Elisabeth Rehn on tehnyt merkittävän uran sekä kotimaisessa politiikassa että kansainvälisissä järjestöissä. Hän on ollut pitkäaikainen kansanedustaja ja ensimmäinen naispuolinen puolustusministeri, joka kieli- ja puoluerajat ylittävänä poliitikkona raivasi ehdokkuudellaan naisille tietä myös presidentin virkaan. Aktiivipolitiikasta luovuttuaan Rehn on toiminut Yhdistyneitten Kansakuntien (YK) alipääsihteerinä ja ihmisoikeustarkkailijana.
Mäntsälän kunnanlääkärin lapset lähetettiin ruotsinkieliseen kouluun Kauniaisiin, joten Carlbergin sisarukset itsenäistyivät varhain. Elisabeth Carlberg pääsi ylioppilaaksi 1953 ja valmistui diplomiekonomiksi Svenska handelshögskolanista 1957. Avioliitosta opiskelutoveri Ove Rehnin kanssa syntyi neljä lasta, joita Elisabeth Rehn hoiti aluksi kotona. Työelämään hän siirtyi 1960 perheen yrityksiin, aluksi Oy Renecta Ab:n ja sitten Rehn Tradingin konttoripäälliköksi. Tämän työn ohessa hän opetti ammatinvalintaa entisessä koulussaan Kauniaisissa. Hän oli myös uranuurtaja Tupperware-astioiden edustajana ja kahvikutsumyyjänä 1960-luvulla.
Elisabeth Rehn tuli politiikkaan 1973, kun hänet valittiin Kauniaisten kaupunginvaltuustoon Ruotsalaisen Kansanpuolueen (RKP) edustajana. Hän paneutui opetustoimen kehittämiseen ja oli koululautakunnan puheenjohtaja sekä kaupunginhallituksen jäsen parin vuoden ajan. Vuoden 1979 vaaleissa hänet valittiin eduskuntaan Uudeltamaalta. Vaalilauseensa mukaan hän oli ”nainen oikealta”.
Yritystoiminnan tukeminen ja humanitaariset kysymykset kiinnostivat Elisabeth Rehniä erityisesti. Hänestä tuli nopeasti suosittu kansanedustaja, joka valittiin uudestaan kasvavin äänimäärin. Hän ja muun muassa Jörn Donner kuuluivat RKP:n niihin ehdokkaisiin, joita myös suomenkieliset äänestäjät kannattivat. Kaunis ja urheilullinen Elisabeth Rehn osoittautui lujatahtoiseksi ryhmätoveriksi, joka nousi pian eduskuntaryhmänsä puheenjohtajaksi (1987 – 1990) sekä lakivaliokunnan puheenjohtajaksi (1983 – 1987).
Ruotsalaisen Kansanpuoleen toinen ministeripaikka Harri Holkerin hallituksessa vapautui 1990, kun opetusministeri Chistoffer Taxell siirtyi liike-elämän palvelukseen. Puolustusministeri Ole Norrback halusi siirtyä opetusministeriksi olettaessaan sen olevan vaikutusmahdollisuuksiltaan merkittävämpi asema.
Vapautuvaa puolustusministerin salkkua puolue ei ilmeisesti olisi mielellään suonut Elisabeth Rehnille hänen itsenäisen linjansa ja ehkäpä myös sukupuolensa takia. Rehn piti kuitenkin kiinni ”ministerivuorostaan”, sillä hän oli kolmatta kautta kansanedustajana ja ryhmänsä puheenjohtaja. Näin hänestä tuli maan ensimmäinen naispuolinen puolustusministeri.
Seuraavana vuonna pidetyissä eduskuntavaaleissa Elisabeth Rehn valittiin kansanedustajaksi 16 787 äänellä, joka oli viidenneksi korkein äänimäärä. Rehn jatkoi puolustusministerinä vaalien jälkeen muodostetussa Esko Ahon hallituksessa.
