Leila Riihijärvi sai laulunlahjan suvun perintönä

Valssi soi. Letkeä foksi tekee seuraa. Tulinen tango vie mukanaan. Tanssikansaa ei mikään pidä paikoillaan, kun kutsu on käynyt parketille tai kesäiselle torille. Tahdit takasi yli 10 vuoden ajan Leila & Luna. Leila Riihijärvi on edelleenkin monipuolinen viihdyttäjä sekä kaupungin että yksityisissä tilaisuuksissa.

Leila on muutakin kuin laulaja. Hän on Raahe-lähettiläs, joka on toiminut pitkään ja näkyvästi Raahen kaupungin ja raahelaisten palveluksessa. Kun hän oli vastaanottanut Pro Raahe -mitalin nro 122 vuoden 2023 itsenäisyyspäiväjuhlassa, hän ei pitänyt kiitospuhetta. Hän lauloi.

Limingan lakeuksilta tehtaan imussa Saloisiin

”Olen syntynyt Oulun keskussairaalassa, kovien pakkasten aikaan vuonna 1961 perheen kuopukseksi. Syntymäpaikaksi kuitenkin on laitettu Lumijoki, jossa asuin ensimmäisen ikävuoteni. Sen jälkeen olenkin ollut saloistelainen, sillä Saloisissa on äitini synnyinjuuret.” (RS/MM 2023)

Leilan (o.s. Eskelinen) isä toimi Limingassa poliisina. Äiti hoiti pienen maatilan työt, oli muutama lehmä ja kanoja. 1960-luvun alussa isä sai poliisin paikan Saloisista. Muuton syynä lienee ollut Rautaruukki, jota oli juuri aloitettu rakentaa ja joka imuroi työväkeä ympäri Suomea, jopa Ruotsista. Poliisiakin paikkakunnalla tarvittiin.

Eskeliset rakensivat talon Saloisiin äidin suvun maille, maanviljelystä jatkettiin, oli kolme lehmää ja kanoja. ”Olen lypsänyt lehmiä”, Leila huomauttaa. Kissa piti kurissa hiiret. Hän tunnustautuu kissaihmiseksi ja mainitsee kotisohvalla löhöilevän rapsutuksia rakastavan Walto-kissan. ”Minä asun siinä talossa vielä nytkin”, hän kertoo. Muuton jälkeen yhteys Limingan-sukuun ja Puuttulan-tilalle on säilynyt.

Isä oli joskus ostanut haitarin huutokaupasta. ”Sitä me lapset vingutettiin.” Matot käärittiin pirtin lattialta rullalle ja tanssiparketti oli valmis. Leilan siskot kävivät tansseissa ja askelia harjoiteltiin kotona. Siinä sivussa Leilakin oppi tanssin ensi askeleet. Veli opetti kitaran soittoa. ”Meidän kuudesta sisaruksesta kaikki yhtä lukuun ottamatta laulavat ja soittavat jotakin instrumenttia.”

Leila taustoittaa, että musikaalisuus periytyi enemmän äidin puolelta. ”Isä kyllä kannusti meitä kovasti musiikin pariin, mutta äitini äitiä, Anna-mummoa (omaa sukua Hevosmaa), on kuvailtu Saloisten kirkon kovimmaksi veisaajaksi, ja hänen kanssaan minäkin pääsin kirkkoon.

Äidin sisko oli myös kova laulamaan ja vielä 98-vuotiaana hän osasi ulkoa monien laulujen sanat. Ihailin hänen kaunista ääntään 98-vuotissyntymäpäivillä, joissa lauloimme virsistä vanhoihin iskelmiin. Äitini soitti kannelta ja niistä ovat muistoina C-kasetille hänen äänittämänsä laulut. Kannel periytyi minulle ja jospa sitä pääsisin opettelemaan eläkepäivillä.”

Leila oli 13-vuotias, kun hänen isänsä kuoli. ”Vaikka isästä on jäänyt aika vähän muistoja, perin häneltä suuren rakkauden isänmaatamme kohtaan, sillä olihan isäni puolustamassa itsenäisyyttämme talvisodassa haavoittuen vuonna 1940. Mutta kuten niin monessa muussa perheessä, sodasta ei kotona keskusteltu perheen kesken. Isäni kuitenkin osallistui Raahen sotainvalidien toimintaan ihan kuolemaansa asti.

