Helena Holappa – Tekstiilityönopettaja sai itse suunnitella työnsä

On vuosi 1939. Niemen pariskunta, Jaakko (1910-1984) ja Ellen (1907-1995, o.s. Majava), ostaa kiinteistön Raahesta, Reiponkadun ja Ämmänkadun kulmasta. Ämmänkatu on tuohon aikaan vain pahainen polku. Pian Raaheen muuton jälkeen syttyy sota, ja Jaakolta kuluu yli 5 vuotta maanpuolustustehtävissä. Ellen hoitaa taloa yksin.

Talossa asui kuusi perhettä

Jaakko oli talonomistaja ja maanviljelijä. Ellen oli kotiäiti ja ompelija. Yhdessä he muodostivat moniammatillisen tiimin, joka tuotti palveluita Katinhännän asukkaille. Reiponkatu 32:n kulmatalossa oli kuusi huoneistoa. Yhdessä asui Niemen perhe itse, viiteen otettiin vuokralaisia. Enimmäkseen perheitä. Kussakin vuokrahuoneistossa oli kamari ja keittiö. Pihapiirin asukkaiden jääkaappina toimi pihakaivo, josta ei otettu vettä. Kaivon päällä oli paksu parru, johon oli lyöty tukevia nauloja. Maitopääläri tai eväskori roikkui sopivan mittaisessa narussa kaivon viileydessä, ja ruokatarvikkeet säilyivät. Talousvesi haettiin Jaakopin lähteestä, joka sijaitsi Reiponkadun päässä. Pyykit käytiin pesemässä kaupungin ylläpitämässä pesutuvassa, joka oli Jaakopin lähteen vieressä. Jokaisella asukkaalla oli oma kukkapenkki. Puuliiterissä oli jokaisella oma osa. Pihan perällä seisoi pitkä ulkohuussi, siinäkin oli joka asukkaalla oma yksityinen osasto.

Niemen yleinen sauna

Pihapiirin iso sauna lämmitettiin keskiviikkoisin, perjantaisin ja lauantaisin. Naapuruston asukkaat ja muutkin kaupunkilaiset varasivat saunavuoroja. Heitä palveli saunottaja, jolta sai ostaa jopa limunaatia: portteria, metsämansikkaa, päärynää tai sittisuutaa. Pisilän Saimi oli saunottajista viimeinen. Omalla vesipiipulla Jaakko kuskasi saunaveden Jaakopin lähteestä. Saunavesi kuumennettiin alaköökissä isossa muuripadassa. Saunan puolella oli hana, josta saunojat saivat laskea vettä vateihin. Kiuas oli keskellä saunaa. Lauteet oli sijoitettu seinustoille. Lauteilla oli niin paljon pituutta, että aikuinen mies mahtui makaamaan siellä suorana. Pukuhuoneita oli kaksi: toisessa riisuivat saunaan menevät ja toisessa pukivat saunomisen lopettaneet.

Kotisilla ja piilosilla

Helena, joka syntyi vuonna 1947, oli perheensä ainokainen, mutta ei yksinäinen. Pihapiirissä asui samanikäisiä tyttöjä, joiden kanssa leikit kävivät yksiin. Kun pihaan tuotiin kuorma kilipukoita, niistä rakennettiin pihalle leikkikoti. Katinhännän sokkeloisilla pihoilla oli jännittävä olla piilosilla syksyn pimeinä iltoina taskulamppujen kanssa. Kirkkoa ympäröivän kiviaidan päällä oli hauska rimpuilla. Hautausmaallakin voi leikkiä. Kirkon vieressä oleva leikkikenttä keinuineen ja hiekkalaatikoineen oli mieluinen paikka niin tytöille kuin pojille.

Toiveissa opettajan ammatti

Helena aloitti koulutaipaleensa Pekkatorilla talossa, joka on rakennettu 1800-luvulla. Kävi Keskuskouluakin, joka rakennettiin vuonna 1912. Pääsi oppikouluun ja kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1968. Jo pikku tyttönä hän oli ajatellut, että hänestä tulee opettaja. Hän ei kuitenkaan halunnut kouluttautua peruskoulun opettajaksi, joten hänelle jäi kaksi vaihtoehtoa: kotitalousopettaja tai käsityönopettaja. Käsityöt ovat aina olleet hänelle mieluisia, joten valinta ei ollut vaikea. Helena opiskeli ensin kotikaupungissaan Raahessa Lybeckerin käsityökoulussa ja jatkoi sitten opintojaan Helsingin käsityöopettajaopistossa, josta valmistui tekstiilityönopettajaksi vuonna 1973.

Ensimmäinen virka oli Tervolan kunnan yläasteen tekstiilityönopettajan posti, jossa hän aloitti vuonna 1973. Samana vuonna hän purjehti avioliiton satamaan. Mies opiskeli Tampereella, joten välimatkaa oli.