Elisabeth Rehn paneutui ministerin tehtäväänsä tosissaan ja onnistui kohottamaan puolustusministeriön arvovaltaa. Samoihin aikoihin Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena maanpuolustuskysymykset tulivat uudella tavalla ajankohtaisiksi ja niistä voitiin puhua entistä vapaammin.
Myös puolustusvoimien johto osasi käyttää hyväkseen Rehnin suosiota. Hän kiinnitti huomiota varuskuntien kuntoon ja varusmiesten oloihin. Myös naisten vapaaehtoinen varusmiespalvelu tuli julkiseen keskusteluun ja mahdolliseksi 1995. Rehnin johdolla ilmavoimille hankittiin Hornet-hävittäjiä Yhdysvalloista, mikä oli eräs puolustuspolitiikan käännekohta kylmän sodan jälkeisissä oloissa. Ministerinä hänelle kuuluivat myös tasa-arvoasiat ja niin sanotun kiintiölain toimeenpano, kun julkisiin komiteoihin ja työryhmiin piti vuodesta 1996 lähtien nimittää jäseniksi miehiä ja naisia tasapuolisesti eli vähintään 40 prosenttia vähemmän edustettuna olevaa sukupuolta.
Elisabeth Rehnin tunnettuus ja suosio lisääntyivät entisestään koko maassa ja molemmissa kieliryhmissä. Positiiviseen julkisuuskuvaan kuului myös lauluyhtye Popedan laulu, jossa syytetään leikkimielisesti Rehniä Karoliina-nimisen tytön sotilaaksi ryhtymisestä.
Elisabeth Rehn asettui ehdokkaaksi vuoden 1994 presidentinvaaleissa. Puolue valitsi hänet ilmeisen vastentahtoisesti ehdokkaakseen, ja vaalitoimistoa johti poliittisesti kokemattoman toimittajan Ulla-Maija Aaltosen johtama tukiryhmä. Nuoriso- ja eläinsuojeluliikkeessä ansioitunut Aaltonen onnistui kuitenkin luomaan iloisen ja ennakkoluulottoman kampanjan.
Vastoin ennakko-odotuksia Rehn tuli ensimmäisellä vaalikierroksella toiseksi, mutta väsyi ennen toista äänestyskierrosta. Hän sai annetuista äänistä 46,1 prosenttia ja hävisi Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen Martti Ahtisaarelle. Ehdokkuudellaan Elisabeth Rehn oli kuitenkin tasoittanut tietä naispresidenttiydelle. Hän sai paljon ääniä maaseudun keskustalaisista kunnista, mutta Kansallisen Kokoomuksen kannattajat kaupungeissa ratkaisivat vaalin Ahtisaaren hyväksi.
Suomen liityttyä 1995 Euroopan unioniin (EU) Rehn nimettiin Euroopan parlamentin jäseneksi, mutta hän ei asettunut ehdolle enää seuraavana vuonna pidetyissä Euroopan parlamentin vaaleissa kansainvälisten tehtäviensä takia.
Elisabeth Rehnin toimiessa puolustusministerinä ja Suomen Unicef-yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana (1987–1993) häneen kohdistui myös kansainvälistä huomiota. Hän oli 1994 ehdolla Yhdistyneitten Kansakuntien (YK) lastenrahaston Unicefin pääjohtajaksi suurimman osan Euroopan unionin maista kannattaessa häntä, mutta hävisi lopullisessa valinnassa Yhdysvaltain Carolyn Bellamylle.
Seuraavana vuonna YK:n pääsihteeri Kofi Annan kutsui Rehnin ihmisoikeustarkkailijaksi entisen Jugoslavian alueelle. Hän toimi tässä luottamustehtävässä kolme vuotta eikä asettunut enää ehdokkaaksi eduskunta- eikä Euroopan parlamentin vaaleissa. Ihmisoikeustarkkailijan tehtävä muuttui 1998 työsuhteeksi, kun Annan nimitti hänet YK:n pääsihteerin erityislähettilääksi eli YK:n alipääsihteeriksi Bosniaan ja Hertsegovinaan.
