Frida Sjöblom - valkonauhatoiminnan vakiinnuttaja

Haminalaisen merikapteenin Henrik Sjöblomin ja hänen toisen puolisonsa Anna Sofia Gestrinin viides lapsi, 1853 syntynyt Frida Karolina aikuistui varhain, niin kuin tuon ajan suurten perheitten tyttäret yleensäkin. Kotikaupungin ruotsinkielisen tyttökoulun jälkeen tämä lämpimän uskonnollisessa kodissa kasvanut tarmokkaan isän tarmokas tytär jatkoi opintojaan Helsingin ruotsalaisen tyttökoulun yhteydessä toimivassa jatko-opistossa ja valmistui opettajaksi. Näin hänellä oli, toisin kuin useimmilla kanssasisarillaan, mahdollisuus henkisesti itsenäiseen ja taloudellisesti itselliseen elämään.

Frida Sjöblom oli vain kahdeksantoistavuotias ryhtyessään johtamaan Haminan tyttökoulua. Aivan ilmeisesti hän oli kouluun ja koulu häneen tyytyväinen, koskapa hän viihtyi tehtävässään lähes kaksi vuosikymmentä; ja aivan nykyaikaisittain hän täydensi koulutustaan opiskelemalla useaan otteeseen ulkomailla kieliä ja pedagogiikkaa sekä tutustumalla, muun muassa valtionstipendeillä, erilaisiin koulumuotoihin Belgiassa, Ranskassa, Saksassa ja Sveitsissä. Tiedetään, että hän jo tuolloin – kuin enteenä tulevasta toiminnastaan – kantoi aktiivista huolta kotikaupunkinsa nuorten vapaa-ajastakin ja kokosi heitä kadulta ja kujilta hyvien harrastusten pariin.

Elämänsä keskipäivässä 1890-luvun alussa Frida Sjöblom hakeutui länsirannikolle Turkuun johtamaan sikäläistä yhteiskoulua. Tämä pesti jäi kuitenkin vuoden mittaiseksi piipahdukseksi, sillä 1892 hänestä tuli Helsingin ruotsalaisen tyttökoulun opettaja sekä 1915 sen yhteydessä edelleen ruotsinkielisiä opettajia kouluttavan jatko-opiston vt. johtaja. Kun hän 1918 jäi eläkkeelle, takana oli yli neljäkymmentä vuotta koulutyötä ja edessä melkein kaksikymmentä vuotta yhdistystoimintaa.

Opettajan työssä Frida Sjöblom näki läheltä, millaisia ongelmia alkoholi aiheutti niin yksilöille kuin perheyhteisöille. 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, kun herätysliikkeet eri puolilla maata alkoivat korostaa lähimmäisenrakkauden merkitystä, syvä uskonnollinen vakaumus ja aktiivinen auttamisenhalu vetivät hänet – kuten monta muuta hänenlaistaan – mukaan yhteiskunnan heikoimpia tukevaan toimintaan.

Kaiken edellä kirjoitetun pohjalta arvioiden tuntuu hyvin luontevalta, että Frida Sjöblom oli mukana, kun marraskuussa 1895 Helsingin suomalaisella tyttökoululla päätettiin perustaa koko maan kattava Suomen Naisten Kristillinen Yhdistys, jossa Helsingin yhdistys oli keskusyhdistys. Yhtä luontevalta tuntuu, että yhdistys, jonka työohje oli ”Palvelkaa toisianne rakkaudessa” sai hänestä ensimmäisen sihteerin, tarkkaan ottaen liittosihteerin, vuosiksi 1896–1998.

Naisten ristiretken nimellä tunnettu amerikkalainen, alkoholin väärinkäyttöä vastustava liike järjestäytyi 1874 nimellä Naisten Kristillinen Raittiusliike Valkonauha. Suomen raittiusliikkeen uranuurtaja, osuvalla lempinimellä Tulitikku tunnettu opettaja Alli Trygg-Helenius, joka jo 1880-luvulla oli tutustunut liikkeeseen ja sen johtajiin Englannissa ja Yhdysvalloissa pidetyissä naiskongresseissa, yritti juurruttaa aatetta Suomeen, mutta valtiollisista ja taloudellisista syistä ei voitu ryhtyä puuhaamaan maailmanjärjestöön kuuluvaa liittoa. Oli tyydyttävä paikallisyhdistysten perustamiseen ja liikkeen tunnetuksi tekemiseen.

Suomen Naisten Kristillinen Raittius- ja Siveellisyysliitto Valkonauha sai valtiollisesti aikaisempaa vapaammissa oloissa senaatin vahvistuksen säännöilleen toukokuussa 1905. Suurlakon alla saman vuoden lokakuussa liiton aktiivisin joukko kokoontui pääkaupunkiin suunnittelemaan käytännön työtä ja valitsi puheenjohtajaksi, siis ensimmäiseksi puheenjohtajaksi, Frida Sjöblomin, joka oli ennestään Valkonauhan Tukholman yhdistyksen jäsen ja Helsingin paikallisyhdistyksen puheenjohtaja.

