Anna Heikel - kuuromykkäinkoulun opettaja ja johtajatar

Kuuromykkäin-lehti kirjoittaa maaliskuussa 1897 kuuromykkäinkoulun johtajattaresta ja opettajasta Anna Heikelistä seuraavasti: ”Hän tahtoi tehdä hyvää tässä maailmassa, tahtoi olla hyödyllinen ihminen, tahtoi tehdä työtä.” Kauniisti ja syvällisesti sanottu ihmisestä, joka omisti elämänsä opettamalla kuuromykkiä.

Perhe

Anna Charlotta Heikel (1838-1907) syntyi Turussa Turun lukion rehtori, Pietarsaaren kirkkoherra, luonnontieteiden lehtori, valtiopäiväedustaja ja tuomiorovasti Henrik Heikelin (1808-1867) ja Johanna Wilhelmina o.s. Schaumanin (1812-1886) suurperheeseen vanhimpana tyttärenä. Anna kävi Turun tyttökoulua vuosina 1848-1853.

Kun Henrik Heikel määrättiin vuonna 1861 Pietarsaaren maaseurakunnan kirkkoherraksi opettajauransa jälkeen, jäi vaimo ja lapset Turkuun. Henrik Heikel huomasi uudessa seurakunnassa monta kuuromykkää ja kannusti Annaa ja Selmaa hakeutumaan Turun kuuromykkäinkouluun auskultoimaan. Anna menetti koko sydämensä kuuromykkäin opettamiselle ja tämä tuli olemaan hänen elämäntyönsä.

Kuurojen opettaja

Henrik Heikel oli arvomaailmaltaan liberaali. Hän huomasi kuurojen opetuksen puuttumisen muutettuaan uudelle paikkakunnalle Pietarsaareen. Perheen tytöt 22-vuotias Anna ja Selma (1840-1866) lähtivät talvella 1860 Carl Henrik Alopaeuksen johtamaan Turun kuuromykkäinkouluun opetusharjoitteluun. Alopaeus oli vihitty papiksi vuonna 1855 ja hän oli tutustunut kuulovammaisten opetukseen Skandinaviassa ja Keski-Euroopassa.

Samana vuonna syksyllä 1860 uskonnollinen Anna aloitti kuurojen opetuksen Pietarsaaren pappilassa omassa yksityisessä kuuromykkäinkoulussa ilman palkkaa isänsä toki tukiessa. Oppilaita saapui jopa Pohjanmaalta ja heidän kokonaismääränsä nousi 17:ään jo ensimmäisenä vuonna. Opetustilaksi valikoitui pappilan renkitupa. Opetuksen suunnittelussa Anna sai apua Carl Henrik Alopaeukselta.

Anna kertoi ensimmäisten vuosien kokemuksistaan, jotka ovat luettavissa Suomen aistivialliskoulujen lehdessä: ”Själf kunde jag intet, men nu började min egen skola, eleverna lärde mig att lära, att förstå de döfstumma och att tänka deras tankar.” Siitä alkoi Annan pitkä ja menestykäs ura.

Vuonna 1862 kävi Carl Henrik Alopaeus Pietar­saaressa ja piti Herran ehtoollisen 42 Anna Heikelin vanhemmille kuuromykkäoppilaille.­ Kahdessa vuodessa oli oppilasmäärä kaksinkertaistunut.

Anna Heikel toimi koulun opettajana ja johtajattarena alusta alkaen aina vuoteen 1898. Hän oli kiinnostunut myös kansainvälisestä opetuksesta ja teki opintomatkoja mm. Manilla-kouluun Tukholmassa ja Tanskan aistiviallisten (kuuro, sokea, mykkä) kouluihin.

Häntä pidettiin asialle täysin omistautuneena, itsenäisenä ja lämpimänä ihmisenä. Koulu toimi Annan toivomuksesta kirjoitus- ja viittomapainotteisena kouluna. Kouluun otettiin ”yli-ikäisiä” ja puhekouluissa oppimiskyvyttömiksi todettuja ruotsinkielisiä oppilaita.

Kuuromykkäinopetusta tehtiin valtakunnallisesti tunnetuksi. Kesällä 1866 Carl Henrik Alopaeus ja Anna Heikel matkustivat Lappiin, jossa he opettivat kuuromykkiä ja jakoivat Herran ehtoollista mainostaen samalla kuuromykkäin opetusta.

Vuonna 1871 Anna tutustui myös kuurosokeiden opetukseen ulkomailla ja opetti kahta kuurosokeaa oppilasta koulussaan menestyksekkäästi.

Anna Heikeliä on kuvattu lämpimäksi, itsenäiseksi, impulsiiviseksi ja vilkkaaksi ihmiseksi. Hänellä oli omia ajatuksia ja ne hän uskalsi tuoda myös julki. Esimerkkinä voisi mainita aistivialliskoulukomitean kokouksen vuodelta 1889, jossa hän yksin puheenjohtaja Carl Henrik Alopaeuksen kantaa ja komitean näkemystä vastaan piti puhemenetelmän ensisijaista käyttämistä kuurojen opetuksessa vääryytenä. Annan mukaan viittomakieli oli kuurojen luonnollinen kieli.

