Kuusilapsisen perheen toisiksi vanhin
Äitini, Lyydia Katariina – lempinimeltään Lyyli – syntyi Revonlahdella Katri ja Albert Marjomaan maanviljelijäperheen toiseksi vanhimpana lapsena toukokuussa 1905. Tummatukkaisen pikkuneidin lisäksi perheeseen syntyi kaksi poikaa ja neljä tyttöä: Eino, Adele, Fanni, Helli, Urho ja Kerttu. Ison maatalon emännällä töitä riitti aamuvarhaisesta iltamyöhään. Vanhimpana tyttölapsena Lyyli sai tehtäväkseen huolehtia koulunkäyntinsä ohella nuoremmistaan aina, kun Katri-äiti ei navettatöiltään ehtinyt. Vaikka Lyyli kuinka huolellisesti hoiti tehtäväänsä, pääsi kolmivuotias Adele livahtamaan isosiskon valovan silmän alta jokirantaan. Ennen kuin Adelen katoaminen huomattiin, hän oli jo pudonnut jokeen. Suuri suru valtasi perheen, kun häntä ei yrityksistä huolimatta saatu elvytetyksi.
Lapsuuden koti pakkohuutokaupattiin
Albert-isä osallistui aktiivisesti nuorisoseuratoimintaan ja kylän yhteisten asioiden hoitoon muiden paikkakunnan isäntien kanssa. Niinpä eräässä kyläkokouksessa päätettiin, että kylälle pitää saada kyläkauppa, kun lähimpään kauppaan oli yli kymmenen kilometrin matka. Lopulta kauppias löytyi, mutta oli yksi ongelma. Hänelle piti löytyä takaaja liiketoimintansa aloittamiseksi. Kun muilla isännillä ei ollut pankin vaatimaa vakavaraisuutta, äitini isä Albert ryhtyi yksin kauppiaan takaajaksi. Tämä oli suuri virhe, sillä parin vuoden kuluttua kauppias teki konkurssin, ja isoisäni joutui ainoana takuumiehenä vastuuseen. Kun rahaa ei ollut, koko maatila irtaimistoineen meni vasaran alle. Albert ei tätä kestänyt, vaan jätti perheensä ja lähti velkarahalla Amerikkaan ”kultaa vuolemaan”. Kunnan sosiaalihuolto varautui hajottamaan lapset eri perheisiin, mutta Katri-äiti ei siihen suostunut, vaan halusi pitää perheen kasassa. Hän sai apteekin talosta vuokrattua huoneen perheelleen ja pestautui poikineen sahalle töihin. Lyyli jäi hoitamaan nuorempiaan. Näin perhe selviytyi niukasti, mutta pysyi koossa. Vuosien kuluttua Albert-isä palasi Amerikasta köyhänä ja alkoholisoituneena. Hänestä ei enää koskaan tullut työntekijää. Perheensä luo hänellä ei ollut menemistä, joten hän sai vuodepaikan köyhäintalosta, jonne myös pian paluunsa jälkeen kuoli.
Ammattikoulusta ompelijaksi
Lyyli sisaruksineen kävi Ruukin kansakoulua. Lyyli oli hyväkäytöksinen, älykäs ja ahkera oppilas. Lukeminen ja etenkin laskento sujuivat kuin leikiten, paremmin kuin sisaruksillaan. Usein Lyyli häpesi, kun railakasotteista ja suulasta Fanni-siskoa tuotiin tukasta hänen luokkansa nurkkaan häpeämään huonoa käytöstään. Kansakoulun jälkeen Lyylillä olisi ollut mahdollisuus hyvän koulumenestyksen vuoksi jatkaa opintoja oppikoulussa, mutta perheen heikon taloudellisen tilanteen vuoksi siihen ei ollut mitään mahdollisuutta. Kuin ihmeen kaupalla Lyyli pääsi Oulun ammattikouluun vapaaoppilaaksi pukuompelulinjalle. Ehkäpä pääsyssä auttoivat puvut, joita Lyyli oli sisaruksilleen ommellut ja se, että vähävaraisena perheellä ei ollut varaa maksaa opiskelusta. Ammattikoulun käytyään Lyyli sai sisäkön paikan Ruukista, metsänhoitajan perheestä. Palkkaan kuului asunto, täysi ylöspito ja kuukausittainen taskuraha. Työaikalakia kun ei ollut, niin työtä piti tehdä aina, kun perhe tarvitsi. Vapaa-aikanaan Lyyli harrasti Nuorisoseuralla harrastajateatterissa näyttelemistä, ja tietenkin Lyyli sisaruksineen oli innokas tansseissa kävijä. Tansseissa oli mukava käydä Lyylin ompelemissa kauniissa uusissa leningeissä, vaikkakin leninkikangas oli vanhasta kankaasta ommeltu.
