”Herranjestas, mikä likkalätkä me saatiin!” huudahti muuan emäntä saliinsa kokoontuneille Oriveden maatalousnaisille, kun Hämeen-Satakunnan maanviljelysseuran konsulentti, 23-vuotias Eila Joutsela oli vielä eteisessä itseään kohentamassa ja esityksensä neuvontamateriaalia järjestelemässä.

Eilalla oli kuitenkin jo tuolloin paljon kokemusta sekä kotitaloudesta että maatalousnaisten järjestötyöstä. Hän oli syntynyt Kangasalla karjatilan esikoistyttärenä. Ensimmäinen neuvoja, johon Eila jo pikkutyttönä tutustui, oli assistentti Vieno Hietanen. Raudanmaan maatalousnaiset tulivat lapsuudessa äidin vanavedessä Eilalle tutuiksi. Hän muistelee ihailleensa silmä tarkkana, miten konsulentti Ritva Turku teki hienoja pieniä voileipiä kahvipöytään.

Kun taipumukset viittasivat vahvasti kotitalousalalle, Eila lähti Kangasalan yhteiskoulussa suoritetun keskikoulun jälkeen Ahlmanin emäntäkouluun. Harjoittelupaikkana oli Saikun tila Kangasalla. Vuonna 1964 Eila valmistui Keski-Suomen kotitalousopettajaopistosta ja toimi seuraavan talven Vilppulan kotitalouskoulussa sijaisena.

Neuvontatyön monet muodot

Maanviljelysseuran konsulentin paikkaa Eilan ei tarvinnut hakea. Hänen edeltäjänsä, joka oli lähdössä emännäksi, oli nähnyt rivakan nuoren naisen töissä kotitilan pellolla, ja suositteli häntä seuraajakseen. Työhön perehdyttäjänä toimi toinen kotitalousneuvoja, jolla oli jo vuoden verran työkokemusta. Hän kertoi, miten talossa toimitaan ja mihin yhdistyksiin pääsee linja-autolla, jolla neuvontakäynnit aluksi tehtiin. Pysäkilläkään ei tarvinnut palella, kun työtoverit lahjoittivat Eilalle komeat villahousut.

Muodissa olivat tuolloin lampunvarjostinkurssit, joten konsulentin oli kuljetettava mukanaan rautalankakehikot ja muut tarvikkeet. Matkat helpottuivat vasta kun konsulentti sai hankittua oman Anglian. Kotitalousneuvonta kehittyi Eilan aikana jatkuvasti: ensimmäisinä vuosina pidettiin vielä voileipäkakkukursseja ja opiskeltiin muitakin hienouksia. Pian keskityttiin kuitenkin jo ravitsemusneuvontaan.

Kursseilla perehdyttiin joko yksittäisten ruoka-aineiden kuten silakan, perunan tai kasvisten monipuoliseen käyttöön tai suunniteltiin ateriakokonaisuuksia. Seuraavina vuosikymmeninä ruoka- talousneuvontakin alkoi muuttua yhä enemmän yritysneuvonnaksi. 1980- ja 1990-luvulla olivat suosittuja koulutusaiheita mm. pitopalvelu- ja maatilamatkailu.

Eila korosti, että pitopöydässä kattaus on yhtä tärkeää kuin ruoka: ”Sen minkä annat keholle, sen kohta menetät, mutta sen minkä annat sielulle, se kestää ikuisesti”. Niinpä kursseilla opetettiin luonnonmateriaalien käyttöä kattauksissa ja syötävien kukkien käyttöä tarjoiluvatien koristeina. Myös kuivakukkien kasvatus sekä kynttilöiden ja kranssien teko olivat kurssiaiheina.

Pirkanmaalla kannustettiin ruisleivän leivontaan leivänjuuripalvelulla. Hapanleivän juuri tehtiin kurssikeittiöllä ja sitä myytiin valmiiksi purkitettuna kaupunkilaisillekin suunnatuilla kursseilla. Eila Joutsela ehti toimia Pirkanmaalla sekä naisten toiminnanjohtajana että Pro Agria -keskuksen järjestöpäällikkönä. Vuosituhannen vaihteessa hän organisoi mm. Maaseutujärjestö työllistää -projektin, jossa yhdistykset työllistivät TE-keskuksen tuella pitkäaikaistyöttömiä.

Parasta järjestötyössä on ollut Eilan mielestä vuorovaikutus jäsenistön kanssa. ”Konsulit on taas liikkeellä”, hän muistelee väen tervehtineen heitä. Eilan ja hänen pitkäaikaisen työparinsa ja ystävänsa Ulla-Riitta Kivimäen työvuodet sisälsivät runsaasti ilonaiheita ja hauskoja sattumia. ”On aihetta kiittää antoisasta työelämästä”, Eila toteaa. Järjestötyötä Eila jatkaa Tampereen maa- ja kotitalousnaisten kunniajäsenenä. Nykyisin päivät täyttyvät mm. marjanviljelystä, metsämarjojen keruusta, talvikalastuksesta ja monenlaisista käsitöistä.