Maire Junnila – Junnilan talon miniä

Nykyisen Junnilantien varrella seisoo Junnilan talo. Se on seisonut siinä 1700-luvulta alkaen. Rakennus ei ole ulkoapäin suuria muutoksia kokenut, mutta sisätilat on remontoitu nykyajan vaatimuksia vastaamaan. Karjanhoito lopetettiin vuonna 2000. Maire Junnila (s. 1928 o.s. Mattila) asuu nyt (vuonna 2014) talossa yksinään.

Nimi talon mukaan

Junnilan talossa asui aikoinaan kolme poikamiestä. Kun perillisiä ei ollut, talo siirtyi kaupan kautta Liisa ja Jaakko Saarelalle. He ottivat talon mukaan nimekseen Junnila.

Vuosien saatossa Liisan ja Jaakon muut lapset menivät naimisiin ja muuttivat kukin omiin hotteisiinsa, Nanni ja Matti jäivät pitämään taloa.

Nanni oli luonteeltaan lapsirakas ja sosiaalinen. Kun hänen Hanna-sisarensa (Björvik) kuoli synnytykseen, Hannan tytöt Elvi ja Sylvi saivat kodin Junnilasta. Pyhäjoen Pirttikoskelta tuli Nannin kasvattipojaksi hänen 1,5-vuotias veljenpoikansa Toivo (1920-1985). Nanni solmi avioliiton Ilmari Kotilaisen kanssa vuonna 1932. Koska pariskunnalla ei ollut omia lapsia, Toivosta tuli aikuisena Junnilan talon isäntä. Sukunimenä hänelläkin oli Junnila talon mukaan.

Maire tuli taloon miniäksi vuonna 1947 solmittuaan avioliiton Toivon kanssa. Talossa asuivat tuolloin Ilmari-isäntä, Nanni-emäntä ja aina välillä myös Nannin sisko Kaisa Hellström.

Kaisa oli ollut Amerikassa ja mennyt siellä naimisiin Johanin kanssa. Suomeen palattuaan lapseton pariskunta asettui asumaan Lapaluotoon, jossa Johan toimi poliisina ja Kaisa postitoimiston hoitajana. Leskeksi jäätyään Kaisa vietti usein lomiaan Junnilassa. Väkeä ja sukua oli paljon ja Junnilassa oli tilaa kaikille.

Maatilan työt tehtiin käsipelillä

Junnilan navetassa ammui 7 lehmää. Lisäksi oli pientä karjaa, lampaita, kanoja ja hevonen. Maito myytiin tinkimaitona. Nanni-emäntä pyöräili kaupunkiin suuren nelikanttisen pänikän kanssa ja toimitti maitotingit asiakkaille. Palatessa hän toi pänikässä solokkuja, jotka syötettiin eläimille.

Osa asiakkaista haki tinkimaidon itse Junnilasta. Monet tilalliset veivät maitoa suoraan kauppoihin. Junnilasta maitoa vietiin esimerkiksi Mettalanmäen Osuuskauppaan. Myymälänhoitaja Kaija Koivikko on kertonut, että jotkut asiakkaat halusivat ostaa nimenomaan Junnilan tilan maitoa. Myöhempinä vuosina maito myytiin Raahen meijerille. Maitoa separoitiin pirtissä ja kirnuttiin voita omaan käyttöön.

Mairen nuoruudessa maatilan työt tehtiin ilman konevoimaa. Aamulla oli noustava viiden tienoilla ruokkimaan eläimiä ja lypsämään lehmiä. Jos lehmän poikiminen oli tiedossa, hänellä oli tapana nukkua pirtissä navettavaatteissa. Oli huoli päällä siitä, miten poikiminen onnistuu.

Heinää tehtiin lähivainioiden lisäksi Koskenkorvalla sijainneella Koiramaalla, jossa oltiin yökunnissa. Siellä oli Junnilalla ja monella muulla tilallisella niittypirtti yöpymistä varten. Nauris kasvoi hyvin Koiramaalla.

