Fanny Kaarne - "Herra on heikoissa väkevä", Kristillisen työväenliikkeen naisasiavaikuttaja

1800-luvun loppupuolella syntynyt Fanny Kaarne ehti elämänsä aikana nähdä ja kokea kaikki Suomea koskettaneet sodat itsenäistymisen kynnykseltä jatkosotaan saakka. Hän toimi yhteiskunnallisena vaikuttajana, toimittajana ja naisasian ajajana Suomen Kristillisen Työväen Naisliitossa sen perustamisvuodesta 1909 aina viimeisiin elinpäiviinsä asti. Fanny Kaarne kuoli vuonna 1956, mutta hänen aloittamansa toiminta työkansan parissa ei ole lakannut Kristillisessä Työväenliitossa tänäkään päivänä.

Suomi kuohuu suurlakon jälkimainingeissa

1900-luvun alun Suomi seisoi muutoksen kynnyksellä. Kaikki kansalaiset säätyyn tai sukupuoleen katsomatta olivat saaneet yhtäläisen äänioikeuden vuonna 1906. Vasta murtunut luokkajärjestelmä herätti toivoa työväessä: järjestäytymällä he pyrkivät saamaan oman äänensä kuuluviin ja taistelemaan vallitsevia huonoja sosiaalisia oloja sekä epäoikeudenmukaisena pidettyä esivaltaa vastaan.[1]

Myös teollistumisen vaikutukset näkyivät kaupunkien väkimäärän kasvaessa. Kaupungit olivat täynnä tehdastyöläisiä perheineen, ja myös naiset olivat alkaneet käydä töissä. Työolot olivat vaikeat erityisesti raskaana oleville ja heikkokuntoisemmille naisille, sillä työpäivät olivat pitkiä, tehdassalit kylmiä ja hämäriä, eikä naisilla ollut juuri minkäänlaista työsuojelua.

Avioituneilla naisilla ei myöskään ollut omistusoikeutta omaan palkkaansa, vaan he olivat miehensä edusmiehisyyden alaisia.[2] Vaikka sääty-yhteiskunta oli näennäisesti historiaa, oli sosiaalinen eriarvoisuus silti arkea.

Toisissa kymmenissä olevaa Fanny Kaarnetta tilanne koski aivan erityisellä tavalla, sillä hän oli vasta muutamaa vuotta aiemmin, 1898, mennyt naimisiin Antti Kaarneen kanssa.[3]

Ensimmäiset vuodet perheenä

Ensimmäiset vuotensa Kaarneet asuivat ilmeisesti Tampereen seudulla, jossa Antti Kaarne oli syntynyt vuonna 1875. Hän oli käynyt kansa- ja käsityökoulun ja toimi muun muassa koneasentajana ja viilaajana ympäri Suomea, puolentoista vuoden ajan myös Ruotsissa sekä lyhyen hetken Venäjällä. Perhe odotti kaiken tämän ajan kotona Suomessa.

Vuonna 1904 Kaarneet muuttivat Turkuun, josta perheen isä sai pysyvän työpaikan Mikaelin kirkon sähkövoima-aseman koneenkäyttäjänä. Myöhemmin Antti Kaarne liittyi Kristilliseen Työväenliikkeeseen. Järjestötoimiensa takia hänen oli sittemmin luovuttava työpaikastaan sekä vakituisesta toimeentulosta.[4]

Vakituisesta työstä luopuminen oli tuohon aikaan taloudellisesti hyvin raskas ratkaisu, sillä sosiaaliturvaa ei ollut olemassa. Kaarneiden perhe oli kasvanut vuoteen 1906 mennessä jo 5 lapsella, joista yksi kuoli vuonna 1903.[5] Ajalle tyypilliseen tapaan Fanny Kaarne kantoi pääasiassa yksin vastuuta kodista ja lastenhoidosta.

Kaarneita yhdisti paitsi alati kasvava perhe, myös vahva kristillinen vakaumus, jonka pohjalta he toimivat työläiskansan oikeuksien ja tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolestapuhujina.

Työväenluokan poliittinen herääminen

Vuosisadan vaihteessa työväenluokka alkoi politisoitua. Sosiaalidemokraattinen puolue vaati Forssan kokouksessaan 1903 muun muassa 8 tunnin työpäivää, kirkon ja valtion eroa sekä uskonnonopetuksen poistamista kouluista.

