Äitini eläessä minulta tiedusteltiin hänen vointiaan, ja nyt kun häntä ei enää ole, kysytään, mistä hänen voimansa riittivät kaikkeen. Hän toimi kunnanvaltuustossa, kirjastolautakunnassa, naisvoimistelijoissa, sotilaskodissa ja kirkkokuorossa. Ihmiset ihmettelivät, miten suuren suvun jäsen miehensä kuoleman jälkeen jaksoi pitää opetustuntinsa ja kasvattaa kaksi lasta.

Lapsuudenkoti Uuraisilla

Impi Annikki Koponen o. s. Riihimäki syntyi vuonna 1910 Uuraisilla opettaja Emil Viktor Riihimäen ja hänen vaimonsa Liljan perheeseen kuopukseksi kolmen pojan jälkeen, joista nuorin oli kuollut pienenä.

Lilja oli syntyisin Uuraisten kirkonkylältä, ja hänen vanhemmilleen syntyi kaikkiaan 14 lasta, joista kolme menehtyi vauvana. E.V. Riihimäen lapsuudenkoti oli noin kymmenen kilometrin päässä kirkonkylästä metsien keskellä. Hänen perheessään lapsia oli viisi. Isä Matti Riihimäki oli kunnanesimiehenä 30 vuotta, johti Uuraisten säästöpankkia 17 vuotta, rakennutti koulun, pappilan ja muita rakennuksia. Äitini Annikki Riihimäen isänisä, poliisi Matti Riihimäki ja äidinisä nahkuri Matti Paananen tilasivat kumpikin Kaiku-lehteä. Perhepiirissä siis arvostettiin tietoa. Lilja-äiti puolestaan piti käsityötunteja Uuraisten koululla.

Koko perhe voimistelee

Opettaja E.V. Riihimäki oli oman toimensa ohella isänsä tavoin kunnan ja säästöpankin tehtävissä. Hän oli myös innokas laulu- ja urheilumies, Uuraisten nuorisoseuran perustajajäsen ja sen pitkäaikainen puheenjohtaja.

Kansakoululla oli muutamia lehmiä, lampaita, koiria ja mehiläispönttöjä. Ruumiilliseen työhön totuttauduttiin jo varhain. Riihimäen perheen yhteinen harrastus oli 1900-luvun alussa suosioon noussut tanskalaisen J. P. Müllerin voimisteluliikesarja. Eri liikkeitä toistettiin tietty määrä. Jaksojen välillä pidettiin hengitystauko, ja lopussa oli kylpy ja kuivaus pyyhkeellä.

Isä E. V. Riihimäki ja lapset toteuttivat ohjelmaa ”voiman ja mielen mukaan”, ja äiti Lilja Riihimäki suojeli yritystä. Müllerin järjestelmää pidetään nykyajan fysioterapiassakin osittain käyttökelpoisena.

Suomen lippu Venäjän lipusta

Annikki Koponen kertoi itsenäisyyspäivän 1992 televisiohaastattelussa 82-vuotiaana ainutlaatuisen lapsuusmuiston Suomen itsenäisyyden alkuvuodelta:

Mirja Metsola: ”Millaisia lapsuudenmuistoja teillä on Uuraisilta?”

AK: ”Kauniit maisemat, hyvät hiihtopaikat ja aika mukavat ihmiset.”

MM: ”Millaista oli, kun olitte tekemässä ensimmäistä Suomen lippua?”

AK: ”Asuin kansakoululla. Isä oli opettaja. Isä ilmoitti meille, että nyt on Suomi julistettu itsenäiseksi, ja meidän pitää tehdä Suomen lippu. Koululla oli Venäjän lippu. Isä haki sen komerosta. Lippu levitettiin salin lattialle. Minä menin polvilleni lipun toiseen päähän ja panin kädet lipun päälle, ettei se päässyt mihinkään liikkumaan. Lipussa oli punainen, sininen ja valkoinen juova. Isä otti keritsimet ja rupesi leikkaamaan punaista siivua. Kun se oli leikattu, lippu käärittiin ja vietiin komeroon. Niin meillä oli kapea sinivalkoinen raitalippu. Isä sanoi, että nyt se pannaan lipputankoon. Mentiin vintille. Koulun päädyssä oli päätyikkuna, joka avattiin. Lipputanko nousi siitä ylös, ja lippu nostettiin tankoon. Sitten mentiin katsomaan, kun lippu lepatti. Se oli ehkä ensimmäisiä Suomen lippuja, mutta ei ollut vielä siniristilippu.”