Palattuaan seuraavan vuoden syksyllä Suomeen Rehniä odotti pyyntö asettua uudelleen presidenttiehdokkaaksi. Hänen taakseen muodostettiin kansalaisryhmä Helmi 2000. Nyt oli useilla muillakin puolueilla naisehdokkaita, ja mielipidekyselyjen kärjessä syksyllä 1999 ollut Rehn menetti vaalien lähestyessä asemiaan eikä hän päässyt enää toiselle kierrokselle. Hän sai kuitenkin yli 7 prosenttia äänistä eli huomattavasti enemmän kuin mikä on yleensä valtakunnallisissa vaaleissa Ruotsalaisen Kansanpuolueen osuus. Esimerkiksi vuoden 1999 eduskuntavaalissa RKP sai 5,1 prosenttia äänistä.
Elisabeth Rehn on 2000-luvulla ollut suosittu puhuja ihmisoikeusasioita ja maanpuolustuskysymyksiä käsittelevissä tilaisuuksissa sekä naisjärjestöissä. Hän on toiminut vuodesta 2003 ulkoasiainministeriön erityisasiantuntijana sekä Kaakkois-Euroopan vakaussopimuksen demokratiapöydän puheenjohtajana.
Rehnillä oli 2012 oma keskusteluohjelma Yleisradion ruotsinkielisellä televisiokanavalla (Yle Fem) Elisabeth möter. Siinä hän haastatteli tapaamiaan mielenkiintoisia ihmisiä. Rehnin vieraina olivat muun muassa presidentti Martti Ahtisaari, YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan ja Liberian presidentti Ellen Johnson Sirleaf ja Ruotsin kuningatar Silvia. Rehn onnistui saamaan haastattelun Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin veljenpojalta. Jälleen kerran Rehn ylitti kielirajat ja sai myös kansainvälistä huomiota ohjelmallaan.
Elisabeth Rehn on tuonut rohkeasti julkisuuteen myös perheensä vastoinkäymisiä ja avioliittonsa kriisejä. Kovin koettelemus oli perheen yrityksen konkurssi ja siitä seuranneet taloudelliset vaikeudet, jotka jatkuivat aina 1990-luvun puoliväliin asti. Niiden takia perhe muutti Kauniaisista Kirkkonummelle. Toisaalta suku ja perhe ovat olleet hänelle myös tuki. Hänen sisarensa Gunnel Carlberg ja tyttärensä Veronica Rehn-Kivi ovat olleet merkittäviä kunnallispoliittisia vaikuttajia Kauniaisissa ja toinen sisar Ulla Gyllenberg Helsingissä.
Kirjoittaja
Aura Korppi-Tommola
Lisätietoja
Märta Elisabeth Carlberg vsta 1955 Rehn. Vanhemmat kunnanlääkäri Andreas Petrus Carlberg ja Ruth Leonida Weurlander. P 1955 - diplomiekonomi Ove Harald Rehn S 1933, K 2004, PV kartografi Harald Johan Rehn ja Karin Sofia Eriksson. Lapset: Veronica (Rehn-Kivi) S 1956, arkkitehti; Joakim S 1958, kauppatieteen maisteri, tilintarkastaja; Charlotta (Staudinger) S 1959; Johan S 1962.
Ylioppilas Grankulla samskolasta 1953; diplomiekonomi Svenska handelshögskolanista 1957.
Oy Renecta Ab konttoripäällikkö 1960 - 1965, johtamistoiminnon jäsen 1966–1977; Grankulla samskolan ammatinvalinnan opettaja 1972–1977; Oy Rehn Trading Ab:n konttoripäällikkö 1978–1979; Yhdistyneitten Kansakuntien (YK) ihmisoikeustarkkailija entisessä Jugoslaviassa 1995–1998; YK:n alipääsihteeri, pääsihteerin erityislähettiläs Bosniassa ja Hertsegovinassa 1998–1999; ulkoasiainministeriön erityisasiantuntija 2003–; Kaakkois-Euroopan vakaussopimuksen demokratiapöydän puheenjohtaja 2003–2005.
