Helena Anttiroiko-Mehtälä - Työn ohella tiedon lähteille

Kiinnostus kirjoittamiseen ja äidinkieleen sekä intohimo kirjoihin ja lukemiseen sai minut jo varhain haaveilemaan toimittajan työstä. Jo ollessani kansakoulun ensimmäisellä ja toisella luokalla 1960-luvulla opettajamme Kerttu Erkkilä lähetti oppilaiden tekstejä ja piirroksia maakuntalehti Keskipohjanmaahan, jossa ne julkaistiin Lasten iloksi -palstalla. Toimittaja Annikki Wiirilinna kävi tekemässä luokastamme juttua ja ottamassa kuvia lehteen, mikä innoitti kirjallisiin puuhiin.

Myöhemmin Lohtajan yhteiskoulussa ja Kiviniityn lukiossa Kokkolassa suomen kieli, murteet, yhteiskuntaoppi ja historia olivat mieluisimpia aineita. Joululahjaksi saatu kirjoituskone vahvisti työurahaaveita.

Ylioppilaskeväänä 1977 olin hakenut ja päässyt Keskipohjanmaahan, maakuntalehteen, kesätoimittajaksi. Työ alkoi heti ylioppilasjuhlapäivän jälkeisenä päivänä. Kesätoimittajia oli viisi, kolme nuorta naista ja kaksi nuorta miestä.

Keskipohjanmaa-lehti oli perustettu 1917 ja oli juuri edellisvuonna 1976 siirtynyt Kokkolassa viidenteen toimipaikkaansa Kosilaan kaupungin keskusta-alueen ulkopuolelle. Lehden levikki oli tuolloin kasvussa, ja oli vuonna 1978 runsaat 28 700 vuosikertaa. Henkilökuntaa eri tehtävissä kirjapainoyhtiössä oli yli 230 henkeä.

Käytävän varrella oli päätoimittaja Pentti Pulakan ja erikoistoimittajien työhuoneet. Kulttuuritoimittajana oli Raija Pelttari, muut erikoistoimittajat, uutis- ja toimituspäälliköt olivat miehiä. Yhtenä toimitussihteerinä oli nainen, Liisa Vuohelainen. Uudessa toimitustilassa, 1970-luvun maisemakonttorissa yleistoimittajien ja urheilutoimittajien työpisteet oli erotettu vain sermeillä, mikä lisäsi yhteisöllisyyttä, mutta häiritsi työtä. Myöhemmin sermien kohdille rakennettiin seinät.

Toimitusharjoittelija sai ryhtyä heti työhön. Tutustuminen ja perehdytys oli työn kautta, mutta mielenkiintoista se oli. Kesäaiheet olivat kaupungin kukkaistutuksista kesäleirien kuvailemiseen ja jopa ensimmäisistä kunnallisuutisista kulttuuritapahtumien raportointiin.

Työvälineiden ja työtapojen muutos on ollut valtava 1970-luvulta 2010-luvulle, mutta tietojen hankinnan ja jakamisen perusidea, faktaan perustuva journalistinen tiedonhankinta ja toiminta on pysynyt.

Kaukopuhelut piti 1970-luvun lopulla tilata puhelinkeskukselta. Toimitusharjoittelijat saivat ajaa toimituksen Kupla-Volkkarilla maakunnassa ja haastatella ihmisiä. Naputeltuaan jutun koneella he veivät uutisliuskat käytävää pitkin toimitussihteerien tarkistettavaksi. Viereisessä huoneessa faksi raksutti ulkomaan uutisia ja aluetoimitusten juttuja pitkille paperiliuskoille. Toimitussihteerin huoneen vierestä lähtivät portaat alakertaan, jonne käsin korjatut liuskat jatkoivat konelatojien naputeltaviksi. Oikoluvun kautta teksti tulostettiin taittopöydälle ja taittajat leikkasivat palstat suoriksi ja liimasivat ne mehiläisvahalla sivuille. Kuvalaitoksella toimittajat itse tai kuvankäsittelijät laittoivat filmit ensin kehitteeseen ja sitten kiinnitteeseen, ja luupin kautta valittu negatiivi valmistettiin kuvaksi, josta otettiin rasterikopio. Tämä kopio sai myös mehiläisvahaa taakseen ja paikan sivulta. Lopulta koko sivu kuvattiin painoa varten.