Itsenäisyyspäivä on minulle todella arvokas juhla ja myös Suomen sotahistoriasta kertovaa kirjallisuutta olen lukenut aika paljon.”

Kun Leila oli päässyt kitaran soitossa alkuun, oma kitara oli saatava. Hänellä oli tavoitteena ostaa Morris-kitara, jonka hinta oli 115 markkaa. Hän kävi siivoamassa naapurin mummun talossa 5 markan kertapalkkiolla ja säästi kitaran hinnan. Morris ei ole enää soittokunnossa. Se on hänen musiikkihuoneensa seinällä muistona.

Opintielle Myllymäen ja Oravan kouluun

Tie esiintyväksi laulajaksi on alkanut jo pikku tyttönä. ”Huomasin pitäväni laulamisesta, kun vanhempani pyysivät minua aina laulamaan, kun kyläilimme sukulaisten ja ystävien luona. Ujo kun olin niin aluksi kieltäydyin, mutta lopulta halu laulaa vei voiton. Myös alaluokilla minulla oli todella ihana musiikin opettaja Juhani Moilanen, joka pyysi aina minua pianon ääreen laulamaan.” (RS/MM 2023)

Koulumuistoista Myllymäen koulussa Leilan mieleen nousee yksi joulujuhla, jossa hänen luokkansa esitti jouluevankeliumin. ”Minä sain laulaa ihanassa enkelipuvussa yhden laulun ja se oli minusta paitsi jännittävää, myös suuri kunnia. Isosiskoni kommentti oli juhlan jälkeen, että hyvin lauloit, mutta olin kuulemma samalla kipristellyt varpaitani koko ajan. Muistan hyvin, kun juhlasalin ikkuna oli avoinna ja sieltä tuli kylmää ilmaa avojalkoihini.”

Myllymäen koulun jälkeen koulutie jatkui Oravan yläasteelle ja lukioon. Oravan koulu oli juuri valmistunut ja Leila sai aloittaa yläasteen uutuuttaan hohtavissa tiloissa. Rehtorin ensimmäinen kuulutus on jäänyt mieleen. ”Yksi poika oli kiivennyt katolle. Hänet oli pelastettava. Ja pelastettiinkin.”

Yläasteen jälkeen Leila puntaroi vaihtoehtoja. Valinkauhassa olivat ammattikoulun laboranttikoulutus ja lukio. Lopulta lukio kuitenkin veti pitemmän korren. Leila opiskeli kielilinjalla, jossa kielivalikoimaan kuuluivat englanti, ruotsi, saksa ja venäjä. ”Raahessa olisi saanut opiskella ranskaa, mutta kun Oravan koulu oli siinä vieressä, niin ranskan opinnot jäivät haaveeksi.” Leila harmittelee.

Rippikouluikäisenä hän tapasi Saloisten raitilla Ari Riihijärven. ”Se oli rakkautta ensi silmäyksellä.” Avioliiton satamaan Leila ja Ari purjehtivat vuonna 1985.

Musiikki kulki lukiovuosina mukana. Pauli Ylitalo piti musiikin tunteja. Hän kannusti Leilaa kitaransoitossa. Luokassa Leila sai esittää omia kappaleitaan, joiden tekemiseen opettaja suhtautui hyvin positiivisesti. Niitä ei valitettavasti ole säilynyt. Valkolakin hän sai painaa päähänsä vuonna 1980.

Kädentaidot äidin perintöä

”Pienenä olin varma, että minusta tulisi laulaja tai opettaja. Mutta kuten laulussa sanotaan: ei aina käy niin kuin haaveillaan.” (RS/MM 2023)

Lukion jälkeen Leila haki lastenhoitajakoulutukseen, mutta ei päässyt. Lybeckerin ovetkaan eivät auenneet. Hän aloitti opiskelun Kajaanin kotiteollisuuskoulussa, jossa ensimmäisenä lukuvuonna opiskeltiin metallitöitä. Se ei ollut Leilan juttu. Kajaani sai jäädä, kun hän pääsi Lybeckerin kudontapuolelle. Kotona olivat kangaspuut, joita äiti paukutti ahkerasti. Äidillä oli aina joku käsityö käsissään luppoaikoina. Leila sanoo perineensä innon ja taidon käsitöihin äidiltään.

