Augusta Krook – Suomen itsenäisyyden alkuvuosien aktivistinainen

Augusta Krook oli yksi niistä 1900-luvun alun naisista, jotka halusivat käyttää elämänsä Suomen itsenäisen aseman rakentamiseen ja turvaamiseen. Hän kasvatti koulussaan isänmaallisten tyttöjen sukupolven ja edisti naisten kiinnittymistä yhteiskunnalliseen toimintaan ja työelämään. Krookilla oli myös merkittävä rooli Lotta Svärd -järjestön perustamisvaiheissa.

Augusta syntyi vuonna 1853 kolmantena lapsena kahdeksanlapsiseen sotilasperheeseen. Lapsista vain sisaret Anna Sofia (1850–1926) ja Olga Elisabeth (1851–1936) elivät aikuisiksi. Hänen isänsä oli merkittävän sotilasuran tehnyt kenraalimajuri Carl August Krook (1811–1968) ja äiti Iisalmen pappilan tytär Elisabeth Collan (1822–1896). Augusta kävi yksityistä saksalaista tyttökoulua Helsingissä sisartensa Annan ja Olgan jalanjäljillä.

Vuonna 1876 Augusta Krook sai 23-vuotiaana toimen saman saksalaisen tyttökoulun käsityön ja ranskan kielen opettajana. Myöhemmin hän täydensi opintojaan Ranskassa, jonka jälkeen hän sai 1886 viran Vasa svenska fruntimmersskolanin ranskan ja myöhemmin myös ruotsin kielen opettajana. Vuonna 1888 hänet valittiin Vaasan koulun johtajaksi. Vaasassa asui myös sisar Olga, jonka puoliso Herman Erik Gummerus toimi Vaasan radan liikennetirehtöörin apulaisena. Sisarentytär taidemaalari Olga Gummerus-Ehrström (1876–1938) oli Augusta-tädille läheinen. He tekivät muun muassa kaksi matkaa Pariisiin vuosina 1898 ja 1900. Olga oli myös oppilas tätinsä koulussa.

Augusta Krook oli naisasianainen ja edisti tyttöjen koulutusta. Hän kuului Vaasan Marttayhdistyksen ja paikallisen pedagogisen yhdistyksen hallituksiin sekä oli yksi Vaasan raittiusyhdistyksen perustajista ja toimi sen puheenjohtajana. Krook valittiin yhdeksi kaudeksi (1.6.1909–28.2.1910) eduskuntaan Vaasan läänin pohjoisesta vaalipiiristä ruotsalaisen puolueen kansanedustajana.

Vaasassa Augusta Krook kiinnittyi 1890-luvun lopulla venäläisvastaisten aktivistien toimintaan. Vastarintaliikettä kutsuttiin kagaaliksi ja sille muodostui sisarorganisaatioksi naiskagaali. Aktivistit mm. tuottivat maahan aseita mahdollista itsenäistymistaistelua varten. Kun Venäjä ensimmäisen maailmansodan alettua kiristi sensuuria ja lisäsi varuskuntien vahvuutta, aktivistiliike lähetti jääkäreitä sotilaskoulutukseen sotaa käyvässä Saksassa. Näistä suomalaisista pfadfindereiksi kutsutuista nuorukaisista Saksan armeija perusti 2000 miehen vahvuisen jääkäripataljoonan. Jääkäreistä oli tarkoitus luoda suomalaisen armeijan sotilasjohto, kun taistelu Suomen itsenäisyydestä alkaisi.

Augusta Krook vastusti sortokauden venäläistämispolitiikkaa rohkealla tavalla riskeeraten oman uransa ja johtamansa koulun olemassaolon. Hän oli jatkuvasti viranomaisten hampaissa erilaisten venäläistämispolitiikkaa vastustavien tekojensa vuoksi. Vuonna 1903 kouluhallitus esimerkiksi kielsi koulun oppilaiden pääsyn yliopistoon, kun neljän abiturientin ylioppilasaineet osoittivat liiallista isänmaallisuutta. Vuonna 1906 Krook vastasi moottorikuunari Peterillä Vaasaan tuodun aktivisteille tarkoitetun aselastin piilottamisesta.

