Sofia Madetoja – kauppias, prokuristi, naisasianainen

Madetojan sukua on vuosisatojen ajan asunut Raahessa. Jaakko (1847-1922) ja Hilda Gustaava (o.s. Nevanperä 1847-1923) saivat viisi lasta: pojat Matti August (1874-1936), Karl Jakob (1879-1975) ja Leonard Aleksander (1886-1960) sekä tytöt Maria Sofia (1877-1927) ja Hilda Kristiina (1881-1968). Leevi Antti Madetoja (1887-1947), joka oli suomalainen säveltäjä, kapellimestari, kirjoittaja ja opettaja ja Maria Sofia ovat kolmannet serkut eli pikkuserkusten lapsia.

Jaakko ja Hilda Madetoja kouluttivat myös tyttärensä ammattiin. Hilda Kristiina valmistui opettajaksi Raahen seminaarista vuonna 1903. Maria Sofia sai opiskella Oulussa kauppakoulussa, josta sai päättötodistuksen vuonna 1901.

Raahesta Ouluun

Sofia syntyi Raahessa 19.5.1877. Hänen nuoruudessaan Raahessa oli vähän vaihtoehtoja suomen kieliseen ammatilliseen koulutukseen. Raahen seminaari oli aloittanut toimintansa vuonna 1896. Sen toiminta alkoi neliluokkaisena kansakoulupohjaisena naisseminaarina. Ensimmäiset kansakoulunopettajat valmistuivat vuonna 1900.

Raahen Porvari- ja Kauppakoulu oli perustettu vuonna 1882. Koulun opetuskieleksi tuli ruotsi. Vuonna 1909 opetuskieleksi otettiin suomi.

Saadakseen kaupallisen koulutuksen suomen kielellä Sofia hakeutui opiskelemaan Oulun Kauppakouluun, josta hän sai päästötodistuksen vuonna 1901. Sen jälkeen hän palveli Oulussa konttoristina monissa suurissa liikkeissä ja sittemmin liikkeidenhoitajanakin.

Takaisin Raaheen

Kotikaupunki veti Sofiaa puoleensa ja niin hän palasi tänne ja perusti oman liikkeen. Raahen Sanomat julkaisi elinkeinoilmoituksen 29.10.1912: ” Maistraatin eilisessä istunnossa ilmoitti konttoristi Sofia Madetoja Oulusta alkavansa harjoittaa täällä hedelmä-, herkku- ja sekatavarakauppaa. Mikäli olemme kuulleet, tulee liike sijaitsemaan urkuri W. Kaltean talossa Pakkahuoneenkadun varrella.” Pakkahuoneenkadun nimi muutettiin vuonna 1930 Brahenkaduksi.

Willehad Kaltea (ent. Wirtanen) oli syntynyt Orimattilassa lokakuun alussa vuonna 1867. Willehad tuli Raaheen virkaatekeväksi kanttori-urkuriksi vuoden 1892 huhtikuussa. Samana vuonna hänet valittiin Salon emäseurakunnan ja Raahen yhdistettyjen seurakuntien vakinaiseksi lukkari-urkuriksi.

Sofian putiikissa kauppa kävi hyvin. Hän ilmoitteli Raahen Seudussa ahkerasti myytäväksi saapuneista tuotteista. Kahvia oli saatavilla ilman korttia. Kauppapuoti myi monensorttisia elintarvikkeita, esimerkiksi: lanttuja, nauriita, porkkanoita, punajuuria, sieniä, suolattuja, puolukoita, survottuja. Kun kauppaan tuli voilähetys, siitä oli ilmoitus lehdessä. Kevään korvalla Sofia hän ilmoitti, että on saapunut kyökkikasvien ja kukkasten siemeniä. Lehteen kannatti tuon tuostakin laittaa ilmoitus: Prima keltasta saippuaa. Ehkä tämä oli jotakin tavattoman hienoa saippuaa. Myös kankaita oli saatavilla.

Raahen Seudussa 8.3.1919 oli ilmoitus:” Siisti, rehellinen, karjanhoitoon tottunut palvelija saa paikan. Lähemmin Sofia Madetoja.” Oliko hänellä siis karjaakin?

