Eeva-Maija Heikkilä - itseoppinut käsityöläinen

Käsityöharrastusta olen tehnyt ihan pienestä lähtien. Osasin neuloa lapaset ennen kuin menin kouluun. Siitä ei tullut ammattia kuitenkaan, mutta käsityö on seurannut harrastuksena. Kun aikaa on enemmän, olen ryhtynyt miltei päätoimiseksi käsityöläiseksi. Teen käsillä kaikenlaista. Äitini kutoi kankaita ja minä olen jatkanut kädentaitoa. Olen ommellut kaikki vaatteeni, neulonut ja nyplännyt sen verran, jos johonkin olen tarvinnut pitsiä. Opettelin toissa talvena kehräämään.

Isä teki sukset

Sekä isäni että äitini tekivät käsitöitä. Vaikka isäni oli maanviljelijä – siihen aikaan olosuhteiden pakosta ryhdyttiin maanviljelijäksi – hän halusi pelata puun kanssa. Hän teki puusepän ja kirvesmiehen töitä. Kun olin oppikoulussa, minulla oli isäni tekemät sukset. Olin niistä ylpeä. Opin kädentaitoja yrityksen ja erehdyksen kautta. Kaikkea piti yrittää tehdä. Katsoin vierestä ja äitini neuvoi ja opetti hanakasti. Ei riittänyt, että kudoin kangasta, hän halusi, että laitan sen myös puihin.

En ole käynyt mitään käsityökouluja. Tyttäreni valmistui ammattikorkeakoulusta tekstiili- ja vaatetusalan insinööriksi ja jatkoi kemian alan diplomi-insinööriksi. Hän teki vihkipukunsa itse. Hän enemmänkin askartelee, ei niinkään ompele vaatteita. Hän osaa kutoa kangasta, tuskin saa sitä kuitenkaan puihin laitettua.

Uusiokäyttöä vaatteille

Poikani ovat enemmän perineet kädentaitoa. Papan kanssa he istuivat pannuhuoneessa ja veistelivät puuta. Vanhin poika on rakentanut itselleen talon ja toinen tekee myös puutöitä. On taito periytynyt, muttei niin paljon kuin olisin toivonut. Olisin toivonut tyttärestäni vähän enemmän tekijää. Olen pyrkinyt opettamaan häntä samalla tavalla kuin äitini opetti minua ja siirtämään taitoja. Ehkä jos on enemmän aikaa, kiinnostuskin kasvaa.

Vielä tekovaiheessa oleva takkini tulee käyttöön. Pidän sitä parempana takkina. Sen pohjana on isäni takki. Hän kuoli 2007 ja häneltä jäi hyvä takki, jota hän käytti hautajaisissa puvun kanssa. En raaskinut hävittää sitä. Kun syksyllä aloitettiin opiston kurssilla villakirjontaa, päätin, että otan takin käsittelyyn.

Tallukoissakin käytän villakirjontaa. Kun jalkojani paleltaa, pidän niitä sisätossuina. En ole tehnyt villakirjontaa koskaan ennen. Tallukat oli ensimmäinen työ tuota lajia. Takki oli toinen. Tallukoiden pohjana on vanha viltti. Ensin leikkasin pohjan muodon kaavan mukaan. Varren kirjailin erikseen ja myöhemmin ompelin pohjaan kiinni. Vilttiä olin käyttänyt peittona 1970-luvun vaihteessa.

Neulominen intohimona

Olen aina sanonut, että kyllä minut on ammattikoulussa opetettu neulalla ompelemaan ja olen tehnyt sitä jonkin verran. Olen koulutukseltani kätilö. Käsityöammattihan sekin on. Suurimman osan elämän urastani olen tehnyt silti myyntityön parissa. Lankojen parissa pelaamista olen tehnyt eniten. Olen neulonut kaikkein eniten. Neule on aina kulkenut mukana aina siellä missä matkoilla olen käynyt. En oikein osaa olla, etten tekisi yhtään mitään. Jos istun illalla, niin kyllä neuleen otan käteeni. On se kuitenkin kauhean kiva, kun saa työn valmiiksi ja voi katsoa, että ai kun tästä tuli hieno.

Olen tehnyt itselleni liivin yksistä langoista. Aluksi on edessä kasa villoja, sitten se kehrätään langoiksi, tehdään liivi valmiiksi ja puetaan päälle: tulee tunne, että jotain sai tehtyä. Se palkitsee.

Äitiys kantava teema

Opiston kurssin teemana on naisen polku. Minun naisen polussani on neljä naista. Äidinäitini Matilda käytti nimeä Tilda. Hänellä on kuvassa lapsi sylissä. Hän on kolmisenkymmentä. Lapsi on hänen kuudes. Tilda oli maalaistalon emäntä. Toisessa kuvassa hän seisoo vanhana ruskoliljapenkin edessä.

Seuraavassa sukupolvessa on äitini elämä. Äitiyttä ilmennän siten, että hän on kuvassa kahden lapsensa eli nuorimman veljeni ja minun kanssani. Hänen työnsä välittyy niissä kuvissa, joissa hän lypsää ja keittää saippuaa.

Kolmannessa sukupolvessa on minun elämäni. Yhdessä kuvassa olen pukeutunut kätilön työasuun ja toisessa kuvassa olen vanhimman poikani kanssa. Tyttäreni edustaa tekemässäni naisen polussa neljättä sukupolvea. Hän poseeraa teekkarilakissa tupsu pään oikealla puolella. Se on vihje hänen työstään. Toisessa kuvassa hän on kahden pienen poikansa kanssa.

Työni jokaisessa polvessa näkyy naiseus ja äitiys ja jollain tavalla työ, jota on tehty. Seinävaatteen pohjakangas on äitini kutomaa lakanaa. Halusin siihen jokaisen sukupolven talon kuvat, jotka liittyvät jollain tavalla minun elämääni. Äitini lapsuuden kodin kuvassa istun rappusilla. Vietin siellä äidinäitini ja enojeni kanssa kesäisin pitkiä aikoja. Syntymäkotini, joka oli äidinäitini koti ja jossa edelleen vierailemme usein, on serkulla.

Seinävaatteen kolmas talo on minun nykyinen asuinpaikkani. Vaikka kotonani nyhrään yksinäni käsitöitä, täällä kurssilla tapaan toisia ihmisiä ja on kiva seurata, mitä he ovat saaneet aikaan.