Suomen väliaikaisena lippuna oli kevättalven 1918 raitalippu, joka koostui kahdesta samankokoisesta suorakaiteesta, sininen ylempänä ja valkoinen alempana. Laki siniristilipusta säädettiin 29.5.1918, ja kansalaiset tekivät omia lippujaan vaihtelevin sinisen ja valkean värisävyin.

Opiskelemaan voimistelulaitokselle

Annikki Riihimäki lähti oppikouluun Jyväskylään. Tuona aikana hänellä oli kouluasunto E.V. Riihimäen kurssitoverin ja langon Frans Vilho Pohjosen ruokakunnassa, jonka omat lapset olivat myös kouluiässä.

Annikki Riihimäki kirjoitti ylioppilaaksi Jyväskylän yhteislyseosta 1931. Hän suoritti sen jälkeen Tampereen talouskoulussa kiitettävin arvosanoin yhden lukukauden talouskurssin kahden tätinsä tavoin. Lilja Riihimäen sisko Aili Airola oli Talouskoulun jälkeen päätynyt perheenäidiksi Tampereelle. Toinen sisar Impi Paananen oli käynyt lisäksi Tampereen kauppakoulun ja saanut paikan lankonsa, hammaslääkäri Lauri Airolan vastaanottoapulaisena.

Asuessaan Tampereella tätinsä luona Annikki Riihimäki sai tuntuman pienten lasten kaitsemiseen. Hän halusi kuitenkin jatkaa opintojaan ja kirjoittautui syksyllä 1932 Helsingin yliopiston voimistelulaitokselle. Opiskellessaan siellä hän kuului Keskisuomalaiseen osakuntaan, josta valmistuttuaan voimistelunopettajaksi ja lääkitysvoimistelijaksi 1935 arvolauseella ”hyvä ja vakaa käytös”.

Metsään huutamaan

Voimistelunopettajan tutkinnossa oli 16 ja lääkitysvoimistelijan tutkinnossa 10 kurssia, osittain samoja, joten tutkinnot sopivat hyvin yhdessä suoritettaviksi. Alkohologian kurssit oikeuttivat voimistelunopettajan antamaan raittiusopetusta kouluissa terveysopin yhteydessä, ja lääkintävoimistelijan tutkintoon kuului erillisenä hieronnan tekniikka. Tutkintovaatimukset ovat muuttuneet vuosien varrella, ja lääkintävoimistelijan nimike on vaihtunut fysioterapeutiksi.

Laudatur-arvosanan Annikki Riihimäki sai liikuntakasvatuksen historiassa, kasvatusopillisessa voimistelussa sekä leikeissä ja kansantanhuissa. Voimisteluharjoituksissa oli ollut vaikeitakin liikkeitä renkaissa.

Voimistelulaitoksen arvostetun ruotsinkielisen opettajan Elli Björksténin eräs sanonta oli: ”Fonetiikka on kansainvälinen kieli”. Matalaäänisen, aitosuomalaisten tempauksiin osallistuneen Annikki Riihimäen hän määräsi toisen vuosikurssin jälkeiseksi kesäksi juoksentelemaan ja huutelemaan metsissä ja vaaroilla. Syksyllä hänen oli määrä saapua kolmannelle kurssille huutamaan iloisella korkealla äänellä: ”Hyvää päivää neiti Björkstén.”

Voimistelunopettaja Björkstén vaati tunneilleen asuksi vaalean lyhythameisen, niin sanotun spartalaisen puvun. Hän ei hyväksynyt markkinoille tullutta sinistä voimistelupukua, jollaisen käyttö ylsi 1960-luvulle saakka.

Hiihto oli Annikki Riihimäen ensisijainen harrastus, ja auskultoidessaan lukuvuonna 1935–1936 Tyttönormaalilyseossa hän kävi talvella Suomen Naisvoimistelijoiden Liiton XII Tunturihiihtokurssin Pallastuntureilla. Oppilailleen hiihtovoimistelusta ja -puvustosta tietoa jakanut voimistelunopettaja Maija Impola valaisi aikakautta Kotiliedessä 1934: ”Noin kymmenen vuotta taaksepäin oli housupukuinen hiihtäjätär harvinaisuus. Nykyään alkavat taas hamepukuiset olla vähemmistönä.

