Paistettu kyyhkynen lensi hänen suuhunsa, ja minä olin se kyyhkynen. Tällä unkarilaisella sananlaskulla Flora kuvaa rakastumistaan mieheensä, Aladar Paasoseen. Unkarilaisen Flora Barthan ja suomalaisen, presidentti Kyösti Kallion adjutantin rakkaus alkoi kesällä 1938 aivan sattumalta.

Flora tuli tuolloin 20-vuotiaana opiskelijana viettämään kesää Suomeen. Pienten seikkailujen jälkeen hän päätyi Aladar Paasosen äidin luokse, missä tapasi tulevan miehensä. Presidentin linna oli Floran ensimmäinen koti Suomessa ja silloisen presidentti Kallion perheestä tuli hänen lähipiiriänsä. Elämä Suomessa alkoi uskomattomalla tavalla, mutta sota ja maailmantilanteet tekivät elämästä joskus sietämättömän.

Floran tulo Suomeen

Flora Bartha syntyi 1918 Nagykörösissä, Unkarissa. Hän oli perheensä ainoa lapsi. Isä oli eläinlääkäri, joka halusi antaa ainoalle tyttärelleen parhaan mahdollisen kasvatuksen. Niinpä Flora vietti kesiään usein Sveitsissä oppiakseen kieliä ja tutustuakseen uuteen kulttuuriin ja ihmisiin.

Floran matka Unkarista Suomeen ei ollut ihan itsestään selvä, koska Flora olisi mieluummin halunnut tutustua Englantiin. Eräs unkarilainen matkanjärjestäjä sai kuitenkin Floran suuntaamaan matkansa Suomeen. Tämä mies tunsi Suomesta joitakin unkarilaisia. Hän antoi Floralle yhden puhelinnumeron, johon tämä voisi soittaa tultuaan Suomeen, jos tulisi joku hätä. Lupauksistaan huolimatta tämä matkanjärjestäjä ei ollutkaan vastassa Helsingissä.

Flora joutui soittamaan annettuun numeroon, ja kuinka ollakaan puhelimeen vastasi eversti Paasosen äiti, Mariska Paasonen. Mariska oli syntyjään unkarilainen, joten Floralla ei ollut kieliongelmaa. Mariska järjesti Floralle Helsingistä perheen, jossa hän sai olla aluksi. Sen jälkeen Floralle järjestettiin junamatka Luumäelle, jossa Paasoset viettivät kesää.

Aladar oli järjestänyt Mariska-äidin toivomuksesta Floralle huoneen vapaaherratar von Knorringin luokse Luumäelle, missä Flora odotti Aladaria. Pian eversti Paasonen tulikin noutamaan Floraa veneellä. ”Tapasimme ensimmäisen kerran metsässä. Pysähdyin, kun hän käveli ylös mäkeä ripein askelin. Aladar katsoi minua ja suuteli kättäni. Ei siihen aikaan kukaan enää Euroopassa suudellut tyttöjen kättä romanttiseen tyyliin, paitsi Unkarissa”, kertoo Flora.

Kosinta, kihlautuminen ja häät

Nuoripari rakastui toisiinsa silmänräpäyksessä. ”Aladar rakastui heti paikalla, vaikka minä en tehnyt mitään”, kertoo Flora.

Suomen luonto teki suuren vaikutuksen Floraan: ”Kun minä tulin Suomeen, tämä maa oli niin kaunis. Suomi oli demokratia, eikä ollut aatelisia. Siitä minä pidin.” Vietettyään jonkin aikaa Luumäellä Flora palasi Aladarin pyynnöstä takaisin Helsinkiin, missä Aladar työskenteli. Aladar tarjosi Floralle lounaan Kalastajatorpalla, minkä jälkeen he menivät museoon. Floran mielestä se ei ollut kovin romanttista.

Pitkien keskustelujen jälkeen Aladar sanoi haluavansa unkarilaisen vaimon, johon Flora totesi, että Aladarin piti tulla Unkariin, niin hän esittelisi sopivia ehdokkaita. ”Mutta minä haluan sellaisen kuin Te olette”, sanoi Aladar. ”Oletteko Te tosissanne? Mitä minä sanon Unkarissa? ja minähän olen vielä koulussa. Unkarissa pitää olla 24-vuotias, muutoin pitää kysyä naimisiin mennessä lupa vanhemmilta.” Näin kohteliaasti he puhuivat toisilleen. Ei tuohon aikaan sopinut sinutella.

