Anna Charlotta Elisabeth Blomqvist syntyi Helsingissä vuonna 1827. Hän oli Suomen naiskasvatuksen tiennäyttäjä, tyttökoulun johtajatar, tyttöjen opetuksen uudistaja ja naisopettajien koulutuksen pioneeri.

Elisabeth Blomqvist on Suomen ensimmäinen nainen, joka on kuvattu mitaliin.

Elisabeth Blomqvistin isä oli oppihistorian professori ja yliopiston kirjastonhoitaja Alexander Blomqvist (1796-1848 ), joka oli syntynyt ruukinpatruuna Alexander Magnus Sederholmin ja palvelija Anna Katarina Nybergin aviottomana lapsena. 

Äitinsä, Pietarissa syntynyt Christina Charlotta o.s. Harring (1798-1850), oli saksalaista syntyperää ja tuli sivistyneestä kodista. Elisabethin vanhemmat oli vihitty vuonna 1826. Heillä oli kahdeksan lasta. Kotikielet olivat saksa ja ranska. 

Elisabeth sai kulttuurikodissa kasvaneena hyvät opit elämään ja hän osoitti myös taiteellisia taipumuksia. Isänsä kuoleman jälkeen hänen täytyi jättää taiteilijan ura taloudellisista syistä ja hän ryhtyi opettajattareksi 23-vuotiaana. Hänestä tuli 1800-luvun puolivälin tunnetuin kasvattaja. 

Ja kyllä hän rikkoi myös niitä kuuluisia lasikattojakin. Hän nimittäin maalautti itsestään muotokuvan myssy päässä, vaikka ei ollut naimisissa. Ainoastaan rouvat saivat aviosäätynsä merkkinä käyttää pientä pitsimyssyä, neiti-ihmisiltä se oli kielletty.

Ruotsinkielisen yksityisen tyttökoulun perustaminen 

Vuoden 1841 kouluasetuksella perustettiin Suomeen ensimmäisenä Pohjoismaista kolme valtion tyttökoulua Turkuun, Helsinkiin ja Viipuriin. Säätyläisten tytöt olivat aikaisemmin saaneet opetusta kotiopettajattaren avulla ja yksityisissä mamsellikouluissa, muuta opetusta ei ollut edes tarjolla. 

Elisabeth teki laajan opintomatkan Eurooppaan. Vuosina 1856-1858 hän kävi Ranskassa, Sveitsissä ja Saksassa ja perehtyi kasvatuskysymyksiin. 

Matkan jälkeen hän alkoi suunnitella naisten kouluttamista opettajiksi. Jo 1860-luvun alkupuolella hän ohjasi yksityisesti muutamia naisia kohti opettajan ammattia. Tunnetuimpia Elisabethin yksityisoppilaita oli mm. Ida Godenhjelm, joka sai yksityisopetusta Elisabeth Blomqvistiltä ja joka itsekin perusti suomenkielisen jatko-opiston aviomiehensä kanssa Helsinkiin.

Christina Charlotta jäi leskeksi 1848 ja hän perusti yksityisen ruotsinkielisen tyttökoulun. Tässä yksityisessä ruotsalaisessa tyttökoulussa Elisabeth aloitti opettajattaren uransa. Koulu jatkoi vuonna 1852 hänen ja kahden sisarensa ”Sannyn” (Alexandra Wilhelmina, 1828-1895) ja Annan (1840-1925) omistuksessa ja sitä kutsuttiinkin nimellä Blomqvistin koulu. Koulu lopetti toimintansa 1869. 

Elisabeth oli suorittanut saksan, ranskan ja kasvatusopin tutkinnot tenttimällä kyseisten alojen professoreille. Mutta lisää piti opiskella.

Lisäoppia piti hakea tällä kertaa Saksasta ja Sveitsistä vuonna 1865. Elisabethiä oli nimittäin pyydetty laatimaan uusi koulujärjestys tyttökouluja varten. Häneen luotettiin antamalla vaativa tehtävä. Sveitsissä oltiin edistyksellisiä tyttökoulujen toteuttamisessa. Siellä vaikutti pedagogi Gustav Frölich (1811-1873), joka johti tyttöjen koulutukseen perehtynyttä Einwohner-Mädchenschule koulukompleksia ja johon myös Uno Cygnaeus (1810-1888) oli käynyt vuosina 1858-1859 tutustumassa ja saanut vaikutteita kehittämäänsä suomalaiseen kansakouluun. 