Katkeruus pappissäätyä ja sitä kautta kirkkoa kohtaan kyti voimakkaana varsinkin puolueen johdon ja miesvaikuttajien keskuudessa. Myös niin sanotun perustuslaillisen linjan kannattajat katsoivat kirkonmiesten syyllistyneen sortotoimiin alistumalla esivallan käskyihin vuoden 1905 suurlakkoa edeltävänä aikana.[6]

Lisäksi eräät sosiaalidemokraattisen puolueen naisvaikuttajat, erityisesti Hilja Pärssinen, uskoivat vakaasti kristinuskon olevan yksi kaiken taustalla vaikuttavista ongelmista – siispä uskonto olisi julistettava yksityisasiaksi.[7]

Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen kärkevät kannanotot vetosivat erityisesti heikommassa asemassa olevaan väestönosaan ja SDP olikin suurimpia työväenpuolueita 1900-luvun alussa.

Kristillinen työväenliike vastauksena radikaalisosialismiin

Työläiskansan joukosta nousi kuitenkin myös toisenlaisia äänenpainoja. Kristillinen Työväenliitto perustettiin vuonna 1906 vastaamaan sosiaalidemokraattien uskontokritiikkiin.[8] Liiton arvomaailma ja pyrkimykset olivat pitkälti samat kuin Suomen Sosialidemokraattisella Puolueella, mutta erottavana tekijänä toimi myönteinen suhde kristinuskoon ja kirkkoon. [9]

Kristillinen työväenliitto oli alun perin puhtaasti evankelioiva ja kristilliseltä pohjalta toimiva työväenyhdistysten kattoyhdistys, mutta pian sen riveissä alkoi tapahtua myös poliittista liikehdintää.

Liiton tarkoitus oli pysyä puolueettomana ja yhdistää siten kristittyjä työläisiä yli poliittisten rajojen. Kuitenkin se asetti omia ehdokkaitaan jo vuoden 1907 eduskuntavaaleihin, ja vuonna 1908 myös Antti Kaarne tuli valituksi liiton riveistä.[10]

Naisliiton perustajakokous 1909

Myös Fanny Kaarne oli innokkaasti mukana Kristillisen Työväenliiton toiminnassa. Yksi epäkohdista, joihin hän voimakkaimmin otti kantaa, oli kristillisten naisten passiivisuus yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa.

Kristillisen Työväenliiton alaisuudessa oli jo aiemmin perustettu monia erilaisia yhdistyksiä, myös naisille. Fanny Kaarne yhdessä muiden aktiivien kanssa koki kuitenkin tarpeelliseksi saada myös naisyhdistyksille oma kattojärjestö, joka keskittyisi Suomen Kristillisen Työväenliiton ohjelman lisäksi naisia koskevien erityiskysymysten käsittelemiseen.

11.–14. syyskuuta 1909 pidettiin Suomen Kristillisen Työväen Naisliiton perustajakokous Helsingissä. Kokoukseen oli saapunut naisia 16 eri paikkakunnalta. Pääasiallinen syy naisliiton perustamiselle oli haluttomuus  puoluepolitiikkaan. Koska kaikki muut naisjärjestöt olivat sidoksissa puolueisiin, kristilliset työläisnaiset kokivat ne itselleen sopimattomiksi.[11] Ainut oikea perusta jolta yhteiskunnallista vaikuttamista saatettiin tehdä oli ”Kristuskallio”.[12]

Vaimo, äiti ja vaikuttaja – toiminta Kristillisen Työväen Naisliitossa

”Se on suuri virhe ja erehdys kristillisyydessämme että, olemme oppineet vetäytymään pois taistelusta syntiä ja vääryyttä vastaan, johon raamattu meidät velvoittaa.” [13]

Näin kirjoitti Fanny Kaarne kristillisestä naisaatteesta vuoden 1909 lopussa naisliiton oman lehden Säteen ensimmäisessä näytenumerossa. Hän oli vakuuttunut, ettei kristillisten naisten tullut väistyä yhteiskunnallisesta vaikutustyöstä, vaan päinvastoin olla aktiivisina toimijoina kaikkien sellaisten normien purkamiseksi, jotka estävät naisten täysivaltaisuuden miesten rinnalla.  [14]

Huomattavaa on, kuinka hän Raamattuun vetoamalla kumoaa myös radikaalisosialistien väitteen, jonka mukaan kristinusko itsessään oli osa sortojärjestelmää. Fanny Kaarne ja kristillinen naisliitto näet uskoivat, että juuri Jumalan sana kehotti ihmisiä taistelemaan yhteiskunnallisen tasa-arvon puolesta.

Säde-lehti toimi naisliiton pääasiallisena tiedonvälittäjänä sekä yhdistävänä linkkinä eri naisyhdistysten välillä vuosina 1909–1914.  Fanny Kaarne oli mukana perustamassa lehteä ja toimi yhtenä vakituisista toimittajista yhdessä miehensä Antti Kaarneen kanssa.[15]

Vuodesta 1911 alkoi myös Fanny Kaarneen ura Kristillisen Työväen Naisliiton puheenjohtajana. Työn ja perheen yhdistäminen ei kuitenkaan ollut helppoa, sillä hänen miehensä Antti Kaarne toimi aktiivisesti puolueeksi muuttuneen Kristillisen Työväenliiton riveissä niin kansanedustajana, matkasihteerinä kuin puheenjohtajanakin. Näin ollen vastuu perheen ja kodinhoidosta jäi entistä enemmän yksin hänen osakseen, kaiken muun tehtävän rinnalla.