Aktiivinen Venäjän sortopolitiikan vastustus sai aikaan sen, että Augusta Krook pantiin vuonna 1915 kahdeksi vuodeksi virkavapaalle, jolta hän omasta pyynnöstään siirtyi 64-vuotiaana eläkkeelle syyskuussa 1917. Virkavapautensa alussa hän muutti Vaasasta Helsinkiin, missä asui sisarensa Annan kanssa. Anna Krook toimi englannin kielen opettajana Helsingin tyttökoulussa. Hän oli valantehnyt kielenkääntäjä, joka käänsi ruotsin- ja suomenkielisiä tekstejä englannin kielelle. Hän kirjoitti useita oppikirjoja ja muita teoksia ruotsin ja englannin kielellä. Myös sisar Olga Gummerus asui Helsingissä. Hänen puolisonsa oli kuollut 1892. Helsingissä Augusta Krook toimi sisarensa lailla kääntäjänä ja kieltenopettajana.

Sortovuosina Tukholmasta käsin toimiva aktivistiliike alkoi vuonna 1917 määrätietoisesti yhdistää porvarillisen puolen kansalliskaarteja yhtenäiseksi salaisen kansanarmeijan organisaatioksi, suojeluskuntalaitokseksi. On arvioitu, että suojeluskuntien määrä lisääntyi vuosien 1917–1918 aikana seitsemästä runsaaseen 400:aan. Suojeluskunnilla ei ollut aluksi mitään virallista asemaa, mutta syyskuussa 1917 senaatti alkoi nivoa suojeluskuntia osaksi valtion järjestyskoneistoa. Niiden puolivirallista asemaa vahvisti se, että ne saivat lukuisissa kunnissa toiminnalleen taloudellista tukea kunnanhallinnolta. Aseistusta hankittiin Saksasta.

Marraskuussa 1917 bolsevikkien ottaessa vallan Venäjällä suomalaiset kommunistit pyrkivät muuttamaan myös Suomen sosialistiseksi valtioksi. Alkoi suurlakko, jonka kuluessa työväki miehitti rautateitä, puhelin- ja lennätinasemia sekä hallintorakennuksia ja esti muun muassa lehtiä ilmestymästä. Marraskuun lopulla Suomen senaatti ilmoitti, että suojeluskunnat ovat hallituksen tai siis senaatin joukkoja. Vuoden 1918 alussa senaatti määräsi kenraaliluutnantti Mannerheimin suojeluskuntien päälliköksi ja antoi tälle tehtäväksi järjestyksen palauttamisen maahan. Samalla senaatti velvoitti kaikki asekuntoiset miehet liittymään suojeluskuntien riveihin. Senaatti myös edellytti kaikkien kansalaisten tukevan suojeluskuntien toimintaa. Kun Saksassa sotilaskoulutuksessa olleet jääkärit saapuivat helmikuussa 1918 Suomeen liittyäkseen valkoisen puolen joukkoihin, he saivat suojeluskuntien miehistön johto- ja koulutusvastuun.

Sekä valkoisen että punaisen puolen naiset tukivat omia joukkojaan. Valkoiset naiset, usein suojeluskuntalaisten vaimot tai sisaret, järjestivät jo vuoden 1917 aikana suojeluskuntien harjoitusten tarjoilua, hankkivat ja kuljettivat aseita sekä keräsivät vaatteita ja ruokaa varastoon. Lisäksi naiset osallistuivat kunnanlääkäreiden järjestämille ensiapukursseille kyetäkseen hoitamaan haavoittuneita.

Sisällissodan aikana naisten toiminta aktivoitui ja sai yhä järjestäytyneemmän muodon. Naiset huolehtivat joukkojen muonituksesta, majoituksesta, varushuollosta, lääkinnästä ja kaatuneiden saattamisesta hautaan sekä erilaisten viesti- ja toimistotehtävien hoitamisesta. Lisäksi järjestettiin keräyksiä, joiden tuotto käytettiin rintamalle lähtevien hyväksi. Myös Augusta Krook tuki suojeluskuntalaisia monien muiden aktivistinaisten tavoin.

Sisällissodan jälkeen valtiovalta ryhtyi organisoimaan Suomelle rauhanaikaista puolustuslaitosta. Suomi oli juuri itsenäistynyt ja itsenäisellä valtiolla oli oltava puolustusvoimat: päällystö, joukot, reservi ja varustus. Tätä varten elokuussa 1918 annettiin asetus, jossa sodan aikana organisoitunut suojeluskuntatoiminta määrättiin valtionhallinnon alaisuuteen. Suojeluskuntalaisista luottiin armeijan reservi, jollaista juuri itsenäistyneellä Suomella ei ollut. Lisäksi suojeluskuntien tarkoituksena oli edistää Suomen hallituksen ohjeiden mukaan kansan puolustuskuntoisuutta sekä turvata laillista yhteiskuntajärjestystä.