Muita vaikutteita Elisabeth oli saanut Keski-Euroopan lisäksi myös Pietarissa toimineesta ja tyttöjen kasvatuksen suhteen hyvin edistyksellisestä Petri-Schulesta. 

Fruntimmesskolan i Helsingfors

Vuonna 1865 Elisabeth nimitettiin Suomen ensimmäisen valtion kustantaman ruotsalaisen tyttökoulun johtajattareksi, Fruntimmesskolan i Helsingfors, (suomeksi Helsingin Ruotsalainen Tyttökoulu), jossa hän jatkoi aina vuoteen 1898, jolloin hän jätti eroanomuksensa. Koulu oli perustettu jo 1844 keisarillisella asetuksella. Osa opettajista olisi toivonut miespuolista johtajaa.

Johtajattaren toimen lisäksi Elisabethillä oli vielä tässä vaiheessa Blomqvistin koulun johto harteillaan, opetusta hän ei enää ehtinyt siellä antaa. 

Nimityksensä alussa vastavalittu johtajatar Elisabeth piti puheen, josta ote professori Steinmannille lähetetystä kirjeestä, jonka voi kokonaisuudessaan lukea Helena Westermarckin teoksesta. Näin Elisabeth kirjoitti:  

”Skolans vördade Inspektor, Herr Prof. Akiander, har vid detta mitt tillträde till mitt ansvarsfulla kalla uttalat hjärtliga välönskningar, för vilka jag för uppriktigt tacka, i det även jag å min sida på det livligaste önskar, att de måtte  gå i fullbordan, önskar att Gud skalla vara stark i den svaga och välsigna mitt arbete inom denna skola.”

Koulussa oli tuolloin 191 oppilasta ja opetustilat olivat todellakin ahtaat ja riittämättömät. Seitsemän luokkahuonetta vajaalle 200 oppilaalle keisarillisen palatsin korttelissa Aleksanterinkatu 8:ssa, jota ei oltu edes rakennettu opetusta varten. Kouluun otettiin myös varattomia opiskelijoita vapaaoppilaspaikoille.

Uuden tarmokkaan johtajattaren ansiosta koulua saatiin laajennettua, koska oppilaspaikkoja oli liian vähän kysyntään verrattuna. Kun Hotel Russien toiminta Aleksanterikatu 6:ssa päättyi vuonna 1866, sai tyttökoulu käyttöönsä Elisabethin laatiman muutosesityksen pohjalta ensin toisen kerroksen huoneet, sittemmin vielä kolmannen kerroksen sekä tiloja piharakennuksesta. 

Uusi koulutalo valmistui kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Svenska fruntimmerskolan sai toimia Aleksanterinkatu 6:n ja 8:n kiinteistöissä noin 30 vuotta. Nyt oli aika siirtyä uusiin tiloihin.

Koulu sai komeat tilat omassa huoneistossaan Bulevardinkatu 18-20:ssä ja jota varten Elisabeth oli käynyt ulkomailla valtion stipendin turvin (3000 mk) opiskelemassa vuonna 1873 uutta koulurakennusta silmällä pitäen. Hän kävi mm. Tukholmassa, Jönköpingissä, Upsalassa ja Kööpenhaminassa ja muutamassa saksalaisessa kaupungissa esim. Berliinissä.

Vihdoinkin ajanmukaisen koulurakennuksen perustustyöt alkoivat. Näin kirjoittaa Helena Westermarck: ”Den dag, då grundstenen äntligen lades till läroverkets nya byggnad, sen 27 september 1883, blev en högtidsdag för skolan och i fullaste bemärkelse en glädjedag för Elisabeth Blomqvist. Skolan, som i så långa tider arbetat under de mest ogynnsamma förhållanden, vad lokalen beträffade, kunde nu inom en snar framtid få inflytta i ett enligt de bästa samtida sanitära och pedagogiska grundsatser inrett eget hus.” 