Kudonnan ohjaajan työ löytyi Raahen neuvonta-asemalta ensin työmarkkinatuella ja sitten palkattuna. Neuvonta-asema oli aluksi Reiponkadulla Patalan siivessä, sitten Asemakadulla ja lopulta entisessä kunnalliskodissa Merikadulla.

Villalankojen parissa työskentely johti terveysongelmiin ja neuvonta-asemalta oli otettava lopputili. 

Uusiin ammatteihin ja haasteisiin

Kun yksi ovi on sulkeutunut, toinen on ollut jo raollaan. Leilan ajatus lastenhoitoalasta toteutui, kun hän lähti opiskelemaan lastenohjaajaksi Kalajoen kristilliseen kansanopistoon. Seuraavat 14 vuotta hän ohjasi raahelaisia lapsia monessa toimipaikassa.

”Raahen kaupunki on ollut Riihijärven työnantaja vuodesta 2000. Tuore lastenohjaaja työllistyi Suvitien koululle koulunkäyntiohjaajaksi. Sieltä työpolku vei Kirkkokadun päiväkodin kautta Kummattiin pienryhmätoimintaan ja sieltä Saloisten päiväkotiin.” (RS/SJ 2023)

”Olen aina tykännyt tehdä työtä ihmisten parissa. Lasten kanssa työskentely oli antoisaa.” Leila painottaa huhtikuussa 2024.

Elettiin vuotta 2014. Saloisten päiväkodissa lasten määrä väheni ja kaupunki halusi vähentää henkilökuntaa. Leila ilmoittautui vapaaehtoiseksi työpaikan vaihtoon. Hän marssi kaupunginjohtaja Kari Karjalaisen tykö curriculumin kanssa. Kaupunginvaltuusto oli päättänyt, että tarvitaan henkilö koordinoimaan työkokeilupaikkoja. Paikka tuli täyttää henkilöstön sisäisenä siirtona niin että rahat tulivat siirtyjän mukana. Leila oli valmis ottamaan tehtävän vastaan. Hän sanoo, että elämä on oppimista ja jokaisessa työssä hän on oppinut uusia asioita.

Uusi tehtävä oli määräaikainen kokeilu. Vuosina 2015-2017 hän suoritti oppisopimuksella työhönvalmentajan erikoitutkinnon. Ajellessaan Ouluun antamaan näyttöjä tutkintoa varten hän usein mietti: ”Onko vielä tässä iässä opiskeltava” mutta tuli siihen tulokseen, että näyttötutkinnon kautta opiskelu sopii hänelle. Nyt kun hänellä on kokemusta näyttötutkinnoista, hänen on helppo asettua nuorten, näyttöjä suorittavien asemaan.

Näin hän kertoi uudesta urastaan Raahen Seudun haastattelussa syyskuussa 2023: ”Isona minusta tulikin työhönvalmentaja/ aulapalveluvastaava sekä sivutoiminen opettajana Raahe-opiston Kehveli-kuoron vetäjänä.

Opiskelin työhönvalmentajaksi, koska työnantajani tarjosi minulle koulutusmahdollisuutta, johon tartuin innokkaasti. Se tuntui minusta todella kiinnostavalta alalta, ja siihen oli Raahen kaupungin työllisyyspalveluilla suuri tarve.

Työhönvalmentajan hommassa mielenkiintoisinta on yksilövalmennus, jossa voin antaa tukea ja rohkaisua asiakkailleni. Työhönvalmentajana koen tärkeimpänä luottamuksellisen ja hyvän vuorovaikutussuhteen saamisen sekä tietysti sen, että asiakkaan kanssa yhdessä löydetään sopiva polku elämässä eteenpäin.”

