Ersteri Viirilän Kellaribaarista Raahen ensimmäiset hampurilaiset

Kauppakadun ja Koulukadun kulmassa, talon kellarikerroksessa, toimi 1960-luvulla ensin Valion baari ja sitten Kellaribaari.

Rojuniemestä kaupunkiin                    

Ester Lyydia Viirilän (1921-2008 o.s. Korhonen) koti oli Rojuniemessä, alueella, jossa nyt sijaitsee SSAB:n terästehdas. Esterillä oli sisko ja veli, Agnes ja Veikko. Kotitila oli pieni: vähän maata, pottumaa ja navetassa Lykky-lehmä. Vanhemmat: Lydia Korhonen, oli kotona ja Uuno Korhonen, konemestari. Myöhemmin perhe muutti Saaristokadulle.

Esteri sai hyvän koulutuksen, hän kävi keskikoulun ja valmistui merkonomiksi Raahen Porvari- ja Kauppakoulusta.

Oman leivän syrjään hän pääsi, kun hän sai tarjoilijan paikan Hotelli Hansasta Pekkatorin kulmalta. Avioliiton satamaan hän purjehti vuonna 1947 Tampereelta Raaheen muuttaneen Kaarlo Viirilän (1909-1996) kanssa. Viirilä työskenteli Metsäliiton palveluksessa, hän oli koulutukseltaan metsäteknikko. Kaksoset, Juha ja Raija, syntyivät vuonna 1950.

Valion baarista tuli Kellaribaari

Nuoripari asui ensi alkuun Oikokadulla vinttihuoneissa ja muutti sitten Lukiokatu 2:een. Kaksosten synnyttyä Esteri oli kotona muutaman vuoden. Vuonna 1955 hän sai työpaikan Valion baarista Kauppakadun ja Koulukadun kulmasta baarin emäntänä. Paikka oli sisustettu punaisin pehmustetuin keinonahkatuolein. Kabinetissa oli mustat nahkasohvat ja tuolit. Valion baarissa tarjoiltiin kahvia, virvokkeita ja ihania jäätelöannoksia. Paikan asiakaskunta koostui herkkuhetkistä nauttivista perheistä. Siellä saattoi ostaa myös puuroaamiaisia.

Vuonna 1956 Viirilät muuttivat Velkaperälle, Mäkikatu 13, Korsu Oy:llä rakennutettuun taloon. Esterin työura jatkui Valiolla 1960-luvulle saakka. Tuolloin Valio aikoi lopettaa baarin Raahessa ja Esteri osti sen itselleen. Nimeksi tuli Kellaribaari.

Tytär Raija Eskelinen (o.s. Viirilä) muistelee, ettei heillä ollut koskaan kotiapulaista, mutta siivooja kävi viikoittain.  Mummu tuli hoitamaan, jos lapset sairastivat, ja isän työpaikka oli lähellä Merikadulla, hän saattoi käväistä kotona tarvittaessa.

Kellaribaari oli lounasravintola

Kun Esteri Viirilä oli ostanut Kellaribaarin itselleen, hän kehitti sen toimintaa niin, että päivisin oli tarjolla lounas. Iltaisin baari oli nuorison suosiossa.

Kellaribaarissa työskenteli 2 henkilöä aamuvuorossa ja 2 iltavuorossa. Lounasaika oli kiireistä. Lounaalla kävivät samassa talossa toimineen sanomalehti Raahen Seudun henkilökunta sekä monet Kauppakadun kauppojen myyjät. Tarjolla oli pannupihviä, lihapullia ja viininleikettä. Erittäin suosittu annos oli makkarakuppi. Se valmistettiin berliininmakkaraviipaleesta, joka paistettiin. Näin muodostunut kuppi täytettiin keitetyillä herneillä, lisäksi oli keitettyjä perunoita ja punajuuriviipaleita ja suolakurkkua.

Kellaribaari lienee ollut ensimmäinen paikka Raahessa, jossa myytiin hampurilaisia. Ne olivat nuoren väen suosituin ateria. Voissa paistettu jauhelihapihvi laitettiin voissa paistettujen sämpylänpuolikkaiden väliin, mausteeksi voissa paistettua sipulia. Asiakas itse sai lisätä sinapin ja ketsupin makunsa mukaan. Muita mausteita ei tunnettu.

Lihatuotteet tilattiin Raahen Lihasta. Leivät, sämpylät ja viinerit tulivat paikallisista leipomoista. Maito ja muut elintarvikkeet ostettiin Raahen Lihasta ja Hassisen kaupasta. Esteri itse leipoi kierrepullia ja voinokkapullia kahvin kanssa nautittaviksi.

Kellaribaari oli eräässä asiassa edelläkävijä: se oli niin kuin nykyään sanottaisiin Take Away -paikka tai kotipizza-idean aloittaja, kun sieltä kuljetettiin korilla pullakahvit, sokerit ja kermat Raatihuoneen kokouksiin.

Iltaisin Kellaribaariin kokoontuivat teinit. He ostivat limsaa ja CocaColaa ja Spritea. Keskiolut vapautui vuonna 1969.

– Käytiin Kellaribaarin lisäksi Ankkuri-baarissa, joka oli Kauppakadun ja Brahenkadun kulmassa ja Korona-baarissa, joka oli Tornitalon alakerrassa, Raija muistelee.

Esteri Viirilä myi Kellaribaarin vuonna 1972.