Kemijärvelle opettajaksi

Auskultoinnin jälkeen löytyi voimistelun ja terveysopin opettajan sijaisuus lukuvuodeksi 1936–1937 Nurmeksesta. Kesäkausilla 1937 ja 1938 tuli työkokemusta lääkintävoimistelusta Lappeenrannan Kylpylaitoksesta. Syksystä 1937 kevääseen 1945 Annikki Riihimäki toimi Kemijärven yhteiskoulussa opetettavina aineinaan voimistelu, terveysoppi, laulu, piirustus ja kaunokirjoitus.

Sota-aika katkoi koulutyötä siten, että talvisodan aikana hän joutui Lotta Svärd -järjestön viestiyksikköön puhelimen ja keskuskenttäpostin sensuuriin. Vuosina 1940–1944 Päämaja komensi hänet Suomen Punaisen ristin kotirintamapalvelukseen. Tehtävänä oli lääkintävoimistelu ja hieronta eri sotasairaaloissa Keski-, Etelä- ja Itä-Suomessa. Kesälomilla lämpisi Uuraisten Akkojärven rantaan 1939 rakennettu sauna Rantama, jonne kutsuttiin sukulaiset ja ystävät.

Perhe ja työura

Sota-aikana 1944 luutnantti, matematiikan opettaja Jalmari Koponen sai rehtorin viran Haapajärven yhteiskoulusta. Hän oli talvisodassa päällikkönä Karjalassa kotipaikkakuntansa Pitkärannan ilmapuolustusaluekeskuksessa. Jatkosodassa Karjalan luovutuksen jälkeen ja IPAKien nimen muuttuessa ilmavalvonta-aluekeskuksiksi hän oli eri IVAKien päällikkönä muualla Suomessa.

Hän kosi entistä viiden vuoden aikaista opettajatoveriaan Annikki Riihimäkeä, ja kihlajaisia juhlittiin Uuraisilla 1.8.1944. Lukukausi Haapajärven yhteiskoulussa pääsi syyskuussa vallinneen sodan ja Moskovan välirauhan (19.9.1944) järjestelyjen vuoksi alkamaan vasta 1.11. siis kaksi kuukautta myöhässä.

Entinen oppilas muisteli rehtorin saapuneen ensimmäiselle tunnilleen sotilaspuvussa. Nuoren morsiamen kerrotaan käyneen sulhasensa vuokra-asunnossa Reissin talossa poronnahkatossuissa.

Annikki Riihimäen pesti Kemijärven yhteiskoulussa jatkui kuluvan lukuvuoden loppuun. Uudenvuoden aattona 1944 vietettiin häät Uuraisilla opettaja E. V. Riihimäen ja hänen vaimonsa luona, vihkipappina paikkakunnan uusi kirkkoherra Kalle Turtola.

Yksinhuoltajaksi yllättäen

Ensimmäinen yhteinen koti löytyi Haapajärveltä apteekkarin talon piharakennuksesta. Seuraavaksi asuttiin kahden perheen vuokratalossa toisella puolen pitäjää. Kahden tyttären tultua maailmaan vuosina 1946 ja 1948 rouva Koponen määrättiin vakinaiseen voimistelunopettajan virkaan Haapajärven yhteiskouluun syksyllä 1948. Rehtori Jalmari Koposen aikaan hankittiin koululle lukio-oikeudet ja uusi koulutalo.

Hääpäivissä päästiin pronssihäihin asti, mutta aviomiehen kuoltua kesken työuran 1953 umpisuolentulehdukseen 41-vuotiaana leskirouva Koponen jäi yksin pienten lastensa kanssa. Leskeneläkettä ei yksityisoppikoulusta saanut, vaan oli tultava toimeen omillaan.

Annikki Koponen rakennutti valmiiksi suunnitteilla olleen omakotitalon Kotikolon 1955. Lapsiperheeseen saatiin alusta asti uuraislainen tai haapajärvinen kotiapulainen, ja myös hänelle oli varattuna huone uuteen tilavaan taloon. Tyttärien kasvettua isommiksi talossa asui koulun oppilas tai opettaja vuokralaisena.

Aktiivinen vaikuttaja

Aikaisemmin miestään koulun johdossa avustanut voimistelunopettaja Koponen nimitettiin vararehtoriksi. Koulu muuttui 1.8.1974 Haapajärven yläasteeksi ja lukioksi, ja kunnasta tuli kauppala 1967 ja kaupunki 1977.