Toimitusharjoittelukesänä yliopiston ovet eivät vielä avautuneet. Syksyllä sain työpaikan toisesta sanomalehdestä, Kalajokilaaksosta. Ylivieskassa Kaisa Hietalan äitiyslomansijaisuus kesti helmikuun loppuun. Päätoimittajana lehdessä oli Pauli Isoaho. Aiheet alkoivat olla jo painavampia. Niihin aikoihin löytyi aviomies, ja pienen tauon jälkeen työura jatkui Keskipohjanmaan toimittajana kesän ajan 1979 ensin jo tutuksi tulleessa Ylivieskassa ja samasta syksystä alkaen Kokkolassa.

1980-luku oli lehtitalojen kasvun aikaa. Kosilan toimitaloa haluttiin laajentaa, saatiin rakennuslupa, ja toimitus muutti laajennusosaan 1987. Toimittajat saivat omat työhuoneet. Keskipohjanmaa joutui myös valtausyritysten uhkaamaksi ja perusti sen varalle 1986 säätiön, jonne kanavoitiin yrityksen mahdollisia voittovaroja. Tietokoneet tulivat kuvioihin 1980-luvulla. Oikoluku alkoi jäädä toimittajien omaksi työksi.

Työsuhteeni oli ensin kolme vuotta määräaikainen, mutta vakinaistettiin sen jälkeen. Samalla työnantaja oli valmis antamaan koulutusta, ja osallistuin lähes vuosittain TYT:issä Tampereella erilaisille kursseille, kuten toimittajan perus- ja jatkokurssille, talous- ja konkurssiaiheisille kursseille sekä Taideteollisessa korkeakoulussa ja Teknillisessä korkeakoulussa kolmiviikkoiselle ulkoasunsuunnittelukurssille. Tein uutistoimittajan töitä päivä- ja iltavuoroissa ja 1980-luvun lopulla ryhdyin tekemään myös toimitussihteerien sijaisuuksia. Yhteiskunnalliset aiheet kiinnostivat yhä enemmän. Uutispäälliköksi oli tullut Eeva Inkeri Pöyhtäri, sittemmin Kluukeri, vakinaisiksi toimitussihteereiksi valittiin miehiä.

1980-luvulla perheeseemme syntyi tytär ja poika. Lakisääteisten äitiyslomien jälkeen palasin kummankin syntymän jälkeen töihin. Yhtenäinen opiskelu ei ollut epäsäännöllisten työvuorojen vuoksi mahdollista. Uutistoimittajan iltavuorojen ja toimitussihteerien sijaisen iltapainotteiset työt lisääntyivät.

Journalisti janoaa ja jakaa tietoa

Yleisradion maakuntatoimituksessa Kokkolassa vapautui syksyllä 1990 toimittajan paikka, johon minut valittiin. Maakuntaradion päällikkönä oli Erkki Kujala.  Sain Keskipohjanmaasta puolen vuoden virkavapauden, mutta en palannut lehteen, koska työ oli päivätyötä ja viikonloput olivat aluksi vapaat.  

Kaipasin kirjoitustyötä, kun työskentelin uutistoimittajana ja reportterina Radio Keski-Pohjanmaassa ja tein suoria haastatteluja. Viikonloput olivat pääosin vapaat ja ryhdyin opiskelemaan yhteiskuntapolitiikkaa, sosiologiaa, journalistiikkaa ja naistutkimusta avoimessa yliopistossa Kokkolassa viikonloppuisin työn ohessa. Esseiden kirjoittaminen helpotti kirjoitustyöikävää. Työssä perehdyin erityisesti sosiaali- ja kunnallisasioihin, mutta uutisia teimme luonnollisesti koko elämän kirjosta. Pian olin uutispäällikön sijainen. Kesät ja muut sijaisuusajat olivat kiehtovaa ideoinnin aikaa, kun kunnallisaiheita ja tekijöitä oli vähemmän.

Kirjoittauduin 1990-luvun lopulla Jyväskylän yliopistoon avoimessa yliopistossa jo suoritettujen opintojen myötä ja sain yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkinnon valmiiksi työn ohessa 2000. Uutistyö radiossa oli hyvin kiinnostavaa. Sain siihen vauhtia opinnoistani.

