Anna-Liisa Orava – Kun kaikesta luopuu, niin kaiken saa

Kun tapasin Anna-Liisa Oravan (s. 31.3.1920), hän oli palannut maailmalta kotikonnuilleen Raaheen viettämään eläkepäiviään. Sitä hän suri vuonna 2012, ettei kovin monta ystävää ollut enää jäljellä. Kunto oli mennyt aika huonoksi, mutta muisti oli säilynyt hyvänä. Vanhat asiat olivat pysyneet mielessä.

Hän kertoi elämästään Heli Kankaalle haastattelussa vuonna 2001 ja minulle keväällä 2012.

Fellmanin puistokadulla asuttiin

”Me asuttiin 14 vuotta vuokralla merikapteeni Viklundin talossa Fellmanin puistokatu 13:ssa. Pitkässä talossa oli kaksi asuntoa. Pihan puolella oli kaksi porstuaa. Toinen porstua oli paraatikäytössä, vain vieraat käyttivät sitä. Toisessa porstuassa oli kaksi ovea: toisesta mentiin Viklundille ja toisesta meille. Meillä oli kaksi huonetta ja keittiö. Samassa korttelissa asuivat lisäksi Kiviset. Vanha Orava, isän (Santeri) koti, oli siinä vieressä. Kaikilla oli iso pottumaa, josta saatiin talven potut.

Hyvä siinä oli asua. Oltiin kuin yhtä perhettä. Kun meidän lapset oppi konttaamaan, ne meni Viklundin puolelle eikä sieltä ajettu pois. Ystävyys Viklundien kanssa kesti vuosikymmenet.

Isä (Santeri Orava) työskenteli levyseppänä Ruonassa. Raahelaiset sanoivat everhaalareiksi mustia haalareita, joita siellä käytettiin. Isän tienesteillä pärjättiin. Suoma-äiti (o.s. Passi) oli kotona. Hän oli hyvä laittamaan ruokaa. Lapsia oli seitsemän: Anna-Liisa, Matti, Niilo, Valto, Pirkko, Esko ja Eero.

Sunnuntaisin, kun me laitettiin äidin kanssa ruokaa, isä lähti pyhävaatteissa kävelylle poikien kanssa.

Äiti ompeli itse lapsille vaatteet. Usein saatiin amerikanpaketteja tädiltä. Pojille tuli komeita pukuja: oli liivit, golf-housut ja pikkutakki. Äiti ompeli kauluspaidat. Pojilla oli kumipohjaiset nyörikengät, kun ei ollut rahaa parempiin. Tädin silkkimekoista äiti pienensi tytöille mekkoja.

Loppuun kuluneet vaatteet leikattiin matonkuteiksi ja kudottiin matoiksi kotona naapurista lainatuissa kangaspuissa.

Sahalta tuotiin kaupungin hevosella rimoja hellapuiksi. Talveksi ostettiin kuusi metriä koivuhalkoja maalta. Isä sahasi puut, ne laitettiin liiteriin pinoihin. Pinojen teko oli lasten työtä.

Ostoksilla

Ei meillä ollut lehmiä eikä hevosia. Maitoa tuotiin Aunolasta joka aamu, kunnes tuli laki, että maito piti tarkastaa. Sitten tuli maitokaupat. Ruokaostoksilla käytiin Osuuskauppa Nelosessa, se oli Sovionkadulla.

Granlundilta ostettiin lihat. Lihakauppa oli alakerrassa. Granlundin vanha pariskunta, Matti ja Kaisa, asui yläkerrassa. Ulko-ovessa oli kello, joka kilisi, kun meni kauppaan.

Vanha rouva laskeutui portaat alas, kun kuuli kellon kilisevän. Ensin tuli näkyviin rouvan kengänkärjet, sitten hameen helma, sitten essu ja lopulta rouva. Yläkaupassa, jonne mentiin kulmaovesta, myytiin siirtomaatavaraa. Minä kävin usein ostoksilla.

Vapaa-aikaa ja lasten puuhia

Meillä oli vene siihen aikaan, kun lapsia oli vaan neljä. Isä souti meidät Ämmään. Siellä oli hiekkaranta. Syötiin eväitä. Valto oli korissa.

