Sirkka Nukari - elämän kaikki valinnat kotitilan hyväksi

– Omassa elämässäni olen tehnyt kaikki valintani ja ratkaisuni kotitilani hyväksi. Elämä on ollut täyteläistä, paljon työtä, mutta paljon myös juhlan ja hauskuuden hetkiä. Hienoa on ollut nähdä maatalousalan työmenetelmien ja välineiden huikea kehitys ja tiedon lisääntyminen. Täytyy sanoa kuin Niskavuoren vanha emäntä, että minulle onni on sitä, kun vilja kasvaa niin, että korvissa kohisee.

Lainaus on Nukarin tilan vanhan emännän haastattelusta, jonka kirjoitin Hämeen Sanomiin hänen 95-vuotissyntymäpäiväkseen toukokuussa 2013. Noissa lauseissa kiteytyy nyt keväällä 2016 satavuotis-päiväänsä lähestyvän Sirkka Nukarin elämän läpäisevä tunne, sen punainen lanka. Maahenkisyys, rakkaus maahan ja isänmaahan on ohjannut hänen valintojaan ja tekemisiään. Sirkka Nukari on myös osannut nauttia elämän iloista ja jakanut elämäniloaan ympäristöönsä ja ystäviensäkin mieliin.

Tämä hänen ominaisuutensa toi yhteiseen projektiimme, vuonna 2010 ilmestyneen kirjan ”Nukarin isäntiä ja emäntiä – rakkaudesta maahan ja isänmaahan” tekemiseen, iloa ja huumorin kultaa, vaikka hanke oli suuritöinen ja pähkäilyn aiheitakin riitti.

Kirjahaaveen toteuttamisen käynnistyessä Sirkka Nukari oli 91-vuotias. Materiaalia – päiväkirjoja, kirjeitä, valokuvia – oli kertynyt suuri matka-arkullinen. Sirkka Nukari kävi läpi aineistoa ja naputteli tekstit omalla kirjoituskoneellaan. Allekirjoittanut kirjan toimittajana siirsi tekstit tietokoneelle hellävaraisesti editoiden, kirjoittajan omaa ääntä kunnioittaen. Iäkäs kirjailija tunnusti välillä väsymyksensä urakan keskellä. ”Yhtäkkiä piti mennä lattialle pitkälleen, mutta join lasillisen kylmää vettä ja se meni ohi”, Sirkka kertoi kerran työpalaverimme alkajaisiksi.

Tällainen kirjaprojekti oli juuri sanomalehtityöstä eläköityneelle, koko ikänsä kaupunkilaisena eläneelle toimittajalle merkittävä kokemus monella tasolla. Sain tutustua maatalouselinkeinon haasteisiin, ihanuuksiin ja kurjuuksiin sekä pitkän elämän eläneeseen, kotikontuunsa juurtuneeseen, silti maailman menoa avarasti katselevaan naiseen.

Tyttö tuli, vaikka poikaa odotettiin

Sirkka Nukari syntyi 8. toukokuuta 1918 vain vajaa pari viikkoa sisällissodan jälkeen. Ennestään perheessä oli isosisko Alli Inkeri. Isä Evert Nukari ei salannut pettymystään siitä, että vuonna 1728 perustettu, vuosikymmenestä toiseen isältä pojalle siirtynyt tila ei vieläkään saanut miespuolista perillistä. Poikapula Nukarilla korjaantui vihdoin vuonna 1957, kun Sirkka ja Allan Nukarille syntyi Antero-poika.

Lapsuuttaan Vuorentaan maalaismaisemissa Sirkka Nukari muistelee leikkien ja touhujen täyteisenä, turvallisena kulta-aikana. Leikkitovereita ja leikkipaikkoja riitti yllin kyllin, kesät talvet ja aamusta iltaan.

Lapsuuden huoleton aika päättyi äkillisesti 11-vuotiaana. Isä, talon toimelias isäntä, kansanedustaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja Evert Nukari sairastui vakavasti vuonna 1929, juuri kun tilan uusi uljas päärakennus oli valmistunut ja ura kansanedustajana kiinnostavassa vaiheessa. Lempi-äiti joutui kantamaan vastuuta monenlaisten talon pitoon liittyvien asioiden hoitamisesta. Evert Nukari menehtyi vuonna 1944 pitkään sairastettuaan.

Sairaanhoitajaksi ja maatilan omistajaksi

Lempi Nukari joutui 1930-luvun pulavuosina kamppailemaan rakennusvelkojen ja isännän takausvelkojen kanssa. Kesäisin myös tyttäret Sirkka ja Alli ahersivat niin puutarhassa, pelloilla kuin navetassakin, talvisin oli hoidettava koulunkäynti Hämeenlinnan yhteiskoulussa.

