Aila Pervonsuo - Berliinistä Pasilaan ja puhelinvaihteesta päätoimittajaksi

“Haaveilin nuorena, että minusta tulisi politiikan toimittaja. Sellainen ‘tähtitoimittaja’, joka tekee poliittisia reportaaseja ja syvähaastatteluja. Mutta ei se mennyt lähellekään niin. Vähän harmi, etten tällaista journalismia päässyt enkä kyennyt tekemään. Mutta joskus on pakko tehdä, mitä eteen tulee, vaikka se ei olisikaan niin mieluista. Olenhan minä toki menestynyt työssäni ja saanut kiitosta ja kehuja. Ei kaikki siis ihan pieleen mennyt. Yhteiskunnallista journalismia ja viestintää pääsin sitä paitsi tekemään vapaa-ajalla politiikassa ja järjestöissä. “

 Näin tiivistää Aila Pervonsuo monipolvista uraansa Tekniikan Maailman pitkäaikaiseksi toimitussihteeriksi.

  “Äidinkielenopettajan mielestä minusta olisi pitänyt tulla joko näyttelijä tai toimittaja. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen pyrin Teatterikouluun mutta en ihan päässyt sisään. Niinpä päätin muuttaa Länsi-Berliiniin. Sinne vei ennen kaikkea rakkaus. Olin 17-vuotiaana kesän au pair -tyttönä eli lastenhoitajana ja kotiapulaisena Kielissä ja tutustuin siellä saksalaiseen Wolfgangiin, joka myöhemmin muutti Berliiniin opiskelemaan. Työskentelin aluksi lähihoitajana, sitten aloin opiskella Freie Universitätissä tiedotus- ja lehdistö-oppia pääaineena, sosiologiaa ja valtiotieteitä sivuaineina.”

”70-luku oli hyvin poliittista aikaa. Myös pääaineeni kursseilla käsiteltiin enemmän politiikkaa kuin viestintää tai journalismia. Meillä oli esimerkiksi yksi kurssi Karl Marxin Pääomasta, joka oli raskas, mutta antoisa. Kaikissa aineissa poliittiset näkökulmat olivat selkeitä: ne olivat vasemmistolaisia. Esimerkki: Chile oli vuonna 1973 tietysti paljon esillä, ja yhdellä kurssilla tutkimme, miten Chileä oli käsitelty lehdistössä ennen Pinochetin valtaan tuloa. Kurssilaisten keskuudesta syntyi sitten Berliinin Chile-komitea, joka auttoi pakolaisia Berliinissä.”

”Tämä kaikki oli mielenkiintoista, mutta kaipasin enemmän käytännön harjoittelua. Olisin halunnut esimerkiksi opetusta siitä, miten hyvä artikkeli rakennetaan, miten kaivetaan esiin tarvittavat asiantuntijat sitä varten jne.”

 ”Valmistumiseni jälkeen 1978 en löytänyt Berliinistä toimitusharjoittelijan paikkaa. Tein tarjoilijan hommia, joita olin tehnyt jo melkein koko opiskeluajan. Keväällä 1979 muutin Italiaan, Perugiaan opiskelemaan kieltä sekä Italian kirjallisuutta, historiaa ja taidehistoriaa.”

Paluu Suomeen

”Rahat olivat loppu, ja sitä myöten myös oleskelulupa loppui. Palasin Suomeen hyvin vastentahtoisesti vuonna 1980 enkä täälläkään löytänyt toimittajan töitä, työkokemusta alalta kun ei ollut. Aloin miettiä, missä tarvitaan kielitaitoisia ihmisiä. Otin puhelinluettelon ja rupesin soittelemaan hotelleihin aasta alkaen. D:ssä oli Dipoli, ja sain heti sieltä töitä. Sitten tuli lapsi ja yksinhuoltajuus, eikä hotellityö ilta- ja yövuoroineen enää käynyt. Päädyin vuokratyöfirman kautta Lehtimiehet Oy:n puhelinvaihteen hoitajan sairaslomasijaseksi kahdeksi viikoksi. Henkilöstöpäällikkö sanoi, ettei tuollaista naista päästetä pois ja ns. osti minut taloon vakituiseksi työntekijäksi.”

”Aluksi tein käännöksiä eri lehdille ja vähän sitä sun tätä. Sitten pääsin Tekniikan Maailman toimituksen sihteeriksi.   Lehtimiehet oli jo myyty Yhtyneille Kuvalehdille (myöh. Otavamedia).”