Suojeluskuntien yliesikunta alkoi määrätietoisesti edistää paikallisten suojeluskuntien naisosastojen muotoutumista valtakunnalliseksi Lotta Svärd -järjestöksi, jotta myös naiset kiinnitettäisiin vahvistamaan puolustuslaitoksen asemaa. Helmikuussa 1919 nimitetty suojeluskuntien ylipäällikkö, eversti Didrik von Essen antoi 29.8.1919 päiväkäskyn, jonka kolmas pykälä oli ensimmäinen suojeluskuntien naistoiminnan järjestäytymiseen tähtäävä askel.

Didrik von Essenin päiväkäskyssä paikallisten suojeluskuntien yhteyteen järjestäytyneet naisseurat saivat käskyn perustaa paikallinen Lotta Svärd -osasto. Tuolloin, kesällä 1919 Suomessa toimi satakunta oman paikkakuntansa suojeluskuntaa tukevaa naisyhdistystä, jotka kutsuivat itseään Suojeluskuntain Naisjärjestöksi, Suojeluskuntain Ompeluseuraksi, Suojeluskuntain Naisosastoksi tai vaikkapa Suojeluskuntain Naisjaostoksi. Augusta Krookin perustama ambulanssiosasto oli yksi näistä. Hänen johdollaan perustettiin 23.1.1919 ruotsinkielinen yhdistys, jolle annettiin nimi Helsingfors skyddskårs ambulansafdelning (Helsingin suojeluskunnan ambulanssiosasto).

Didrik von Essenin päiväkäskyssä todettiin, että naisillakin oli suojeluskuntavelvollisuutensa. Se voitiin parhaiten täyttää muodostamalla Lotta Svärd-yhdistyksiä. Näiden yhdistysten tehtäviin kuuluu: 1. auttaa saniteettitarpeiden valmistuksessa, 2. auttaa suojeluskuntia tarpeellisella varustuksella kuten paidoilla, alushousuilla j.n.e, 3. olla valmiina liikekannallepanon sattuessa toimimaan sairaanhoitajattarina, keittäjättärinä j.n.e, 4. juhlien kautta koota varoja Lotta Svärd-yhdistyksen tarkoituksiin.

Seuraavassa, ylipäällikön lokakuussa 1919 antamassa päiväkäskyssä määrättiin ensimmäisestä lottayhdistysten jäseniä yhdistävästä ulkoisesta tunnuksesta, käsivarsinauhasta, jonka tarkoituksena oli viestiä Lotta Svärd -järjestön vahvaa yhteyttä suojeluskuntiin. Kolmannessa, marraskuussa 1919 annetussa päiväkäskyssä huomautettiin, että naisten paikka on rintaman takana, siis muistutettiin siitä, että ase ei kuulu naisille. Neljäs, tammikuussa 1920 annettu päiväkäsky määräsi suojeluskuntapiirit selvittämään Lotta Svärd -yhdistysten ja niiden jäsenkunnan määrät kunkin piirin alueella.

Didrik von Essenin päiväkäskyillä oli suuri vaikutus, sillä vuoden 1920 alussa suojeluskuntien naisosastoja oli jo 259 ja niissä arviolta 20 000 jäsentä. Augusta Krookin tammikuussa 1919 perustama ja johtama Helsingin suojeluskunnan ambulanssiosasto oli yksi ensimmäisistä lottaosastoista. Osasto muutti jo kevättalvella 1919 nimekseen Lotta Svärd avdelning N:o 1. Krook laati yhdistykselle säännöt, jotka Helsingin suojeluskunta hyväksyi kesällä 1919.

Didrik von Essenin ensimmäisen päiväkäskyn jälkeen suojeluskuntien yliesikuntaan tuli jatkuvasti lottayhdistyksen perustamista koskevia kyselyjä niiden sääntöluonnoksia. Oli selvää, että lottayhdistyksille oli laadittava yhtenäiset säännöt. Von Essen pyysi suojeluskuntien lääkintäosaston päällikköä, lääketieteen ja kirurgian tohtori Ernst Viktor Knapea hoitamaan sääntöasian. Lääkintäosasto oli luonteva huolehtimaan asiasta, sillä suojeluskuntia tukevat naisosastot olivat sodan aikana vastanneet juuri ensiavun antamisesta. Knape ratkaisi asian niin, että hän alkoi välittää Augusta Krookin lottaosaston ruotsinkielisiä sääntöjä ohjeita kyseleville paikallisseuroille.