Aladar kutsui Floran uudestaan lounaalle, jonka aikana hän pyysi Floraa laittamaan käden pöydän alle ja ottamaan pienen rasian. ”Avatkaa kätenne, siinä on sormus. Sen jälkeen Aladar suuteli yhden kerran poskelle, eikä minulla ollut mitään sitä vastaan. Kolmen päivän päästä minun piti lähteä takaisin Unkariin.” Aladar pyysi Floraa lähtemään vielä kanssaan Viipuriin, muttei Flora voinut kuvitellakaan sellaista ilman kolmatta henkilöä eli esiliinaa.

Floran vierailu Suomessa oli päättymässä ja hänen piti palata takaisin Unkariin. Kotona hän kohtasi vihaiset vanhempansa, jotka eivät lainkaan ilahtuneet siitä, että Flora oli mennyt kihloihin suomalaisen miehen kanssa. Tämä mies oli 20 vuotta Floraa vanhempi ja Flora oli tavannut tätä miestä vain lyhyen aikaa. ”En tavannut häntä kuin kolmen viikon ajan ja se oli sillä selvä”, kertoi Flora.

Floran vanhemmat eivät puhuneet toisilleen mitään pitkään aikaan, niin vihaisia he olivat tapahtumista. He kuitenkin päättivät kutsua miehen Unkariin kylään. Niin Aladar tuli tapaamaan syyskuussa 1938 Floran perhettä ja keskustelemaan naimisiin menosta. Floran vanhemmat suostuivat järjestämään häät, ja ne pidettiin kolmen kuukauden päästä saman vuoden joulukuussa 28.päivänä. Tuon kolmen kuukauden aikana Aladar lähetti joka päivä Floralle rakkauskirjeitä.

Paluu Suomeen

Häiden jälkeen pariskunta lähti Unkarista Suomeen junalla. He pysähtyivät Varsovassa ja kävivät antiikkikaupoissa, mistä ostivat Floran isän antamilla häälahjarahoilla kaksi isoa kattokruunua.

Tammikuussa 1939 he saapuivat Suomeen ja presidentin linnaan, joka oli täynnä kukkia hääparin ja Aladarin syntymäpäivän kunniaksi. Presidentin linnassa Aladarilla oli iso asunto, jonne nuoripari asettui asumaan.

Flora sai avioliiton kautta Suomen kansalaisuuden sekä diplomaattistatuksen. Nuoren rouvan elämä ei ollut kuitenkaan kovin helppoa uudessa maassa, koska mies oli työtehtäviensä vuoksi poissa lähes koko ajan. Onneksi rouva Kallio otti nuoren unkarilaisneidon erityiseen suojeluunsa. ”Kaisa Kallio oli minulle kuin äiti. Hän oli lämmin, epäitsekäs ja vailla kunnianhimoa.”

Rouva Kalliolla oli presidentin linnassa kummikerho, johon Florakin osallistui. Kerhossa kudottiin sukkia rajaseudun lapsille ja sotilaille. Flora ilahdutti linnan vanhempia rouvia kertomalla hauskoja juttuja elämästään.

Flora sai osallistua myös illallisiin ja seurapiiritapahtumiin. Mannerheim kutsui pariskunnan päivälliselle kohta Suomeen tulon jälkeen. Flora selviytyi näistä nuorelle naiselle vaativista tilaisuuksista erinomaisesti kielitaitonsa ansiosta. Hän ei kuitenkaan vielä tuossa vaiheessa osannut puhua suomea eikä ruotsia. Rouva Kallio toimi Floran suomen kielen opettajana.  Flora kertoi oppineensa suomen kieltä myös lastenkirjoista.

Suomen poliittinen ilmapiiri muuttuu synkemmäksi – sota alkamassa

Kesällä 1939 Paasoset viettivät lomapäiviä Kivijärven Sompasaaressa, joka oli Aladarin oma saari. Pariskunta souteli järvellä onnellisina, olihan heille tulossa ensimmäinen lapsi. Kun he palasivat takaisin Helsinkiin, alkoivat pommitukset. Kaisa Kallio pyysi Aladarilta lupaa viedä Flora mukanaan Kallion perheen kotitilalle Nivalaan, jonne Kalliot lähtivät suojaan. Seitsemännellä kuulla raskaana olevalle Floralle ajomatka oli raskas.

Sotilashenkilönä Aladar tiesi odottaa, mitä tulisi tapahtumaan ja oli sen vuoksi kehottanut vaimoaan matkustamaan Tornion kautta Ruotsiin synnyttämään. Hänen sisarensa Ilonka tulisi saattamaan Floraa Tukholmaan Aladarin tuttavaperheen luokse. Perheen ensimmäinen lapsi syntyi talvisodan aikana, tammikuussa 1940 tukholmalaisessa sairaalassa. Aladar itse oli tuolloin Pariisissa erikoistehtävissä. Tukholmassa Flora kirjaili kankaisia päällyksiä ja brodeerauksia valokuva-albumeihin myyden niitä. Näin hän tunsi, että pystyy elättämään itsensä ja poikansa.