Toimittuaan kaksi vuotta puheenjohtajana Fanny Kaarne kuvaa suhdettaan liittoon seuraavasti:

”Olen sydämestäni toivonut naisliikkeellemme siunausta ja menestystä. Iloitsen sen pienimmistäkin voitoista, suren sen tappioista. En luule naisliiton oikeaan osuneen sen valitessaan minut puheenjohtajakseen. – – Suuren 8-henkisen perheen äitinä en ennätä juuri nimeksikään ulkopuolelle kodin piiriä työskentelemään. Ainoastaan Säteen ulkonaisten asiain järjestelyyn olen voinut hiukka osaa ottaa. Kun on ihmiset ja eläimet hoidettavana, lapset vaatetettavat ja muuten vaalittava, pellot perattava y. monta muuta taloustointa, voitte itse arvata mihin siitä kerkiää.”[16]

Fanny Kaarne oli realisti omien resurssiensa suhteen. Perhe oli muuttanut vuonna 1912 Piikkiöön, jossa isä Kaarne toimi pienviljelijänä.[17] Kuitenkin perheenisän järjestötoimien vuoksi myös maatilan hoito oli tämän poisollessa perheenäidin tehtävänä.

Myös Säde-lehden toimitus oli siirtynyt Kaarneiden muuton myötä Piikkiöön, joten ilmeisemmin Fanny Kaarne työskenteli kotoa käsin hallinnollisissa tehtävissä sen, minkä ehti. Kokemus äitiyden, vaimona olemisen ja työn yhdistämisestä oli selvästi raskas. Kuitenkin Kaarneen työpanostaan naisliitossa arvostettiin, sillä hän sai jatkaa puheenjohtajan tehtävissään kymmenen vuoden ajan, vuoteen 1921 saakka.[18]

”Kristuskallio ei järky” – henkilökohtainen vakaumus voimavarana

Fanny Kaarneen elämää ja toimintaa on mahdoton ymmärtää, ellei ota huomioon hänen vahvaa (herätys-)kristillistä vakaumustaan. Kristillinen naisliitto oli yhteiskristillinen ja kirkkokuntiin sitoutuman järjestö, jonka piirteet muistuttivat monella tapaa pietististä herätyskristillisyyttä: korostunutta oli yksinkertaisen elämäntyylin ihannointi sekä henkilökohtaisen jumalasuhteen tärkeys.

Kaarneen elämässä hänen henkilökohtainen vakaumuksensa oli suurin vaikuttaja sekä myös voimavara niin perhe-elämän vaikeuksissa kuin yhteiskunnallisessa toiminnassakin.

Kun Kaarneiden lapsi Lauri Johannes kuoli seitsemän vuoden iässä 1.5.1910, oli perhe luonnollisestikin tapahtuneesta järkyttynyt. Lapsikuolleisuus oli tuohon aikaan yleistä. Heidän vanhin tyttärensä oli kuollut samana päivänä, kun Lauri-poika syntyi.[19]

Kuitenkin tapa, jolla Fanny muistelee paitsi tyttärensä kuolemaa, myös poikansa pitkään jatkunutta sairastamista sekä poismenoa, kertoo paljon hänen vahvasta uskostaan.

”Lauri, tuo iloinen ja terve pikkupalleroinen syntyi silloin, kun elämän ärjyaallot kovimmin kuohahtelivat maassamme. Itse olin heikkona sairaana, kaikki lapseni sairasvuoteella, ja ensimmäinen ”Elli”-tyttöni ummisti silmänsä silloin kuin Laurini silmät näkivät ensimäiset päivän säteet. – –  ”Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi”, saneli sydämeni silloin.”[20]

Fanny siis jättäytyi vaikeuksien keskellä uskonsa varaan. Voimakas kristillisen uskon korostus oli ominaista myös hänen kirjoituksissaan naisliiton lehdessä. Toivon korostus ja kristittyjen yhteinen usko siitä, että oikeus lopulta voittaa, olivat merkittäviä kannustimia naisliiton pyrkimysten toteuttamiseksi, vaikka työ ajoittain vaikuttikin mahdottomalta.

Naisliiton alkutaipaleella Kaarne kirjoittaa rohkaisun sanoja muille kristillisille työläisnaisille:

”Elämämme saisi aivan toisen merkityksen, jos kykenisimme huomaamaan, että me, palvellessamme ihmisiä, liikumme ja toimimme Jumalan kanssa.”[21]

Näin hän siis argumentoi sen puolesta, että toimiessaan yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta kristityt eivät ole yksin, vaan he saavat toimia Jumalan työkumppaneina.

