– En ole sen arvoinen, enkä pituinen, mutta otan nöyryydellä vastaan sen, mitä minulle annetaan, sanoi Alma Moisala Pyhäjoen Kuulumiset -lehden haastattelussa saatuaan Pauha-Maija-tittelin vuonna 2007.

Almalle meri oli tärkeä. Hänen mielestään meressä kaikkein kauneinta oli se, että näkee kauas ulapalle. Pauha-sanasta tulee mieleen meren läheisyys. Pauha on vanha pyhäjokinen sana ja se tarkoittaa silakkamatalikkoa. Pauhalla käytiin pauhaveneellä ja sieltä saatiin runsaimmat saaliit.

Lapsuus meren äärellä

Alma Maria (o.s. Pietilä) syntyi Parhalahdella 21.10.1922 ja vietti lapsuutensa maalla meren äärellä. Rippikouluikäisenä hän lähti töihin Hämeenlinnaan. Sodan alettua hän siirtyi Helsinkiin, jossa työskenteli käsilaukkutehtaassa viisi vuotta.

Sotavuosien jälkeen hän purjehti avioliiton satamaan Eino Moisalan kanssa. Pariskunta asettui asumaan Einon kotitilalle Pyhännälle. Kun Alman vanhemmat muuttivat Raaheen 1950-luvun alussa, Moisalat ottivat Alman kotitilan haltuunsa ja Alma pääsi takaisin meren äärelle. Parhalahdelta poissa ollessa hänellä oli kova ikävä merta.

Pientilan emännän työt ja kolmen lapsen hoito täyttivät nuoren Alman elämän. Lehmiä oli kolme: Palmu, Ruusu ja Lumikki. Pientila tuotti perheelle peruselintarvikkeet.

Käsistään kätevä Alma ompeli kyläläisille. Naiset ompeluttivat leninkejä, miehet kavennuttivat housunlahkeita kuten muoti vaati. Niilo-veljen tytöt olivat hänellä ompeluopissa.

Eino kävi työssä Ruona Oy:ssä ja Raahe Oy:ssä. Hän oli innokas kalamies. Kalakavereita löytyi Alman laajasta Pietilän suvusta.

Pahka- ja tuohityöt harrastuksena

Kun Almalla oli vanhemmalla iällä luppoaikaa, hän ryhtyi harrastamaan pahka- ja tuohitöitä. Hän on kertonut, että tuohi ja nahka ovat melkein samanlaisia käsiteltäviä. Työkokemuksesta käsilaukkutehtaassa oli hyötyä tuohen käsittelyssä. Lisäksi hän sai arvokkaita ohjeita mieheltään Einolta ja pojaltaan Allanilta. Tuohi- ja pahkatöiden valmistaminen on suuritöistä ja aikaa vievää puuhaa.

– Esimerkiksi kauniiden raitapahkapöytien valmistukseen tarvittava pahka kasvaa maan alla, ja aina ei tiedä, missä raidassa on pahka, Alma selvitti vuonna 2002 antamassaan haastattelussa.

Töissään hän käytti mahdollisimman paljon vanhoja työtapoja, kuten tuohisalpaa, jossa tuohikappaleet yhdistetään ilman liimoja.

Alma kirjoitti ja runoili kotiseutuaiheista

Alma muistetaan erityisesti runoilijana ja kirjailijana. Rakas harrastus alkoi jo nuorena ja monenlaista tekstiä hän ehti elämänsä aikana tuottaa.

Erityisesti Pyhäjoella muistetaan vuonna 1983 omakustanteena ilmestynyt Alman kirjoittama näytelmä Se suuri Kalansaalis. Sisältö perustuu vanhoihin kansantapoihin ja uskomuksiin.

Hän oli pitkän linja kotiseutuaktivisti ja kotiseutuaiheisten tarinoiden kirjoittaja. Hänen tekemänsä työ Pyhäjoen perinnekulttuurin hyväksi oli vapaaehtoista ja pyyteetöntä.

Hänen runojaan ja kotiseutuaiheisia artikkeleitaan on julkaistu muun muassa Raahelaisessa. Hän oli mukana myös useassa harrastajakirjoittaja-antologioissa: Pieni pysäkki (Raahen työväenopisto, 1988), Arki hengittää (Kansalaisopiston kirjoittajapiiri, 1994) ja Kirjoittajakaravaani (Pohjois-Pohjanmaan kirjoittajat, 2000).

Hän keräsi murresanoja ja sananparsia osallistuen Museoviraston ja Kansanrunousarkiston keräyksiin.

Alma Moisala jäi leskeksi vuonna 1992. Hän kuoli vuonna 2011.

Alma Maria Moisala, o.s. Pietilä

Syntyi 21.10.1922, kuoli 15.12.2011 Parhalahdella (=Pyhäjoella).

4.5.1947 vihittiin Eino Moisalan (s. 1924 k. 1992) kanssa

Lapset: Vuokko, Allan ja Rainer

Vuonna 1947 Moisalat pitivät kahvilaa Siniluodossa.

1950-luvulla perhe muutti Alman kotitilalle Parhalahdelle.

Hanhikivellä sijainnut Pietilän suvun kalastajamökki oli tärkeä paikka.

Vuonna 1983 ilmestyi Suuri Kalansaalis –näytelmä.

Alma Moisala kirjoitti runoja, artikkeleita, näytelmiä.

Hän keräsi murresanoja ja sananparsia.

Hän teki tuohi- ja pahkatöitä.

Vuonna 2007 sai Pauha-Maija-tittelin.