Elli Kallioranta - elämäntyönä pienviljelystilojen emäntien valistaminen

Elli Kallioranta syntyi vuonna 1903 jämsäläiseen torppaan, jossa ei ollut sähköä, radiota, puhelinta, vesijohtoa eikä sinne vienyt edes tietä. Torpassa elämä sujui silti leppoisasti, kunnes pientä perhettä kohtasi suuri suru. Sekä äiti että pikkuveli menehtyivät keuhkotautiin Ellin ollessa kahdeksan vanha. Uusi emäntä torppaan saatiin tutusta kotiompelijasta. Elli Kalliorannan nuoruus kului tilan töissä karjaa ja pieniä sisarpuolia hoitaen.

Kun Suomi itsenäistyi, oli Elli Kallioranta 14-vuotias, mutta siitä tapahtumasta ei paljon muistiin jäänyt. ”Tokkopa sitä suuremmin juhlittiin.” Sen sijaan vuoden 1918 tapahtumat kuten suurlakko, nälänhätä, espanjantauti, kansalaissota ja torpparilaki jäivät hyvin mieleen.

Kansanopistot avasivat oven itsenäiseen elämään

Kun aikuistumisen aika koitti, Elli Kallioranta lähti kotoa etsimään omaa elämäänsä. Ensin Jämsän kansanopistoon 1921 ja sieltä Otavan opistoon Mikkelin lähelle. Opintie eteni vielä Reitkalliin puutarhakouluun Haminan seudulle, josta hän valmistui kotitalousneuvojaksi. Ensimmäinen työpaikka neuvojana löytyi Oulun Rantsilasta. Sieltä Elli Kallioranta suuntasi takaisin Otavan opistolle keittiöapulaiseksi. Seuraavaksi oli töitä tarjolla Leppävirralla Marttayhdistyksen neuvojana. Sieltä matka kulki keittäjäksi ja leipojaksi Koivikon poikakotiin Muhokselle.

Pienviljelijäliiton naistoiminnan ohjaajaksi pääsy 1930-luvulla tiesi muuttoa Helsinkiin. Liitosta tuli vakinainen työpaikka 38 vuodeksi. Maakuntia kiertävän neuvojan työt vaihtuivat aikanaan toimistotöihin ja kirjanpitäjän tehtäviin.

Oma tupa, oma lupa

Elli Kallioranta arvosti itsenäistä elämää, omassa asunnossa, omien harrastusten parissa. Helsingissä hän asui ensin täysihoidossa perheessä ja sitten pienissä alivuokralaishuoneissa. Sotavuosista hän selvisi ollen oikeassa paikassa oikealla hetkellä. Työpaikkaa pommitettiin, kun hän oli kotona ja kotitaloa hänen ollessa työpaikalla.

Elli Kallioranta eli aina yksin, eikä kaivannut puolisoa rinnalleen. Hän harrasti lukemista, teatteria ja taidenäyttelyissä käyntejä. Kieliä hän opiskeli omin päin; esperantoa, englantia ja saksaakin. Ollessaan 80-vuotias hän aloitti vielä ranskan kielen opiskelun.

Elämäntyönä pienviljelystilojen emäntien valistaminen

Pienviljelijäliitossa neuvojan työhön kuului luennointi ja oppimateriaalin valmistaminen. Aiheena oli kasvimaan hoito, ravinto-oppi, terveellisen ravinnon valmistaminen ja maatalouden kirjanpito. Sota-ajan työtehtävistään Elli Kallioranta muistelee: ”Sota-aikana kun miehet oli sotatehtävissä, niin silloin jopa tarkastin uudisraivauksia ja pidin naisille niitä keskustelutilaisuuksia ja yritin selittää ravinto-oppia. Ei silloin voitu mitään herkkuja laittaa ja enkä minä ollut innokas herkkuja opettamaankaan. Ihmiset kaipasi silloin yhteisiä tilaisuuksia.”

Elli Kalliorannalla ei koskaan ollut omaa puutarhaa tai maatilaa. Ensimmäisen oman keittiön hän sai vasta 62-vuotiaana. Kotitalousneuvojan ja kirjanpitäjän työn lisäksi hän kirjoitti kotitalouteen liittyviä artikkeleita, ohjeita ja myös pakinoita, joita julkaistiin Pienviljelijäliiton lehdessä ja esitettiin Yleisradiossa 1950-luvulla. Hän kirjoitti myös eri lehtiin kirja-arvosteluja ja pula-ajan keittämiseen sekä kodinhoitoon liittyviä oppaita.

Pienviljelijäliiton jakautuessa poliittisesti kahtia kommunistien ja sosiaalidemokraattien kesken vuonna 1949 Elli Kallioranta valitsi sosiaalidemokraattisten osastojen muodostaman Suomen Pienviljelijäliiton. Eläkkeelle Elli Kallioranta pääsi tästä liitosta kirjanpitäjän tehtävistä vuonna 1970.

Maailman asiat kiinnostivat

Elli Kallioranta otti kantaa maailman tapahtumiin, ja keskusteli mielellään ajankohtaisista yhteiskunnallisista asioista, mutta vältti väittelyä. Hän tarkkaili maailmanmenoa omasta pikku asunnostaan käsin, vaan ei syrjäytyneenä. Henkinen välimatka etäisiinkin tapahtumiin oli lyhyt. 1960-luvulla Afrikan maiden itsenäistymistaistelut olivat erityisen mielenkiinnon kohteena.

Kirjat ja lukeminen täyttivät elämän viimeiset vuosikymmenet. Koettuaan nuorena vaikean asuntopulan Helsingissä, hän oli onnellinen siitä, että sai asua eläkevuodet omassa pienessä yksiössään.

Pitkän iän salaisuudet

Tyytyväisyys elämään oli Elli Kalliorannan näkyvin luonteenpiirre. Positiivinen elämänasenne oli ehkä pitkän iän salaisuus, mutta siihen vaikutti myös hyvä perimä, sillä hänen isänsä eli sata vuotiaaksi.  Elli Kallioranta eli harvinaisen terveen elämän, lääkkeitä ja lääkäreitä tarvitsematta. Muisti ja ymmärryskään eivät häntä pettäneet edes viimeisinä elinpäivinä. Kuoleman hän kohtasi 98-vuotiaana rauhallisesti ja sitä odottaen. Tätini Elli Kalliorannan viimeiset sanat olivat: ”Kaikki on hyvin.”