Niille lottayhdistyksille, jotka toivoivat suomenkielisiä sääntöjä, Ernst Viktor Knape välitti Porin suojeluskunnan Lotta Svärd -yhdistyksen joulukuussa 1919 laadittuja sääntöjä, jotka julkaistiin vuoden 1920 alussa myös Suojeluskuntalainen -lehdessä. Yhdistyksen puheenjohtaja, maisteri Tyyne Söderström oli laatinut säännöt yhdessä suojeluskunnan paikallispäällikkö Väinö Ikosen kanssa. Söderströmin sääntöjen etuna oli Augusta Krookin sääntöihin verrattuna lyhyys ja selkeys sekä suomenkielisyys.

Suojeluskuntien yliesikunta siis tarjosi kahdenlaisia sääntöjä: yhdenlaiset ruotsiksi ja toiset suomeksi. Suomea huonosti osaava Ernst Viktor Knape suosi Augusta Krookin ruotsinkielisiä sääntöjä, jotka herättivät ärtymystä suomenkielisillä paikkakunnilla. Porin sääntöjä pidettiin ainakin suomenkielisissä kunnissa parempina. Lisäksi paikalliset yhdistykset turvautuivat toinen toisensa laatimiin sääntöihin.

Sekaannus oli melkoinen ja suojeluskuntien yliesikunnassa jouduttiin toteamaan, että Ernst Viktor Knapen taidot ja aika eivät riittäneet tehtävään. Maaliskuussa 1920 ylipäällikkö Didrik von Essen pyysi filosofian maisteri Helmi Arneberg-Penttiä organisoimaan Lotta Svärd -yhdistysten valtakunnallista hallintoa. Arneberg-Pentti kuitenkin kieltäytyi tehtävästä aikapulansa ja kesän matkasuunnitelmiensa vuoksi.

Miksi juuri Helmi Arneberg-Pentti? Hän kuului ensinnä valkoisen Suomen ydinryhmään. Hän oli ollut mukana aktivistitoiminnassa ja oli myös Augusta Krookin perustaman Lotta Svärd osasto N:o 1:n jäsen. Helmi Arneberg oli Krookin Vaasan koulun entisiä oppilaita ja toiminut aikanaan koulun sijaisopettajana. Oli myös tärkeää, että Arneberg-Pentti tuli hyvin toimeen Krookin kanssa. Krook nimittäin tunnettiin hyvin voimakastahtoisena naisena.

Toukokuussa 1920 Augusta Krookin johtama Helsingin Lotta Svärd Osasto N:o 1 ajautui pahaan sisäiseen kriisiin. Pöytäkirjat eivät ole säilyneet, joten ongelmien syy ei ole selvitettävissä. Joka tapauksessa kysymys oli Krookin ja toimintaa järjestävien ryhmäpäälliköiden näkemyseroista. Kaikki neljä Krookin toimia kritisoinutta ryhmäpäällikköä olivat suojeluskuntien upseereiden ja korkeiden valtion virkamiesten puolisoita tai sukulaisia. Kreivitär Saga von Essen (s. Armfelt) oli ylipäällikkö Didrik von Essenin puoliso, Wera Lilius (s. von Brinckman) presidentin vanhemman adjutantin, everstiluutnantti Kasimir Liliuksen puoliso ja Olga Slöör (s. Ganszauge) valtionkonttorin johtajan Karl Slöörin puoliso. Neljäs ryhmäpäällikkö oli Didrik von Essenin sukulainen neiti Hellin von Essen.

Näistä neljästä ryhmäpäälliköstä muodostettiin valtakunnalliseksi tarkoitetun Lotta Svärd -yhdistyksen ensimmäinen keskusjohtokunta. Yhdistys vietiin välittömästi Sosiaalihallituksen yhdistysrekisteriin nimellä Registrerad förening Lotta Svärd. Tämän ensimmäisen valtakunnallisen Lotta Svärdin sääntöjen pohjaksi otettiin Augusta Krookin säännöt, joihin Knape teki joitakin muutoksia muun muassa jaostojen nimien osalta. Puheenjohtajaksi nimitettiin Helsingin kaupungin tyttöjen ammattikoulun johtaja Matilda Blomqvist, joka oli ollut Helsingin Osasto N:o 1:n aktiivinen jäsen yhdistyksen perustamisesta lähtien ja arvostettu lottatoimija. Augusta Krookia ei otettu tämän Lotta Svärdin keskusjohtokunnan jäseneksi.