Paasosen perheen kaksi tyttöä, Tuulikki (Tuli) ja Aino, syntyivät Unkarissa, missä Floran vanhemmat olivat tukena ja turvana. Paasosen perhe palasi Helsinkiin 1943 heti Aino-tyttären syntymän jälkeen. He ehtivät asua presidentin linnassa vain muutaman viikon ennen Helsingin pommituksia.

Flora pyysi miestään järjestämään itselleen ja lapsilleen matkaliput Ruotsiin. Ruotsissa ollessaan hän joutui hämmentäviin tilanteisiin, koska VALPO (Suomen valtiollinen poliisi) kuulusteli Floraa muutamia kertoja. ”Missä teidän miehenne on?” Ei Flora osannut siihen vastata, kun ei itsekään tiennyt tarkkaan miehensä olinpaikkaa.

Flora pelkäsi erityisesti lastensa puolesta. Hän joutui antamaan lapsensa välillä muiden hoitoon joksikin aikaa. Yhdessä vaiheessa hän lähetti lapsensa Sveitsiin tuttavaperheen luokse. Flora joutui elämänsä aikana useasti muuttamaan, pakenemaan ja piiloutumaan. Hän kantoi lähes yksin vastuun lastensa hyvinvoinnista sodan ja pelon keskellä. Lapset sairastelivat aika paljon, mikä tuotti Floralle vaikeuksia entistä enemmän kaikkien muiden huolien lisäksi.

Floran täytyi olla todella joustava ja kekseliäs äiti, jotta selviytyi vaikeistakin tilanteista lähes yksin. Mannerheim komensi Aladar Paasosen uudeksi tiedustelupäällikökseen vuonna 1942, mikä tarkoitti, että Aladar työskenteli enimmäkseen Mikkelissä.

Floran sotakesä 1944 kului Tukholmassa, kun taas Aladar vietti suurimman osan ajastaan Mikkelissä Mannerheimin rinnalla. Aladar oli keskeinen henkilö myös radiotiedustelun ja Stella Polaris-suunnitelman toteuttamisessa. Sodan loputtua Ruotsiin paenneista henkilöistä osa palasi takaisin Suomeen. ja he joutuivat heti valtiollisen poliisin kuulusteluihin operaation johdosta.  Koska Mannerheim tiesi, miten uhattu Aladarin tulevaisuus oli, hän kehotti Aladaria lähtemään maasta.

Sodan päätyttyä Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov vaati Aladar Paasosta sotaoikeuteen, joten hänen oli mentävä maan alle. Aladar pyysi erokirjeen Mannerheimiltä ja lähti Ruotsin kautta kohti Ranskaa. Tästä alkoi Aladar Paasosen kaksivuotinen piileskely

Näin maailman tilanteet heittelivät Floraa ja hänen perhettään milloin minnekin päin Eurooppaa: Unkariin, Ruotsiin, Saksaan, Sveitsiin, Espanjaan ja lopulta Yhdysvaltoihin. Floran mielestä Sveitsin aika heti sodan jälkeen oli perheen kannalta kaikkein onnellisinta aikaa. Perhe tuli Sveitsiin Espanjasta, missä he joutuivat piileskelemään.

Elämän loppuvaiheet

Viimeiset vuosikymmenet Aladar ja Flora viettivät Yhdysvalloissa, Philadelphiassa, jossa oli heidän ensimmäinen, yhteinen kotinsa. Flora kertoi, että hänen miehensä oli kysynyt Suomen presidentti Urho Kekkoselta mahdollisuutta tulla Suomeen, mutta sitä ei sallittu.

Floran ja Aladarin avioliitto kesti 35 vuotta. Avioliittoaan Flora kehuu erinomaisen onnelliseksi ja miestään luotettavaksi, sivistyneeksi ja charmantiksi mieheksi. Hän oli perheihminen, joka puhui kahdeksaa kieltä ja soitti viulua.

Aladar työskenteli CIA:n palveluksessa viimeiset vuotensa. Hänen tehtäviinsä kuului kääntää ulkomaista kirjallisuutta CIA:n tarpeisiin. Sen lisäksi hän opetti ja suoritti kuulusteluja ulkomaalaisille.

