Me raahelaiset olemme ylpeitä siitä, että olemme voineet kasvattaa ja saatella maailmalle monta maineikasta kirjailijaa. Patsaan on saanut toistaiseksi vain Martti Merenmaa. Pro Raahe -mitalin nro 89 sai Heidi Köngäs vuonna 2013. Voin ilokseni todeta, että raahelaisuus näkyy hänen kirjallisuudessaan monin tavoin.

Tukholmasta Raaheen

Heidi Maritta Köngäs (o.s. Myntti) syntyi 15. syyskuuta 1954 Tukholmassa, jonne perhe oli muuttanut työn perässä. Työn perässä perhe saapui merenrantakaupunki Raaheenkin, kun vasta toimintansa aloittanut Rautaruukki Oy tarvitsi työvoimaa. Raahe kasvoi nopeasti pienestä uinuvasta koulukaupungista teollisuuskaupungiksi.

”1960-luvulla oli vähän alkuperäisiä raahelaisia ja valtavasti meitä tullista tulleita. Hyvin me sinne kaikki sulauduimme. Liki kaikkien vanhemmat olivat Rautaruukilla töissä”, Heidi muistelee Raahen Seudun haastattelussa 24.12.2019.

”Olin kahdeksan sinä keväänä, kun muutimme Ruotsista Raaheen. Seisoin samaan aikaan muuttaneen Kristiinan kanssa Keskuskansakoulun pihalla. Toiset lapset ympäröivät meidät ja pyysivät puhuman ruotsia. Nauratti, mutta puhuttiin ruotsiksi jotain tavallista. Äkisti se toisten lasten kiinnostus tuntui ihanalta, kotiintulolta. Oxelösundin parakkikoulun pihamaalla suomen puhumisesta ei saanut mitään lisäpisteitä.” (Kaleva 3.6.2020)

Heidillä on kouluajoistaan hyviä muistoja. Hän muistaa lämpimästi kansakoulunopettaja Elsa Penttilää, joka oli loistava pedagogi.

Antti johdatti historian pariin

Heidi pyrki ja pääsi oppikouluun 10-vuotiaana. Elsa Penttilän lisäksi hän nostaa esille lukion historian opettaja Antti Saarimäen. Molemmat samasta syystä: rakkaudesta historiaan. On heidän ansiotaan, että Heidi kiinnostui historiasta. Jollei tunne mennyttä, ei voi ymmärtää nykyisyyttäkään. Hän varoittaa katoamasta muutaman rivin päivityksiin.

Antti elävöitti historiaa piirtämällä liitutaululle kuvia tapahtumista ja henkilöistä. Valitettavasti järjestäjä pyyhki terävästi oivaltavat piirrokset pois seuraavalla välitunnilla.

Nuoruudessa maailma tuli Raaheen. Oli taksvärkit ja yhteiskunnallinen liikehdintä. Koulun ruokasalista tuli 1970-luvulla kiihkeiden väittelyiden ja äänestysten taistelutanner. Teinikunnassa taistelivat Yleisdemokraatit ja Porvarit. Äänestykset olivat täpäriä, voimasuhteet vaihtelivat. Tunteet olivat voimakkaita.

Parikymmentä vuotta myöhemmin Heidi kirjoitti yhdessä Taina Westin kanssa tv-elokuvan Kalliolle kukkulalle (1992), jossa hän hyödynsi radikaalia menneisyyttään.

Heidi kuvitteli, että voisi muuttaa maailmaa ja se vei hänet valtiotieteelliseen tiedekuntaan ylioppilaskirjoitusten jälkeen.

”Kun kirjoitin ylioppilaaksi 1974 ja lähdin opiskelemaan Helsinkiin, yllätyin aidosti siitä, kuinka ahtaasti siellä asuttiin. Raahessa lähes kaikki kaverini asuivat omakotitaloissa, ja monilla perheillä oli kahden auton tallit.” (Kaleva 3.6.2020)

Valtiotieteellisen ja toimittajakoulun kautta työelämään

Heidi opiskeli Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa vuosina 1975–1979 ja suoritti Sanoman toimittajakoulun vuosina 1979–1980. Hän opiskeli ohjaamista Yleisradion ammattioppilaitoksessa vuonna 1980 ja suoritti televisioalan opintoja Lontoossa vuosina 1993–1994. (wikipedia)

Tarinoiden pariin hänet johdatti omalla tavallaan äiti, joka oli ompelija. Naiset tulivat hänen luokseen tarinoiden kanssa. Tyttö kuunteli ja kuuli.

Kirjoittaminen on Heidin ilmaisukeino. Tehtyään toimittajan töitä viisi vuotta, hän tuli siihen tulokseen, ettei lehtityö ole oikea kanava tarinoiden kertomiseen. Lauseiden hiomisen sijaan toimittajan on oltava nopea.

”Hän huomasi kuitenkin haluavansa kirjoittaa tarinoita ja pestautui Yleen, jossa pääsi käsikirjoittamaan ja myös ohjaajakoulutukseen.” (RS 24.12.2019).

