Nuoruus

Luokanvalvojani Hanna Huotari, Oriveden Yhteiskoulun luonnonhistorian lehtori, oli sisukas ihminen. Hanna Emilia syntyi 30.10.1900 Sotkamossa pienviljelijän perheeseen. Hän pääsi ylioppilaaksi 1920 Kajaanin yhteislyseosta. Hanna Huotari opiskeli ensin vuoden Kauppakorkeakoulussa. Todettuaan, ettei ala sovi hänelle, hän kirjoittautui Helsingin yliopistoon opiskelemaan luonnontieteitä ja maantietoa. Hanna Huotari valmistui filosofian maisteriksi 1927.
Hanna Huotarin koulutoverina Kajaanissa oli tuleva presidentti Urho Kekkonen. Kekkonen oli ollut koulun oppilaskunnan puheenjohtaja ja Hanna Huotari sihteeri. Myös koulun lehdessä he olivat työpari. He olivat tuttuja vielä aikuisinakin.
Huotarin koti oli vaatimaton ja toimeentulo niukkaa. Hän kertoi: ”Kelloa minulla ei ollut, mutta kun Känä meni ikkunan alta, huomasin että oli aika lähteä kouluun”. Kekkosen lempinimi koulussa oli Känä. Jo kouluaikana kaljupäisen pojan oli helppo tunnistaa.

Opetusvälineitä uuteen kouluun

Hanna Huotari toimi Oriveden yhteiskoulun maantiedon ja luonnonhistorian lehtorina vuosina 1928-1967. Nyt satavuotias Oriveden yhteiskoulu aloitti toimintansa vuonna 1925. Vuonna 1928 koulu sai kannatusyhdistyksen ja oikeuden antaa keskikoulutodistuksia. Aluksi toimittiin vuokratiloissa. Oma koulutalo valmistui vuonna 1931. Lukio-opetus aloitettiin vuonna 1946.

Uusi koulutalo oli valmistunut, mutta rahaa opetusvälineiden hankintaan ei ollut, koska rakennuksesta oli velkaa ja valtionapua oli pienennetty. Vuosikertomuksen mukaan lukuvuonna 1931-1932 koululle oli hankittu epidiaskopi (piirtoheitin), 7 täytettyä lintua ja 1 pieni imettäväinen. Oppilaat olivat lahjoittaneet kiviä, linnunmunia, kyykäärmeen, merihärän ja siipioravan (liito-orava). Hanna Huotari alkoi luoda monipuolista luonnonhistorian kokoelmaa tyhjästä. Hän perusti koululle tyttöjen työkerhon, joka keräsi rahaa opetusvälineiden hankintaan mm. askartelemalla arpajaisvoittoja ja järjestämällä arpajaisia ja iltamia. Esimerkiksi vuoden 1934 yleisötilaisuuden ohjelmassa oli laulua, lausuntaa ja Topeliuksen satunäytelmä Lintu sininen. Tarmokas Hanna Huotari oli laatinut paikallislehteen kiitokset ja tilityksen tilaisuuden tuotosta. Tilaisuuden nettotulot olivat 2263 mk. Lintu sininen -näytelmä oli niin suosittu, että se esitettiin toistamiseenkin. Liput olivat 5 mk ja 2 mk.
Uuteen kouluun saatiin oma luonnonhistorian luokka. Sen takana oli kokoelmahuone. Kokoelmahuoneen luonnonhistorialliset kokoelmat olivat Hanna Huotarin silmäterä.

