Ina Colliander - Kosmopoliittinen kuvataiteilija ja graafikko

Ina (Inna) Colliander o.s. Behrsen syntyi Pietarissa 1905 ja kuoli Helsingissä 1985. Hän oli kuvataiteilija, joka tunnetaan enkeleitä esittävistä puupiirroksistaan. Hän oli yksi modernin suomalaisen puupiirrostaiteen keskeisiä uranuurtajia ja mestareita, yksi maamme parhaista graafikoista.

Hänen vanhempansa olivat baltiansaksalaisia. Isänsä oli valtioneuvos, arkkitehti ja professori Richard Georg Behrsen (1869-1958) ja äitinsä aatelissukuinen Lydia Louise von Golicke (1882-1971). Vanhempien avioliitto oli järjestetty. Perheessä oli toinenkin tytär, Renata (1909-1925), joka teki itsemurhan hirttäytymällä. Perheessä vallitsi saksalainen kuri ja järjestys, varsinkin äiti oli ankara. Saksa oli kotikielenä Pietarissa asuvassa perheessä. Ina piti venäjän kielestä, ehkä siksi, että hän rakasti erittäin paljon venäläistä hoitajaansa Njanjaa. Ja olihan kansainvälinen Pietari hänen syntymäkaupunkinsa.

Kouluvuodet

Inasta ei tullut kurituksesta huolimatta hiljaista ja alistuvaa lasta. Hänet lähetettiin Saksaan vuonna 1913 vasta 8-vuotiaana sisäoppilaitokseen Jenaan. Itsenäistyminen alkoi varhain ja Inasta tuli selviytyjä kaikenlaisissa olosuhteissa elämänsä aikana.

Ensimmäinen maailmansota syttyi 1914 ja mullisti monen elämän. Varsinkin helmikuun ja lokakuun vallankumoukset Venäjällä aiheuttivat valtavan nälänhädän varsinkin Pietarissa. Äiti Lydia lähetti 9- ja 13-vuotiaat tyttärensä maalaiskyliin myymään perheen koruja, astioita, vaatteita ja kaikkea mahdollista, sillä Pietarissa oli huutava pula ruuasta. Lapsilta oli vaikea olla ostamatta, näin äiti päätteli.  Tytöt matkustivat junissa jäniksinä ja pysähtyivät paikkoihin, joissa oli paljon taloja. Kerran Renata sairastui ja he joutuivat jäämään pidemmäksi aikaa talonpoikaisperheeseen. Mutta näillä matkoilla Ina ei potenut koti-ikävää kuten Jenassa.

Ina lähetettiin vuonna 1918 Tsarskoje seloon rouva Nadežda Krupskajan tyttökouluun. Ina ihastui Aleksandr Puškinin ja Sergei Jeseninin runouteen ja heistä tuli hänen suosikkikirjailijoita. Nelivuotisessa koulussa häntä innosti venäjän kielen opettaja ja tässä koulussa Ina oppi ilmaisemaan itseään kirjallisesti ja kuvallisesti, mistä myöhemmin taideopinnoissa oli hyötyä.

Taideopintoja 

Vuodesta 1920 oli vuorossa taideopinnot Moskovassa ja Pertogradissa (Pietari). Olot Pietarissa muuttuivat. Neuvosto-Venäjällä bolševikit voittavat neljä vuotta kestäneen sisällissodan. Pako sekasortoisesta Pietarista ei ollut yksinkertaista Behrsenin perheelle. Toivottiin parempaa aikaa ja vain Ina lähetettiin yksin ensin Kuokkalaan Karjalan kannakselle ja siitä äitinsä siskon Veran, Tant Verin, luokse Hiitolaan Laatokan lähelle.