Sisällissota ja viimeiset vuodet

Myös sisällissota oli monella tapaa koettelevaa aikaa erityisesti Kaarneiden perheelle. Antti Kaarne radikalisoitui sisällissodan aikana ja hänen uskonnollinen suhtautumisensa oli myös ristiriitaista. Hänen kerrotaan hylänneen kotoa oppimansa kristillisen vakaumuksen nuoruudessaan ja omaksuneen jopa ateistisen maailmankatsomuksen, kunnes kohtasi herätyssaarnaajia ja tuli uskoon.

Sodan aikana hänen kerrotaan ajoittain kyseenalaistaneen Jumalan olemassaolon. Tämä saattoi johtua osittain työväen ahtaista oloista ja kokemuksesta, ettei Jumala ole heikompien puolella. Toisaalta hän kirjoitti hartaita herätyskristillisiä tekstejä ja kehotti turvaamaan Jumalaan myös sodan jälkeen.[22]

Sisällissodan jälkeen Antti Kaarne liittyi Suomen Sosialistiseen Työväenpuolueeseen. Vuonna 1923 koko puolueen jäsenistö vangittiin syynä oletetut kytkökset kommunisteihin. Kaarne itse kuitenkin kritisoi kommunistista aatetta. Vapauduttuaan Kaarne oli huonossa kunnossa ja kuoli heinäkuussa 1924 kotonaan Piikkiössä  [23]

Fanny Kaarneen kerrotaan joutuneen polttamaan korikaupalla miehensä kirjeenvaihtoa, ettei se joutuisi vääriin käsiin.[24] Poliittinen tilanne oli siis monella tapaa tulenarka vielä pitkään sisällissodan loppumisen jälkeen.

Leskeksi jouduttuaan Fanny Kaarne siirtyi asumaan siskonsa perheen luokse. Hän joutui myös käytännön syistä jättäytymään sivummalle naisliiton toiminnasta, mutta hänen kerrotaan toimineen taustajoukoissa sekä aktiivisena esirukoilijana aina kuolemaansa saakka.[25]

Naisten ja miesten tasa-arvoisuuden, parempien työolojen, sosiaaliturvan sekä köyhäinhoidon puolestapuhuja nukkui pois vuonna 1956.[26] Kirjoituksillaan ja omalla esimerkillään hän rohkaisi aikansa naisia pitämään kiinni omista arvoistaan ja nousemaan vallitsevia sortorakenteita vastaan. Kristillinen Työväenliitto jatkaa edelleen toimintaansa useilla paikkakunnilla sekä Kaarneen kotikaupungissa Turussa.

[1] Murtorinne 1967, 31.

[2] Lähteenmäki 1995, 48–61, 167.

[3] Entiset kansanedustajat 1907–2014: Antti Kaarne.

[4] Palmu 1974.

[5] Säde no 5-6 1910 / Laurin muisto. Kirjoittanut Fanny Kaarne.

[6] Murtorinne 1967, 260; Juutinen 2007, 11.

[7] Juutinen 2007, 27–28, 33.

[8] Koivisto 1980, 7.

[9] Koivisto 1980, 15.

[10] Entiset kansanedustajat 1907–2014: Antti Kaarne.

[11] Muistelmia kristillisen työväen naisliikkeen vainioilta 1909–1959.

[12] Säde no 0 1909 / Muistelmia Suomen Kristillisen Työväen Naisliiton perustavasta kokouksesta. Kirj. Dagmar Aalto.

[13] Säde no 0 1909 / Kristillinen naisaate. Kirjoittanut F.K. eli Fanny Kaarne.

[14] Säde no 0 1909 / Kristillinen naisaate. Kirjoittanut F.K. eli Fanny Kaarne.

[15] Mikkola 1999.

[16] Säde no 7-8 1913 / Naisosastoillemme. Kirjoittanut Fanny Kaarne.

[17] Palmu 1974.

[18] Mikkola 1999.

[19] Säde no 5-6 1910 / Laurin muisto. Kirjoittanut Fanny Kaarne.

[20] Säde no 5-6 1910 / Laurin muisto. Kirjoittanut Fanny Kaarne.

[21] Säde no 0 1909 / Kristillinen naisaate. Kirjoittanut F.K. eli Fanny Kaarne.

[22] Palmu 1974.

[23] Palmu 1974.

[24] Palmu 1974.

[25] Muistelmia kristillisen työväen naisliikkeen vainioilta 1909–1959.

[26] Muistelmia kristillisen työväen naisliikkeen vainioilta 1909–1959.