Eija Turunen – Suomen vanhimman paikallismuseon museotantti

”Suomen vanhin paikallismuseo, Raahen museo on kasvanut vuosikymmenten saatossa ja tällä hetkellä se koostuu seitsemästä eri toimipisteestä. Ympärivuotisesti kohteista avoinna ovat Pakkahuoneen museo ja Kruununmakasiinimuseo. Museon kuuluisin nähtävyys, maailman vanhin säilynyt sukelluspuku Wanha Herra on tätä nykyä ihmeteltävänä Kruununmakasiinin sukellusosastolla.” Museonjohtajana toimii Eija Turunen (o.s. Pelkonen).

Avojalakanen raahelainen

Elettiin elokuuta vuonna 1963. Olavi Pelkosen mieltä painoi se, että syysmyrsky oli upottanut perheen purjeveneen. Samaan aikaan Liisa-rouvan synnyttämisen aika lähestyi. Perheen kuopus Eija syntyi sunnuntaiaamuna. Hän on perheen kolmas lapsi.

Pelkoset olivat syksyllä 1962 muuttaneet uuteen omakotitaloon Lehmirannalle. Eija sanoo, että Lehmiranta oli virikkeellistä aluetta lapsen näkökulmasta. Alueella asui paljon lapsiperheitä. Eräänä sunnuntaiaamuna oli Pelkosen pihalle kerääntynyt leikkimään 40 lasta. – Ja me vielä nukuttiin! hän huudahtaa.

Elettiin luonnon keskellä. Aluetta ympäröivät ihanat metsät, pellot ja vesijättömaa, jossa käyskenteli kurkia. Savista polkua pitkin pääsi uimalaitokselle, joka oli vain kivenheiton päässä. Saunan ikkunasta näkyi meri. – Niin kauan, kunnes pajukot peittivät näköalan, hän huomauttaa.

Peruskoulun kautta opintielle

Eija aloitti koulutaipaleen vuonna 1970 kansakoulussa, jota hän kävi kaksi vuotta ja siirtyi sitten peruskouluun. Oppikouluun pyrkiminen ei enää ollut tarpeen. Koulutie johti lukioon, jossa hän opiskeli kielilinjalla. Latinan sijaan hän valitsi ranskan kielen. – Nyt kun ajattelen, latinan kielen opiskelusta saattaisi olla hyötyä, hän pohtii museotyön näkökulmasta. Valkolakin hän sai painaa päähänsä vuonna 1982.

Lukion jälkeen Eijalla ei ollut tarkkaa suunnitelmaa jatko-opinnoille. Hän on hyvä piirtäjä ja piirtäminen on aina ollut hänelle mieluista. Kun eräs koulukaveri kertoi, että Limingan taidekouluun otetaan oppilaita ilmoittautumisjärjestyksessä, hän ilmoittautui ja pääsi sisään. Limingan-vuoden aikana hän kiinnostui taidehistoriasta. Ajatus taidehistorian opiskelusta oli käynyt jo aiemmin mielessä, mutta Limingassa vahvistui aatos, että tämä se on.

Eija pyrki ja pääsi vuonna 1983 Jyväskylän yliopistoon taiteiden tutkimuksen koulutusohjelmaan. Hän tiesi olevansa omalla alallaan, sillä taidehistoria kiinnosti häntä.

Pätkätöitä ja opintoja

Jyväskylään muuttaessaan nuori Eija oli sitä mieltä, ettei aio palata Raaheen. Elämä kuitenkin kuljetti hänet Raahen museoon kesätöihin vuonna 1987.

– Päätehtäväni oli museo-oppaan kirjoittaminen. Tein myös opastuksia ja niin kutsuttua asiakaspalvelua. Talvikaudella 1987-88 tein muun muassa kokoelmatyötä eli esineluettelointia ja –kortistointia, Eija kertoo. Hän iloitsee siitä, että silloinen museonjohtaja Aulis Forss antoi hänelle vastuullisia tehtäviä ja luotti nuoreen työntekijään.

Opiskelu jatkui etäopiskeluna, kesätöissä Oulun taidemuseossa ja Lybeckerin opistossa tuntiopettajana. Vuonna 1994 Eija valmistui filosofian maisteriksi.