Heikki Eskola asui Härkätorin kulmalla, hänellä oli pihapirtti, jossa isä teki puutöitä. Minulle hän rakensi pienen nukkekodin, jossa oli valotkin. Ovikelloa kun painoi, niin syttyi valo kattoon. Pojille isä teki keinuhevoset. Eskolan tytöt saivat samanlaisen nukkekodin. Eskola oli Ruonassa levyseppänä ja perusti myöhemmin oman yrityksen.

Naapurin poikien kanssa oltiin pallosilla ja juostiin kilpaa. Matista tuli myöhemmin piirinmestari. Fellmanin puistossa juostiin sataa metriä kilpaa. Pojat juoksuttivat minua monta kertaa, sanoivat, että otin varaslähdön ja siksi piti juosta uudestaan. Lopulta olin niin väsynyt, että pojat voittivat.

Nykyisen Merikadun koulun paikalla oli kerhomaita. Opettaja Maija Korppila ohjasi lapsia. Kaikilla lapsilla, myös pojilla, oli oma palsta, jossa kasvatettiin porkkanoita, punajuuria, lanttuja ja herneitä. Syksyllä saatiin kellariin hyvästi juurikkaita, kun meiltä oli monta lasta koulussa.

Leipuri ja pyykkäri

Anna Lundströmille vietiin jauhoja ja hän leipoi meille leivät. Minä hain aina koko viikon leivät kerralla. Pukkasin korillisen leipää pikkukärryillä. Se oli oikein hyvää leipää. Anna asui Pekkatorilla Friemanin talon pihapiirissä, se talo lienee vieläkin olemassa.

Viklundin pihassa oli sauna ja pesutupa, jossa Haikaran Martta kävi pesemässä meidän pyykit. Hän kävi myös siivoamassa. Eino Turpeenoja toi vettä Jaakopin lähteestä hevosella. Saunassa oli monta tynnyriä vettä varten. Pyykit virutettiin rannassa.” (2012)

Jumala rankaisee, jos ei tottele

”Lapsi koki sen näin. Aika oli hyvin ankara ja vanhoilla ihmisillä ei ollut mitään eläkettä. Meidänkin huushollissa kävi semmoinen vanha täti, hyvin laiha ja pieni. Minä en tiedä mikä hänen oma nimensä oli, mutta häntä sanottiin Hybinetin Loviisaksi. Hän oli joskus palvellut sen nimistä herrasväkeä.

Hän kävi meillä. Hän tuli monta kertaa viikossa ja söi meidän kanssa. Silloin äiti pääsi käymään kaupassa, kun meitä oli niin monta.

Mutta tällä Loviisalla oli hirveän ankara Jumala. Hänen Jumalansa oli niin ankara, että hän piti sillä Jumalan pelolla meitä Oravan lapsia kurissa.

Hän sanoi, että älä mene siihen. Jumala rankaise, jos et tottele. Jumala rankaisee, jos et tottele ja näin Jumala rankaisi ihan kaikesta.” (2001)

Mallikoulussa

”Koulua kävin Seminaarin mallikoulussa. Siellä sai hyvää opetusta. Aina oli joku opettajakokelas opettamassa, ja pääopettaja seurasi vieressä.

Työläisperheen lapsia sorrettiin, kyllä se niin oli. Me oltiin tunnetusti työväenluokkaa. Isoäitini Sofia Orava toimi aktiivisesti kaupunginvaltuustossa, kunnalliskodin johtokunnassa ja sosiaalilautakunnassa. Isoisä (Matti) laittoi ruokaa. – Äidillä on kokouksia, hänellä oli tapana sanoa. Hän oli hyvänlaatuinen mies, ei moittinut Sofiaa yhteiskunnallisten asioiden hoidosta.

Kerran eräs opettaja sanoi hyvin ivallisesti, että eduskunnassa lakia säätää kansanedustaja, joka ei ole käynyt edes kansakoulua. Hän tarkoitti Miina Sillanpäätä, joka oli käynyt vain kiertokoulua ja tehtaan koulua.

Meidän pojat olivat hyviä laskemaan päässä. Valto osasi koulussakin aina kaikki laskut. Silti hän sai todistukseen vain 7. – Kyllä se sinulle välttää, oli opettaja sanonut, kun Valto oli mennyt vaatimaan korjausta, eikä muuttanut numeroa.