Yleisradiossa sain kouluttautua aluksi myös yhtiön koulutuksissa. Melkein heti minut valittiin Kokkolan toimituksen työsuojeluasiamieheksi, johon sain koulutuksen yhtiöltä. Olin siinä tehtävässä maakuntaradion päällikön työparina pitkälle 2010-luvulle asti. Päälliköiksi tulivat Erkki Kujalan jälkeen Eila Honkavaara, Riitta Vanhatalo ja Hannele Haanpää-Holappa. Henkilöstö valitsi minut myös tukimieheksi ja pian olin myös RTTL:n alueosaston varapuheenjohtaja ja puheenjohtaja, RTTL:n hallituksessa, ay-lehtityöryhmän puheenjohtaja ja perustamassa Yleisradion ohjelmatyöntekijöiden yhdistystä Pasilassa.

Yleisradio toimi Kokkolassa vuokralla Björkin sokkeloisessa talossa, mutta 2000-luvun alussa siirryimme remontin jälkeen entiseen Vaakunan ravintolan tiloihin aivan keskustaan. Sain työsuojeluasiamiehenä olla kiinteästi henkilöstön kanssa mukana suunnittelemassa uusien avarien tilojen kunnostamista.

Yleisradio suunnitteli aluetelevisiouutisverkkoa koko maahan. Olin henkilöstön ja alueyhdistyksen edustaja yhtiön suunnitteluryhmässä Pasilassa. Työryhmä esitti, että alueuutiset toimisivat aluetoimitusten alla, ja esitys hyväksyttiin, vaikka muitakin vaihtoehtoja oli.

Aluetelevisiotyöhön yhtiö antoi toimittajille lyhyen kurssituksen. Ryhdyin kuvaamaan ja leikkaamaan televisiokameralla satasia myös itse, mutta pääasiassa tein uutisjuttuja mediatoimittajan eli kuvaajan kanssa. Samalla tein uutistyötä vuoroissa ja haastatteluja radiossa. Työ laajeni myös verkon puolelle, teimme yleensä samasta materiaalista verkkouutisia.

2003 jouduin vetämään henkeä burn outin vuoksi pari kuukautta. Se aika oli elämäni kovinta aikaa.  Minua pyydetiin Keski-Pohjanmaan liiton UNICEF-koordinaattoriksi, ja tein sitä työtä joka toinen viikko ja olin toimittajana joka toinen viikko yli vuoden ajan. Vuorottelu voimaannutti. Syksystä 2003 kevääseen 2004 saakka olin kokonaan virkavapaalla Ylestä ja vetämässä Keski-Pohjanmaan liitossa maakunnan viestintä- ja markkinointihanketta.

Yleen palattuani jatkoin uutistoimittajan työtä radiossa, televisiossa ja verkossa. Päätin kuitenkin, että ryhdyn opiskelemaan uudestaan. Graduseminaareihin ja tentteihin Jyväskylään matkasin bussilla tai junalla. Laudaturopinnot työn ohessa Jyväskylän yliopistossa johtivat maisterin tutkintoon 2011 Jyväskylän yliopistossa. Ohjaajani laitoksella oli Matti Kari. Yhteiskuntapolitiikan graduni käsitteli Kokkolan, Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kuntaliitosta 2009, ja tutkin siinä mm. sosiaalisen pääoman merkitystä.

Jäin pois palkkatyöstä 2015, mutta olin jo pari vuotta aiemmin ryhtynyt vapaaehtoistyöhön tekemään kotiseutulehteä, Lohtajan Joulua, ja minut oli valittu kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajaksi 2013. Suomen Kotiseutuliiton valtuustossa on alkanut kolmas kaksivuotiskausi 2020. Kokkolan kaupunginhallitus valitsi minut 2019 kaupungin historiatoimikunnan puheenjohtajaksi ja Kokkolan seudun opisto kutsui vetämään vuoden kestävää kotiseutukurssia Lohtajalle 2020. Syksyllä 2020 valmistuin vuoden koulutuksen jälkeen auktorisoiduksi matkailuoppaaksi Kokkolassa. UNICEFin Kokkolan vapaaehtoisryhmässä olen toiminut tiedottajana jo kolmisenkymmentä vuotta vuodesta 1991.