Lyyli rakastuu Kalleen ja solmii avioliiton
Nuorisoseuran tansseissa Lyyli ihastui komeaan, hyvärakenteiseen ja urheilulliseen nuoreen mieheen, Kalle Hartikaiseen, joka asusteli Ruukin Pehkolan kylässä äitinsä kanssa. Kallen isä oli ollut työnjohtajana Ruukin sahalla, mutta menehtynyt sahalla sattuneen onnettomuuden seurauksena Kallen ollessa vasta seitsenvuotias. Leskeksi jäätyään Kallen äiti ei voinut jäädä asumaan tehtaan työntekijöille rakennettuun asuntoon – Pytingiksi nimettyyn rakennukseen, mutta sahan pomot rakensivat hänelle talon Pytingin viereiselle tontille. Äiti Maria – Nannaksi kutsuttu – hankki elantonsa Sahanseudun koulun keittäjänä, sai maitoa navettaan hankitusta Tähikki-lehmästä ja villalankaa Lilli-lampaasta. Joskus navetassa oli myös sika, joka aina jouluksi teurastettiin. Kalle ansaitsi palkkaa käymällä töissä läheisellä tervatehtaalla.
Seurusteluaikana Lyyli huomasi, että Kalle oli useinkin ”astunut korkin päälle”. Tästä Lyyli ei pitänyt. Kun Kalle sitten uskaltautui kosimaan, Lyyli vastasi: ”Sinun on valittava joko minä tai viina”. Kalle valitsi Lyylin. Häät vietettiin ja Lyyli muutti Hartikaiselle kotiminiäksi ja alkoi auttaa Kallen äitiä navettatöissä. Seuraavana vuonna Lyyli synnytti esikoisensa, joka sai kasteessa nimen Aira. Parin vuoden kuluttua maailmaan ilmestyi perheen iloksi poikavauva, Osmo.
Sota-aika
Elämä suistui normaalilta raiteiltaan vuonna 1939, kun talvisota syttyi. Kallellekin tuli kutsu puolustamaan isänmaata. Kutsun saaneiden tuli kokoontua Ruukin rautatieasemalle, josta miehet kuljetettaisiin junalla Ouluun. Kotona Lyyli huomasi, että Kallelle tekemänsä eväät olivat jääneet keittiön pöydälle. Niinpä hän toimitti Airan ja Osmon viemään eväät isälle, joka vielä oli Ruukin asemalla. Lapset saapuivat ajoissa perille ja näkivät rautatieasemalla paljon sotaan lähteviä miehiä.
Oulussa sotilaille pidettiin lääkärintarkastus. Siinä tarkastuksessa Kallen jalassa todettiin pahannäköinen ruusu, jonka vuoksi häntä ei kelpuutettu sotatantereelle, vaan passitettiin siviilipalvelutehtäviin Pyhäsalmelle miilun polton johtotehtäviin. Miilun poltto oli vaativaa työtä, ja sen työnjohtajalle maksettiin myös palkkaa. Työnjohtajan tehtäviin kuului myös laskea ja maksaa työntekijöiden palkat. Miilunpolton lopputuotteena syntyi hiiltä, jota käytettiin sotatoimissa tarvittavien metalliesineiden jalostukseen.
