Ritva Virnes – ”Kaikkien lasten äiti”

Ritva Virnes (o.s. Rajalampi) syntyi perheensä ensimmäiseksi lapseksi vuonna 1949. Koti sijaitsi Vihannin Ilveskorvessa. Taimi-äidin synnytysmatka vei Oulun lääninsairaalaan.

Maaseudulta ei kouluun päässyt

Ritvan vanhemmat olivat lähtöisin Vihannista, isä Juho Matias Ilveskorvesta ja äiti Taimi Maria (o.s. Lehtikangas) Kilpualta. Molemmat kasvoivat monilapsisessa perheessä: isän kotona lapsia oli 7 ja äidin kotona 8.

Maaseudulla ei ollut mahdollista valita ammattia tai opiskelua, vaikka erityisesti äiti sisaruksineen oli laajastikin tunnettu lahjakkuudestaan. Ihan sama tilanne saattoi olla isälläkin. Hän ei saanut käydä koulua kuin muutaman luokan, koska hänet komennettiin töihin.

Kun elettiin 1930-lukua, Ritvan äiti (s. 1925) työskenteli monessa paikassa apulaisena. Isä (s. 1926) teki töitä, mitä sattui saamaan.

– Sain olla ainoa lapsi neljä vuotta, jonka jälkeen perheeseen syntyi 7 muuta lasta, Ritva kertoo.

Isän työt olivat satunnaisia, joten toimeentulo ei ollut kummoista.

– Meillä oli yksi lehmä ja hevonen. Isä pyrki tekemään metsätöitä hevosen kanssa, jos niitä oli tarjolla. Äiti tietysti hoiti lapsia kotona. Ruokaa yritettiin saada viljelemällä viljaa ja perunoita, mutta usein oli hallakesiä ja tulos sen mukainen, hän muistelee.

Siihen aikaan olivat naapurit keskenään sopuisia. Viljanpuinnit ja perunannostot tehtiin talkoilla talosta taloon. Lapsen syntyessä jokainen naapuri kauempaakin, toi ”saunaruokia”. Naapurin kaivosta sai hakea vettä, jos oma kaivo jäätyi.

Koulunkäynti oli Ritvalle mieluista

Ritva meni Seppälän kouluun vuonna 1956. Hän oli innokas oppilas ja kiinnostunut kaikesta.

– Lainasin ja luin koulun voimapaperilla päällystetyt kirjat kaikki. Raittiuskilpakirjoituksista saamani palkinnot halusin lukea siltä istumalta, vaikka vanhempieni mielestä jatkuva lukeminen ei ollut hyväksi. Yritin piiloutua paikkoihin, joista minua ei löydettäisi, hän kertoo.

Hän muistaa lukeneensa ensimmäiset kirjat vähän ennen neljää ikävuotta. – Muistan sen siitä, koska olin silloin vielä ainoa lapsi ja seuraavaan ikäero on neljä vuotta. Sain ohjausta siten, että minulle oli ostettu aapinen ja aina kun luin, minulle oli kukko muninut aapisen väliin milloin mitäkin.

Kun perhe muutti hieman isompaan asuntoon, jossa oli kaksi huonetta, sieltä löytyi edellisten asukkaiden jättämiä vanhoja koulukirjoja. Ritva luki nekin kaikki.

Lapsi ei ymmärtänyt lukemaansa, vaan alkoi pelätä muun muassa vedenpaisumusta. Kukaan ei sitten myöhemminkään osannut aavistaa mitä lapsen päässä liikkui.

Koulussa oli kaksi luokkaa; ykkösestä kolmoseen ja nelosesta seitsemään ja sitten mentiin kansalaiskouluun, jossa oli maatalous- ja liikelinja. Ritva meni jälkimmäiseen.

Ritva muistaa tulleensa kiusatuksi koulussa ennen kansalaiskoulua. Syyksi sanottiin, että hän on ”lellilapsi”, joka ei tosiaan pitänyt paikkansa.

Opettajina olivat kansalaiskoulussa muiden muassa Saariahon pariskunta Raahesta. Ritva lienee ollut reipas oppilas silloinkin, koska hän sai ”koulun parhaan oppilaan” stipendin jatko-opiskeluja varten.

– Halusin mennä oppikouluun ja kävinkin pyrkimässä Oulaisissa. Äiti kertoi, että sain hyvät pääsykoetulokset, mutta kun minun piti lähteä junalla Oulaisiin, kerrottiin, ettei ole rahaa matkalippuihin, Ritva muistelee.

– Minulla jäi tosi hyvät muistot opettajistani. Tapasin aikuisiälläkin vielä Mauno Olavin liikkuessani kaupungilla ja aina oli aikaa keskustelulle. Mauno Olavi muisti surkutella, kun minulla ei ollut mahdollisuutta jatkaa opiskeluja.

Ritva kävi aikuisiällä Työväenopistossa oppikoulua vastaavia opintoja, mutta sen jälkeen vain erilaisia kursseja, koska kaikenlaiset luottamustehtävät järjestötoimineen veivät hänet mennessään.

Raaheen ja töihin

Kun Ritvan isä ja äiti perheineen muuttivat Raaheen isän päästessä töihin Rautaruukille, tuli hänellekin ajankohtaiseksi muuttaa heidän luokseen.

