Vuonna 1938 syntyi tyttö, joka sai nimen Elvi Tellervo. Siitä alkoi elämän taivallus. Ei ollut kerhoja tai esikouluja. Elvillä oli seitsemän isoveikkaa, joten hänellä oli hyvät edellytykset sosiaaliseen elämään. Napakka tyttö kasvoi. Lapsuus vierähti hyvin nopeasti ja tuli kouluaika. Kouluun piti taivaltaa seitsemän kilometriä kapeaa metsäpolkua, joka lumiseen aikaan oli ummessa.
Opettaja nöyryytti
Koulumuistoja oli sekä hyviä että huonoja, joista yhtä en ole pystynyt antamaan anteeksi. Olin 10-vuotias ja tein elämäni ensimmäistä sukkaa. Kantapäähän saakka meni hyvin. Näytin opettajalle ja kysyin neuvoa, miten kantapää tehdään. Opettaja vastasi: ”Nurjalla nurin, oikealla oikein”. En ymmärtänyt ”herrasen pöläyksen” vertaa. Mutta sitten välähti. Kun äitini teki käsitöitä, niin kantapäässähän oli kummallisia jormuja. Yritin tehdä niin kahdella puikolla nurjia silmukoita ja menin rehvakkaana näyttämään opettajalle. Voi kauhistus! Opettaja käveli ympäri luokkaa ja sanoi: ”Katsokaa millaista sukkaa täällä tehdään”.
Kun kouluni oli käyty, olin kyseisessä koulussa keittäjä-talonmies-vahtimestarina. Eräänä päivänä näin, kun kyseinen opettaja ompeli koneella. Kysyin, mitä siitä tulee? Hän kertoi ompelevansa tyttärensä käsityötä, että tytär saa sen valmiiksi. Silloin kysyin, muistaako opettaja, että hän oli moittinut keskeneräistä sukkaani koko luokan edessä? Tippa tuli opettajan silmään hänen pahoitellessaan sitä, että välillä hermostuu.
Vanhasta uutta
Olin 1957–1958 Selänpään kansanopistolla. Siellä sain oppia ompelua ja kankaan kudontaa. Oppilaita oli paljon, joten yksilöllistä opetusta oli vaikea saada. Kudoin muun muassa pellavaisia pyyheliinoja, jotka ovat vieläkin käytössä. Vuosikymmeniä myöhemmin kudoin Voikkaan kutomossa muun muassa jakkukankaan videonauhoista ja samettilangasta. Parasta käsityöaikaa on ollut kansalaisopistossa. Tuija on mahtava opettaja, joka jaksaa ”puupäitäkin” opettaa. Koko viikon odotan aina maanantaita, että pääsen taas opistolle ahertamaan. Joka vuosi Tuijalla on uusia ideoita, joihin me opiskelijat retkahdamme. Viime talvena työstin jakkupukua vanhasta villakangastakista. Kävin Lähetyksen puuhapiirissä, jonne ihmiset voivat tehdä lahjoituksia. Hyllyn alle erääseen laatikkoon oli unohtunut ulsteri, joka ei kelvannut kenellekään. Minä tarrasin siihen. Halusin tehdä siitä jakkupuvun. Selkään tein kirjailuja villalangoilla. Pitkästä takista sain tehtyä myös hameen.
Kirjoittaja
Tuija Uotila
Lisätietoja
Nainen ja Suomi 100 vuotta
Kouvolan kansalaisopiston tekstiiliopiskelijoilla oli lukuvuoden 2016-2017 teemoina Nainen ja Suomi 100 vuotta. Tämän aiheen pohjalta paneuduttiin syvällisesti suomalaisen naisen elämänkaareen. Opiskelijat ottivat aiheen omakseen todella innostuneesti ja etsivät kätköistään vanhoja valokuvia, kansakouluaikaisia käsitöitä, kankaita, pitsejä, nauhoja, nappeja... Näistä materiaaleista syntyi hienoja seinätekstiilejä, joissa kerrottiin suvun tarinaa monin eri tavoin. Samalla työt toimivat kunnianosoituksena suomalaisen naisen tekemälle työlle ja 100-vuotiaalle Suomelle. Vasta projektin kuluessa moni on ymmärtänyt, miten merkittävää on myös "tavallisen" naisen tekemä työ.
Kevään 2017 aikana 12 naista on haastateltu, ja heidän töitään on kuvattu ja videoitu. Tarinat on julkaistu Kouvolan kansalaisopiston fb-sivuilla kuluneen vuoden aikana. On ollut ilo huomata, miten paljon kiinnostuneita lukijoita tarinamme ovat saaneet.
Lähteet
https://www.facebook.com/Kouvolankansalaisopisto/videos/761784583991337/
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.
Mikäli kirjoituksessa on virheitä, olethan yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta. Henkilötietojen tarkastuksesta löydät lisätietoja tietosuojalausekkeesta.