Keväällä 1937 Sirkka Nukari sai kutreilleen valkolakin, mikä oli erityisesti Evert-isälle suuri ilon aihe. Piipahdus yliopistossa osoitti, ettei teoreettinen opiskelu ollut häntä varten. Ammatti oli kuitenkin hankittava ja Sirkka Nukari aloitti opiskelun sairaanhoitajakoulussa Helsingissä. Aivan opintojen alkuvaiheessa talvisodan alettua marraskuussa 1939, pikkuoppilaskin joutui keskellä Helsingin pommituksia auttamaan pahoin loukkaantuneita pommitusten uhreja.

Jatkosodan ajan, kolme ja puoli vuotta, vastavalmistunut sairaanhoitaja oli haavoittuneita hoitamassa eri sotasairaaloissa Hämeenlinnan seudulla. Kotona Nukarilla äiti olisi tarvinnut apua, mutta kotilomat olivat harvassa, kun junat toivat aina uusia haavoittuneita sairaaloihin.

Alli-sisaresta oli suunniteltu tilan jatkajaa, mutta vuonna 1940 hän pudotti uutispommin ja ilmoitti, ettei jää Nukarille, vaan lähtee Sysmään Niilo Kännälän vaimoksi ja Yskelän kartanon emännäksi.

Kun isän kunto alkoi huonontua syksyllä 1943, Nukarin päätilan omistus siirtyi Sirkalle, ”tehtävään täysin valmistautumattomalle tytönheilakalle”, kuten hän itse kuvailee.

Taloon oli saatava isäntä. Sirkka oli tutustunut vuonna 1943 agrologi Allan A. Virtaan, yhteyttä oli pidetty kirjeenvaihdolla. Kolme vuotta kesti harkinnan aika. Taloon oli saatava isäntä ja Allan vaikutti isännäksi pätevältä ja sopivalta, joten kesällä 1947 Sirkka asteli Hämeenlinnan kirkkoon Allan vierellään. Myöhemmin nuori isäntä vaihtoi sukunimensä Sirkan toivomuksesta Nukariksi, hieman vastahankaisesti kylläkin.

Nuoren isännän myötä talossa alkoi tapahtua. Tuotantopuoli pantiin kuntoon kaikin puolin. Sirkka Nukari oli nähnyt monen maatilan emännän raatavan aamusta iltaan ilman omaa rahaa ja halusi itselleen omat tienestit. Tuhannen kanan lattiakanalan tuotto toi Nukarin emännälle oman tilipussin.

Juhlahetkistä iloa elämään

Emännän roolia ”väärät kirjat lukenut puolivallaton emäntä” yritti hoitaa parhaansa mukaan. Tavanomaisten velvollisuuksien lisäksi harjoittelutilan emäntä joutui laajaan työmaaruokalan pitoon harjurijoukon ja alkuvuosina myös salaojaporukoiden ja juurikasjätkien muonittamisessa.

Nukarin emäntä tunnettiin kotikylässä ja laajemminkin mainiona kutsujen ja juhlien emäntänä. Sirkka rakasti juhlia ja sai vieraansa viihtymään ja nauttimaan olostaan. Keittiöpuolen hän jätti isoissa juhlissa taitavammaksi kokevien ystävien vastuulle ja keskittyi seurustelemaan vieraidensa kanssa. Sen taidon hän on aina osannut.

1960-luvulla toimittaja Kyllikki Stenros, myöhemmin Virolainen kävi talossa tekemässä muutamia radiohaastatteluita. Hän houkutteli Sirkka Nukarin mukaan Tänään kotona -televisio-ohjelmiinsa ja innosti kirjoittamaan muutakin kuin päiväkirjaa. Teho- ja Koti-lehtiin kertyi vuosien mittaan emännän näkökulmasta kirjoitettuja pakinoita toistakymmentä mapillista.

Vuonna 1988 Sirkka ja Allan Nukari täyttivät 70 vuotta. Sukupolvenvaihdos toteutui 1.1. 1990. Jo edellisenä vuonna oli aloitettu Vuorenportin ”vanhainkodin” rakentaminen puretun Vuorelan koulun paikalle, mäen päälle. Ikkunoista avautuvat näkymät kotitilan pelloille, joita nykyinen isäntä Antero Nukari viljelee.

Vuorenportissa ”vanha pari” viihtyi mainiosti. Elämä jatkui osallistuvana ja vilkkaana. Iloittiin vuosina 1992 ja 1994 syntyneistä pojanpojista, Sirkka Nukari rakasti ja vaali myös puutarhaansa, matkusteli ja kestitsi ystäviä.

Yhteinen aika Allanin kanssa päättyi äkillisesti 4.3. 2006. Suru ja yksinäisyyden tunne jäivät mielen pohjalle kaihertamaan. Kotona ei enää ollut ketään, jonka kanssa keskustella.
Lohtua yksinäisyyteen on tuonut – vaikkakin surullisesti harventuva – ystäväjoukko ja elämänmittainen lukuharrastus. ”Kirja on uskollinen ystävä, kirjojen maailmaan olen aina paennut ahdistuksen hetkinä.”