Vahvojen tarinoiden ohjaaja

Heidi muistaa vieläkin lapsuudestaan sen pakahduttavan ihanan tunteen, jonka aiheutti Iskelmäketju-elokuva. Sen hän näki Raahen Biohuvimyllyssä, jossa hän kävi katsomassa kaikki elokuvat mitä siellä näytettiin.

Heidi on ohjannut lukuisia draamasarjoja sekä tv-elokuvia. Työ alkaa kirjoittamalla. Lopulta tekeminen on työvoimavaltaista, ja vaatii nopeita päätöksiä. Heidi ei haahuile ohjatessaan. Hän on jämäkkä. Filmatessa tulee usein positiivisia yllätyksiä, koska hän antaa tilaa näyttelijöille.

Elokuvia hän tehnyt aiheista, joihin ei ole tunkua. Niissä pääsevät esille ujot, hiljaiset ja syrjään vetäytyneet ihmiset.

Uusi työ Ylessä. Ensimmäinen tehtävä, pyydettiin huviohjelmaa, syntyi Viimeinen ilta.

Liian paksu perhoseksi on tunnetuin hänen elokuvistaan. Sen on nähnyt 1,5 miljoonaa katsojaa. Se voitti Special Prix Europa -palkinnon Berliinissä vuonna 1998. Se on palkittu myös Venla-, Koura- ja Telvis-palkinnoilla.

Elokuvasta tekee suositun se, että se on työtä tekevän naisen kuvaus pienessä kylässä, joka voi sijaita missä vain maailmassa.

Nuoruustango-elokuvassa nuoruuden ihanteet häviävät, kun sosialismi on romahtanut ja jättänyt aukon ihmisten elämään. Tässä elokuvassa hän hyödynsi elokuvaansa Kalliolle kukkulalle.

Tauno Tukevan sota nostaa esille Töpinässä palvelevan Taunon. Hän ei ole A-luokkaa mutta armeija ei tule toimeen ilman häntä. Tauno tekee ruokaa.

”Naisen on tärkeä käsitellä sotaa”, hän sanoo.

Historian käännekohdat kiinnostavat häntä. Tästä esimerkkinä hän ohjasi romaanistaan Sandra monologinäytelmän syksyllä 2018.

Kirjailijaksi keski-iässä

Kirjailijalta kysytään usein, miten koulun ainekirjoitus sujui? Heidi tunnustaa, että huonosti. Hän sai kouluaineista aina kuutosia ja seiskoja. Opettaja Vieno Saari veti pitkiä punaisia viivoja aineiden sivuun ja kirjoitti ”kovin on yksipuolista”. Nyt hän vetää punaisia viivoja itse, sillä hän tietää, miten paljon kärsivällisyyttä kirjoittaminen vaatii. ”Perämeren kokoista”, hän tunnustaa.

Heidi ryhtyi kirjailijaksi vasta keski-ikäisenä. Hän sanoo, että pää on täynnä aiheita.

”En ole kirjoittanut itseäni tyhjäksi”, hän perustelee. Romaania kirjoittaessa mielikuvitus on vapaa.

Häntä on kiitetty erityisesti suomalaisen sielunelämän oivaltavasta kuvauksesta. Köngäksen esikoisromaani Luvattu ilmestyi vuonna 2000.

Entä sitten se raahelaisuus?

Romaanin Vieras mies tapahtumapaikka on Raahe, vaikka sitä ei kirjassa suoraan kerrotakaan. Paikkakuntalaisena on mielenkiintoista sijoittaa tapahtumia tutuille kaduille ja kujille. Kirja on rakkausromaani. Henkilöt ja tapahtumat ovat kirjailijan rikkaan mielikuvituksen tuotetta.

Romaanissa Dora, Dora liikutaan Lapissa ja Jäämeren maisemissa. Tulkin kotipaikka on Raahe.

”Raahessa syntyi jatkuva kiinnostuksestani historiaan. Jollei tunne mennyttä, ei voi ymmärtää nykyisyyttäkään, vaan on vaarassa kadota muutaman rivin päivityksiin.

Selailen usein Wanha Raahe -ryhmän sivuja, etsin nostalgisten kuvien lisäksi tiettyä piilevää huumoria. Tuorein suosikkini on Perttu Nymanin komea vuosikymmenten takainen tulkinta laulusta Kertokaa se hänelle. Videon taustalla on meneillään uuden grillikoskin avajaiset ja katkelmassa on jotain niin rosoisen kaunista, että se voisi minkä tahansa tarinan alku.” (Kaleva 3.6.2020) 

Romaanit, Otava

Luvattu, 2000, Vieras mies, 2002, Hyväntekijä, 2006, Jokin sinusta, 2008, Dora, Dora, 2012, Hertta, 2015, Sandra, 2017, Mirjami, 2019. Siivet kantapäissä, 2021

Lasten kirjat, Lasten Keskus

Henkselirouva ja Pusu-Sammakko, Henkselirouva ja hänen koiransa Korkki, Henkselirouva ja sinivärinen pupu