Kaupungin olohuoneessa, Praatissa, Leila työskenteli näköalapaikalla vuosina 2021-2023. Vähitellen raahelaiset ovat löytäneet tiensä Praatiin. Paikkaa on tehty tutuksi näyttelyillä ja monenlaisilla tapahtumilla. Kesäisin praatilaiset antavat matkailijoille vinkkejä ja esittelevät ylpeänä merellistä kaupunkia.

Tämän vuoden (2024) alusta Leila aloitti kokopäivätoimisena työhönvalmentajana kuntakokeilussa. Työ on asiakaslähtöistä. Leilalle mieluista.

Musiikki verissä ja elämässä

Musiikki on ollut osa Leilan elämää kaikissa elämän mutkissa. ”Minulla on laaja musiikkimaku klassisesta ihan nykymusiikkiin.” Hän lauloi 10 vuotta Raahen Laulutoverien riveissä. Aikuisiällä hän opiskeli Musiikkiopistossa 7 vuoden ajan. ”Musiikin opinnoista on ollut minulle suurta hyötyä.” hän tunnustaa. Leila & Luna -orkesteri tahditti tanssikansan askelia yli 10 vuoden ajan. Ari on ollut mukana koko ajan roudarina ja äänentoistolaitteita hoitamassa. Hän on myös kuvannut ja tallentanut Leilan esityksiä. Hän on musikaalinen musiikin tietäjä ja innokas karaoke-laulaja.

Tähän musiikkipuoleen on syytä lisätä, että Leila voitti vuonna 2012 valtakunnallisen Laila ja Olavi -laulukilpailun seniorisarjan. ”Voiton myötä innostuimme Leila & Lunan kanssa tekemään CD-levyn, jossa oli muun muassa Laila Kinnusen kappaleita sekä muutamia omia sävellyksiänikin. Rahoitusapua saimme Kordelinin säätiöltä. Tällainen huomionosoitus oli itselle todella merkittävä ja lämmitti sydäntä. On hienoa seurata, että säätiö tukee edelleenkin paikallista musiikkitoimintaa.”

 Merimieslaulut on uusi aluevaltaus, jonka Leila ja Ari ovat ottaneet haltuun yhdessä ja tarjonneet suuren yleisön iloksi. ”Merimieslauluissa kiinnitän ensimmäisenä huomiota tietysti sanoihin ja melodiaan. Koen niissä myös kotiseuturakkautta, sillä onhan Raahe vanha merenkulkukaupunki. Merimieslaulut tulivat myös ohjelmistooni, kun sain houkuteltua myös mieheni mukaan yhdessä laulamaan näitä vanhoja merimiestarinoita.” (RS/MM 2023) Niinpä yleisö onkin saanut nauttia pariskunnan Duo-esityksistä esimerkiksi Raahen Meripäivillä.

Leilan ”pöytälaatikossa” on omia melodioita, aihioita ja sävellyksiä. Milloin hän tuottaa ne yleisön kuultaviksi, sitä hän ei osaa sanoa. Ehkä sitten joskus.

Mielessä on muhimassa ideoita: Merimieslauluja tarinoineen ja Naisen elämää lauluina. Kunhan olisi aikaa toteuttaa niitä.

Leila on myös äiti ja isoäiti. Perheeseen kuuluu huhtikuussa 2024 Arin lisäksi kolme aikuista lasta, vävy ja lapsenlapsi Lauri, josta isoäiti Leila on erittäin iloinen. ”Hän kantaa isäni nimeä ja on meille todella tärkeä ja rakas. Nyt saan olla mummina ja laulaa lapsenlapselle jo päiväkodissa laulamiani lauluja.” Kitarankin mummi on jo ainokaiselle lapsenlapselle ostanut valmiiksi.

Leilan kalenteria täyttävät tällä hetkellä työn ohella laulaminen, koskettimien- ja kitaransoitto, vesijuoksu, ulkoilu ja käsityöt. Hän on myös mukana Raahen Tuomaskuoron toiminnassa.

Leilan ja Arin lomamatkat suuntautuvat Lappiin, jonne heitä vetää alueen lumoava luonto.

Muutaman vuoden kuluttua alkavia eläkeläisen kiireitä Leila odottaa levollisesti mutta kuitenkin innolla. Metsurina työuransa tehnyt Ari on jo jättänyt työkiireet.