”Olin ylennyt Tekniikan Maailman päätoimittajan Mauri Salon sihteeriksi, kun sain hänen ehdotuksestaan tehtäväksi selvittää, mitä mahdollisuuksia olisi perustaa uusi naistenlehti Suomeen. Kyseessä olisi monissa maissa ilmestyvä englantilainen Essential-lehti, josta suurin osa sisällöstä piti ostaa briteiltä, loput tuotettiin kunkin maan toimituksessa. Sain kolme kuukautta aikaa tehdä selvityksen. Tutkin kaikki Suomen naistenlehdet ja kirjoitin 60-sivuisen selvityksen. Lopputuloksena totesin, että markkinarako on niin kapea Suomessa, ettei täällä kannata perustaa sen tyypistä lehteä. Sitä paitsi pidin Essential-lehden sisältöä suurimmaksi osaksi käyttökelvottomana suomalaisille (reseptit, puutarha-ohjeet, vaatteiden kaavat jne.) Lisäksi kuvien laatu oli surkea.”

No, yhtiön johto ilmoitti, että he kuitenkin haluavat uuden naistenlehden. Minä ajattelin, että hyvä jysäys, mutta minkäs minä sille mahdan. Kukaan talon sisältä ei kuitenkaan halunnut päätoimittajaksi, koska hanke tuntui niin epävarmalta. Sitten minulta kysyttiin, haluaisinko minä päätoimittajaksi. Siis päätoimittajaksi lehdelle, jonka menestykseen en usko!”

”No, toisaalta tunsin parhaiten koko konseptin, ja olihan se parempi homma kuin päätoimittajan sihteerin. Lehden nimeksi tuli Naisen Maailma. Lehti oli täysin avustajavetoinen, graafikkoa myöten! Budjetti oli ihan naurettavan pieni, mutta lehti lähti pikkuhiljaa nousuun, koska löysin hyviä kirjoittajia ja kuvaajia ja ilmoituksiakin alkoi tulla.”

”Omistajilla oli kuitenkin epärealistiset odotukset, vuodessa olisi pitänyt saada 60 000 kappaleen levikki. Yhtiö lopetti sen noin vuoden  ilmestymisen jälkeen 1993. Yhtenä aamuna tullessani töihin sihteerini juoksi vastaan itkien ja sanoi: “Ne on lopettaneet lehden!” Todella harmi, lehdestä olisi voinut tulla jotain, jos olisi annettu vähän enemmän aikaa. ”

Tekniikkaa ja tietotekniikkaa

”Mauri Salo pelasti minut, kun minulle näytettiin vain ovea. Hän otti minut Tekniikan Maailmaan ensin toimittajaksi. Pari vuotta avustin Antti Purhosta, joka testasi kodinkoneita. Tein myös esimerkiksi messujuttuja. Toimitussihteerinä aloitin 1994, ja eläkkeelle jäin 2014. Se oli pitkälle sitä aikaa, kun ilmoituksia tuli ovista ja ikkunoista ja oli vaikeuksia saada kaikki suunnitellut jutut mahtumaan ilmoitusten väliin. ”

”Digitalisointi toi työhön paljon muutoksia. Uskomatonta miten esimerkiksi taitto-ohjelmat ovat kehittyneet, kun muistaa vielä leikkaa-liimaa -taiton. Ja ns. tuupparin tekokin muuttui: paperi, lyijykynä ja kumi joutivat roskikseen. Koko ajan tuli uusia ohjelmia, jotka piti omaksua. Toimitussihteerille kertyi aina vaan enemmän töitä. Kiire lisääntyi. Ei pelkästään minulla vaan myös toimittajilla. Avustajia alettiin käyttää yhä enemmän, ja sekin hankaloitti työtä. On helpompaa ja nopeampaa esittää selventäviä kysymyksiä ja neuvotella tekstin korjauksista, jos toimittajat ovat muutaman metrin päässä omasta työhuoneesta, sen sijaan että pitää käydä keskustelua sähköpostitse ja puhelimitse.”

Konsulttien invaasio

”Väen vähennys alkoi 2000-luvun alussa. Samaan aikaan konsultit alkoivat pyöriä talossa. Firman johtamista uudistettiin, ja nelikymppiset pomot innostuivat, yhtäkkiä kaiken pitää muuttua. Toimitusjohtajat vaihtuivat usein, ja juuri kun oli ehtinyt tottua yhden tyyliin, niin tilalle tuli uusi.”

”Jossain vaiheessa konsultit ilmaantuivat myös toimitukseen. He alkoivat kertoa, miten lehtiä pitäisi tehdä ja uudistaa. Ja me olimme ihan ymmällämme. Eihän nuo tyypit tiedä lehden tekemisestä mitään! Ne näyttävät meille vain jotain ihmeellisiä kalvoja ja produktioputkia. Konsultti oli ihan kirosana.”