Saman vuoden syksyllä Ina aloittaa opinnot Kauniaisissa ruotsinkielisessä Tilly Soldanin lastenhoito-opistossa. Tilly oli taiteilija Venny Soldan-Brofeldtin sisar ja Tillyn kautta Ina tutustui Järnefeltien kulttuurisukuun eritoten Elisabeth Järnefeltin ajatuksiin solmien elävät suhteet suomalaiseen taidemaailmaan. Lastenhoitajana hän toimi vain yhden kesän. Taide oli ensi sijalla.

Vuonna 1924 Ina aloitti opinnot Helsingissä Taideteollisuuskeskuskoulun mallipiirustusluokalla. Vuonna 1927 hän valmistui mallipiirustuslinjalta ja jatkoi vielä graafisella linjalla. Hän oli hyvä oppilas, sai apurahojakin joka vuosi.

Vuonna 1928 Ina osallistui Suomen Taiteilijain syysnäyttelyyn ensimmäinen kerran eikä suinkaan viimeistä kertaa. Hän avusti kulttuurilehti Quosegoa kuvituksin sekä suomensi rakastamaansa runoilija Jesenin runoja.

Syksyllä 1930 oli vuorossa lisää opintoja, kolmen kuukauden pituinen opiskelu Münchenissä ja ensimmäinen Italian matka Garda-järvelle, johon hän karkasi Robbi-enonsa luota opiskelutoverinsa luokse. Münchenissa asui nimittäin Robbi-eno ja Kunstschule Maxon-Kallenberger -nimisessä yksityisessä taidekoulussa Ina oppi paljon kohopainografiikasta, lähinnä linoleikkaustekniikasta. Lisää ulkomaanmatkoja oli tulossa kielitaitoiselle ja lahjakkaalle taiteilijalle.

Avioliiton alku kirjailija Tito Collianderin kanssa

Ina sai vuonna 1928 työpaikan graafisena taiteilijana WSOY:llä Porvoossa. Syksyllä 1929 hänelle myönnettiin Suomen kansalaisuus ja samana vuonna hän tapasi tuolloin Alba-Novalla kehyslista-asiantuntijana työskennelleen Fritiof Tito Collianderin (1904-1989), joka myöskin oli saapunut Suomeen pakolaisena Pietarista. Tyttökoulun opettaja oli vihjaissut Titolle Inasta. Tito kertoo teoksessaan ”Kohtaaminen” opettajan vihjanneen Inasta seuraavasti:

”Siinä sitten on mainio ihminen, ihan erilainen kuin kukaan muu. Hän kulkee minkälaisissa vaatteissa sattuu ja tukka on niskasta sitaistu miten sattuu, no, sittenpä näet. Ja hän puhuukin niin veikeästi venäjäksi murtaen…”

Kun Ina ja Tito tapasivat toisensa ensi kerran, molemmat tiesivät heti, että heidät oli tarkoitettu toisilleen. Seuraavana vuonna he menivät kihloihin, salaa. Nimittäin Inan vanhemmat Richard ja Lydia Behrsen eivät pitäneet rahatonta Titoa toivottuna aviomieskandidaattina, vaikka Titon äiti tuli myös aatelissuvusta. Välit Inan vanhempiin viilenivät totaalisesti, ei edes kirjeitä kirjoitettu yli kahteenkymmeneen vuoteen. Vasta kolmannen lapsenlapsen syntymä mursi jään.

Ina ja Tito vihittiin uudenvuoden aatonaattona 1930 Ihan Garda-järven ja Münchenin matkan jälkeen. Siviilivihkimisessä olivat todistajina Sven Grönvall, Inan lempiserkku, ja runoilija Gunnar Björling. Inan vanhemmat kieltäytyivät tulemasta ainoan tyttärensä häihin (Renata oli kuollut vuonna 1925) ja Titon ainoa lähimmäinen, sairaalloinen sisarensa Musse ei myöskään tullut. Vaatimattomat hääkahvit nautittiin Ylä-Brondinin kahvilassa, josta siirryttiin Töölön vuokra-asuntoon. Myöhemmin heidät vihittiin myös ortodoksisin menoin Petserissä 1938.

