Sari Jaatinen – Lapuan lahja Raahen kulttuurielämälle

Tämän pienoiselämäkerran sankaritar Sari Jaatinen on Lapuan tyttöjä. Hän tuli opiskelemaan Raahen Porvari- ja Kauppakouluun ja jäi Raaheen. Nyt Sarin hengentuotteet ilahduttavat Raahen Seudun lukijoita ja Raahen Teatterin yleisöä. Raahe on ominut hänet tämän kaupungin kulttuurintekijöiden joukkoon. Siitä on vakuutena Pro Raahe -mitali nro 71, jonka kaupunginhallitus myönsi hänelle vuonna 2008.

Lapsuus Lapuan lakeuksilla

Sari Jaatinen (o.s. Hautala) syntyi lokakuussa 1969 Lapualla. Sari kuvailee lapsuutensa Lapuaa sanoilla: uskovainen, rajoittava ja yhteisöllinen. Sukuyhteys oli tiivis. Sarin vanhemmat eivät olleet maanviljelijöitä, mutta hän ahersi serkkujensa ja sisarustensa kanssa aikuisten apuna suvun mailla perunan istutuksessa, perunan nostossa, sadonkorjuussa, risusavotoissa. Pellot tuottivat talven perunat koko suvulle.

– Minä olen vanhin viidestä lapsesta ja olen pienestä pitäen osallistunut kotitöihin. Äidin vanhempien isossa puutarhassa riitti rikkaruohojen kitkemistä loputtomiin, Sari kertoo työntäyteisistä lapsuusvuosista.

Hänen sielunmaisemaansa ovat Alajoki ja Simpsiönvuori. Alajoen maisema-alue Lapualla on yli 11 000 hehtaaria peltoa. Siellä hän aloitti lintuharrastuksen. Simpsiönvuorella alueen lapset hiihtivät ja ulkoilivat. Korkea televisiomasto oli maiseman kiintopiste.

Suuria luonnonnäytelmiä olivat keväiset tulvat Lapuan- ja Kyrönjoella. Luonto näytti silloin voimansa. Sari sanoo, että Lapualla taivas on lähellä maata. Maisema on laaja.

Hautalan perheessä kaikki olivat urheiluampujia. Sekä vanhemmat että lapset osallistuivat kilpailuihin ja voittivat palkintoja.

– Ammuntaharrastus opetti keskittymään, koska siinä on suljettava kaikki ulkopuolinen pois, Sari kertoo.

Sarin isoisä (äidin isä), Ville Kuusisaari, osallistui aktiivisesti Lapuan kunnallispolitiikkaan. Hän oli SMP:n kantavia voimia. Sari kertoo, että hän pääsi kesäisin isovanhempien kanssa SMP:n puoluekokouksiin eri puolille maata. Heidän yhteistä huviaan oli katsoa illalla televisiota ja jännittää, osuiko kamera juuri heihin.

– Isoisä oli hyvä puhuja. Vaalikiertueilla näin minkälainen vaikutus puheella on. Isoisältä olen perinyt puhelahjat ja halun julkisiin esiintymisiin.

Tupailloissa Sari sai tutustua unohdetun kansan edustajiin, pienviljelijöihin ja sotaveteraaneihin.

Isoäidiltään Sari sanoo perineensä taidon veisaamiseen. Isoäidillä oli virsikirja essun taskussa ja hän saattoi veisata virren ruokaa laittaessaan. Isovanhemmilla kuunneltiin sunnuntain jumalanpalvelukset radiosta. Taloissa oli tapana järjestää seuroja ja kinkereitä.

Kielikurssille ja Tampereelle

Kun Sari oli 14-vuotias, hän pääsi kuukauden mittaiselle kielikurssille Lontooseen. Se oli nuorelle tytölle valtava, elämää mullistava kokemus. – Siitä jäi nälkä matkustamiseen.

Toinen tärkeä tapahtuma oli hiihtoloma Tampereella isän siskon, kirjailija Rauha S. Virtasen, luona. Rauha-tädistä tuli Sarille aikuiselämän tärkein henkilö.

Rauha-täti kannusti tyttöä kirjoittamaan ja perehdytti hänet kirjallisuuteen, klassiseen musiikkiin ja teatteriin. – Oli valtava elämys päästä näkemään Tampereen Työväen Teatterin esityksiä. Kävimme tädin kanssa elokuvissa, hän osti minulle äänilevyjä, Sari muistelee.

Lukiovuosinaan Sari kirjoitti paljon. Voitti palkintojakin. Hän pääsi ylioppilaaksi vuonna 1988.

Ammatti hakusessa

Lukion jälkeen oma paikka oli hakusessa. Ensi hätiin Sari kävi puolen vuoden mittaisen talouskoulun. Kohtalo puuttui peliin, kun hän oli keväällä 1989 palaamassa junalla Rovaniemeltä pääsykokeista. Hän tapasi junassa raahelaisen miehen, joka käänsi tytön suunnan Lapualta Raaheen.

