”Meillä on nykyisin neljä lypsylehmää. Maito kirnutaan voiksi kaksi kertaa viikossa ja viedään Raaheen, jossa meillä on pysyvä ’tinki’ voita varten.” (Bertta Pehkonen kesäkuussa 1973)

 Koskelan talo, Piehingin sydänmaat, Saloinen

Albert Matinpoika Pehkonen (1860-1929) ja Maria (o.s. Luoto 1875-1925) omistivat Koskelan tilan Piehingissä. Maatila sijaitsee kaukana muusta asutuksesta luonnonkauniilla yksinäisellä paikalla Poikajoen varrella. Aikoinaan joen vesi virtasi kirkkaana. Sittemmin yläjuoksulle kaivetuista metsäojista valuvat humuspitoiset vedet värjäävät veden ruskehtavaksi.

Piehinginjoki on 50 kilometriä pitkä joki Pohjois-Pohjanmaalla. Piehinginjoki alkaa Vihannista ja laskee Perämereen noin 10 kilometriä Raahen eteläpuolella. Poikajoki on Piehinginjoen sivujoki.

Pehkosilla oli kolme poikaa: Matti (1901-1965), Aukusti (1907-1986) ja Mikko (1912-1993). Aikuistuttuaan Aukusti työskenteli voimalaitostyömailla asuen pääasiassa Muhoksella. Mikosta tuli kelloseppä ja kellosepänliikkeen omistaja. Matti jäi viljelemään kotitaloa, Koskelaa. Aukusti, joka eli elämänsä poikamiehenä, osallistui monin tavoin Koskelan talon elämään.

”Koskelan talo oli täysin omavarainen maanviljelystalo, hevonen ja lehmiä oli puoli tusinaa, maito kirnuttiin kotona voiksi, joka vietiin Raaheen tinkivoina. Joskus entisaikaan oli talossa poltettu tervaa ja viety Raahen kauppaporvareille.” (Levón) Lypsykarjan lisäksi tuon ajan maataloissa pidettiin lampaita ja kanoja. ”Koskelassa oli oma vesimylly, voimalaitos, paja ja verstas, puimakone ja muut senaikaiset maatalouskoneet ja -välineet. Sanottiin: mitä ei Koskelassa ollut, sitä ei tarvittu.” (Viitanen) Käteistä rahaa tarvittiin hyvin vähän.

Bertta emännäksi Koskelan taloon

Bertta Irene Pehkonen (o.s. Mäntylä) syntyi 9.6.1916 Saloisissa. Hän oli vanhempiensa Kalle ja Ida Mäntylän ainoa lapsi. Mäntylän torppa sijaitsee Piehinginjoen yläjuoksun varrella, ei kovin kaukana Koskelan talosta. Torpan tyttönä Bertta oppi kotona kaikki huushollityöt ja maataloudessa tarvittavat taidot. Kun Koskelassa tarvittiin piikaa, Bertta sai sen paikan. Piiasta tuli emäntä, kun Bertta ja Matti vihittiin avioliittoon 9.12.1936. Mäntylän torppa on vielä olemassa, tosin asumattomana. Aukusti Pehkonen on laittanut siihen peltikaton.

Bertta kertoi Martti Levónille vuonna 1973: ”Eipä tässä pitäjässä taida ollakaan muita taloja, paitsi me kaksi Koskela-nimistä, jotka itse kirnuamme voin! Meiltä on liian pitkä matka meijeriin, niin että täältä ei kannata hakea maitoa meijeriin. Mutta karjatalous kannattaa kuitenkin näinkin. Koskelan talolla on hyvät laidunmaat ja pellot.”

Koskelassa oli pärehöylä, jonka palveluita isäntäväki myi. Niinpä Koskelaan tuotiin etukäteen määrämittaan sahatut pölkyt höylättäviksi. Päreitä tarvittiin paljon, koska rakennukset oli useimmin katettu päreillä.

Sydänmaalla asuminen lienee ollut välillä yksinäistä, sillä lähimpään taloon, Mäntylään, oli erämaitten läpi 3-4 kilometrin matka. Koskela oli vieraanvarainen talo, jossa metsissä liikkuneet marjastajat ja metsästäjät poikkesivat eikä talosta lähdetty ennen kuin Bertta oli kiehauttanut kahvit.

