Hanne Aho - Ensimmäinen nainen journalistien johdossa

Hanne Aho toimii Suomen Journalistiliiton puheenjohtajana aikana, jolloin alalla käydään vuodesta toiseen jatkuvia yt-neuvotteluja, ja tuhannet entiset journalistikollegat ovat menettäneet työnsä.

Lapsena Hanne vastaili toimittajaäitinsä puolesta kotona puhelimeen, kun ministerit soittelivat. Hän oppi teitittelemään ja sen, että aina pitää olla paperi ja kynä käsillä.

Suomen Kuvalehden graafikkona Hanne Aho ei kynää enää juuri käyttänyt, kun koko ala digitalisoitui valokuvia myöden. Parinsadan journalistin pääluottamusmiehenä toimiminen ja monet muut luottamustehtävät kantoivat Hanne Ahon Suomen Journalistiliiton ensimmäiseksi naispuheenjohtajaksi.

Hanne Aho on kulkenut omanlaisiaan urapolkuja jo aivan nuorena. Yläasteen hän kävi sisäoppilaitoksessa Anna Tapion koulussa Aitoossa  ja oppi siellä samalla emännän aakkoset: kynimään kanoja ja lypsämään lehmiä. Hyödyllisiä taitoja politiikassa ja edunvalvonnassa, kun tarkemmin ajattelee.

Lukion vuonna 1973 syntynyt sipoolaistyttö kävi Helsingissä Kallion kuuluisassa ilmaisutaidonlukiossa, jossa maamme taide-elämän huiput aukaisevat nuppunsa.

Hannen luokalla opiskelivat muun muassa Anni Sinnemäki (runoilija, vihreiden puheenjohtaja, ministeri ja Helsingin apulaiskaupunginjohtaja), Anna Tulusto (mm. Yleisradion toimittaja) ja rinnakkaisluokalla Kerkko Koskinen (säveltäjä, muusikko), kaikki tulevan Ultra Bra -yhtyeen keskeisiä jäseniä. Myös sittemmin huippusuosittu muusikko Maija Vilkkumaa oli yksi luokkatovereista.

– Kyllä siihen joukkoon yksi tavallinen Journalistiliiton puheenjohtajakin mahtuu.

Juridiikkaa, venäjää, visuaalisuutta

Kolme vaihtoehtoa tulevaksi ammattialaksi seuloutui esiin, kun tulevaisuuden suhteen kovin epävarma Hanne hakeutui moneen kertaan lukion ammatinvalintatesteihin lukiossa.

Juridiikka kiinnosti, koska alalla voi auttaa muita ja vaikuttaa yhteiskuntaan. Venäjän kielen osaajalla taas riittäisi kiinnostavia töitä. Hanne valitsi graafisen suunnittelun, koska ammatinvalintatesti osoitti, että hänellä on erityisen hyvä kolmiulotteisen hahmottamisen kyky.

Hanne hakeutui Tuusulassa sijaitsevaan kulttuurialan oppilaitokseen Pekka Halosen akatemiaan.

– Suomen Kuvalehden graafikoksi Hanne Aho päätyi sattumalta, ensin kesätöihin, sitten tuuraajaksi. Valmistuttuaan  vuonna 2001 hän sai vakipaikan.

Näin satumaisesti journalistin ura saattoi alkaa ennen median murrosta, Googlea, Facebookia, blogeja ja muita sosiaalisen median kanavia.

Nopeaa uran alkua avitti myös yksi Pekka Halosen akatemian opettaja, maankuulu graafikko Pekka Loiri. Hän suositteli Hannelle Otavamediaa (silloin Yhtyneet Kuvalehdet) ja oli vissiin suositellut Hannea jo tutulle AD:lle.

– Kun sain tietää, että pääsen Otavamediaan, luulin meneväni Suosikkiin. Mutta pääsinkin Suomen Kuvalehteen! Sain maailman kiinnostavimman duunin kesätyöksi. Siinä tuli maailma tutuksi.

Puhelinvastaaja ja Paavo Väyrynen

Hanne Ahon äiti työskenteli 40 vuotta Helsingin Sanomissa kunnallispolitiikan toimittajana. Hän raportoi Sipoosta, Vantaalta ja Länsi-Uudeltamaalta. Äiti työskenteli kotoa, koska  joutui seuraamaan iltaisin paikan päällä kuntien valtuustojen kokouksia.

–  Äiti saneli juttunsa puhelimitse toimitukseen. Olen siis kasvanut toimituksessa.

Hanne oppi myös, että puhelimeen tulee aina vastata asiallisesti.

– Kun ministeri Paavo Väyrynen soitti viisi kertaa saman päivän aikana ja tavoitteli äitiä, se oli kamalaa. Minua jännitti aivan hirveästi. Äiti oli vannottanut, että aina piti olla kynä ja paperi puhelimen vieressä. Mutta nyt ei ollut!