Avioliiton alussa sovittiin työnjaosta siten, että Ina tekisi etupäässä kuvataidetta, monilahjakas, Ateneumissa opiskellut Tito kirjoittaisi ja elättäisi perhettä kirjoittamalla kaikenlaista, mistä vain sai leivän päälle särvintä. Heillä oli myös periaate, että tavaraa ei kerätä eikä rahaa säästetä, rahat pannaan elämiseen. Inan kuoltua Tito huomasi vaimonsa panneen rahaa säästöön, mikä oli täysi yllätys hänelle. Oliko Titolle yllätys, että Ina osasi hinnoitella taiteensa ja tiesi oman arvonsa taiteilijana? Tytär Maria hankki perintörahoillaan talon, josta Tito suuttui. ”Ostaa nyt talo, sehän on silkkaa typeryyttä”, julisti Tito. Vanhin tytär Maria muisteli isänsä kohtausta. ”Isä sanoi, että olisit matkustanut ennemmin vaikka Monacoon ja pelannut rahasi Monte Carlon kasinolla!”

Pariskunta vaihtoi asuinpaikkaa tuhka tiheään. Kun oli vähän tavaroita eikä omistusasuntoa, oli helppo muuttaa. Muutama tavara ja teekeitin riittivät. Muuttaminen oli heille elämäntapa. Arkielämää varjosti tosin Titon runsas alkoholinkäyttö ja humputteluretket.

Villa Golicke Kuokkalassa

Häiden jälkeen vastavihityt Collianderit muuttivat kesällä Inan lapsuuden maisemiin Terijoen Kuokkalan kylään, äidinäidiltään Huldalta perittyyn Villa Golickeen. Sen Ina omisti yhdessä serkkunsa, taiteilija Sven Grönvallin kanssa. Villa Golicke oli Inan ja Titon vakituinen koti vuodesta 1931 aina vuoteen 1939 Kannaksen evakuointiin asti. Toinen tytär Katarina (1939-) ehti syntyä ennen lähtöä.

Olot olivat alkeelliset ja talvella kylmä. Kuokkalassa he omistautuivat taiteelle ja kirjoittamiselle ja siellä syntyi ensimmäinen lapsi, Maria (1931-), Terijoen sairaalassa. Rakkautta riitti – ja köyhyyttä sekä luovuutta. Kuokkalassa harrastettiin suomenruotsalaista ja Skandinavian uusinta modernismia ja tavattiin samanhenkisiä.

Suomentaja, kirjailija Jukka Mallinen kirjoittaa artikkelissaan ”Villa Golicke – Kosmopolitismia Kannaksella” 1930-luvun vireästä kansainvälisestä, lähinnä suomenruotsalaisesta taiteilijaseurueesta, joka vietti kesiään Colliandereiden luona. Edith Södergranin (1892-1923) muistoa vaalittiin. Häntä muisteltiin, runoja luettiin ja käytiin Raivolassa tervehtämässä Edithin äitiä Helenaa. Kesävieraita olivat mm. Rabbe ja Heidi Enckell, Ralf ja Oscar Parland, Elmer Diktonius vaimonsa Leenan kanssa, Ruotsista tulivat tulevat akateemikot Erik Lindegren, Johannes Edfelt ja Gunnar Ekelöf. Oli kirjailijoita, kuvanveistäjiä, politiikkoja, jopa taiteilija Ilja Repinkin. Päivisin he työskentelivät, illoin juotiin teetä ja käytiin kulttuurikeskusteluja, nukuttiin myöhään.

Niistä ajoista Tito on kertonut kirjoissaan: ”Kaksi nuorta taiteilijaa hylkäsi vakituisen työpaikkansa ja säännöllisen toimeentulonsa ja muutti karuun ympäristöön ja köyhyyteen ja asui rantakaistaleella puristuksissa meren ja maantien välissä sijaitsevassa vanhassa huvilassa sekä valitsi epävarmuuden kaikesta muusta paitsi köyhyydestä.”