”Konsultit olivat muuten ihan helisemässä Tekniikan Maailman tyyppien kanssa. Se oli itsevarmaa ja sanavalmista porukkaa. Muistan yhden sellaisen onnettoman tapauksen. Yksi tyyppi, joka tuli meille neuvomaan, miten lehteä tehdään, oli ollut viimeksi lääketehdasta ja sitä ennen jotain makkarafirmaa konsultoimassa. Me sanoimme hänelle, että Tekniikan Maailman tekeminen on pikkasen erilaista kuin tablettien ja makkaroiden pyörittäminen. Yritimme selittää hänelle, että lehdessä on niin monenlaisia aihealueita ja projekteja, että on mahdotonta luoda yhtä yhtenäistä “tuotantolinjaa”.  Sitten sisään astui toimittaja Henrik Weckström työhaalarissa ja konsultti kysyi, kukas sinä olet ja mistäs sinä tulet, mitäs sulla on nyt työn alla. “Paskan luonti”, sanoin Henrik lakonisesti. Hän nimittäin teki juuri Rakennusmaailma-lehdelle likaviemäritestiä. Se konsultti meni ihan hämilleen eikä tiennyt enää mitä sanoa.”

 ”No, tietysti mediankin pitää jollain tavalla muuttua, kun yhteiskunta ympärillä muuttuu. Mutta nämä konsulttien talon johdolle syöttämät muutokset olivat osittain niin teennäisiä, omituisia ja turhan tuntuisia. Muissakin Otavamedian lehdissä oli sama ongelma. Olin toimitusosaston hallituksessa, ja siellä sai hyvän kuvan siitä, mitä talossa tapahtui. ”

Vapaa-ajan aktivisti

”Vaikka en päässyt poliittiseksi toimittajaksi, pääsin kuitenkin vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin vapaa-ajallani. Olin yksinhuoltaja ja toimin pitkään Yksin- ja yhteishuoltajien yhdistyksen hallituksessa. Olin lapseni koulun ala-asteen vanhempainneuvoston puheenjohtaja ja koulun johtokunnassa vanhempien edustajana. Ja luokkatoimikunnan puheenjohtaja. Eli pitkään aktiivisuuteni liittyi lapsiin.”

”Kahdeksan vuotta toimin Attacissa, olin vuosia sen hallituksen jäsen ja taloudenhoitaja. Jossain vaiheessa olin myös Attacin Hiekanjyvät-lehden päätoimittaja. Olin siis myös Otavamedian toimitusosaston jäsen ja lisäksi taloudenhoitaja. Pressiklubin hallituksessakin olin muutaman vuoden. ”

” Olin vuosia Helsingin Vasemmistoliiton hallituksessa ja kahden Vasen-lehden päätoimittaja. Vaalityöhön olen osallistunut aktiivisesti monissa vaaleissa ja nytkin kuulun yhden vasemmistoliiton paikallisosaston johtokuntaan. Minulla on edelleen sellainen illuusio, että pystyn vaikuttamaan yhteiskunnan asioihin, muutenkin kuin vain äänestämällä. ”

Työkulttuuri muuttui

”Kun aloitin Lehtimiehissä, toimitus oli Eerikinkadulla. Se oli vielä sitä aikaa, että jotkut toimittajat lähtivät lounaalle eivätkä aina tulleet takaisin töihin. Eikä ollut kännyköitä. Puhelinvaihteessa jouduin vain vastaamaan kysyjille, että toimittaja X ei valitettavasti vieläkään ole palannut toimitukseen, enkä tiedä, koska hän tulee.”

”Ns. pitkät lounaat alkoivat olla historiaa jo 90-luvulla. Mutta Yhtyneiden Kuvalehtien toimittajilla oli perjantaisin tapana mennä oluelle viereisen Pasila-hotellin ravintolaan. Ihmisiä tuli sitä mukaa, kun olivat saaneet lehden valmiiksi; moni lehti meni perjantaina painoon. Olisin varmaan ollut siellä valopilkkuun asti, mutta minun piti useimmiten lähteä yhden lasillisen jälkeen kotiin lapseni luo. Mutta kivaa oli, että saattoi edes vähän jutella muiden lehtien toimittajien kanssa. Kaikki muuttui jo hiljalleen 2000-luvun alussa, ja 2010-luvulla porukat lähtivät töiden jälkeen polkemaan pyörällä kuntosalille, eivät kapakkaan. Vanhemmat toimittajat alkoivat väsyä, nuoremmilla taas näytti olevan kurinalaisempi elämäntyyli, terveysvalistus oli purrut.”

Neuvoja  nuorille?

Entä mitä neuvoja nyt antaisit parikymppiselle. joka havittelee toimittajan urasta? Aila vastaa salamannopeasti ja nauraa päälle: “Vaihda alaa. Harkitse vielä kerran!”

Sitten hän vakavoituu ja perustelee sanojaan näin: “Toimittajan työ on nykyään paljon vaikeampaa kuin ennen. Usein pitää ottaa myös kuvat itse, eli pitää olla moniosaaja. Ja on aika kauheaa, että pitää lisäksi osata jatkuvasti markkinoida itseään, koska freelance-työsuhteet lisääntyvät. Ihailen kyllä kaikkia, jotka toimittajan ammatin kaikesta huolimatta valitsevat. Ja maailma tulee aina tarvitsemaan valveilla olevia, uteliaita, sisukkaita ja hankalia kysymyksiä esittäviä toimittajia.”