Kun Kalle ja Lyyli lähtivät Osmon kanssa matkaan (Aira-tyttö opiskeli tuolloin jo keskikoulussa Haapavedellä) Oulun pommitusten aiheuttamat liekit näkyivät jo Ruukkiin saakka, Nanna päätti jäädä kotiin hoitamaan Tähikki-lehmää ja Lilli-lammasta. ”Minä olen jo niin vanha, että en lähde kotoani mihinkään. Jos pommi osuu, niin me menemme kaikki yhdessä siinä rytäkässä”, hän sanoi ja toivotti nuorelle perheelle siunattua matkaa. Eipä Nanna tuota sanoessaan tiennyt miten siunauksellinen tuosta matkasta tulisi.
Kallen Pyhäsalmen komennus kesti sodan loppuun saakka, jona aikana he asustivat kolmessa eri paikassa. Aluksi Pyhäsalmella Tapanilan talon yhdessä kammarissa, sitten Viitasaarella Korpi-nimisen talon yhdessä kammarissa. Vuokran maksun lisäksi Kalle hakkasi puita ja hoiteli talonmiehen työt. Lyyli puolestaan ompeli vaatteita talon emännälle ilmaiseksi sekä kylän naisille ja lapsille maksusta. Kolmas asunto oli pieni oma mökki. Sota-aikana kaupoissa ei ollut saatavana valmiita asusteita eikä kankaitakaan, joten vanhoja asuja purettiin, ja kelvollisista puretuista kankaista ommeltiin uusia asuja. Osmo kävi koulua kymmenen kilometrin päässä olevalla Kumpumäen koululla. Talvisin matka tehtiin hiihtämällä.
Viitasaarella Lyyli huomasi odottavansa lasta. Pari vuotta aiemmin ollut raskaus oli päätynyt keskenmenoon, ja siksi Lyyli pelkäsi tämänkin vauvan puolesta. Puutteellisen ja yksipuolisen ruokavalion vuoksi hän tunsi itsensä heikkokuntoiseksi. Lääkäri totesikin veriarvojen olevan niin alhaiset, että pitää levähtää paljon ja syödä verestä tehtyjä ruokia ja ihan vaikka raakaa maksaa. Lyyli noudatti lääkärin neuvoja ja kaikki meni hyvin. Syksyllä 1942 Lyyli oli perunannostossa, kun poltot tulivat. Terve tyttövauva, perheen ”iltatähti”, syntyi Keiteleen synnytyslaitoksella. Hänet kastettiin Viitasaarella Anjaksi.
Takaisin kotiin
Kun sota loppui vuonna 1945, palasivat Lyyli ja Kalle Osmon ja Anja-pienokaisen kanssa takaisin Ruukin kotiin. Onnellisena Nanna toivotti matkalaiset ja uuden perheenjäsenen lämpimin halauksin tervetulleeksi kotiin, jossa kaikki oli ennallaan. Kalle palasi tervatehtaalle töihin, ja Lyyli huolehti kodin- ja lastenhoidon lisäksi myös navettahommista. Nannan askel alkoi jo painaa, mutta ajatus kulki kirkkaana.
Eräänä vuoden 1948 talviaamuna, kun Lyyli palasi navetasta, Nanna ei ollut noussut vuoteestaan. Kun Nanna ei vastannut Lyylin kysymyksiin, hän komensi Anja-tytärtään: ”Juoksepas, Anja tervatehtaalle ja pyydä isää tulemaan heti kotiin. Nyt eivät Nannan asiat ole hyvin!” Nanna nukahti omassa sängyssään ikiuneen ollessaan 89-vuotias.
Kyläompelijaksi
Tervatehdas lopetti toimintansa 1950-luvun alkupuolella ja Kalle joutui etsimään uuden työpaikan. Pian hän sai Ruukin kunnalta työmiehen pestin. Kalle huomattiin älykkääksi ja ihmisten kanssa hyvin toimeentulevaksi, joten vuoden kuluttua hänet ylennettiin työmiehestä työnjohtajaksi.