Allekirjoittanut kävi Villa Golickenin pihapiirissä vuonna 2012 Suomi-Venäjä-Seuran matkatoimiston järjestämällä kirjallisuusmatkalla Kannaksen kautta Pietariin. Suomenlahden rannalla sijainnut villa oli kauniilla paikalla veden äärellä, hiekkaranta aivan lähettyvillä. Kyllä sen aisti jo paikan päällä, että täällä on vieraillut suomenruotsalainen älymystö. Itse koko huvilayhdyskunta, sen asukkaat ja siirretyt terijokelaishuvilat ovat merkinneet suomalaiselle kulttuurielämälle paljon ja osin myös ruotsalaiselle modernismille.

Linoleikkaustyötä ja puupiirroksia

Villa Golickenin rannalta Ina löysi laudankappaleita ja kaiversi niihin kuvia. Näistä tuli hänen ensimmäiset linoleikkaustyönsä ja puupiirroksensa. Puusta tuli sittemmin hänen lempialustansa. Ortodoksinen uskonto vaikutti myös Inan taiteeseen. Hän alkoi maalata ikoneja, ja teki myös mosaiikkeja mm. Hangon ortodoksiseen kirkkoon ja Uuden Valamon kirkkoon. Inasta tuli kuuluisa enkelien maalaaja. Vuonna 1959 hän piti yksityisnäyttelynsä Galerie Artekissa, jossa pystyyn kuvatut suurikokoiset enkelit olivat esillä ensimmäistä kertaa. Muutto takaisin Suomeen sodan kynnyksellä mahdollisti osallistumisen moniin taidenäyttelyihin ei vain kotimaassa vaan myös useissa näyttelyissä eri puolilla maailmaa esim. Venetsian biennaaleissa.

Petseri 

Vuonna 1936 Ina, Tito ja tytär Maria, muuttivat Viroon, Petseriin kolmeksi vuodeksi. Petseri oli tuolloin pieni kolmentuhannen asukkaan, luostarin liepeille kasvanut venäläisidylli Viron tasavallassa. Inan ja Titon lapsuudessa luodut suhteet venäläisyyteen ja ortodoksisuuteen toivat turvaa. Kirkonkellot soivat ja kutsuivat ihmisiä kirkon eri tapahtumiin. Vaatimaton oli elämä myös täällä. He vuokrasivat erillisen pienen mökin. Ina maalasi, Tito kirjoitti, ja he molemmat liittyivät ortodoksiseen kirkkoon vuonna 1937. Ortodoksinen uskonto vaikutti merkittävästi molempien taiteeseen. Tito käänsi kymmenen vuotta pelkästään hengellistä kirjallisuutta ja Ina rupesi maalaamaan ikoneja. Tito kirjoitti täällä seitsemännen kirjansa Korståget, josta tuli hänen pääteoksensa. Petseri sijaitsee nykyisin Venäjällä ja on Viron ja Venäjän rajakaupunki.

Ortodoksisuus

Ortodoksinen uskonto oli vahvasti mukana heidän elämässään. Inan ja Titon kolmas lapsi, Sergius, syntyi heinäkuussa 1949. Samana vuonna Tito aloittaa teologian opinnot tarkoituksenaan tulla ortodoksipapiksi. Hän toimi uskonnonopettajana vuosina 1950-1969, mutta pappia hänestä ei tullut vaikka kutsumusta oli. Lopputenttiä vailla oleva pappisura päättyi äkillisesti. Syynä oli nuoruudessa saatu polvivamma, joka vaivasi aina ajoittain ja aiheutti kipua. Hän ei pystyisi koskaan seisomaan pitkiä jumalanpalveluksia kirkossa. Inaa ja Titoa ilahdutti, että Sergius sen sijaan oli päättänyt ryhtyä munkiksi, mutta vanhempiensa pettymykseksi hän rikkoi munkkilupauksensa menemällä naimisiin. Tapaus näkyi Inan taiteessa tavallista tummempina väreinä. Sergiuksesta tule lopultakin isä Sergius papinoikeuksien palauttamisen jälkeen. Hän toimi Pyhän Sergein ja Hermannin Veljeskunta ry:n toiminnanjohtajana Valamon luostarissa eläkkeelle jäämiseensä asti.