Luokkaretkillä

Hanna Huotari oli luokanvalvojani vuosina 1957-1965. ”Hannan mossit” tunnettiin koululla. Kesäisin Hanna Huotari vei keskikoululaiset luokkaretkelle. Ensimmäinen luokkaretki tehtiin linja-auton kyydissä Pohjanmaalle Vaasaan ja seuraavana kesänä Jyväskylään. Jyväskylässä kävimme nyt jo lakkautetussa vaneritehtaassa ja tutustuimme Säynätsalon kauniisiin punatiilisiin rakennuksiin. Tiet olivat siihen aikaan hiekkateitä ja matkapahoinvointipilleri oli varmuuden vuoksi mukana. Luokkaretkillä yövyttiin kouluissa tai teltoissa.
Viimeinen luokkaretki tehtiin heinäkuussa vuonna 1960. Olimme silloin 13-14 vuotiaita, keväällä päässeet kolmannelta luokalta. Kaksiviikkoinen matka suuntautui Orivedeltä Oulun, Kolarin ja Kilpisjärven kautta Tromssaan, paluumatka Suomeen ajettiin Ruotsin Kalixin ja Haaparannan kautta. Kaikkiaan olimme yötä yhdellätoista paikkakunnalla. Matkaa oli valmisteltu talvella hyvin ja kerätty rahaa sitä varten. Retkeläisiä oli yhteensä 40. Mukana oli myös joitakin oppilaita toisilta luokilta.
Kilpisjärvellä nukuttiin teltoissa. Menomatkalla oli uitu Tornionjoessa. Retkeilimme saamelaisen oppaan kanssa Jeahkkas-tunturilla. Avarat maisemat jäivät mieleen; saattoi kulkea kuinka pitkälle tahansa, esteitä ei ollut. Norjassa tunturit olivat jyrkempiä. Ensimmäinen ulkomaankauppa oli Skibotnissa, siellä puhuttiin suomeakin. Tromssassa oli uusi hieno maksullinen silta. Hanna Huotari vei oppilaat mukaansa tutustumaan valaankäsittelylaitokseen. Tuoksu oli sellainen, että osa kääntyi jo ovelta takaisin. Valaan hetuloita saattoi ostaa muistoksi. Tromssassa nukuttiin kaksi yötä koululla. Tulomatkan jossain vaiheessa komennettiin siivoamaan autoa.
Opettaja oli matkalla yksin vastuussa isosta koululaisjoukosta. Lähtiessä Hanna Huotari julisti auton ovelta retken ehdot, niin että saattajatkin saattoivat kuulla ne. Isompia kommelluksia ei sattunutkaan. Tyttö loukkasi jalkansa Tromssassa. Varvas kipsattiin sairaalassa ja matka jatkui kainalosauvojen turvin. Oli selitetty, että matkalla tarvitaan hyvät kengät. Hanna Huotarin maastokengät olivat vanhanaikaiset monot, jotka osoittautuivat liukkaiksi. Lenkkitossut eivät silloin vielä olleet tulleet koko kansan jalkineiksi.

Matka oli monille elämys, olihan se ensimmäinen ulkomaanmatka. Ulkomaan valuuttaakin opittiin vaihtamaan kaupassakäyntiä varten. Syntymäpäivillään Hanna Huotari puhui vielä uudesta Keski-Euroopan matkasta, mutta Norjan matka jäi viimeiseksi luokkaretkeksi.

Opettajana

Hanna Huotari oli matkustellut paljon ja hän kertoi tunneilla matkoistaan. Hän oli käynyt opintomatkoilla melkein kaikissa Euroopan maissa, Amerikassa ja Itä-Afrikassa. Maantiedon opetus oli tasapuolista YYA-sopimuksen hengessä. Hanna Huotari oli itse nähnyt pohjoisessa Lapin hävityksen. Kesällä kerättiin kasveja, jotka sitten tentittiin syksyllä. Tuttujen kasvien nimet jäivät mieleen. Muistin mikä on niittyleinikki, kesänaapurini puhui ”keltaisesta kukasta”.
Hanna Huotari oli varreltaan lyhyt. Kun hän käveli koulun käytävällä karttarulla kainalossaan, rulla oli melkein yhtä leveä kuin kantajansa pitkä. Luokassa saattoi siihen aikaan olla jopa 42 oppilasta. Välistä Hanna Huotari huomasi, että takarivin pojat olivat jääneet varjoon. ”Nyt otetaankin takarivistä”. Opettaja ymmärsi murrosikäisiä oppilaitaan. ”Kerran minuakin itketti ja raaputin seinään Ii ”. Hanna Huotari kannusti oppilaitaan. Hän oli ottanut ainoan sisarensa tyttären luokseen asumaan. Tyttö kävi Orivedellä keskikoulun. Testamentissaan Hanna Huotari perusti koululle nimeään kantavan stipendirahaston.

Paikallista toimintaa

Hanna Huotari osallistui kunnalliseen päätöksentekoon Orivedellä. Ansioistaan hän sai toisena henkilönä Orivedellä pitäjänneuvoksen arvonimen vuonna 1976. Hän kuului Oriveden kunnanvaltuustoon vuosina 1946-1968, melkein neljännesvuosisadan ajan. Hanna Huotari oli kunnallislautakunnan ja kunnanhallituksen jäsen vuosina 1946-1956. Hän oli jo 1950-luvulla kunnanhallituksen ainoa naisjäsen.  Kansallisseuran johtokuntaan hänet oli valittu 1938.

