakkoluulottomuus toimia kuten Helena Ranta on sittemmin tehnyt: erikoistunut miehiseen ammattiin ja lähtenyt epäröimättä sota-alueille eri puolille maailmaa.

Tosin hän ei nuorena hammaslääketieteen opiskelun aloittaessaan kuvitellut, että 30 vuotta myöhemmin alkaisi tutkia joukkohaudoista kaivettujen ihmisten hampaita. Pikemminkin haaveena oli turvallinen elämä edustuskoteineen, perintöhuonekaluineen ja laatuviineineen. Mutta elämä kuljetti toisin.

 Kuolleillakin ihmisoikeutensa 

Naisjärjestöihin Helena Ranta tutustui vasta 1990-luvun puolivälissä. Eli samoihin aikoihin, jolloin työ kriisialueiden uhrien tunnistajana alkoi. 

”Olin erikoistunut oikeushammaslääketieteeseen, ja 1990-luvulla minut nimettiin uhrien tunnistusyksikön jäseneksi. Kansainväliset työt alkoivat Bosnian sodan jälkeen 1996, jolloin sain työkomennuksen Srebrenicaan, jossa 7 000 muslimimiestä oli teloitettu.” 

Helena Ranta kertoo oivaltaneensa tuolloin, että kuolleillakin on ihmisoikeutensa. Hän alkoi myös miettiä, miten sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan pitäisi tutkia, jotta syylliset saadaan vastaamaan teoistaan. Mutta myös, miten auttaa naisia, joista moni oli menettänyt sekä miehensä että poikansa. Noihin aikoihin Helena Ranta sai palkinnon ihmisoikeuksia edistävältä Zonta-naisjärjestöltä. Sitä johti ministeri Helvi Sipilä, tuttu nainen jo Helenan partiolaisajoilta ja yksi syy, miksi Helena liittyi myöhemmin Zonta-naisiin. Vuonna 2003 Eeva Ahtisaari pyysi Helena Rantaa Suomen Unifemin valtuuskuntaan. Se kuten myös YK:n alainen Naistenrahasto Unifem ovat Helvi Sipilän perustamia. 

”Lähdin mukaan, koska arvostan Unifemin työtä. Erityisesti minua kiinnostivat ihmisoikeusasiat, joihin olin jo hyvin perehtynyt muun muassa Ihmisoikeusliiton johtokunnan jäsenenä”, Helena Ranta kertoo. 

Naisjärjestötyö imaisi tulokkaan pian mukaansa. Kahden valtuuskuntavuoden jälkeen hänet valittiin vuonna 2007 Suomen Unifemin puheenjohtajaksi ja pian sen jälkeen myös Naisjärjestöjen Keskusliiton varapuheenjohtajaksi. 

”Suostuin ehdolla, että kun kutsu kuuluu maailmalle, se on ensisijainen velvoite. Kaikki muu siirtyy syrjään.” 

Laaja asiantuntijaverkosto 

Nyt, toisen puheenjohtajavuoden puolivälissä, Helena Ranta toteaa, että sotien ja konfliktien jälkeen on ollut hyvä työskennellä naisten parissa. Sodilla ja konflikteilla hän tarkoittaa kansainvälisiä oikeuslääketieteellisiä tutkimuksia, jotka veivät hänet Bosnia-Hertsegovinan jälkeen Kosovoon, Kameruniin, Peruun, Irakiin ja Tshetsheniaan. Vuonna 2005 hän osallistui Kaakkois-Aasian tsunamin selvittelyyn ja seuraavana vuonna Lappeenrannan Huhtiniemen joukkohautojen vainajien tutkimuksiin. Tämän luettelon jälkeen on helppo ymmärtää Helena Rannan toive, ettei uusia projekteja enää tulisi, ei ainakaan paljon, vaan hän voisi keskittyä naisten aseman parantamiseen Suomessa ja kehitysmaissa. Tähän Helena Rannalla on erinomaiset valmiudet, sillä hän voi hyödyntää ainutlaatuisia kokemuksiaan ja suhteitaan. Hän on työskennellyt muun muassa oikeusministeriössä, ollut vierailevana tutkijana Norjassa ja Iso-Britanniassa ja on nyt professorina Helsingin yliopiston oikeuslääketieteenlaitoksella. Eniten julkisuutta ja kansainvälisiä yhteyksiä on tuonut kuitenkin hänen työnsä ihmisoikeusloukkausten ja sotarikosten tutkijana. 

”Työni on tuonut mukanaan laajan verkoston, ja aina löytyy joku, jonka tunnen ja joka voi auttaa. Voin soittaa suoraan ministerille tai kansanedustajalle, jopa kansainvälisen Unifemin pääjohtajalle, juuri valitulle espanjalaiselle Inés Alberdille.”

Unifem avaa ovia Helena Rannalle, ja hän puolestaan Unifemille. Niinpä Suomen Unifemin oli helppo saada tasa-arvoministeri Stefan Wallin Turun kevätkokouksen kunniavieraaksi ja kirjoittamaan nimensä Unifemin kansainväliseen, naisiin kohdistuvaan väkivallan vastustamiskampanjakirjaan Say No to Violence Against Women. Kirja miljoonine allekirjoituksineen luovutetaan marraskuussa YK:n pääsihteerille Ban Ki-Moonille New Yorkissa. 

Avustusrahat pienistä puroista 

Suomen Unifemin puheenjohtajana Helena Ranta ei ole vain nimi keulassa, vaan hän osallistuu toimintaan ”kädet savessa”. Eli ruohonjuuritasolla.  

Tässä onkin Helena Rannan vahvuus: hän taitaa ammattinsa, on tunnollinen ja tekee työnsä tosissaan, tapahtuupa se joukkohaudassa, yliopiston opettajakorokkeella tai puhujapöntössä YK:ssa. Unifemissa hän on, koska kokee kansalaisjärjestön toiminnan arvokkaaksi, antoisaksi ja riittävän laajaksi. Suomessa Unifemin päätehtävä on naisten aseman edistäminen, ihmisoikeuksista tiedottaminen ja avustustoiminta eli varainhankinta. Sitä varten paikallisyhdistykset järjestävät erilaisia tapahtumia – konsertteja, ensiapukursseja, toritapahtumia, naistenpäivän seminaareja – joiden tuotto menee avustustilille. Esimerkiksi viime syksynä järjestettiin Afganistan-iltoja, joissa kuultiin esitelmä maan naisten elämästä ja syötiin etninen päivällinen. Afganistan onkin Indonesian Acehin ohella maa, jonka naisia Suomen Unifem avustaa. Tukea tähän se saa ulkoministeriöltä.

”Tuemme Afganistanin naistenkeskusten toimintaa erityisesti lakineuvonnan alalla eli muutamme pykälät paperilla todeksi”, Helena Ranta kertoo ja lisää, että se on pienten askelten kestävää kehityspolitiikkaa maassa, joka on köyhä ja jossa naisten ahdinko on syvä. Se on kuitenkin ainoa tie, sillä naisten aseman parantaminen vähentää lähes aina köyhyyttä. Sodasta ja tsunamista kärsineessä Acehin maakunnassa taas pyritään aktivoimaan naisten yhteiskunnallista ja poliittista osallistumista ensi vuoden vaaleihin. Unifemin iskulause ”Siskoa ei jätetä” on vaativa velvoite. Helena Ranta on ottanut sen omakseen.