Jotta päästiin talven yli, lehmille syötettiin heinien lisäksi apetta, jota tehtiin ruumenista. Ruumenien sekaan lisättiin jauhoja ja seoksen annettiin hautua kuumassa suolavedessä yön yli. Lampaiden lisäravinnoksi tehtiin lehtikerppuja.

Maire kertoo, että lampaat olivat kesyjä. Ne olivat tottuneet ihmisiin, kun niillä oli laidun aivan pihapiirissä. Kerran, kun ne olivat päässeet karkuun, ne olivat menneet naapurin tupaan sisälle.

Junnilassa oli sähköt jo silloin, kun Maire tuli miniäksi. Sähköä käytettiin valaistukseen. Rysky-puimakoneen moottori oli sähkökäyttöinen. Se haukkasi sähköä niin paljon, että tuvassa elettiin välkkyvässä diskovalaistuksessa puintiaikoina.

Vähitellen maatilan töissä siirryttiin hevosvoimasta konevoimaan. 1950-luvulla ostettiin Paavo Siuvatilta autotraktori, jonka hän oli itse rakentanut Fordista. Ensimmäinen traktori oli Zetori. Sen iloinen päkätys alkoi kuulua pelloilta 1950-luvulla.

Ilman mukavuuksia elettiin

Junnilan talossa on iso pirtti ja kaksi kamaria. Pirtin uuniin mahtui kerralla 20 leipää. Perjantai oli perinteisesti leipomispäivä. Tuoreet leivät laitettiin jyvien sekaan laariin, jossa ne säilyivät tuoreina.

Lauantai oli siivouspäivä ja maanantai pyykkipäivä. ”Laiskan pyykki lauantaina”, sanoi vanha kansa. Pyykki- ja saunavesi haettiin Jaakopin kaivosta. Oman kaivon vesi oli ruosteista ja se kelpasi vain elämille. Laitalan kaivosta haettiin talousvesi. Talvella vettä sulatettiin lumesta. Kesällä pyykki- ja saunavedeksi kerättiin rännivettä.

Pyykki hangattiin puhtaaksi pyykkilaudalla. Kolmihaarainen pesupunkka taitaa olla vieläkin tallella. Pyykki keitettiin saunan padassa, jonne laitettiin pieni pala lipeäkiveä veden sekaan. Ensimmäinen pulsaattoripesukone saatiin Junnilan emännän avuksi joskus 1960-luvulla. Pesukone kevensi huomattavasti pyykinpesua, joka oli yhtä raskasta kuin metsätyöt. Kodin Kuvalehti 8.9.2011 kirjoitti, että vuonna 1953 Lahtelainen Upo toi markkinoille pulsaattoripesukoneen. Kotimaiset Upo ja Rosenlew olivat suosittuja mutta Hoover oli kova kilpailija.

Pitkien räsymattojen pesu oli alkukesän urakka. Ne saivat kuivua aidan päällä. Juhannukseksi siivottiin talo katosta lattiaan ja pestiin puomit. Apelaarit jynssättiin juurista tehdyllä patasudilla putipuhtaiksi.

Vapaa-aikaa ei emännällä juuri ollut, sillä iltapuhteet kuluivat käsitöiden tekoon. Kartattiin ja kehrättiin villat, joista kudottiin jokapäiväisiä käyttövaatteita: sukkia, vanttuita, puseroita. Kuluneet vaatteet leikattiin matonkuteiksi ja kudottiin räsymatoiksi pirtissä omissa kangaspuissa.

Täkit tikattiin itse. Maire muistelee, että kerran hän menetti sakset, kun oli tikkaamassa täkkiä pihalla ja lähti käväisemään jossakin. Sakset olivat jääneet työn päälle, ja hänen poissa ollessaan harakka nappasi ne.

Omavaraisesti elettiin. Omasta maasta saatiin viljat ja perunat. Oma karja tuotti maidon, kananmunat ja lihan. Lapaluodon kalastajat kävivät tuomassa tuoretta kalaa, ei tarvinnut lähteä ostoksille rantaan. Kaupasta ei tarvinnut ostaa juuri muuta kuin suolaa, kahvia ja sokeria. Toppasokerista Junnilan emäntä teki pienen pieniä palasia.