Annikki Koponen jäi eläkkeelle 1974, mutta toimi sen jälkeen tuntiopettajana kaksi vuotta. Koulutyön oheistehtäviä olivat oppilaskirjaston hoitaja ja teinikunnan kuraattori. Musikaalisena ja taitavana soittajana hän säesti pianolla voimistelutuntejaan oppilaiden antamalla lempinimellä Tantta. Vaikein työtehtävä oli ottaa kiinni rikkeestä, esimerkiksi luntista. Koulun päättäjäispäivänä hänellä oli aina yllään itse tehty Tuuterin puku.

Hän kuului Haapajärvellä kunnanvaltuustoon 1961–1964 ja oli kirjastolautakunnassa 1963–1992, siinä vuodesta 1985 alkaen puheenjohtajana, kunnes kirjasto- ja vapaa-ajan lautakunta yhdistettiin. Hän kuului myös lukuisiin muihin paikkakunnalla aikoinaan toimineisiin, nykyään jo lakkautuneihin yhteisöihin.

Hän oli perustajajäsen sotilaskotisisarissa, piti siellä sotilaskodin kirjaston mallikelpoisessa järjestyksessä ja sai sieltä kunniajäsenyyden 1978. Haapajärven kirkkokuorossa hän oli sihteerinä ja johti naisvoimistelijoita 1956 alkaen ja sai Haapajärven säästöpankin isännistöstä kunniaisännän arvon. Luottamustehtäviin hakeutumiseen lienevät vaikuttaneet koulutustausta sekä omaisten esimerkki.

Harrastukset

Pitkät lomat kuluivat Annikki Koposen vanhempien elinaikana heidän eläkevuosikseen rakennuttamassaan Moron talossa Uuraisilla. Kun vanhemmista aika jätti 1960-luvun puolivälissä, oli myös Kotikolo vieraanvarainen sukulaisille, ystäville, naapureille, opettajakunnalle ja oppilaille järjestettyine juhlineen.

Lehtori Annikki Koposen eläkevuosina puutarha loisti väreissään eri aikoina kukkivine puineen, pensaineen ja perennoineen. Matkailuharrastuksesta kertyi vuodesta 1972 aina 1980-luvulle saakka vierailu yli 100 eri turistikohteeseen. Tuttu seurue kävi Italiassa, Itävallassa, Kreikassa, Sveitsissä, Turkissa ja Unkarissa.

Kotipaikkakunnalla musiikki, kirjallisuus, numismatiikka ja posliininmaalaus kiinnostivat. Kirjontatöitä hän teki kodin tekstiilitarpeen täytyttyä Valamon luostariin Heinävedelle. Hiihtoharrastus muuttui vuosien varrella nuoruuden hiihtokilpailuista ja keski-iän sekuntikellon käyttäjästä ikäihmisen terveysliikunnaksi. Hän laati myös sukukronikat isänsä ja äitinsä puolisten isovanhempiensa Riihimäkien ja Paanasten jälkeläisille.

Palkittu seuraihminen

80-vuotispäivien kaikille avoin vierasjoukko ennakoitiin niin suureksi, että tilaisuus vietettiin Kotikolon sijaan seurakuntatalolla. Juhlijoita saapui kaikkiaan 150 henkeä, joista pikkubussillinen oli sukulaisia.

Syntymäpäivillä lehtori Koponen sai Suomen Kaupunkiliiton kultaisen ansiomerkin Haapajärven kaupungin hyväksi tehdystä 30-vuotisesta työstä. Juhlapuvun entiset merkit olivat listassa Talvisodan muistomerkki, Jatkosodan muistomerkki, Päämajan risti, Talvisodan Lapin risti, Sininen risti, Suomen urheilun pronssimitali ja Suomen Naisten Liikuntakasvatusliiton mitali.

Tilaisuudessa ojennettiin myös Sotaveteraaniliiton sekä Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen standaari. Kotona isänisän Riihi-Matin 1865 veistämän lipaston päällä oli ennestään Suomen kirkkokuoroliiton standaari.

Juhlapuheessa lehtori Koposen todettiin ehtineen monen sukupolven liikuntakasvattajaksi. Hän oli joutunut muuttamaan uransa aikana paljon opettajanrooliaan nuorison kulttuurimuutosten mukana. Oppilaina oli ollut äitiä ja tytärtä, ja varsinainen oppilas saattoi myöhemmin tulla naisvoimistelijoihin.

Annikki Koponen asui loppuaikoina yksin viihtyisässä kodissaan Kotikolossa. Elämän viimeinen kuukausi kului Haapajärven sairaalassa, jossa hän kuoli 10.11.1994. Muistopuheissa häntä luonnehdittiin sanavalmiiksi, ystävälliseksi ja vieraanvaraiseksi.