Hän muutti tänne elokuussa ja soitti Raahen Porvari- ja Kauppakoulun rehtorille, Alpo Miettuselle, kysellen opiskelupaikkaa. – Kaikki paikat oli täytetty mutta kun rehtori kuuli, että olen hoitanut isäni yrityksen kirjanpitoja, hän otti minut kouluun julkishallinnon linjalle, Sari muistelee. Koulutus kesti kaksi vuotta.

– Kouluaika oli ihanaa. Siellä opetettiin hyödyllisiä asioita. Koulun jakamalla tiedolla on merkitystä elämässä. Koulussa sain hyviä kavereita.

Sarin ensimmäinen työpaikka koulun jälkeen oli Servi Systems Oy:n palveluksessa siivoojana, poikaystävä ja tuleva aviomies työskenteli Rautaruukilla. Nuori pari asui Ollinsaaressa. Kun lapsi ilmoitti tulostaan, lapsen isä oli sitä mieltä, ettei Ollinsaari ole hyvä asuinalue ja niinpä he muuttivat vuonna 1995 Pyhäjoelle, jossa Sari ilmoittautui työvoimatoimistoon työnhakijaksi.

– Olin työttömänä vain yhden päivän. Koulutoimenjohtaja Arvo Helanti soitti ja kertoi, että kouluvirastoon tarvitaan kanslisti.

Kirjoittajakurssin kautta näytelmiä kirjoittamaan

Pyhäjoen kunnanvirastossa Sarin työhuoneen vieressä oli kulttuurisihteeri Marjo Luokkasen työhuone. Marjo ohjasi hänet Pirkko Böhmin kirjoittajakurssille. Pirkko luki Sarin tekstejä ja sanoi, että tekstit ovat dialogia.  

Samaan aikaan Kempeleen Nuorisoseuran Teatteri Penni etsi uutta näytelmää ja Böhm törmäytti teatterin ja Sarin yhteen. Syntyi Rakkaat veljet ja sisaret, Sarin ensimmäinen näytelmä. Se sai erittäin hyvän vastaanoton ja palkittiin Nuorisoseurojen maakunnallisissa ja valtakunnallisissa tapahtumissa.

Marjolla oli sormensa pelissä siinäkin, että Sari ryhtyi ohjaamaan Pyhäjoen lukion nuorten teatteriryhmää. Sittemmin Sari on ohjannut kymmenkunta vuotta Pyhäjoen Näyttelijöitä.

Koulutusta ohjaajan tehtäviin Sari on saanut muun muassa Suomen Harrastajateatteriliiton ohjaajakursseilta sekä Jyväskylän avoimesta yliopistosta.

Marjon ehdotuksesta Sari otti yhteyttä Raahen Seudun päätoimittaja Martti Nousiaiseen ja tarjoutui avustajaksi Pyhäjoelle. – Jos sinulla on auto, kamera ja tietokone, paikka on sinun, Nousiainen lupasi.

Avustajasopimuksen kautta Sari pääsi Raahen Seutuun kesätoimittajaksi, äitiyslomittajaksi ja lopulta vakituiseksi toimittajaksi. Näin oli avautunut uusi ovi Sarin elämässä. Hän sanoo, että ympärillä on aina ollut ihmisiä, jotka ovat tarjonneet uusia mahdollisuuksia ja kannustaneet eteenpäin. Ilman näitä ihmisiä moni ovi olisi jäänyt avaamatta.

Pekkateatteri jaloilleen

Sarista tuli ohjaaja Pekkateatteriin yllättävän tapahtuman kautta. Hän kertoo, että oli haastattelemassa Meeri Larssonia Raahen Seutuun, kun Meeri kesken haastattelun kertoi, että Matti Pajula etsii apulaisohjaajaa Pekkateatteriin.

– Yhteistyö Pajulan kanssa alkoi yhdellä puhelinsoitolla vuonna 1998, Sari kertoo. Tuolloin oli tavoitteena Pekkateatterin nostaminen jaloilleen. Se oli uinunut prinsessa Ruususen unta ja kaipasi nyt tekohengitystä.

”Teatterimenestys Raahessa” otsikko Raahen Seudun pääkirjoituksessa vuonna 1999 kertoi siitä, että Jätkät-näytelmä oli ollut menestys. – Siitä se teatteriura Raahessa lähti. Näyttelijät olivat innostuneita, Sari muistelee.

Yhdeksi suurimmista menestyksistä hän nostaa Niskavuoren Heta -näytelmän vuonna 2003 ja sen että Eeva Kauppisen arvostelu Kalevassa oli myönteinen. Näytelmästä tuli onnistunut. Se valoi uskoa tulevaisuuteen.

Pekkateatterin tukijoihin kuului vuosien ajan Raahe-opiston rehtori Jukka Reponen. – Hänen tuellaan on ollut tärkeä merkitys.

Pekkateatterilla ei ollut vakituista toimipaikkaa. Esityksiä järjestettiin Lapaluodon koulun juhlasalissa ja kesäisin Patalan pihapiirissä. Myös Raahesalissa nähtiin Pekkateatterin esityksiä.