Koti Velkaperällä

Viirilöiden Velkaperän-talossa oli kolme kerrosta. Ylimpään kerrokseen saivat Raija ja Juha oman huoneen 1960-luvulla. Keskimmäisessä kerroksessa asuttiin. Kellarikerroksessa oli sauna ja pyykkitupa. 1950- ja 1960-luvuilla ei monellakaan Velkaperän asukkaalla ollut omaa pyykinpesukonetta, ja niinpä naapuritkin kävivät pesemässä pyykkiä Viirilän koneella. Oravalla oli iso mankeli, jossa valkopyykit mankeloitiin sileiksi. Raahen kaupungin ylläpitämä pesutupa sijaitsi Reiponkadulla Jaakopin kaivon vieressä.

Viirilöillä itsellään ei ollut karjaa. Naapurissa Mäkisellä oli hevonen. Kunnalliskodin lehmät vaelsivat laitumelle Lehmirannalle Velkaperän kautta Mäkikatua pitkin. Maito ja ruokatarvikkeet ostettiin lähinnä Mäkikadun osuuskaupasta. Monet raahelaiset ostivat maidon kunnalliskodista, mutta Viirilöillä ei ollut maitotinkiä kunnalliskotiin.

Pihan ja puutarhan hoito oli isän harrastus. Ryytimaalla kasvoi ainakin porkkanoita, punajuuria ja sipulia sekä herneitä, retiisejä ja salaattia. Mansikkamaa tuotti makoisia marjoja. Viinimarjapensaiden sato keitettiin Mehu-Maijalla talven varalle.

Viirilöillä oli 1950-luvulla Uniletossa kesämökki, mutta se myytiin. Sen jälkeen perhe teki veneretkiä saaristoon. Saareen lähdettiin eväiden kanssa päiväksi: uitiin, otettiin aurinkoa, keitettiin nuotiolla kahvit. Jäähiihto oli koko perheen mieluinen harrastus.

Meille ei osteta televisiota

Televisio tuli Suomeen 1950-luvulla: ensimmäinen antennien välityksellä esitetty lähetys toteutettiin 24. toukokuuta 1955 Helsingissä. Säännölliset televisiolähetykset alkoivat vuonna 1957.

Televisio yleistyi raahelaiskodeissa 1960-luvulla. – Meille ei osteta ikinä televisiota, isä jyrisi. Lapset kävivät katsomassa televisiota Erikkilässä. Linnanjuhlia seurattiin Kauppakadulla toimineen Ravanderin liikkeen näyteikkunaan laitetusta televisiosta. Jossakin vaiheessa isä antoi periksi ja Viirilälle ostettiin televisio vuonna 1961.

– Kävimme silloin tällöin elokuvissa isän kanssa, muun muassa Pekka ja Pätkä -elokuvia katsomassa, Raija muistelee.

 Lapset temmelsivät ulkona

– Ulkona oltiin, urheiltiin, Raija kertoo. Kruununmakasiinin lähellä oli rakentamatonta kenttää, jonne isä Viirilä oli tehnyt korkeushyppytelineet. Raija hyppäsi seivästä poikien kanssa. Lapset olivat omatoimisia ja keksivät tekemistä porukalla. Kruununmakasiini oli jotenkin pelottava rakennus pimeällä eikä sen ohi uskaltanut kulkea.

Raija ja Juha ovat aina olleet innokkaita lukemaan. Joulupukin kirjeissä oli toivomuksena kirja. Kirjastossa lapset kävivät usein. Kirjastonhoitaja Anna Mustonen on jäänyt mieleen tiukkana kurinpitäjänä. Pienestäkin rikkeestä seurasi määräaikainen lainauskielto.

Oppikouluun pyrkiminen tuli ajankohtaiseksi kansakoulun neljännellä luokalla. Viirilän kaksosille pääsykokeisiin osallistuminen oli itsestäänselvyys ja kumpikin selvitti pääsykokeet ensimmäisellä yrittämällä. Pääsykokeisiin oli mahdollista osallistua neljänneltä, viidenneltä ja kuudennelta luokalta. Oppilaspaikan sai vain selviytymällä pääsykokeista.

Raahen Yhteislyseossa oli järjestetty maksullinen kouluruokailu muilla paikkakunnilla asuville oppilaille. Raahelaiset kävivät ruokatunnilla kotona syömässä. Kellaribaari oli sopivan lähellä koulua, joten Raija ja Juha juoksivat Raatihuoneenpuiston poikki sinne syömään. Usein isäkin ruokaili Kellaribaarissa.

Kun ikää karttui, oli Raija sunnuntaisin töissä Kellaribaarissa Esterin kanssa ja häntä sanottiin Pikku-Esteriksi.

Lastenhoitoa ja omaishoitoa

Esteri Viirilä oli ehtinyt keski-ikään, kun hän myi Kellaribaarin vuonna 1972. Hän jäi kotiäidiksi ja ryhtyi hoitamaan lastenlapsia. Hänen hoivassaan vuonna 1976 syntynyt Tommi sai kasvaa viiden kuukauden ikäisestä, kun Raija-äiti kävi töissä. Myös vuonna 1979 syntynyt Emmi sai päivähoitopaikan mummun huomasta.

Hänen päivittäisiin rutiineihinsa kuului omasta äidistä huolehtiminen. Hän kävi joka päivä oman äitinsä (Lyydia Korhonen) luona. Lyydia Korhonen kuoli 1992.

Esteri Viirilän elämänkaari päättyi vuonna 2008.