Privat lärarinneklass/Opettajatarluokka

Elisabeth perusti johtamaansa Fruntimmesskolaniin Privat lärarinneklass -nimisen kaksivuotisen yksityisen opettajatarluokan vuonna 1868 tyttökoulun yhteyteen. Syksyllä luokka sai seitsemän opettajaksi opiskelevaa nuorta naista. Viidentoista vuoden kuluttua opettajaksi opiskelijoita oli jo 76. Yksi valmistuneista oppilaista oli Naisten äänen päätoimittaja ja yksi naisasian näkyvimmistä hahmoista nimittäin Maikki Friberg (1861-1927). 

Koulussa käytettiin uuden pedagogiikan suomia mahdollisuuksia ja opiskeltiin uusia aineita kuten suomen kieltä ja voimistelua. Elisabeth itse opetti saksaa, ranskaa, piirustusta ja käsitöitä. Vuosikaudet Elisabeth Blomqvist opetti tätä erikoisluokkaa lähes palkatta tyttökoulun tiloissa, oman työnsä ohella mutta kuitenkin koulunjohdon luvalla. 

Vuonna 1882 hänelle myönnettiin 5-vuotinen rahoitus monipuolisen opettajainopetuksen järjestämiseksi.

Vähitellen opettajatarluokka muuttui kolmivuotiseksi. Vuonna 1886 Privat lärarinneklass muuttui valtion oppilaitokseksi ja muutti nimensä Svenska fortbildningsanstalten i Helsingfors.

Vertailun vuoksi on hyvä kerrata 1800-luvun opettajakoulutuksen tilannetta Suomessa. Suomeen oli nimittäin perustettu ensimmäinen kansakoulunopettajia valmistava opettajaseminaari Jyväskylään vuonna 1863, Sortavalan seminaari 1880 ja Rauma ja Raahe 1896. 

Suomenmieliset Ida ja Bernhard Godenhjelm olivat perustaneet seitsenluokkaisen Helsingin ensimmäisen suomenkielisen tyttökoulun 1869,  jonka yhteyteen he perustivat 1881 Helsingin Suomalaisen jatko-opiston, jossa sai opettajan pätevyyden. 

Opettajatarluokkaan palkattiin ajan parhaat opettajat. Tarkoituksena oli saada naisopettajia korkeampaa yleissivistystä antaviin oppilaitoksiin. Ajatus oli melkein mahdoton, koska oltiin siinä käsityksessä, että naiset eivät voineet antaa oppilaille tietoon perustavaa opetusta. Korkeampaa sivistystä antoi yliopistokoulutuksen saaneet miesopettajat, jotka opettivat tietopuolisia aineita ja opettajattaria, jotka kasvattivat. Pedagogiikan lisäksi tulevat opettajat opiskelivat mm. kieliä, matematiikkaa, historiaa, luonnonhistoriaa, laulua ja lausuntaa.

Yhteiskoulut yleistyvät 

Yhteiskouluaate levisi Pohjoismaihin Yhdysvalloista ja saavutti Suomenkin 1883, jolloin maamme ensimmäinen yhteiskoulu, ruotsinkielinen Läroverket för gossar och flickor perustettiin. Fruntimmesskolan menetti osaltaan sen johtavan aseman, joka sillä oli ollut nuorten naisten opettamisessa vuosikymmenien ajan.

Kansakoulut olivat yhteiskouluja jo alusta alkaen, tulihan se halvemmaksi rakentaa yksi yhteinen koulu tytöille ja pojille. Samoin tehtiin erityiskouluissa kuten esim. kuuromykkäin- ja sokeainkouluissa, kauppakoulussa ja Ateneumin taidekoulussa.

Uniooni Naisasialiitto Suomessa ry:n kunniajäsen

Nykyiseltä nimeltään Naisasialiitto Unionin varsinainen perustamiskokous pidettiin Frutimmesskolanin tiloissa lokakuussa vuonna 1892. Perustaviin jäseniin kuuluivat mm. Lucina Hagman, Rosina Heikel, Venny Soldan-Brofeldt, Hedvig Gebhard sekä Elisabeth. Kaikki erittäin tunnettuja naisasianaisia.