Pelastusarmeijan talo Pekkateatterille

Toimittaja Kristiina Tuikkala sen ensimmäisenä sanoi ääneen: Pelastusarmeijan talo on myytävänä. Sehän olisi hyvä talo teatteriksi. Elettiin vuotta 2002.

Sari ei aikaillut, vaan idean kuultuaan sopi tapaamisen Osuuspankin kanssa ja soitti Pelastusarmeijaan Ahti Salmelle ja pyysi pitämään talokaupat jäissä toistaiseksi.

Pekkateatterin hallitus piti kiinteistön ostoa liian suurena sijoituksena. Remonttikustannuksetkin pelottivat. Koolle kutsuttiin yleiskokous. Hallitus erosi. Uusi hallitus päätti tehdä kaupat. Kauppakirja allekirjoitettiin 1.4.2003.

Teatteri sai tukijoita. Esimerkiksi Jari Jansson lahjoitti grafiikkatyön, josta otettiin sata vedosta ja niitä myytiin teatterin remonttikulujen rahoittamiseksi. Hallitus haki ja sai monia avustuksia. Lainaakin oli otettava. Lopputulos oli kaiken vaivan väärti.

Teatteri sai uuden nimen: Raahen Teatteri. Huoneteatterista oli tullut instituutio. Pihalla toimii kesäteatteri.

Seuraava iso askel oli katoksen saaminen pihalle. – Nyt ei tarvitse pelätä kesäisiä sateita, Sari huokaa helpottuneena.

Hän on ollut Raahen Teatterin toiminnassa mukana monessa roolissa. Nyt hänen paikkansa on hallituksessa. Hän kertoo, että hallitus päättää asioista yhdessä. Porukalla laaditaan toimintasuunnitelmat ja talousarviot.

Sarin ohjaajan taidot on huomattu myös Raahen ulkopuolella. Hän laskee tehneensä noin sata ohjausta. Tämä ei olisi ollut mahdollista, ellei elämän varrella olisi ollut henkilöitä, jotka ovat viitoittaneet tietä. Hänelle on tarjottu tilaisuuksia, joihin hän on tarttunut.

Impin Ystävät ry

Sarin uusin aluevaltaus on alpualaisen Impi Aronahon tuotannon esiin nostaminen. Sari on helmikuussa 2019 perustetun Impin Ystävät ry:n puheenjohtaja. Yhdistyksen keskuspaikka on Alpuan Nuorisoseura, jonka yhtenä aktiivijäsenenä Aronaho vaikutti. Yhdistys järjestää vuosittain loppukesästä Impin iltamat 1920-luvun henkeen.

Alpuan Teatteri esittää Impin tuotantoa pieninä näytöskappaleina, entisiä alpualaisia korkeantason puhujia nousee puhujapönttöön, valitaan vuoden Impi, lopuksi on tanssia.

Impi Aronahon tuotantoa julkaistaan uudestaan. Ensi kesänä on tulossa kolmas kirja: Sotavuosien pakinat.

– Kulttuuri kuuluu kaikille, myös heille, jotka eivät asu kävelymatkan päässä Raahen Teatterista, Sari sanoo. – Impin iltamia on hauska valmistella, kun saa palata menneeseen aikaan.

Tullista tulleen silmin

Raahen kaupunki tarjosi linja-autokierroksen kaikille ammatillista koulutusta aloittaville opiskelijoille aina 1990-luvun alkupuolelle saakka. Sen jälkeen kierroksista luovuttiin. Sari sai osallistua kaupunkikierrokselle ja Gunillan tarina jäi ikuisesti mieleen.

– Wanha Raahe on yksi Suomen tarkimmin varjeltuja salaisuuksia, Sari paukauttaa. Raahessa hän näki ensimmäisen kerran elämässään vanhan kaupunkimiljöön. Se oli jo silloin kaunis ja tänä päivänä vielä kauniimpi, koska useita taloja on kunnostettu.

Hän painottaa, että kaupungin kauneudella on merkitystä. Vanhan Raahen jalokiveksi hän nostaa Raahen Teatterin talon. Se on yksi alueen kauneimmista rakennuksista.

Sari sanoo olevansa onnekas, kun saa asua Vanhan Raahen laidalla. Ikkunasta näkee kirkon ja Reiponkadun. Työmatkoilla voi kävellä keskellä historiaa.

Voiko ihminen asuinympäristöltään enemmän toivoa, kun kesäisin voi uida meressä ja samalla ihailla Rantakadun maisemaa.

Sarin elämä on kulkenut kolmea rataa: toimittajan työ on tuonut leivän pöytään, teatterimaailma on antanut hänelle mahdollisuuden toteuttaa taiteellisia taipumuksiaan, ensimmäisestä avioliitosta syntynyt tytär on kasvanut aikuiseksi.

Syksyllä häntä odottaa uusi ihana elämänvaihe. Hänestä tulee isoäiti.