Ruotsalaisen Kansanpuolueen kansanedustaja (Uudenmaan läänin vaalipiiri) 1979–1995; lakivaliokunnan puheenjohtaja 1983–1987; ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja 1987–1990; puolustusministeri Harri Holkerin hallituksessa 13.6.1990–26.4.1991, Esko Ahon hallituksessa 26.4.1991–1.1.1995; ministeri sosiaali- ja terveysministeriössä 17.5.1991–1.1.1995; Euroopan parlamentin jäsen 1994–1996; presidentin valitsijamies 1982, 1988; Ruotsalaisen Kansanpuolueen presidenttiehdokas 1994, 2000; Kauniaisten kaupunginvaltuuston jäsen 1973–1980, kaupunginhallituksen jäsen 1979–1980.
Jäsenyydet: Solvallan urheiluopiston johtokunta 1981–1990; Maailman luonnonsäätiö (WWF) Suomen rahaston hallintoneuvosto 1982–1988, 1992–1995, puheenjohtaja 2000–; OKO:n hallintoneuvosto 1987–1992; Spendidor Oy:n hallintoneuvosto 1988–1989; Henkivakuutusyhtiö Salaman hallintoneuvosto 1988–1989. Puheenjohtaja: Kauniaisten koululautakunta 1977–1979; Suomen Unicef-yhdistyksen hallitus 1987–1993, kunniajäsen 1994; Unicefin kansallisen komitean työvaliokunta 1990–1994; Naisten Valmiusliitto 1997–2002; Suomen Anne Frank ry 2000–. Varapuheenjohtaja: Ruotsalaisen Kansapuolueen Uudenmaanpiiri 1978–1979; Suomen Punaisen Ristin (SPR) Helsingin ja Uudenmaan piiri 1982–; SPR 1983–1987.
Kunnianosoitukset: Vapaudenristi 1 rtk; Suomen Valkoisen Ruusun K I; Sotainvalidien ar.; Reservin Aliupseerien ar. sk.; Svenska Finlands folkting-am.; Itävallan Ansio-r. s. kult. kmr.; Viron Maarjamaan Ristin R 1. Ministerin arvonimi 2005. Taloustieteen kunniatohtori Svenska handelshögskolan 1994; valtiotieteen kunniatohtori Åbo Akademi 1998. Ruotsalaisen kansanpuolueen A. O. Freudenthal -mitali 1994. Kunniajäsen: Suomen Lottaperinneliitto 1994; Zonta International 1996; Naisjärjestöjen keskusliitto 2001. Golden Charter of Peace -tunnustuspalkinto 2004; Femmes Africa Solidarité -järjestön Tombouctou Award 2006.
Tuotanto: Kaikki on mahdollista: 90-luvun muistelmat. 1998; Women, war, peace: the independent experts' assessment on the impact of armed conflict on women and women's role in peace building. New York 2002 (E. Johnson Sirleafin kanssa).
Lähteet
Lehtileikkeitä, Brages Pressarkiv, Helsinki.
Staffan Bruun, Huomio! : rouva ministeri… 1990.
Elisabeth Rehn. 1995
Anja Kauranen, Saska Saarikoski, Kolmas kierros. 1994.
Elisabet Rehn, Kaikki on mahdollista: 90-luvun muistelmat. 1998.
Irma Sulkunen, Maria Lähteenmäki, Aura Korppi-Tommola, Suomen eduskunta 100 vuotta 4: naiset eduskunnassa. 2006.
Suomalaisia vaikuttajanaisia: kohti vuotta 2000. 1998.
Muu kirjallisuus: Johanna Vesikallio, Lillan: Elisabeth Rehnin epätavallinen elämä. 2014.
Julkaistu aiemmin Suomen Kansallisbiografiassa.
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.
Mikäli kirjoituksessa on virheitä, olethan yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta. Henkilötietojen tarkastuksesta löydät lisätietoja tietosuojalausekkeesta.
