Aila Kaartinen - tuommoisen lähden tekemään!

Aila Kaartinen on yksi Kouvolan kansalaisopiston 2016-2017 lukuvuoden Nainen -teemaan haastatelluista kädentaitajista. Tässä hän kertoo oman harrastuksensa kehityskaaresta.

”Jo lapsesta asti olen halunnut tehdä käsilläni jotakin. Äitini ompeli vaatteita lapsilleen ja itselleen pula-aikana siitä materiaalista, mitä oli saatavilla. Tilkuista ja nappilaatikoista on kädentaitoni alkanut ja äitini on ohjannut minua alkuun. Ensin tein nukenvaatteita, ja sen jälkeen äitini otti asiakseen opettaa minulle koneompelua. Tein myös pieniä käsitöitä ja opettelin neulomista. Olin silloin alakouluiässä. Kansakoulussa käsityön tekeminen oli pienimuotoista. Ammattikoulussa tehtiin revinnäiskirjontaa ja reikäommelta. Se on niin ikään vanhaa tekniikkaa.

Langat värjättiin itse

Äitini oli aika moderni. Yhdessä värjäsimme lankoja kasveilla, lehdillä ja kävyillä. Äiti kasvatti itse pellavat, ja niistä kudottiin kankaita. Pula-aikana meillä kotona oli ikkunaverhot ja mekkokankaat pellavaa. Perheelleni ja läheisilleni olen tehnyt sukkia, pipoja ja villapaitoja sekä pitsineuletakkeja puuvillalangasta. Olen myös tehnyt vaatteita ja huiveja huovuttamalla. Olen ommellut paljon sekä kangasvaatteita että nahkavaatteita lapsilleni ja itselleni.

Päästyäni eläkkeelle minulle aukesi uusi elämä löydettyäni työväenopiston ja nykyisen kansalaisopiston. Opistoon voi tulla, vaikka ei olisi koskaan tehnyt käsitöitä. Täällä saa yksilöllisen ja innostavan neuvonnan. Olen oppinut paljon uusia asioita. Käsityö on hirmuisen monipuolista. Voi tehdä mitä tarvitsee tai toteuttaa töitä opettajan antamista teemoista. Käsityö on kulkenut mukanani aina. Taidosta on nimenomaan ollut minulle hyötyä. On huokeampaa tehdä itse kuin ostaa. Pidän vaatteista, jotka olen tehnyt. Ne ovat yksilöllisiä.

Kangaskaupat kadonneet

Kankaita on nykyään vaikeaa saada, koska kangasliikkeitä on niin vähän. Usein kangasliikkeet ovat keskittyneet verhoihin. Täällä kurssilla käytämme hyväksi vanhoja pöytäliinoja ja lakanoita. Niitä värjätään monella eri tavalla. Olen oppinut uusia värjäystapoja. Erilaisilla värjäystavoilla voi saada mieleisiä ja yllättäviä värejä. Se on uusi ihana maailma.

Kurssin aikana on annettu tehtäväksi muun muassa uudistaa vaatekaappien vanhoja vaatteita. Olen työstämässä mustaa viittaa. Uudistan vaatetta laittamalla siihen villakirjontaa. Tässä saa käyttää luovuutta. Olen sommitellut helmaan ja hihansuihin samanlaiset kuviot. Käytän pientä liitukynää, jolla piirrän kuviot. Tämän jälkeen harsin kynän jäljet valkoisella rullalangalla. Työn jälki on kestävä. Tekniikkaa on käytetty rekipeitteissä, tyynynpäällisissä ja sohvatyynyissä. Tekniikka on vanhaa niin kuin lähes kaikki käsityö.

Luovuus käyttöön

Kun jäin töistä pois, ystäväni kehotti minua tulemaan kansalaisopiston kurssille, koska olen aina tehnyt käsitöitä. Näin opettaja Tuija Uotilan pienen käsityönäyttelyn Kuusankosken opiston tiloissa. Eräs maisemaa kuvaava seinävaate oli tehty käyttämällä monia tekniikoita – erilaista kirjontaa ja sifonkia. Ihastuin työhön niin kovasti, että totesin topakasti, että tuommoisen lähden tekemään. Se oli motiivini lähteä kurssille.

Täällä on erilaista. Eihän minun hyödytä lähteä tekemään samaa, jota olen tehnyt koko ikäni kotona. Saan käyttää kurssilla luovuutta. Olen aina halunnut piirtää ja tehdä kaikkea semmoista. Kurssille lähdin aivan avoimin mielin. Täällä opiston kurssilla valmistuu kauniita vaatteita ja käsitöitä, joita on mukava antaa lahjaksi ja tehdä itselle vaikka erilaisia seinätekstiilejä. Sen lisäksi kurssi on erittäin mukava sosiaalinen tapahtuma. Täällä tapaa saman alan harrastajia ja ystäviä.