Unionin kokoontumiset ja keskustelutilaisuudet pidettiin Fruntimmesskolanin juhlasalissa ja Elisabethistä tuli myös Unionin kunniajäsen, olihan hän naisten koulutuksen uranuurtaja Suomessa. Naisten äänioikeuskeskustelut vetivät salit täyteen kiinnostuneita naisia ja monista muistakin ajankohtaisista aiheista keskusteltiin.

Taiteilija

Elisabeth oli myös lahjakas taiteilija. Häntä kiinnosti isänsä kuoleman jälkeen ajatus taiteilijan ammatista. Hän aloitti piirustusopinnot yliopiston piirustuksenopettajan P. A. Kruskopfin ohjauksessa. Maalaamisessa häntä ohjasi B. A. Godenhjelm, jonka opetukseen Elisabeth ei ollut tyytyväinen. Hän sai myös neuvoja Magnus von Wrightiltä. Taideopintoja olisi pitänyt jatkaa ulkomailla, mutta Elisabeth valitsi opetustyön. 

Elisabethin maalaama öljyvärimaalaus  Hanna vuodelta 1854 kuuluu Ateneumin taidemuseon kokoelmiin. Se oli esillä Taiteilijaseuran kevätnäyttelyssä 1854. Zacharias Topelius ylisti maalausta Helsingfors Tidningarissa. Hannasta tuli Elisabethin pääteos ja maalaaminen jäi. Mutta piirustusta hän opetti perustamissaan kouluissa, joten opinnot eivät suinkaan menneet hukkaan. Hänen oppilaisiinsa kuuluivat mm. tulevat naismaalarit kuten Helena Westermarck ja Maria Wiik.

Öljyvärimaalaus pohjautuu J. L. Runebergin runoon Hanna, todellinen suomalaisen naisen ihanne: verevä, terve ja punaposkinen neito työnsä ääressä kangaspuihin nojaten. 1850-luvun kuvataiteessa ei vielä ollut tehtävänä ottaa kantaa yhteiskunnallisiin epäkohtiin vaan luoda ihanteita. Suomessa haaveiltiin omasta kulttuurista ja etsittiin tarinaan sopivia kansallisia sankareita ja sankarittaria ihannemaisemassa. 

Ehtoopuolella

Vuodesta 1895 lähtien Elisabeth oli ollut virkavapaana ja hoitanut terveyttään ulkomailla eri kylpylöissä ja sisarensa Sannyn kuolema heikensi myös osaltaan terveyttä. 

Eläkkeelle siirtymisen jälkeen Elisabeth muutti johtajattaren asunnosta siskonsa Annan kanssa huoneistoon, joka sijaitsi Östra Henriksgatanin nro 3:ssa. Voimat vähenivät. Hänelle luettiin ääneen sanomalehtiä ja kirjoja, harvoin hän jaksoi enää lukea itse. 

Kesäkuussa 1901 Elisabeth Blomqvistin voimat ehtyivät ja hän nukkui ikuiseen uneen. 

Elisabethin hautajaiset olivat kesäkuun 13. päivänä. Siunauksen toimitti K. A. Appelberg. Hautajaiskulkue eteni Vanhalta kirkolta pitkin Bulevardia ja ohitti Frutimmesskolanin, jossa liput liehuivat puolitangossa. Kulkue, johon osallistui paljon koulun oppilaita, jatkoi nykyiselle Hietaniemen hautausmaalle ja Elisabeth haudattiin perhehautaan, missä vanhemmat ja sisar lepäsivät. Haudalle oli Elisabethin äiti istuttanut tammen puoli vuosisataa aikaisemmin.

Vuonna 1913 kuvanveistäjä Johan Munsterhjelm muotoili kohokuvioisen mitalin Elisabeth Blomqvistin kunniaksi. Mitali oli Suomen ensimmäinen, johon nainen on kuvattu. Se lyötettiin yksityisestä aloitteesta ja on tallennettuna Suomen kansallismuseoon.

Lisälukemista!

Arkkitehtitoimisto Okuluksen vuonna 2010 laatima rakennushistoriaselvitys Aleksanterikatu 4-10, tilaajana työ- ja elinkeinoministeriö. Svenska Fruntimmeskolanin tiloista sivuilta 38-41 löytyy lisätietoja ja piirustuksia.