Kerran menin kysymään opettaja Utukalta, että voisinko minäkin saada koulusta kengät. Monet lapset saivat, vaikka heillä oli lehmiä ja hevonen. Hän kysyi isän tuntipalkkaa ja kun kuuli, että se on 7,5 markkaa, sanoi, ettei voi kenkiä antaa. Ei silloin ollut lapsilisiäkään, nehän tuli vasta sotien jälkeen.

Jokku lapset söi koulussa. Minä kävin ruokatunnilla kotona syömässä. En saanut koulusta ruokaa, kun isällä oli niin hyvät tulot.” (2012)

Pelastusarmeijan kokous Packhuusin rannassa

”Sitten oli yksi kesäpäivä vuonna 1927. Kaksi Pelastusarmeijan upseeria piti kokousta tuolla Packhuusin (nyk. Pakkahuoneen museo) rannassa. Siellä oli paljon raahelaisia lapsia. Minäkin menin sinne.

Vanhempi upseeri oli karismaattinen ja oli erittäin hyvä laulamaan. Nuorempi puhui ensin ja sitten oli lasten laulua. Sitten vanhempi piti saarnan, jossa hän kauniisti kertoi Pietarin kalansaaliista. Siinä rannassa oli ne komiat pauhaveneet ja Mustasta näkyi kalastajien verkkoja. Siinä oli kaikki havainto vieressä.

Sitä minä en ollut koskaan kuullut, että on semmoinen kuin Pietari ja että Jeesuksella on opetuslapsia. Tämä oli uusi elämys. Meille kaikille lapsille opetettiin kertosäe lauluun: Kuninkaan lapsilla on valta iloita. / Kotihimme taivaaseen me oomme nyt matkalla. / Kohta isän kotona saamme iät iloita. / Kunnia Herran hallelujaa. Ja pienet lapset alkoivat lyödä käsiä yhteen ja laulaa kitaran säestyksen mukaan.

Siellä Packhuusin rannassa tuli sitten ensimmäinen kiitos- ja ylistyskokous, joka on muotia tänä päivänä kirkossa.

Minä ihastuin kauhiasti, että ei se Jumala olekaan niin ankara. Sehän on taivaan ja maan Luoja, minun isäni ja me olemme kaikki kuninkaan lapsia.

Suuri ja armollinen rakkaus se käänsi ihan kokonaan elämäni toisinpäin. Tällä tavalla minä Pelastusarmeijaan jouduin.” (2001)

Ruonasta hyvinvointia Raahelle

”Isä sanoi, että kaulusköyhälistöä on liikaa. Hän oli sitä mieltä, että metallimiehille riittää aina töitä ja ohjasi pojatkin töihin Ruonaan.

Valto oli eri mieltä ja sanoi, ettei lähde Ruonaan eikä lähtenyt. Hänestä tuli kauppias. Vielä kuolinvuoteellaan isä suri Valton päätöstä.

Ruona Oy toi tähän kaupunkiin hyvinvointia. Siellä maksettiin työläisille parempaa palkkaa kuin sahalla. Sen näki siitä, että sahan väki oli huonosti puettu.

Sodan alettua isä ei joutunut rintamalle. Hän oli sodan aikana töissä Ruonassa, koska siellä valmistettiin sotatarvikkeita. Veljet lähtivät puolustamaan maata jo nuorina.” (2012)

Pelastusarmeija lapsen silmin

”Pelastusarmeijan sali oli minusta lapsena tavattoman kaunis ja jylhä. Katto oli korkealla. Seinät oli tehty punaisista hongista eikä niitä silloin vielä ollut verhottu. Ilmapiiri oli ystävällinen ja se tapa miten he kohtelivat lapsia. Työ Pelastusarmeijassa oli hyvin laadukasta. Kokouksia oli paljon ja minä juoksin joka kokouksessa.

Lapsia oli paljon. 1930-luvulla Raahen Pelastusarmeijan kirjoissa oli 300 lasta. Heistä suurin osa oli täällä, osa Palonkylässä ja osa Lapaluodossa. Se ei ollut mikään pieni tekijä nuorisotyössä. Meillä partio ja poikakerho olivat täynnä.