Karjan pito lopetettiin, ja Lyyli alkoi harjoittaa ompelijan ammattiaan Kallen hänelle rakentamassa ompelukamarissa, joka Osuuspankilta saadulla lainarahalla saatiin rakennetuksi. Ompeluksista ei ollut puutetta, sillä maaseudulla ei ollut liiemmälti vaatetusliikkeitä, ja jos olikin, niin hinnat olivat sitä luokkaa, ettei köyhälistöllä ollut vara niitä ostaa. Sitä paitsi oli paljon sellaisia naisvartaloita, joille kaupasta ei sopivaa vaatetta löytynyt. Kun Kalle lähti aamu kuudelta työmaalle, oli Lyyli jo keittänyt aamupuuron ja -kahvit ja istunut jo tunnin keittiön pöydän päällä kirkkaan lampun alla harsimassa ompeluksia. Päivällä asiakas tuli pukua sovittamaan ja toisen sovituskerran jälkeen leninki olikin valmis luovutettavaksi. Sovituspuuhissa tulivat Lyylille kylän naisvartalot, naisten ongelmat ja unelmat tutuiksi. Asiakkaat luottivat Lyyliin kertomalla hänelle hyvin arkaluontoisiakin asioitansa, kun tiesivät, ettei Lyyli heidän asioitaan lavertele eteenpäin.
Varattomia ja työttömiä kun Lyylin asiakkaat enimmäkseen olivat, työ piti usein tehdä velaksi. Lyyli piti näistä maksamattomista töistä kirjaa, mutta usein ne sinne myös jäivät maksamattomiksi. Siitä huolimatta monet olivat kateellisia Lyylin pienistä tuloista.
Perheen kokoaja ja muistipankki
Keskikoulusta päästyään Aira aloitti postineitinä Ruukin postitoimistossa ja solmi avioliiton ruukkilaisen maanviljelijäperheen pojan, Eino Ojalehdon kanssa. Heille siunautui viisi lasta. Ruukkilainen oli myös Osmon mielitietty, kotisisareksi Helsingissä opin saanut Sylvi Härmä, jonka kanssa Osmo avioitui heti armeijasta päästyään. Osmosta tuli huippu-urheilija ja hän valmistui Heinolan seminaarista luokanopettajaksi. Sylville ja Osmolle syntyi kolme lasta. Pahnan pohjimmainen Anja solmi avioliiton taivalkoskelaisen Esko Vääräniemen kanssa, josta avioliitosta syntyi kaksi lasta.
Usein Lyyli kutsui koko suvun koolle yhteisiin tapaamisiin. Hänellä oli myös erehtymätön sisäinen muistipankki. Yksikään suvun syntymä- ja nimipäivä ei jäänyt häneltä huomioimatta. Mielellään hän otti myös lastenlapsiaan hoidettavaksi tai meni itse Kalle-papan kanssa avuksi, jos lasten perheissä heitä tarvittiin.
Työttömyys ajoi Ruotsin reissulle
Vuoden 1960 alkupuolella kunta vähensi työntekijöitä. Kallekin jäi 59-vuotiaana työnjohtajan tehtävästään työttömäksi. Eläkkeelle hän ei vielä päässyt, joten hän alkoi etsiä aktiivisesti uutta työpaikkaa. Osuuspankkiin oli vielä velkaa, eikä Lyylin ompelutuloilla pystytty elämään ja velkaa maksamaan. Lyylin hermot alkoivat olla jo riekaleina, kun joulupöytään ei ollut muuta pantavaa kuin suolasilakkaa. Onni kääntyi, kun Kalle sai hyväpalkkaisen työnjohtajan tehtävän Taivalkoskella käynnissä olevalta tietyömaalta, mutta muutaman vuoden kuluttua tämäkin pesti loppui.