Ina ja Tito muuttavat Runeberginkadulle, Svenska litteratursällskapetin asuntoon, jossa heillä on elämänsä ensimmäinen kylpyhuone ja lämmin vesi sekä hissi. Ja tämä muutto vuonna 1960 on oleva heidän viimeinen muuttonsa. Kiertelevä elämä loppui, ”Aina matkalla – harvoin perillä” -otsikko teoksessa Ina ja Tito sanoo jo itsessään paljon.

Uskonto, ruoka-ajat ja taide hallitsevat loppuelämää ja tietysti lastenlapset. Ina oli perinyt Lydia-äitinsä kaksion Töölön Ilmarinkadulta läheltä nykyistä kotiaan ja käytti tätä työtilanaan. Marraskuussa 1985 Ina saa infarktin ja kuolee sairaalassa. Neljä vuotta myöhemmin on Titon vuoro kohdata tuonpuoleinen.

Ina Colliander ja Tito Colliander lepäävät Hietaniemen Helsingin ortodoksisella hautausmaalla.

Kuvataiteilija Ina Collianderin kuvataide:

Taiteellinen työ:

Taiteilijan debyytti, 1930.

Ryhmänäyttelyt, festivaalit, ryhmätyöt:

Suomen Taiteilijain näyttely 1936-39, 1941-43, 1947, 1963, 1970, Suomen Taideakatemian 3-v. näyttely 1953, 1956, 1962, 1965, Nuorten näyttely 1940, 1943, 1951.

Kansainväliset näyttelyt ja esitykset:

Moskova, Neuvostoliitto, Riika, Latvia 1935, Göteborg 1943, Oslo 1950, taidegraf. näytt. Praha, Bratislava, Tshekkoslovakia 1936, Kööpenhamina 1949, Lübeck, Saksan Liittotasavalta 1952, Sveitsi 1953, Jugoslavia 1953, Moskova ja Leningrad, Neuvostoliitto 1953-54, DDR 1954, Rooma, Italia 1955, Lund, Ruotsi 1957, Lugano, Sveitsi 1958, Neuvostoliitto ja Kiina 1958, Ateena, Kreikka 1958, Reykjavik 1961, Moskova, Neuvostoliitto 1961, Italia 1969.

São Paulon bienn., Brasilia 1953, Venetsian bienn., Italia 1960, 1964, naistait. näytt. Pariisi, Ranska 1961, Caprin puupiirr.trienn., Italia, Firenzen kv. graf. bienn., Italia 1972 (kutsuttuna), 1978.

Tilaustyöt ja julkinen taide:

Mosaiikkitöitä Hangon ortod. kirkossa, Uuden Valamon kirkossa, p. Eliaan kirkossa, Hgin ortod.hautausmaalla: ”Sureva Aatami” ja ”Sureva Eeva”, S:n suurlähetystö, Turkki.

Palkinnot, kunniamerkit ja arvonimet

Pro Finlandia, 1959

Kalevala-plaketti, 1973

Valtion taidepalkinto, 1978

Suomen Taidegraafikoiden kunniajäsen, 1981

Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan ritarimerkki, 1984

Yle Areenassa on neljän minuutin pituinen ohjelma, jossa toimittaja Juha Roiha haastattelee Ina ja Tito Collianderista kirjoittanutta elämäkerran kirjoittajaa Annina Holmbergiä. Ohjelmassa on runsaasti valokuvia Colliandereista. https://areena.yle.fi/1-50754671