Naapuriapua annettiin ja saatiin

Maire sanoo, että hänellä on aina ollut hyvät naapurit. He ovat rientäneet apuun hädän hetkellä, eikä kenenkään kanssa ole tarvinnut riidellä. Hän on aina tullut toimeen ihmisten kanssa.

Kerran, kun Maire oli tunkiota mataloittamassa, huikkasi Heiskasen Anni-emäntä, että hän on juuri keittänyt lihapotut ja kutsui Mairen syömään.

Pihan perällä sijaitsi sisään lämpiävä sauna, joka lämmitettiin aina toukokuussa kuppasaunaa varten. Lähialueen mummoja kertyi Junnilaan odottelemaan käsittelyä. Ailoska ja Eiloska tulivat hoitamaan heitä. Ailoska kuppasi ja Eiloska hieroi. Työn lomassa he nauttivat tuoretta kirnupiimää, jota tuli maidon separoinnin yhteydessä.

Ehrolan Olga kävi lauantaisin Junnilalla saunassa. Mairella oli tapana kääriä hänen hiuksensa papiljoteille. Saunareissullaan Olga paikkasi Junnilan jyväsäkit ja toppasi villasukkien kantapäät.

Junnilan Nanni-emännällä oli tapana järjestää työseuroja, milloin Punaisen Ristin hyväksi, milloin diakoniatyölle. Myös kinkereitä on Junnilassa pidetty.

Sotien jälkeen taloissa kävi monen sortin kiertäviä työmiehiä. Pärekorin tekijä kävi tekemässä ruumenkorit ja puunkantokorit. Suutari kävi tekemässä kengät.

Lähimmät puhelimet olivat Ruohomäellä ja Sorosella. Yleensä soitettiin vain eläinlääkärille suuressa hädässä. Ei sitä joutenpäiten rinkuteltu.

Maire muistaa elävästi, kun hän kerran hädissään juoksi Soroselle soittamaan apua, kun lehmä oli sairastunut. Maire etsi Aura-rouvaa ja löysi hänet kellarista. Saatuaan luvan puhelimen käyttöön hän syöksyi soittamaan ja paiskasi kellarin oven kiinni, ja Aura jäi kellariin eikä päässyt sieltä pois. Kun mies tuli ruokatunnille, hän ihmeissään etsi Auraa ja lopulta löysi hänet kellarista pahoin kylmettyneenä. Hänen oli siltä seisomalta lämmitettävä sauna, että Aura pääsi lämmittelemään.

– Ei tästä onnettomasta tapahtumasta jäänyt meidän välille kaunaa, Maire sanoo ja jatkaa, että se taisi olla 1970-lukua, kun Junnilalle laitettiin oma puhelin.

Rautaruukki toi töitä

Mairen kotitalo (Mattila) jäi Rautaruukin alle. Monet alueen maanviljelijät siirtyivät tehtaan palvelukseen. Mairellekin olisi ollut työkaluputkan hoitajan paikka tarjolla, mutta hän päätti jatkaa maatalon emäntänä. – Mihin minä lehmät olisin laittanut, hän muistelee.

Rehellistä meininkiä

Vanhaan aikaan: kun talonväki lähti peltotöihin, ja talo jäi tyhjilleen, ovelle laitettiin luuta merkiksi. Ovia ei lukittu. Kukaan ei varastanut mitään.

Mairen elämä Junnilan miniänä, maatalon emäntänä ja kahden lapsen äitinä on ollut työntäyteistä. Luppoaikoja ei ole ollut, eikä hän ole ulkomaanmatkoille ehtinyt. Kaikesta huolimatta hän sanoo, että vanhat ajat olivat hyviä aikoja. Ihmiset olivat vähään tyytyväisiä. Yhdessä tehtiin monia asioita, ja väkeä oli paljon. Nyt, vuonna 2014, ollaan omissa oloissaan.