Anna Heikel oli liittynyt baptisteihin ja osa hänen sisaruksistaan myös  jopa äitinsäkin aviomiehen kuoltua. Ja näinhän siinä kävi, että luterilaisen kirkon piirissä tästä ei pidetty. Vaadittiin jopa Anna Heikelin erottamista kuuromykkäinkoulun johtajattaren virasta. Hän säilytti virkansa Carl Henrik Alopaeuksen tuen ansiosta. Vuonna 1871 tuomiokapituli poisti häneltä kuitenkin oikeuden opettaa uskontoa. Anna oli syvästi uskonnollinen ihminen ja pitää muistaa, että uskonto oli kuten muissakin kouluissa vuosikymmenien ajan erittäin tärkeä oppiaine.

Vuonna 1877 Heikelin sisarukset olivat Suomessa ensimmäisinä perustamassa raittiusyhdistyksen. Anna avasi myös ensimmäisen pietarsaarelaisen pyhäkoulun ja oli kiinnostunut myös maatalouden kehittämisestä ja kansanvalitustyöstä.

Anna Heikel menehtyi Pietarsaaressa vuonna 1907 ja hänet on haudattu Pietarsaaren hautausmaalle.

Pietarsaaren kuuromykkäinkoulu perustetaan

Carl Henrik Alopaeuksen vierailu Annan luona Pietarsaaressa vuonna 1862 oli menellakin tapaa hyödyllinen. Koska pappilan huoneet olivat tulleet ahtaiksi niin monelle op­pilaalle, Alopaeus ja Henrik Heikel suunnittelivat senaatille valtionapuanomusta kuuromykkäinkoulun perustamiseksi Pietarsaareen. He ehdottivat, että alasta innostunut, lahjakas ja erinomaisen viittomakielentaidon oppinut Anna Heikel nimitettäisiin koulun opettajaksi.

Anomukselle näytettiin ns. vihreää valoa ja neljäs alan suomalainen oppilaitos, Pietarsaaren kuuromykkäinkoulu, perustettiin pappilan maille ja se aloitti toimintansa valtionavun turvin 1863. Rakennuksessa oli kaksi salia ja pieni huone johtajattarelle. Yksi saleista varattiin opetukselle ja tyttöjen makuutilaksi, toinen sali poikien makuutilaksi. 1864 saatiin rakennettua varsinainen opetustila ja ruokala sekä keittiö.

Koulu siirtyi vuonna 1866 valtion omistukseen ja vuonna 1887 se muutti pappilasta Pietarsaaren kaupunkiin.

Anna Heikel toimi koulun opettajana ja johtajattarena alusta alkaen aina vuoteen 1898, jolloin hän 60-vuotiaana heikon terveytensä takia joutui jäämään eläkkeelle sydänvaivojen takia.

Kuurojen opetuksen alku Suomessa

1700-luvun jälkipuoliskolla perustettiin Eurooppaan ensimmäiset kuurojenkoulut. Aluksi käytettiin viittomakieltä, mutta 1800-luvun lopulla asenteet muuttuivat ja opetuksessa alettiin käyttää puhemenetelmää, oralismia. Kuurojenkouluissa oli käytössä rinnakkain eri opetusmetodeja. 1900-luvun alussa puhemetodilla opetettiin vain noin puolta oppilaista, muita opetettiin joko kirjoitusmetodilla tai yhdistetyllä kirjoitus- ja viittomametodilla.

Suomen ensimmäinen kuurojenkoulu perustettiin vuonna 1846 Porvooseen ja idea tuli Tukholmasta. Sinne oli nimittäin perustettu vuonna 1809 Manilla-koulu, joka vaikutti eniten Suomen kuurojenopetukseen. Manillassa opiskeli 1800-luvulla muutamia suomalaisia kuuroja, joista tunnetuin tulisi olemaan Carl Oscar Malm (1826-1863).

Malm ei saanut rahoitusta koulun perustamiseen Suomessa, mutta Malm aloitti opetustyön kahden kuuron pojan yksityisopettajana. Vuonna 1846 hän avasi Porvoossa yksityisen kuurojenkoulun. Opetus oli luonteeltaan tiedollis-sivistävää ja opetusta annettiin kahdella kielellä, viittomakielellä ja kirjoitetulla kielellä. Ensimmäinen valtion ylläpitämä kuurojenkoulu aloitti toimintansa Turussa vuonna 1858 Carl Malmin yksityistä koulua tukeneen johtokunnan ansiosta.

Turun koulun johtajalla Carl Henrik Alopaeuksella (1825-1892) oli velvollisuus tehdä kuurojenopetusta tunnetuksi ja hän piti kuuroille rippikoulua eri paikkakunnilla. Tämän toiminnan ansiosta perustettiin kuurojenkoulu myös Pietarsaareen vuonna 1863. Voi vain todeta, että kuurot pääsivät opetuksen piiriin varhain verrattuna yleiseen kansanopetukseen. Oppisisältö ei poikennut yleensäkään kansakouluopetuksesta. Viittomakielellä ja ammattiopetuksella oli opetuksessa tärkeä merkitys. Pidettiin tärkeänä viittomakielen opetuksen lisäksi, että kuuroille opetettiin myös kirjoitettua kieltä, jota valtaväestö osasi.

Suomessa viittomakielisten kielelliset oikeudet on turvattu perustuslaissa. Perustuslain mukaan kieliryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan, ja viittomakieltä käyttävien sekä vammaisuuden vuoksi tulkitsemis- ja käännösapua tarvitsevien oikeudet turvataan lailla.

Lisälukemista: Backlund-Enges, Susanna. Anna Heikel , dövstumslärarinna – andlig ledare – samhällspåverkare. Åbo Akademi 2001.