Työssä oli silloin paljon meitä vapaaehtoisia. Muistan, kun Irene Juuson ja Vieno Keikkasen (Aittolan) kanssa vuoropyhinä käytiin Lapaluodossa ja Palonkylässä.

Lapset oli jaettu pyhäkoulussa eri luokkiin ja valmistelut tehtiin iän mukaan. Pienet 4-vuotiaat olivat ns. hiekkalaatikossa.” (2001)

Äitienpäiväjuhlia, retkiä

”Äitienpäiviä vietettiin, tehtiin retkiä, oli leirejä. Nuorison erityiskokouksissa näyteltiin, laulettiin ja lausuttiin. Vanhemmat kutsuttiin katomaan esityksiä.

Toimintana oli myös kitarakuoro. Monet muistavat Jaati Riikosen. Hän soitti rumpua. Hänellä oli hyvä musiikkikorva ja hän oli myös hyvä, älykäs puhuja.” (2001)

Parempaa väkeä

”Raahessa oli kolme kohteliasta herrasmiestä, jotka nostivat hattua ja keskustelivat kaikkien kanssa säätyyn katsomatta: Urho Aurio, Veli Nylander ja Pentti Pirhonen.

Kauppakoululaiset olivat hienoa väkeä ja kulkivat kouluun puku päällä ja kravatti kaulassa. Kauppakoulun Roopet ja Yhteislyseon Teemut pelasivat jalkapalloa.

Ei ollut autoa kenelläkään. Kaksi taksia oli: Tauvola ja Kulju. Myöhemmin lisäksi Toppila. Heille sai soittaa kotiin.

Pyöriä oli aikuisilla mutta ei lapsilla. Minä sain ensimmäisen pyörän 17-vuotiaana. Isä ei koskaan ajanut pyörällä.

Uusi koti Asemakadulla

Meille rakennettiin uusi talo Asemakadulle. Sitten myöhemmin talo purettiin ja sille paikalle rakennettiin Shellin huoltoasema. Eikä sitäkään enää ole.

Isä kuoli keuhkotautiin

Isä oli sairastanut nuorena keuhkoputkentulehduksen. Hän sairastui keuhkotautiin, oli kaksi vuotta parantolassa ja pääsi pois. Mutta sairastui uudestaan ja sairasti sitten kotona. Hän asui yksin kamarissa. Me muut ei sairastuttu. Isä oli tarkka siitä, että hän keitti kaikki käyttämänsä astiat. Isän kanssa samoista astioista eivät toiset syöneet.

Isä määräsi, että hänen kuolemansa jälkeen kaikki petivaatteet on poltettava ja niin tehtiin. Tapetit revittiin seiniltä ja poltettiin. Kamarin lattia pestiin lysolilla.” (2013)

Anna-Liisa pestautui Pelastusarmeijaan

”Nuorena aioin mennä valmistautumaan Helsinkiin Upseerikouluun, mutta tuli sota ja monta muuta asiaa esteeksi. Sitten noin 40-vuotiaana tein tämän suuren elämänmuutoksen.

Minulla oli työ ja kaikki hyvin, mutta kun äiti kuoli, löin kamppeet läjään ja kirjoitin armeijalaisille, että osaan siivota ja tehdä yhtä ja toista. Voin tulla palvelukseen, jos haluatte. Raahelaiset sanoivat: Anna-Liisa Orava on tullut hulluksi. Elämänmuutos, jonka tein, herätti tietenkin kummastusta.

Vuonna 1962 lähdin Raahesta ja olin töissä 23 vuotta. Ensimmäinen paikka oli Kurun kesäsiirtola. Sitten olin Espoon Italassa 3 vuotta ja sieltä minut määrättiin Turkuun. Turun Onnelassa tein työtä vanhusten parissa 12 vuotta. Sitten määräys Helsingin Katariina-kotiin. Välillä olin erilaisissa koulutuksissa ja Turun aikana kävin Pelastusarmeijan upseerikoulun.

Kiitollisena muistan rikasta, hyvää aikaa Pelastusarmeijassa. Työssäni näin ja koin elämän kaikki puolet: ilon, surun ja monet ihmiset kohtaloineen.” (2001)

Anna-Liisa Oravan pitkä elämänkaari päättyi Raahessa 22.1.2018.