Aladar kuoli Philadelphiassa vuonna 1974. Flora kertoo, kuinka he makasivat juuri ennen Aladarin kuolemaa sängyn päällä käsi kädessä ja lausuivat yhdessä venäläisen rakkausrunon. Aladarin kuoleman jälkeen Flora opiskeli audiologiaa ja puheterapiaa ja työskenteli kuurojen koulussa opettajana.  Flora kuoli Philadelphiassa, Flourtownissa 2013. Hän oli kuollessaan 95-vuotias.

Floran testamentti

”Arvomaailmani rakentuu Unkarin agraarikulttuurille, Sveitsin demokratiaihanteelle ja kalvinismille. Suomessa nämä elämänarvot jakoivat kanssani Kaisa Kallio ja mieheni. Kaksi ihmistä, joita olen elämässäni syvimmin rakastanut. Siksi kutsun Suomea sielunmaakseni, synnyinmaani on Unkari ja kotimaani on Yhdysvallat. Mutta sielunmaani on Suomi.”

Miten Florasta ja minusta tuli ystäviä?

Usein asiat tapahtuvat sattumalta. Niin minäkin tapasin aikoinani Floran aivan sattumalta silloisella työpaikallani, Jyväskylän lastentarhaopettajaopistossa vuonna 1974. Flora tuli tutustumaan opiston toimintaan ja keskusteli henkilökunnan kanssa. Sitä ennen hän oli vieraillut Jyväskylän kuurojen koulussa, koska itsekin opetti kuuroja lapsia Philadelphiassa. Mutta Suomen matkan varsinainen tarkoitus oli tuoda hiljattain kuolleen miehensä tuhkia Hietaniemen hautausmaalle, Paasosten sukuhautaan.

Jyväskylän vierailun aikana keskustelimme jonkin aikaa, minkä jälkeen hän esitti kutsun tulla hänen luokseen Amerikkaan kuukaudeksi tai jopa pitemmäksi aikaa. Flora sanoi niin rakastavansa suomalaisia ihmisiä ja halusi olla heille ystävällinen. Seuraavana päivänä liityin Suomi-Amerikka -yhdistykseen ja puolen vuoden päästä olinkin jo matkalla Philadelphiaan.

Flourtownissa, Philadelphian esikaupunkialueella Floralla oli iso omakotitalo. Hän piti minusta hyvää huolta monella tavalla. Flora laittoi terveellistä ruokaa ja ajelutti pienellä autollaan eri puolilla Philadelphiaa. Tunsin olevani historian lehdillä, kun Flora kertoi heidän elämäntarinaansa ja värikkäistä vaiheista eri maissa. Etenkin tarinat Mannerheimista kiinnostivat. Mannerheim oli myös perheen hyvä ystävä. Samoin presidentti Kyösti Kallion perhe oli Floralle ja Aladarille tärkeä.

Yksi hienoimmista hetkistä oli, kun sain olla mukana Floran pojan, Henryn häissä. Kun kysyin Floralta, mitä ostaisin nuorelle parille lahjaksi, hän vastasi: ”Sinä et osta mitään. Mennään tuonne alakertaan ja katsotaan, mitä noista laatikoista löytyy.” Niinpä menimme alakertaan, joka oli lähes täynnä isoja laatikoita. Heidän maailmalta tuomiaan tavaroita oli vielä pahvilaatikoissa. Osa niistä oli Suomesta, presidentin linnasta peräisin. Niinpä minäkin sitten vein Henrylle häälahjaksi kauniin hopeisen tarjottimen, hopeisen kannun ja muutamia astioita. Niin myös Flora löysi entisistä tavaroistaan lahjan pojalleen.

Minulla oli onnea saada vielä vuosia myöhemminkin muutaman kerran vierailla Floran luona Philadelphiassa. Viimeksi tapasin hänet vuonna 2010, jolloin haastattelin ja kuvasin häntä.

Flora on yksi merkittävimmistä tapaamistani ihmisistä minun elämässäni ja sen vuoksi halusin kirjoittaa hänestä. Olen hänelle ikuisesti kiitollinen, että sain nähdä niin paljona uutta omaa työtänikin varten, kuten vauvauintia ja pienten lasten liikuntaa. Vuosia myöhemmin aloitin ensimmäisenä Suomessa ohjatun vauvauinnin. Samoin lasten liikunnan kehittäminen on ollut päätyötäni.

Flora rakasti Suomea ja suomalaisia aivan elämänsä loppuun saakka. Flora oli kosmopoliitti, sitkeä taistelija, älykäs henkilö, joka puhui kahdeksaa kieltä. Työkseen hän opetti kuuroja lapsia. Sen lisäksi hän oli myös taitava pianisti.