– Tein graduni Soveliuksen talosta sinänsä eli rakennushistoriallisesta ja -taiteellisesta näkökulmasta. Ikkäänku osana suunnitelmissa olevaa Laivapatruunin koti-interiöörimuseota, hän kertoo valmistumisestaan.

Amanuenssiksi ja johtajaksi Raahen museoon

Kun Raahen museossa tuli amanuenssin paikka auki vuonna 1994, Eija haki sitä ja sai vakituisen viran. Niihin aikoihin museossa työskenteli vain kolme henkilöä. Amanuenssin toimenkuvaan kuului myös taloudellista ja hallinnollista vastuuta. Pakkahuoneen museo oli ainoa varsinainen museo.

– Raahen kaupunki vuokrasi Soveliuksen talon museolle vuonna 1989. Museon toimisto siirtyi Pakkikselta (Pakkahuoneen museo) Soveliuksen alakertaan keväällä 1989. Yläkerran muutos-, kunnostus- ja konservointityöt aloitettiin hetimiten. Yläkerta toimi vuodet 1990-1993 vaihtuvien näyttelyiden tilana. Katot, seinät ja lattiat olivat 1890-luvun kuosissa, Eija taustoittaa tapahtumia.

Vuonna 1999 kaupungin täyttäessä 350 vuotta avattiin Laivapatruunin koti yläkertaan.

Museotoiminta on laajentunut vuosien saatossa. Saloisten kotiseutu- ja museoyhdistys lahjoitti Saloisten kotiseutumuseon Raahen kaupungille vuonna 1992. Soveliuksen talossa näyttelyt pidettiin ensin yläkerrassa, sitten vuodesta1994 lähtien alakerrassa. Vuosi 1999 oli tapahtumarikas ja toiminta laajeni, avattiin Apteekkimuseo ja Laivapatruunin koti.

Vuonna 2003 Ojalan kotiseutumuseo ja Olkijoen Rauhanpirtti siirtyivät Raahen museon hallintaan Pattijoen ja Raahen kuntaliitoksen myötä. Kruununmakasiinimuseo avattiin vuonna 2012, mutta kunnostus- ja muutostyöt oli aloitettu vuosia aiemmin.

Vuonna 2009 amanuenssin virka muutettiin johtajan viraksi. Museolaki muuttui: jotta museo on valtionosuuskelpoinen, on sillä oltava museonjohtaja, jolla on ylempi korkeakoulututkinto ja ainakin yksi muu päätoiminen työntekijä, jolla on ylempi korkeakoulututkinto. Lakimuutoksen ansiosta Raahen museoon perustettiin kokoelma-amanuenssin virka. Museo työllistää tänään viisi henkilöä.

Museot esittelevät paikallista historiaa ja osaamista

Soveliuksen talon alakerta oli aluksi museon omien vaihtuvien näyttelyiden tila. Suurelle yleisölle tarjottiin yleensä kesänäyttely tai kaksi sekä syksyllä lasten kulttuuriviikkojen aikaan joku erityisesti lapsiyleisölle suunnattu näyttely.

Soveliuksen alakerrassa on toki nykyäänkin aina silloin tällöin museon omia kesänäyttelyitä, mutta aika usein paikallisen taitoniekan näyttely.

– Haluamme tuoda esille paikallista tai raahelaislähtöistä taituruutta kuten kuvataidetta, kädentaitoja ja  valokuvia. Viimeisimmät museon omat näyttelyt olivat vuonna 2022 Fasaatit ja uutisrakennukset -maistraatin arkiston aarteita ja vuonna 2023 Oskari Väänäsen valokuvanäyttely, Eija luettelee.

Hän jatkaa: Aika paljon elelemme perusnäyttelyiden varassa. Pakkista ei halutakaan suuremmasti uudistaa. Se on ”emomuseomme” ja haluamme sen säilyvän vanahan aikasena runsaudensarvena. Onhan Raahen museo Suomen vanhin museo ja Pakkahuone aarteineen sen ylpeä keulakuva.

Pienehköjä vaihtuvia näyttelyjä tuotetaan kuitenkin aina silloin tällöin tarpeen ja inspiraationkin mukaan.

Kruununmakasiinimuseon toteuduttua museon voimavarat on keskitetty sen edelleenkin täydentyvän perusnäyttelyn sisällöntuotantoon.