Oriveden Lotta Svärd -järjestö oli perustettu 1921, lottia oli Orivedellä 341. Hanna Huotari kuului Oriveden Lotta Svärd -järjestön johtokuntaan vuosina 1938-1945. Talvisodan aikana lotilla oli Orivedellä oma työtupa, jossa ommeltiin lahjoitetusta kankaasta lumipukuja ja valmistettiin lämpimiä asusteita sotilaille. Toiminta laajeni koko pitäjän alueelle. Hanna Huotari oli välirauhan aikana Oriveden lottien valtuuttama kultasormusten kerääjä. Kultaa raudaksi -keräyksellä hankittiin vihkisormuksia vaihdettavaksi rautasormuksiksi. Tulot oli tarkoitus käyttää Suomen ilmapuolustuksen vahvistamiseen.

Hanna Huotari oli liikunnallinen. Lotat järjestivät talvella hiihtokilpailuja, kesälajeissa kilpailtiin kesäjuhlien yhteydessä. Hanna Huotari osallistui Oriveden lottien suunnistuskilpailuun, sijoitus oli viides.

Hanna Huotari toimi aktiivisesti Oriveden Ponnistuksen naisjaostossa, vuodesta 1938 sihteerinä. Naisia oli alettu ottaa vuosisadan alussa perustetun urheiluseuran jäseniksi vuodesta 1926. Enemmän naisia oli saatava voimistelemaan. Valtakunnallisissa kävelytapahtumissa Orivesi menestyi hyvin, osittain Hanna Huotarin ansiosta. Suomen ja Ruotsin välillä käytiin 4.-25.5.1941 Maaottelumarssi-niminen kävelykilpailu. Hanna Huotari oli Oriveden järjestelytoimikunnassa. Suomi voitti Maaottelumarssissa Ruotsin ja Orivesi haastajakuntansa Ruotsin Härnösandin. Kuntien välinen kävelyottelu käytiin Suomessa vuonna 1964. Orivesi voitti ottelussa samankokoisen kunnan Ruoveden. Naisten paras, eniten kävellyt oli Hanna Huotari 64 v. Lisäpisteitä saatiin, kun oppikoululaisiakin saatiin Huotarin aloitteesta mukaan kävelemään.

Rakennuksia

Hanna Huotari muistetaan Orivedellä etenkin hänen rakennuttamastaan Arava-talosta. Jälleenrakennuksen Suomessa Arava (Asuntorakennustuotannon valtuuskunta) pystyi myöntämään valtion tukemia halpakorkoisia lainoja kaikille rakennuttajille. Hanna Huotari tarttui tilaisuuteen. Kolmikerroksinen aravarahoitteinen asuinkerrostalo valmistui 1956. Hongikko-niminen talo oli ensimmäinen yksinomaan asuinkerrostaloksi valmistunut rakennus Orivedellä. Suurin osa perustajaosakkaista oli Oriveden yhteiskoulun naisopettajia. Talot muurattiin siihen aikaan vielä tiilestä. Parvekkeita ei Arava-talossa ollut. Taloon tuli 12 asuntoa. Hanna Huotari oli tutustunut piirustuksiin. Pienikokoinen nainen kävi itse paikan päällä valvomassa työmaan edistymistä. Arava-sääntöjen mukaan omarahoituksen tuli olla 60%, joten asukkaiksi muutti enemmän hyvätuloista väkeä. Talo on nykyään asemakaavassa suojeltu.

Hanna Huotarin aloitteesta Orivedelle rakennettiin myöhemmin senioriasuntoja ja vuonna -68 vanhustentalo. Vanhukset, jotka joutuivat muuttamaan mökeistään syrjäkyliltä keskustaan, pääsivät siten kotipalvelun piiriin.

Hanna Huotarilla oli kesäasunto Längelmäveden saaressa. Hän kalasteli mökillä mielellään. Hän kertoi usein haaveilleensa kesämökistä suuren järven rannalla. ”Suuri selkä sen on oltava”.  Syntymäpäivälahjaksi lahjoitimme hänelle kesäasunnolleen aurinkokellon ajannäyttäjäksi.
 
Hanna Huotari oli sisukas ja sitkeä, Kainuun kasvatti. Aikuisena olen ymmärtänyt, että luokanvalvojani oli aikansa avarakatseinen – hyvä ihminen.

Hanna Huotari muutti vanhuudenpäivinään Joensuun tienoille lähelle sukulaisiaan. Hän kuoli Joensuussa 25.6.1992. Hän ehti elää melkein koko 1900-luvun.