Äitini pieni, kaunosielu sini-Vuokko Höyhtyä

Kaunosielu. Esteetikko. Katsottava, puettava, luettava, kaikki äitiini liittyvä on kaunista. Kun vanhempien vanhetessa on ollut tarve muuttaa pienempään ja pienempään asumismuotoon, on tullut todella voimakkaasti esille se, mitä kaikkea kaunista ja hyvää äiti on aina halunnut ympärilleen, itselleen ja läheisilleen.

Vuokko-äiti syntyi kesän kynnyksellä 1943 Pudasjärven Pärjänsuolla Linnukka-ahossa. Isovanhempien äidille antama nimi kertoo kesän alusta ja täyden kesän odotuksesta. Luonto ja kukat ovat aina olleet äidille tärkeitä. Lempikukat olivat kaimoja, sini- ja valkovuokkoja. Niitä hän sai Raila-ystävältään istutettavaksi myös Valkille pitkäaikaisimman kodin pihalle, ison perheen ison talon varjoisaan kukkapenkkiin. Molemmat menestyivät, kukkivat ja laajensivat kasvustoaan. Takakuisti oli talvisin täynnä talvetettavia kukkia, jotka kukkivat runsaasti edellisenä ja taas seuraavana kesänä. Pelargoniat olivat erityisasemassa, monenväriset. Juhannusruusu, morsiushuntu. ”Kipeänkaunis järvimaisema” niin pikkumökin kuin Valkin-kodin ikkunoista, kun isä oli sairaalahoidossa pahan masennuksensa takia. Luonto oli kaunis ja hoiti kipeääkin mieltä vaikeuksien keskellä.

 Äitini, kaunosielu, runon ystävä. Lukemattomat runokirjat täyttivät kirjahyllyä, lopulta kirjahyllyjä. Viitaa, Sarkiaa, Leinoa, Rauhalaa, Ahoa, teemarunokirjoja. Äidin ansiota lienee tutustuminen lapsena Kirsi Kunnaan Tiitiäisen satupuuhun, myöskin runoon muuhun. Hymyilevä apollo uudenvuoden koittaessa. Runonpätkät ja värssyt korteissa, juuri saajansa näköisiä, juuri saajansa tarvitsemia sanoja vaihtuviin elämäntilanteisiin. Tyttöaikaiset valokuva-albumit kuin pieniä taidehelmiä kauniine kuvineen, kuvateksteineen, sopivine ajatelmineen ja runolainauksineen.

Äitini, taitava ompelija, tyylikäs neiti ja rouva, äiti ja mummi, hyvin pukeutuva kaikenikäinen nainen. ”On sinun äitillä ollu hyvä maku! Voi että on kauniit värit ja hyvät leikkaukset!”, on useampi ystäväni sanonut, kun on katsellut kuvia sinusta, rakas äitiliini, tai nähnyt kättesi töitä. Niitä, 1960–70-luvun vaatteita, on lähtenyt Helsinkiin myyntiin 2010-luvulla, ja kaikki ovat nopeasti löytäneet uudet omistajat. On mekkoa, hametta, puseroa, mekkoa, mekkoa, tunikaa, essua, mekkoa, hilkkaa. On verhoja, liinoja, poppanoita, kudonnaisia, virkkauksia, neuleita, nypläyksiä, kirjontoja, painotöitä, tuohitöitä, punontoja, tilkkutöitä, on n a p p i a jos minkä moista, lankaa, vetoketjua, kuminauhaa, paininjalkaa, sukkanauhannappia, turkin vastanappia, nypläystyynyjä, käpyjä, kutomapuikkoja, kaavoja, käsityölehtiä, kangasaarteita, keskeneräiseksikin jääneitä töitä, virkkuukoukkusia aivan olemattomia, joita niitäkin osasit käyttää ja saada lankakerästä herkkää kauneutta aikaan.

Äitini, luonnon ja kaiken kauniin ystävä. Sinulla oli kaksi maalausta, joissa kukat ja luonto tulevat vahvasti läsnäoleviksi. Juhannusruusut, taulu, joka koristaa tälläkin hetkellä viimeisen kotisi seinää. Juhannusruusu kukki Mäntytien-kodin etupihalla. Juhannusruusu on valloittanut pikku hiljaa isompaa alaa pikkumökin pihalla. Se kukkii edelleen kesää, talvea sinulle taulun kautta. Hämyinen, pastellinen kevättalven maisema, Jukka Saarisen iso maalaus, jota monesti pysähdyit ihailemaan vieraittesi kanssa. Arvuuttelit, kumpi vuodenaika heille tulee taulusta mieleen, kevät vai syksy. Se taulu koristaa tällä hetkellä meidän seinäämme, Simplen ja minun, kun pienempiin asumuksiinne ei kummallekaan, sinulle tai isälle, tuonkokoinen taulu enää sovi.