Kaupankäynti loppui vuonna 1920, ja Sofia Madetoja julkaisi Raahen Seudussa 30.4.1920 seuraavan ilmoituksen: ”Liikkeen lopettamisen takia pyydän kaikkia joilla on velkaa liikkeeseeni suorittamaan ne viikon kuluessa. Raahessa, 29.4.1920. Sofia Madetoja.”

Seuraavat 7 vuotta hän työskenteli täkäläisessä Raahen Osuuskaupassa konttoristina, ollen viimeksi liikkeen prokuristina. Prokuristi voi edustaa yhtiötä laajasti ja tehdä sitovia päätöksiä.

Sofian 50-vuotispäivä huomioitiin laajasti Raahessa. Monet yhteistyökumppanit, naapurit ja sukulaiset muistivat häntä kiitospuheella ja rakkaudella, toivottaen hänelle mitä parhainta onnea. Pitkin päivää taloon virtasi sähkösanomia, kirjeitä ja lahjoja. Illalla huoneet olivat täynnä onnittelijoita. Puheiden, runojen ja laulun vaihdellessa kului aika hupaisasti jättäen läsnäolijoille mieleen jäävän muiston päivästä, jona juhlittiin työn aateloimaa naista.

Aktiivinen toimija Suomalaisessa Naisliitossa

Sofian sydäntä lähellä oli naisasiatyö. Hänen mielestään naisen arvostaminen ja oman arvon tunnon kohottaminen oli tärkeää. Hän levitti sitkeästi Naisten Ääni -lehteä vaikutuspiiriinsä toivoen, että tämä tiedostava lehti herättää voimaantumista naisissa. Hän sai peräänantamattomalla työllä aikaan Naistenliiton perustamisen Raaheen vuonna 1926. Hän oli iloinen kannustaja ja toimi väsymättä Naisliiton parhaaksi.

”Perustakaa te Raaheen Naisliiton osasto, kyllä me sitten sinne tulemme saarnaamaan.” Näin sitä puhuttiin kevättalvella 1925 Oulussa tavatessa. Siellä oli silloin Naisten päivät ja myös Raahesta oli tullut muutamia osanottajia. Kehotusta ei suotta lausuttu. Tänä talvena (1926) tammikuun 7. päivänä perustettiin Raaheen uusi osasto.

Huhtikuussa 1926 Raahessa järjestettiin Naisten päivät, jonne saapui naisia junalla. Lapin asemalla he tapasivat aseman ravintolan pitäjän, Emma Finnen (Elsa Swanljungin äiti), joka oli järjestänyt heille kahvitarjoilun. Raahessa vieraat otti vastaan puheenjohtaja Hilja Lalin ja rouva Maria Saaristo. Naisten Äänen tarmokas asiamies Sofia Madetoja johdatti heidät kotiinsa, jossa he saivat levätä ennen esitelmätilaisuutta, joka pidettiin Keskikoulussa (nyk. Keskuskoulu). Ilmava ja hauska oli Sofia Madetojan koti, jonka hän toverinsa ja taloushoitajansa Anni Hyttisen kanssa jakoi. Näin oli siis Naisliiton Raahen osasto saanut lähiseudun naisetkin liikkeelle.

Sofian täyttäessä 50 vuotta Naisliiton lähetystössä rouvat Lehtinen, Andersson ja Lalin toivat muhkean maljakon ruusuineen ja pyysivät Sofia Madetojaa liittonsa ensimmäiseksi kunniajäseneksi.

In memoriam

Sofia Madetoja kuoli 18.12.1927. Raahen seudun muistokirjoitus: ” Kukapa raahelaista ei olisi tuntenut häntä, joka aina reippaana ja hyväntuulisena hääri työntouhussa, josta hän löysi tyydytyksensä. Suoraluontoinen rehti luonne hän oli ja toi ajatuksensa ilmi aina peittelemättä.

Vaikka hän olikin liikenainen sanan täydessä merkityksessä, ei liike-elämä päässyt vahingoittamaan hänen sisintä ihmistään vaan aina hän oli valmis tositarpeessa olevalle ojentamaan auttavan kätensä ja monet ihmisystävälliset harrastukset löysivät hänessä kannattajansa. Ja niinpä onkin nyt monta, jotka kiitollisuudella ja rakkaudella muistavat.

Hivuttava tauti hänet kytki joku aika sitten vuoteen omaksi, josta hän ei enään päässyt nousemaan. Vainajaa jäi lähinnä kaipaamaan siskot ja veljet sekä muut omaiset.”