Tämän vuonna 1920 perustetun keskusjohtokunnan pöytäkirjoja ei ole säilynyt. Ei tiedetä, monta kertaa se kokoontui ja miten toimi. Suojeluskunnan yliesikunta kuitenkin painatti yhdistysrekisteriin lähetettyjä sääntöjä ja lähetti niitä paikallisyhdistyksille. Niitä pidettiin kuitenkin vaikeina ja monet yhdistykset suunnittelivat jopa toimintansa lopettamista, koska ne eivät pystyneet toimimaan sääntöjen edellyttämällä tavalla.

Syksyllä 1920 ylipäällikkö Didrik von Essen tiedusteli uudelleen Helmi Arneberg-Pentiltä, suostuisiko tämä tällä kertaa johtamaan komiteaa, joka luonnostelisi Lotta Svärdin valtakunnallisen organisaation ja sen säännöt. Nyt Arneberg-Pentti vastasi myöntävästi. Uudet säännöt valmistuivat, paikalliset Lotta Svärd -osastot valitsivat piirijohtokunnan ja ne edustajansa valtakunnalliseen Lotta Svärd -järjestön perustamiskokoukseen 22. -23.3.1921.

Augusta Krook selvisi syrjäyttämisestään hyvin. Hän johti perustamaansa lottaosastoa vuoteen 1922 saakka ja vuonna 1926 hänet valittiin Helsingin lottapiirin kunniajäseneksi. 1920–1930-luvuilla Krook keskittyi muistelmiansa kirjoittamiseen. Hän oli jo 70-vuotias, ja jatkoi työtään 1930-luvulle niin kauan kuin voimat sallivat. Muistelmat julkaistiin vuonna 1950 nimellä Mitt Helsingfors, Ungdomsminnen. Timo Linkolan kääntämiä otteita muistelmista on julkaistu sivulla www.collan-kollanus.fi/augusta-krook. Anna Krook puolestaan tuki lottatyötä kääntämällä Runebergin Lotta Svärd runon englanniksi nimellä Lotta Svaird: Lotta Svärd and her companies (1920). Julkaisua myytiin suojeluskuntajärjestön hyväksi.

Augusta Krook eli elämänsä naimattomana, ihan omasta tahdostaan. Muistelmissaan hän kertoo yhdestä avioliittotarjouksesta:

”Ollessani Nokialla, oli pastori Sanfrid Nyman käynyt äidin luona uudistamassa pyyntönsä (kosintaan), mutta sai vain vastauksen että olin matkoilla. Nyt saapui minulle eräänä päivänä kaunis kirje, joka minun tällä kertaa oli luettava ja joka vaati minulta päänvaivaa miten vastata, nimittäin vastauksen muotoilu, asiahan oli aivan selvä, selvempi kuin koskaan. Minun olisi ollut aivan mahdoton mennä hänen kanssaan avioliittoon, vaikka olisimme olleet maailman ainoat ihmiset. Äiti pyysi näyttää Nymanin kirjettä ja vastaustani Carl-enolle, ja liikuttuneena kirjeeni sävystä, missä lupasin rukoilla Jumalan siunausta nuorelle ystävälleni, jota en pystynyt rakastamaan, surkutteli eno hänelle ja katsoi tämän menettäneen aarteen. Nyman sai papin viran Nilsiästä ja avioitui sittemmin Olga Collanin meidän pikkuserkkumme kanssa, jonka sanottiin muistuttavan minua. Seurasin mielenkiinnolla lämminsydämisen nuoren miehen kohtaloa. Hän oli sitten kirkkoherrana Turussa, missä hän kuoli uskollisten seurakuntalaisten syvästi kaipaamana. Hänen pieni tyttärensä kuoli, mutta Olga Nyman elää vanhainkodissa, jossa Olga sisareni ja minä kävimme kerran häntä tapaamassa. En nähnyt Nymania koskaan vuoden 1869 jälkeen. Sanottiin, että hän oli erinomainen saarnamies ja hyvä kristitty. Olen mielelläni kerran antanut hänelle käteni serkkuna. Äiti kuitenkin järjesti minulle kuulustelun kieltävän vastaukseni johdosta, miksi en voinut oppia rakastamaan Sanfrid Nymania ja rakastinko mahdollisesti jotakin muuta. Tuskissani nähdessäni jonkun pyrkivän sydämeni sisimpiin sopukoihin, vaikka se olikin rakas äitini, valehtelin tietoisesti muistaakseni ensimmäisen ja ainoan kerran elämässäni.”