Sini-Vuokkonen, alkukesän hento tyttö, kaipasit koko ikäsi kauneutta ja sitä myös kaiken aikaa loit ympärillesi. Olit kodin herttainen hengetär, sinun ansiostasi kotimme oli aina kaunis ja kertoi vuoden kierrosta ja kulloisestakin juhla-ajasta verhoin, liinoin, kukin ja koristein, ruoin ja leivonnaisin. Sininen oli silmiesi väri ja lempivärisi ja myös isän lempiväri. Vaikka olit todella tiukilla, meillä oli aina turvallinen koti. Silloinkin, kun pääosin jouduit yksin kantamaan vastuun arjen pyörityksestä, halusit meille lapsille parasta. Samin tonttupuku, sinun, Kirsin ja minun jouluessut, Suvin orvokkihame – sinun ja isän koteja pienempiin purkaessa olemme me lapset yhä löytäneet sinun rakkain käsin ja ajatuksin valmistamia vaatekappaleita tai niistä jääneitä muistorikkaita kangastilkkuja vuosikymmenien takaa. Nyt on seuraavalla polvella käytössä osa näistä aarteista.

 Humoristikin olit, äitini. Kuka on työttömänä, kuka opiskelee, kellä muuten vain rahat kaikki ja asuntolainan korot päätä huumaavat. ”Juhlitaan nyt sitä, että kaikilla on rahat kaikki!” Leivoit täytekakun. Ruokkimalla sinä meitä rakastit. Mummin herkkuja saivat lastenlapsetkin nauttia aivan nuorimpia lukuun ottamatta. Lapset, sinun tärkeä ilon ja voiman lähteesi. Ei väliä sillä, olivatko omia, omien omia, kerholaisia vai muuten vain vaikka lasten ystävien mukana tutuksi tulleita. ”Mummi on ihana ja rakas, mummi on ihana ja rakas, mummi on ihana ja rakas.” Ronille olet aivan erityisen tärkeä, vaikka sairautesi takia hän ei ole sinua juuri tuntenut sellaisena, kuin me muut sinut opimme tuntemaan ja jollaisena saimme sinut pitää lähellämme yli seitsenkymppiseksi. Roni silittelee kättäsi ja poskeasi, puhelee kauniisti ja työntää sinun pyörätuoliasi, kun jaksat lähteä käymään ulkona. Ronin, Sinin, Susannan ja pikkuisimpien, Eemelin ja Einon, näkeminen saa kasvosi aina kirkastumaan. Kummityttö Heidin Helmi-vauvankin olit väkisin halunnut ottaa syliisi. Ja kuinka tärkeä olit lapsille: minun kummityttöni Linda leikki kanssasi kuurupiiloa eikä olisi millään malttanut lähteä pois ”mummolasta”, kun hän kolmevuotiaana kävi luonanne kylässä Ritolantiellä!

 Nyt makaat hoitopaikassasi juhannusruusutaulun alla, kuvia läheisistä ja kauniita esineitä huoneessasi.  Sinun ei tarvitse enää laittaa joulua eikä pääsiäistä, ei kenenkään juhlia eikä edes omaa ulkoista olemustasi. On meidän lastesi vuoro olla kauneuden ja turvan tuojana sinulle, rakas, pikkuinen, sitkeä äitimme, puheen hävittyä omilla sanoilla ja nuotilla laulamaan innostunut aiempi kuorolainen, kotilauleloissakin alttoa laulanut oma äitiliinimme. Musiikki soi kodissamme olennaisena osana arkea ja juhlaa koko kasvumme ajan. Isän kanssa tunnelmoitte Beethovenin sävelten taikapiirissä, kun yhteinen taipaleenne seurustelun muodossa alkoi. Bach saatteli teidät avioliittoon. Siionin laulut ja virret toivat iloa, toivoa ja lohtua elämän kuljettaessa välillä hyvin vaikeita ja paahteisia erämaita, välillä reheviä keidaspaikkoja pitkin. Jumalaan turvaten sinä jaksoit kaikki ajat ja vaiheet. Jumalan hyvyydestä jaoit meille kaikkea kaunista äidin ja vaimon, ystävän ja työtoverin osassasi. Ilman musiikin tuomaa lohtua ei isäkään nyt jaksaisi, kun sinä olet liukunut meidän ulottumattomiin ja suru ja ikävä on suuri. Se on kuitenkin myös kaunis, koska sinä ja sinuun liittyvät  muistot ovat niin kauniita, ikioma, kallisarvoinen, kultainen kaunosielu äitimme.

Oulussa 24.10.2022