Bertta arveli Levónin haastattelussa, että ihmiset hakevat sydänmaalla retkeillessään viihdytystä ja jännitystä. Vierailijoita kävi hänen mukaansa myös talvella.

Piehingistä Koskelaan johtava tie oli 1970-luvulla niin hyvä, sitä pitkin saattoi ajella sekä polkupyörällä että mopolla. Yhteydenpitoa helpotti yksityinen puhelinlinja, joka oli vedetty ensin Heikki Pehkosen talon ja Koskelan talon välille. Vuosien saatossa linja siirrettiin Vartiaisen taloon. Vartiaisten muutettua kaupunkiin yhteys siirtyi Kaarina Oravan taloon. Puhelinyhteys toimi aina silloin, kun ensin mainitussa talossa oli joku sisällä vastaamassa puhelimeen ja käänsi puhelun Koskelaan.

Emäntänä erämaassa

Koskelan talossa ei ollut sähköjä eikä siis sähköllä toimivia kodinkoneitakaan. Leipä leivottiin kotona. Vaihtelua ruokapöytään saatiin keräämällä ja säilömällä marjoja.

Pyykki oli pestävä käsin. Vieressä virtasi kirkasvetinen joki, josta riitti vettä pyykkiin, saunaan ja karjalle. Emännän piti olla tuhattaituri. Ruuanlaiton lisäksi hän osasi keritä lampaat, kartata ja kehrätä villat langoiksi ja kutoa langat lopulta villapaidoiksi, sukiksi ja vanttuiksi. Myös kangaspuut kuuluivat Koskelan emännän varustuksiin. Puhki kuluneet vaatteet hän leikasi matonkuteiksi ja kutoi matoiksi. Se oli kierrätystä parhaimmillaan.

Matilla ja Bertalla ei ollut lapsia. Kesäisin he saivat sukulaisten poikia avuksi heinätöihin. Kauno Siniluoto, Bertan sukulainen, kertoi viettäneensä paljon aikaa Koskelassa, koska hän tykkäsi työskennellä Matin kanssa ja niinpä hän meni Koskelaan usein suoraan koulusta. Aputyövoimana Koskelassa ahkeroi renki Vilho (Ville) Aukusti Mattila (s. 11.4.1922), joka oli Matin sukulainen. Tottakai myös emäntä heinätöihin ennätti.

Lehmien lypsäminen kuului emännän toimenkuvaan – automaattisesti. Voinvientireissut Raaheen olivat Bertalle hengähdystaukoja maatalon töistä. Usein hänellä kului kaupungissa niin pitkään, että isännän oli tehtävä navettatyöt ja lypsettävä lehmät.

Kerrotaan, että Muhoksella hyvin tienannut Aukusti avusti veljeään rahallisesti vuosien ajan. Käydessään kotitilalla viikonloppuisin ja lomilla hän tarkasti oliko pöytälaatikossa tietty määrä käteistä. Jos ei ollut, hän jätti täydennystä niin paljon, että rahasumma pysyi koko ajan vakiona.

Elämää Koskelassa vuoden 1965 jälkeen

Matti Pehkonen kuoli 6.1.1965. Renki Vilho Mattila jäi pysyvästi asumaan Koskelaan. Nykyään puhuttaisiin avoliitosta, koska vihille Bertta ja Vilho eivät menneet. Mopoilevat Bertta ja Vilho olivat tuttu näky kylällä. Elämä jatkui Koskelassa. Eläkevuosien koittaessa karjanhoito lopetettiin.

Bertan elämänlanka katkesi 2.12.1996. Vilho jäi asumaan Koskelaan yksin kuolemaansa 22.12.2005 asti. Tämän jälkeen talossa ei ole asuttu.

Vuonna 2022 Piehingin sydänmaille valmistui Piehingin kyläyhdistyksen toimijoiden rakentama Kustin polut -pyöräily- ja patikointireitistö pituudeltaan noin 50 kilometriä. Se menee Koskelan tilan ohitse. Pehkosen suku on säilyttänyt Koskelan pihapiirin rakennuksineen alkuperäisenä.