Hän kertoo: Etsin töitä. Vihannissa olin ollut jo alaikäisenä vanhempien luvalla baarissa töissä ja myöhemmin vielä muovitehtaalla, mutta sen toiminta lopetettiin.

Hän pääsi 1960-luvun loppupuolella lähetiksi Raahen uuteen sairaalaan. Se oli mielenkiintoinen paikka. Siellä oppi tosi paljon uusia asioita.

– Kenties minut todettiin kehityskelpoiseksi, koska tulin valituksi sairaala-apulaiseksi. Yksi työ, josta tykkäsin, oli päivittäin käyttää osastojen potilaat röntgenissä tutkimuksissa. Seuraava työ oli kehittäjä, jolle kuului muun muassa rtg-kuvien valmistus, Ritva muistelee työuransa alkua.

– Aika pitkään työskentelin vielä osastonsihteerinä. Repertuaari oli laaja. Otin luukulla potilaat vastaan ja annoin ohjeita tutkimuksiin valmistautumiseen. Varmistin, että tutkimuksia varten oli asiaan kuuluvat verikokeet otettu ja että arvot olivat normaalit. Laittelin potilaspaperit lääkäreitä varten. Kirjoitin lääkäreiden sanelut ja toimitin eteenpäin. Laitoin myös kiireellisiä kuvia tietokonevälitteisesti OYS:iin.

Usein oli monta tehtävää päällekkäin: lääkäreiden pyynnöt, hoitajien pyynnöt, potilaiden ja osastoiden erilaiset pyynnöt sekä päivystyksen vastaukset. Työvuosia kertyi kaikkiaan lähes 46 vuotta.

Yhteiskunnallinen vaikuttaja ja ”kaikkien lasten äiti”

Ritva solmi avioliiton vuonna 1968 ja asui Ollinsaaressa, missä asuu vieläkin. ”Mihin sitä kotoaan lähtisi.”

1970-luvulla hän alkoi vetää varhaisnuorten kerhoja. Kesäisin järjestettiin viikon mittainen leiri Lännenrannalla. Joka ainoa kesä, lukuun ottamatta koronakesää.

– Niin vaan tulin valituksi erilaisiin luottamustoimiin; pioneeriliiton keskushallitukseen, lastensuojelujärjestön keskushallitukseen, aluejärjestöihin ja paikallisosastoihin, Ritva luettelee.

Näihin hänellä oli aikaa ja mielenkiintoa, koska hän oli jo 29-vuotias, kun sai ensimmäisen lapsensa, Tapio-pojan. Ja vajaan kahden vuoden päästä vielä tyttären. – Nyt minulla on jo kaksi lapsenlastakin, hän iloitsee. – Haluan nostaa heidät esiin, koska he ovat olleet ehdottomasti paras saavutukseni!

Ritva on ollut myös kaupunginvaltuuston jäsen, koska oli sitä mieltä, että kaikki viisaus ei ole pelkästään kaupungin virkamiesten päässä.

– Minä olen ollut sijaisäiti ja koen onnistuneeni hänen kohdallaan. Nuorten rikoksentekijäin valvoja olin sosiaalilautakunnassa oloaikanani. Saatoin joutua lähtemään sunnuntaiaamuna poliisilaitokselle, kun kuulusteltavana oli nuori, jota epäiltiin rikoksesta, hän kertoo.

Suurin osa näistä lapsista (lapsiahan he Ritvan mielestä olivat) saatiin pelastettua ”kaidalle polulle” ja ymmärtämään, miksi tunnesuhteet omiin vanhempiin olivat katkenneet ja vielä oli mahdollista korjata asia.

Oli joitain, joilla kierre ehti mennä liian pitkälle. Joskus Ritva sai soiton, jossa häntä pyydettiin päivystykseen, kun yksi valvottavista oli yrittänyt itsemurhaa. – Hän halusi minut paikalle. Yksi aiemmin valvottavistani kävi joku joulu poliisien kanssa toivottamassa röntgenin luukulla hyvää joulua. Hän oli jo silloin vankilassa.

– Minulla on ollut kummilapsia ulkomailla. Heistä kahta olen tukenut taloudellisesti aikuiseksi saakka. Olen saanut heiltä postia. Joululahjaksi sain itse tehdyt villatöppösetkin, Ritva iloitsee.

Raahen kaupunki palkitsi Ritva Virneksen Pro Raahe -mitalilla nro 63 vuonna 2006.

Hän sanoo tammikuussa 2024, että ne ihmiset, jotka ovat minut hyvin tunteneet, olivat ehdottaneet minulle tätä mitalia. Minulta on pyydetty myöhemminkin lupaa anoa huomionosoituksia, mutta tunnen oloni vaivautuneeksi ja olen kohteliaasti kieltäytynyt.

Käyttäkäämme siis Ritvasta hänen tyttärensä sanontaa: ”Meidän äiti on kaikkien lasten äiti.”

Tapahtumia Ritvan elämässä

*Sain osallistua 1970-luvulla Berliinin festivaaleille, jossa tapasin muiden muassa Angela Davisin, joka oli filosofi, naisasianainen ja UCLA:n professori.

*Maailman nuorten naisten tapahtuma Neuvostoliitossa, jossa tapasin Valentina Tereskovan, ensimmäisen naisen, joka oli avaruuslentäjä.

*Olen kätellyt presidentti Urho Kekkosen Linnassa vuonna 1979.