Teitittelevä Hanne sai lopulta  kirjoitettua kaksi puhelinnumeroa ylös. Hän pelkäsi äidin suuttuvan, kun tämä tulee kotiin ja saa kuulla, että ministerin viesti ei ole ylhäällä.

– Sain ensimmäisen oppini journalismista, kun äiti sanoi: Hyvä juttu! En olisi sille soittanutkaan, hän olisi vain jälkikäteen halunnut muuttaa juttua ja pyörtää sanomansa.

Poliitikko ei voi muutella sanojaan toimittajalle.

– Arvostin äidin työtä, ja puhuimme sen ansiosta paljon asioista kotona. Mutta tuolloin päätin, että minusta ei tule koskaan toimittajaa.

Nuori äiti lähti politiikkaan

Vauvakuume iski Hanneen kesken lukion. Liekö johtunut osin siitä, että luokkatoveri Anni Sinnemäki sai lapsen lukion ensimmäisellä luokalla 16-vuotiaana. Hanne Ahon äiti asetti ehdoksi, että ylioppilaaksi on kirjoitettava ja laskettu aika saa olla aikaisintaan 1. kesäkuuta.

– Ylioppilaskuvassa olenkin sitten jo muutaman viikon ikäinen vauva sylissä. Sain Janikan 18-vuotiaana.

Seuraavana syksynä graafisen suunnittelun opiskelija ja muutaman kuukauden ikäisen vauvan äiti kampanjoi kunnallisvaaleissa ja pääsi Sipoon kunnanvaltuustoon SDP:n listoilta.

–  Voi kysyä, miten oikein jaksoin. Tein kotitehtäviä öisin. Asuimme aluksi äidin luona, ja hän auttoi vauvan hoidossa. Nuorena sitä jaksaa.

Hanne päätyi moniin lautakuntiin ja oli pari kertaa eduskuntavaaliehdokkaanakin. Muutaman vuoden päästä Hanne ja tyttären isä erosivat.

Graafikosta tuli journalisti

Suomen Kuvalehdessä graafisesta suunnittelijasta tuli journalisti.

– Ihailin niitä, jotka pystyivät kiteyttämään sanomansa ja ajatuksensa yksinkertaisesti, kuten graafikot Pekka Loiri ja Erik Bruun. Kiteyttäminen vaatii  paljon älykkyyttä, että pystyy esittämään monimutkaisen asian visuaalisesti yksinkertaisessa muodossa.

Hanne Aho vertaa graafista suunnittelua kirkkotaiteeseen. Viesti on välitettävä, sanoma tehtävä selväksi.

– Toimituksessa työskenteleminen oli todella mielenkiintoista. Saimme laajan, monipuolisen kuvan maailmasta, yhteiskunnasta ja politiikasta. Lehti oli oikea aitiopaikka.

– Sain tehdä journalismia visuaalisin keinoin. Parasta oli, kun eri elementit, sana, kuva ja layout toimivat yhdessä.

Pian Hanne havaitsi, että toimituksen saama tieto on uniikkia. Sellainen tieto auttaa syvän maailmankuvan muodostamisessa.

– Pääsin kurkistamaan asioihin, joita ei valitettavasti koskaan julkaista. Ei kaikkia kuvia eikä kaikkea tietoa voi koskaan saattaa julkisuuteen. Viestin välittäminen oli silti etusijalla: kollegat halusivat antaa mahdollisimman täyden kuvan kulloisestakin jutusta.

Loppuaikoina resurssit vähenivät eikä ollut aikaa tai mahdollisuutta tehdä niin hyvää laatua kuin olisi halunnut.

– Se on monien kollegojen tilanne edelleen. Sellainen turhauttaa journalisteja. Se että ei voi tehdä työtään niin hyvin kuin haluaisi, on työelämän ongelma laajemminkin.

Pääluottamusmieheksi ja ay-aktiiviksi

Pian Hanne Aho houkuteltiin parisatapäisen toimitusosaston luottamusmieheksi. Talo julkaisi lähes 40:ä lehteä.

Taas tieto ja ymmärrys kasvoivat, kun nuori pääluottamusmies pääsi seuraamaan johtoryhmän työskentelyä läheltä. Luottamustehtävissä pystyi myös vaikuttamaan.

Hanne Aho eteni myös Journalistiliiton luottamustehtävissä. Johti liittokokouksia, kuului työehtosopimusta valmistelevaan valiokuntaan ja toimi aikakauslehtitoimittajien liiton puheenjohtajana. Kunnes 2015 häntä pyydettiin asettumaan ehdolle kaikkien journalistien puheenjohtajaksi.

– Naiseudesta ei puhuttu vaalikampanjan aikana. Asia ei vaikuttanut olevan kynnyskysymys kenellekään. Jälkikäteen naiset kertoivat olevansa ylpeitä, että liitossa on nyt nainen puheenjohtajana. Ehkä se oli sittenkin erityistä. Ainakin olisi ollut erityistä, jos liiton puheenjohtajana ei vielä 2000-luvullakaan olisi ollut naista.