Työttömyyden vuoksi Lyyli ja Kalle joutuivat jättämään toisen kerran rakkaan Ruukin kotinsa ja lähtemään Ruotsiin. Ruotsissa pitkään asunut Lyylin veljen poika, Urho, oli järjestänyt Kallelle työpaikan Storforsin putkitehtaasta ja asunnon tehtaan työntekijöille tarkoitetusta rivitalosta. Ruukin kotia ei tarvinnut kuitenkaan tyhjilleen jättää, sillä Kallen Kerttu-sisko oli jäämässä emäntäkoulun emännöitsijän tehtävästä eläkkeelle. Koululla hänellä oli ollut työsuhdeasunto, jossa ei enää eläkkeellä ollessa voinut asua.
Työ tehtaalla oli kolmivuorotyötä, mutta palkka oli hyvä ja siitä kertyi eläkettä. Lyyli sopeutui uuteen olotilaan hyvin, sillä alueella asui paljon suomalaisperheitä. Kun naapurustoon levisi tieto, että hän on ompelija, niin asiakkaita alkoi ilmestyä Lyylin ovelle. Koti-ikävää lievensi myös alle kouluikäinen Keijo-poika, jonka Anja ja Esko antoivat mummun ja papan hoiviin tämän jatkuvan kuumeilun vuoksi. Lyyli löysi myös Ruotsissa harrastajateatterin, jonka toimintaan osallistui innokkaasti.
Suomeen eläkepäiviä viettämään
Vuonna 1970, kun Kalle jäi ansaitulle eläkkeelle, palasivat Lyyli ja Kalle takaisin Suomeen, Ruukin kotiinsa. Nyt alkoi heidän onnellisin elämänvaihe, kun Ruotsista eläke napsahti määräpäivänä aina pankkitilille. Velkaa ei enää ollut, ja rahaa jäi säästöönkin. Kun tieto Lyylin ja Kallen paluusta levisi ruukkilaisten tietoon, alkoi Lyylille tulla taas ompelupyyntöjä. Vaatearkku alkoi täyttyä leninkikankaista ja ompelukamarissa Singerin ompelukone surista. Kalle vietti aikaa pihahommissa, ja liiteri täyttyi siististi ladotuista halkopinoista.
Lähes kolme vuotta näitä onnellisia päiviä kesti. Kallella todettiin keuhkosyöpä, johon hän menehtyi huhtikuussa 1973. Suruissaan Lyyli kirjoitti perheraamattuun: ”Suruni on suunnaton, kun Kalle, eli rakkaimpani on poissa ”. Lyyli eli Kallen jälkeen vielä viisi vuotta. Hän ehti iloita leskeksi jääneen Anjan uudesta, unkarilaissyntyisen Tibor Garanvölgyin kanssa solmimasta avioliitosta. Usein hän vieraili Anjan ja Tiborin luona Oulunsalossa, mutta halusi elää yksin Ruukin kodissaan elämänsä loppuun saakka. Koskaan hän ei valittanut kipuja eikä syönyt lääkkeitä. Eräänä helmikuisena päivänä sydän vain petti. Parin päivän kuluttua Lyylin elämänlanka katkesi Raahen sairaalassa.
Muutamia Lyylin elämänviisauksia:
- Vie mennessäs, tuo tullessas
- Jolla ei ole riihirimpsuttimia, sillä ei ole kirkkokimpsuttimia
- Raakaravinto, vatsan A ja O. Muista niitä pöydällesi aina asettaa.
- Puhtaus on puoli ruokaa
- Illan virkku aamun torkku, se tapa talon hävittää. Aamun virkku, illan torkku, se tapa talon pitää.
- Jolla on paikka paikan päällä, sillä on markka markan päällä.
- Hiljaa hyvä tulee, ajatellen aivan kaunis
Kirjoittaja
Anja Garanvölgyi
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.
Mikäli kirjoituksessa on virheitä, olethan yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta. Henkilötietojen tarkastuksesta löydät lisätietoja tietosuojalausekkeesta.