– Keväällä 1975 jäin äitiyslomalle ja muutin Raaheen. Mieheni oli valmistunut ja saanut työpaikan Rautaruukilta, Helena kertoo. Koti perustettiin Raaheen. Seuraava äitiysloma oli vuonna 1978, jolloin perheeseen syntyi poika. Kun hän oli kahden kuukauden ikäinen, Helena aloitti tuntiopettajan työt parina iltana Työväenopistolla (nyk. Raahe-opisto). Vuonna 1984 hän sai vakiviran opistolla, mutta jäi samalla nuorimman tytön vauvalomalle. Hän työskenteli Raahe-opiston tekstiilitöiden opettajana vuoteen 2011 saakka ja viettää nyt ansaittuja eläkepäiviä.

Mieluinen työpaikka

Vuosien saatossa Raahe-opiston toimitilat ja laitteet kehittyivät. Alkuvuosina opiskelijoiden käytössä oli yksi ainoa ompelukone, lopulta koneita riitti jokaiselle. Helena antaa täyden tunnustuksen opiston rehtoreille, jotka ovat innokkaasti kehittäneet opistoa.

– Opisto oli siitä mukava työpaikka, että sain itse tehdä vuosittaisen opintosuunnitelman, Helena kertoo. Raahe-opisto tarjoaa eri vuosina erilaisia kursseja. Kurssitarjonta vaihtelee ajan hengen mukaan. Suuren suosion ovat saavuttaneet esimerkiksi kahvipussi- ja hopeakorukurssit. Eivät perinteiset käsityötkään ole jääneet pois kurssitarjonnasta. Raahe-opistossa kudotaan kankaita ja mattoja.

– Matonkuteita leikataan edelleenkin, Helena valistaa. Sehän on kierrätystä parhaimmillaan. Itse hän ei virkavuosinaan kaikkia opiston kursseja ohjannut.

– Raahe-opistossa hyvät tuntiopettajat, hän kiittelee ja lisää, että parhaimmillaan opistossa oli johdettavanani lähes 30 tuntiopettajaa, joiden kanssa voitimme 2008 opistojen laatupalkinnon, jolloin arvioinnin kohteena olivat juuri kädentaidot. Työpaikan ilmapiiriä hän kehuu hyväksi. Rehtori kannustaa ja toimistosta saa apua aina tarvittaessa.

Raahen kaupunki valitsi Helenan Vuoden työntekijäksi vuonna 2010. Hänen mielestään valintaan vaikutti tuolloin koko opisto.

– Ei kukaan ole mitään yksin, siihen tarvitaan kannustava tiimi, hän kiteyttää.

Helena opetti myös lapsiryhmiä. Nuorimmat oppilaat olivat 7-vuotiaita. Raahe-opiston opiskelijat ovat nykyään enimmäkseen keski-ikäisiä tai sitä vanhempia, jopa yli 80-vuotiaita.

– Ehkä työelämä on muuttunut niin vaativaksi, että illalla ei enää jakseta lähteä harrastamaan, hän arvelee.

Iltatyössä omat puolensa

Raahe-opiston toiminta painottuu iltoihin ja viikonloppuihin. Helena sanoo, että iltatyössä oli omat hyvätkin puolensa.

– Kun lapset olivat kouluiässä, olin aina kotona, kun he tulivat koulusta kotiin, hän kertoo. Vapaa-aikanaan hän liikkui paljon: lenkkeili, ui, hiihti. Kesäisin hän möyri isossa puutarhassaan. Kun hän työpäivän jälkeen istahti sohvalle katsomaan televisiota, niin hänellä oli neule käsissään. Käsillä tekeminen rentoutti.

Matkailuoppaaksi eläkeläisenä

Kun eläkepäivät koittivat, Helena ei jäänyt toimettomana pyörittelemään peukaloitaan. Eläkeläistä pitävät kiireisenä liikunta, puutarhatyöt, käsityöt ja tietenkin lastenlapset. Kuusi vuotta sitten (v. 2012) hän suoritti auktorisoidun matkailuoppaan tutkinnon. Nyt hän esittelee kotikaupunkiaan linja-autolla Raaheen saapuville ryhmille ja kierrättää vierailijoita kävellen Vanhan kaupungin kaduilla ja kujilla.

Helena on ollut aktiivisesti mukana opasyhdistyksen toiminnassa ja erilaisten matkailutuotteiden suunnittelussa. Suosituiksi ovat tulleet lapsille tarjotut Soveliuksen pyykkipäivät. Lapset saavat kokeilla vanhoja tapoja pestä pyykkiä. He nostavat kaivosta vettä, pesevät pikku pyykkiä pyykkilaudalla, kuivattavat pyykit narulla ja lopuksi silittävät ne sileiksi kaulauslaudoilla.

Vanhan kaupungin väkeä -näytelmäkierroksella Helena esittää Soveliuksen pyykkimuijaa, joka tietää ja tuntee isäntäväen salaisuudet.

Vuonna 2021 Helena Holapalle myönnettiin Pro Raahe -mitali.