Journalismi on paineinen ala, jolla äijäkulttuuri roiseine puheineen vallitsi pitkään. Millä avuilla nainen pärjää?

– Olin nähnyt journalististen työyhteisön machoilun, äidin kertomana tiesin, että vielä vähän aikaa sitten alkoholin juominen keskellä päivää oli normaalia, minun aikanani se ei enää ollut. En kiinnittänyt ronskeihin puheisiin ja äijäkulttuuriin huomiota. Minut on kasvatettu siten, että turpiin vain! Ja: Käytä miehisiä avuja, kun joudut kovan paikan eteen!

Ajat ovat muuttuneet.

Nyt Hanne Aho on huomannut, että jotkut miehet saattavat tuntea kyvyttömyyttä, kun monilla naisilla onkin käytössään molemmat toimintamallit, sekä miehiset että naiselliset. Sellaista laaja-alaisuutta saatetaan suosia. Viimeisten 5–10 vuoden aikana naisellisina avuina pidetyt kyvyt ovat tulleet työelämässä tärkeiksi, kuten kyky keskustella.

Median murros iski työhön ja talouteen

Hanne Aho tuli alalle 2001, jolloin tietotekniikka oli jo osa työtä. Koko ajan opeteltiin uutta, kun kaikki meni sähköiseksi: filmit, taitot, ei ollut pian enää edes fyysisiä kuvia, dioja ja mustavalkoisia paperikuvia.

Alan tuottavuus nousi digitalisaation ansiosta huimasti, kun kirjapainon työt tulivat toimituksiin ja kaikki työvaiheet nopeutuivat.

Samaan aikaan kansallisessa monopoliasemassa olleen media-alan tuloista osa alkoi valua muualle. Yleisöille tuli valtavasti ilmaisia sisältöjä ja myös suomalaiset mainoseurot kanavoitiin ulkomaille Googlelle ja Facebookille.

– Niin kauan ollaan tunnelissa, kunnes keksitään, millä media elättää itsensä. Muutama media on jo hoksannut, miten se tehdään. Vasta sitten tie vie ylöspäin ja päästään todella kehittämään sisältöjä, kun ansaintamalli on selvinnyt.

Tiedon tarve ei kuitenkaan häviä koskaan. Journalismin tarkoitus on muuttaa hajanainen tietomassa helposti käsitettäväksi tiedoksi. Se on arvokasta työtä maailmassa, jossa on valtavasti tietoa.

– Ammatin arvostus tuleekasvamaan, edellyttäen että journalistit saavat tehdä työnsä hyvin. Yleisöt tietävät jo paljon ja myös journalistit ovat hyvin hyvin koulutettuja. Mutta onko meillä aikaa perehtyä ja viimeistellä?

– Luottamus mediaan hapertuu, kun keskitytään tekemään määrää. Pitää tehdä vähemmän, hitaammin ja paremmin.

– Journalisteilla on ollut yksinoikeus julkaisemiseen, eikä tekemisen periaatteita ole riittävästi avattu yleisöille. Kun kuka tahansa voi julkaista mitä tahansa, journalismin eettiset periaatteet pitää tehdä selviksi. Parasta olisi, jos valemedian ja journalismin ero opetettaisiin jo koulussa.

Alpakan kasvattajaksi?

Hanne Aho on vasta 48-vuotias. Journalistiliiton puheenjohtajat ovat yleensä tehneet pitkän päivätyön järjestön palveluksessa.

Hanne Aho ei ole miettinyt tulevaisuuttaan.

– En ole koskaan ollut tilanteessa, että täytyy aidosti miettiä, mitä nyt tekisin. Olen aina ajautunut seuraavaan tehtävään. Pitäisi pysähtyä miettimään ja etsiä sparrauskaveri.

Teoriassa hän näkee kolme vaihtoehtoa:

1. tekee jotain ihan muuta

2. vetäytyy maailmasta ja alkaa kasvattaa alpakoita

3. käyttää jollakin tavalla kokemustaan

Vaihtoehto kakkosesta hän tietää jotakin: alpakat kuulemma kakkaavat yhteen paikkaan.

– Olen tehnyt kovasti työtä ja saanut samalla mahtavat mahdollisuudet kehittää itseäni, kun olen työskennellyt journalistina ja nyt johtajana ja esimiehenä. Mutta edelleen on paljon tehtävää.

– Journalistin ammatin arvostusta pitää kohottaa. Myös journalistien maalittaminen ja tietoinen vihapuhe täytyy saada aisoihin.

Omia saavutuksiaan Hanne Aho ei erittele.

–  Journalistiliitossa on minun aikanani muutettu toimintatapoja ja tehty valtavasti uutta. Mutta järjestössä tehdään tiimityötä, josta on vaikea erottaa oman työn tuloksia. Enkä edes halua. Jos mun porukka onnistuu tosi hyvin, ei oikeastaan ole mitään väliä, kuinka mä onnistun.