 Luentoja ja kirjoja

Eijan paikallishistorian luennot ovat supersuosittuja. Olipa luentosali iso tai pieni, kaikki istumapaikat täyttyvät pikavauhtia. Eija kertoo, että Raahe-opiston järjestämät ensimmäiset luentosarjat järjestettiin vuonna 2004-2006. Sen jälkeen raahelaiset ovat saaneet nauttia paikallishistorian luennoista melkein joka vuosi. Jo ennen näitä Raahe-opiston luentoja hän piti satunnaisia luentoja eri tapahtumissa, seminaareissa, kaikensorttisilla ”keikoilla”.

– Luentoja on ihana tehdä ja pitää, hän sanoo.

Eijan asiantuntemusta on käytetty myös paikallista historiaa kirjoitettaessa. Hän on kirjoittanut Raahen hautausmaista kertovan kirjan Siellä he uinuvat untaan Raahen hautausmaan osuuden (2009). Hän on osallistunut Lybeckerin koulun (1993) ja Keskuskoulun (2013) historiikkien kirjoittamiseen sekä Raahe meren lapsi teoksen tekoon (1995). Vuonna 2010 julkaistun kuvateoksen Tunnelmia Raahesta tekstit ovat Eijan käsialaa. Myös Raahe-seuran julkaisemassa Raahen Joulu -lehdessä hän on julkaissut tekstejä.

Pohjanmaan porvariston vuosisata 1750-1850 -teossarja kertoo Pohjanmaan porvariverkoston toimista eri näkökulmista: muun muassa liike-elämä, sivistys, esineellinen kulttuuriperintö. Se on usean museon yhteisprojekti, jossa Eija edusti Raahen museota. Hänen kirjoittamiaan artikkeleita on julkaistu neljässä teoksessa.

Museotantin Museuumiblogi

Internetin ihmeellisessä maailmassa samoileva saattaa törmätä Raahen museon Museuumiblogiin. Törmäys ei ole pahasta. Päinvastoin. Museotantti Eija kirjoittaa blogiin vaihtelevasti aiheista, jotka toisinaan ovat ajankohtaisia avaten samalla aikaikkunan historiaan. Toisinaan aiheeksi valikoituu museon esine.

Usein saa blogista lukea henkilöistä, joiden suku liippaa läheltä Raahea, jos ei ihan suoraan niin ainakin aasinsillan kautta. Heitä ovat muiden muassa Runeberg, Snellman, Topelius, Isa Asp, Amelia Lundahl, Minna Canth, Sibelius ja saattaapa heitä olla muitakin.

Yhtenä esimerkkinä mainittakoon, että Fredrika Runebergin äiti oli kotoisin Raahesta Olllinsaaren kartanosta. Kun Fredrika oli vilutautinen ruipelo, äiti toi hänet tänne friskaantumaan. Talven 1820-1821 aikana hän parani ja pulskistui raikkaassa meri-ilmassa ja reippaiden maalaisserkkujen seurassa.

Museotantti sanoo, että blogia on hauska kirjoittaa. Sähköinen viestintä on nykyaikaa ja museonkin on seurattava aikaansa.

Monipuolinen työ

Kun kysyn, istuuko johtajatar norsunluutornissa johtamassa joukkoaan, hän jyrkästi kieltää tämän.

– Parasta työssäni on monipuolisuus. Teen myös yleisötyötä eli opastan museoissamme ja järjestän esimerkiksi arkkitehtuuri- ja muita erikoiskierroksia. Toimin oppaana ryhmille kaikissa museoissamme, teen tutkimustyötä, kirjoitan blogia, taloutta ja hallintoa unohtamatta, hän kertoo helmikuussa 2024. Eija on Vanhan kaupungin kehittämistyöryhmän jäsen.

Museon henkilökunta osallistuu joustavasti kaikkiin museotoimen töihin, vaikka heillä jokaisella on oma erikoisalansa.

– Me teemme pienellä rahalla innovatiivista työtä, hän summaa.

Tunnustusta työstä

Raahen kaupunki myönsi Eija Turuselle Pro Raahe -mitalin nro 43 vuonna 2002 tunnustuksena raahelaisuuden tunnetuksi tekemisestä ja museon kehittämisestä.

Vuonna 2015 tasavallan presidentti myönsi hänelle Valkoisen Ruusun Ritarikunnan ansioristin.