Koska Alli Trygg-Heleniuksen mielestä oma lehti oli se välikappale, jolla yhdistys hengitti, niin kaksikielinen, vähän yli 800 jäsenen liitto alkoi 1909 julkaista jäsenlehtiä Valkonauha ja Hvita Bandet. Ja kukapa muu olisi valittu niiden päätoimittajaksi kuin Frida Sjöblom. Näin järjestetysti tietokatkoja liiton ja aktiivisti toimivan paikallisyhdistyksen välillä ei ollut!

Valkonauhaliitto, joka paikallisyhdistyksineen halusi kristillis-sosiaalisella palvelu- ja valistustyöllä edistää yksilön ja yhteiskunnan tervettä ja vastuullista kehitystä, toteutti itse asiassa ohjelmaksi muotoiltuna valtakunnan tasolla sitä, minkä Frida Sjöblom oli kokenut kutsumuksekseen jo haminalaisina opettajavuosinaan.

Valkonauhan Maailmanliitto salli jäsenvaltioittensa toiminnassa kansalliset painotukset, ja niinpä meillä haluttiin keskittyä raittius-, lastensuojelu- ja siveellisyystyöhön. Viimeksi mainittu työmuoto oli aivan erityisen lähellä Frida Sjöblomin sydäntä; se oli niin lähellä, että lisänimi ”Valkonauha-äiti” oli hänelle tämän työmuodon sieluna ja suunnittelijana perusteltu.

Siveellisyystyöhön kuului mm. puuttuminen epäsiveellisen kirjallisuuden julkaisemiseen, prostituoitujen auttaminen ja ns. rautatielähetys, jota tehtiin erityisesti Helsingin ja Turun asemilla; näiden asemien kautta kun suorastaan tulvi maaseudun tyttöjä kaupunkiin työn- ja asunnonhakuun, kaupungin vaaroja tuntematta. Lisäksi vastaanottokodit, lastenkodit, työkodit, tyttö- ja poikakodit, kerhot, klubit ja yhdistykset eri kohderyhmille omine ohjelmineen räätälöityinä, kokoukset ja luennot, siveellisyyskirjallisuuden julkaiseminen ja myyminen olivat kaikki liiton ja liiton johdolla paikallisyhdistysten aktiivista arkipäivää.

Liitosta hoidettiin myös yhteyksiä eduskuntaan, sosiaaliministeriöön ja kouluhallitukseen, seurakuntiin ja kirkon hallintoelimiin sekä samalla laajalla auttamisen työsaralla toimiviin sidosryhmiin. Työtä tehtiin vapaaehtoisvoimin, omin ja lahjaksi saaduin varoin, ja tehtiin niin paljon, että vain aito lähimmäisenrakkaus voi selittää tekijöiden voimat ja suuri siunaus työn tulokset.

Frida Sjöblom toimi Suomen Valkonauhaliiton puheenjohtajana vuosina 1905–1918 eli juuri niinä vaikean kriittisinä vuosina, jolloin autonomisesta suuriruhtinaskunnasta tuli itsenäinen tasavalta kaikkine alkuvaikeuksineen ja kasvukipuineen. Näin hänen puheenjohdollaan laskettiin perustus Suomen Valkonauhaliiton toiminnalle ja vakiinnutettiin sen keskeiset työmuodot.

Jätettyään liittotason tehtävät nuoremmille hän jatkoi vanhalla paikallaan Helsingin paikallisyhdistyksen johdossa melkein täyden vuosikymmenen eli vuoteen 1926 ja vielä senkin jälkeen kunniapuheenjohtajana.

Sekä liiton että yhdistyksen puheenjohtajana Frida Sjöblomia pidettiin asiallisena ja taitavana siltojen rakentajana, joka ei kiinnittänyt huomiota ihmisten kielellisiin, uskonnollisiin tai poliittisiin eroihin vaan pyrki toteuttamaan käytännön kristillisyyttä niin, että kodittomilla oli koti ja turvattomilla turva.

Eläkkeelle jäätyään hänellä oli aikaa ja vielä voimia olla mukana myös lähetystyössä, erityisesti puheenjohtajana yhdistyksessä ”Kristillinen työ venäläisten keskuudessa” ja vastaavana toimittajana sen lehdissä Källan i öknet ja Erämaan lähde. Ja kuinka paljon olikaan niitä, joita hän auttoi kahden kesken kaikessa hiljaisuudessa; se työ kantoi varmasti hedelmää, vaikkei kirjautunutkaan jälkipolvien luettavaksi.

Frida Sjöblom kuoli 83-vuotiaana 1937 ja koki viimeisinä vuosinaan erityisen läheiseksi ajatuksen Jeesuksen toisesta tulemisesta.