Olga Auer - kyläkoulun opettajan vaimo ja maatilan emäntä

Esivanhempani Olga, meijerska ja tyttöjen käsityönopettaja, ja Nikolai, kansakoulunopettaja, aloittavat työnsä Multian Sahrajärvellä haaveineen ja toiveineen hyvin erilaisessa Suomessa kuin nyt. Maailman muuttuminen ja sodat koettiin perheen arjessa. Olga antaa esimerkin ja mallin naisen roolista muutosten keskellä 1800-luvun lopulta 1950-luvulle.

Opettajiksi Multian Sahrajärvelle

On elokuu 1899. Olga, Nikolai ja pieni Teuvo ovat matkustaneet pitkän matkan Sortavalasta Multian Sahrajärvelle, mistä Nikolai on saanut ensimmäisen opettajan paikkansa. Olgan tarkoitus on opettaa tyttöjen käsityötä, johon hänkin on saanut pätevyyden Sortavalan seminaarissa.

Siinä he seisovat väsyneinä, Olga ryhdikkäänä ja suoraselkäisenä. Hän on 32-vuotias, jo 10 vuotta itsenäisessä, hyvässä meijerskan ammatissa työskennellyt. Hän on tottunut ottamaan vastuuta ja organisoimaan. Hän on huomannutkin, että tässä perheessä näille avuille on käyttöä.

Hänen vierellään seisoo Nikolai viiksiään pyöritellen, tyytyväisenä. Kaikki tuntuu olevan hyvin. Uusi koulurakennus seisoo valkoisine ikkunapielineen komeana mäennyppylällä. Se on pari vuotta sitten rakennettu ja punamullalla maalattu. Asunnoksi heille on luvattu kaksi kamaria ja kyökki. Peltoakin on ilmoitettu olevan viljelyskelpoisena peräti kaksi hehtaaria.

Pelto on houkutellut heitä, viljelymahdollisuutena. He ovat kumpikin tottuneet viljaviin seutuihin, joista he ovat kotoisin: Olga Tammelasta ja Nikolai Orimattilasta. He ovat nähneet Hämeen kartanoiden kukoistavat puutarhat. Orimattilassa Ruhan kartanossa he ovat myös tavanneet, sillä Nikolai teki torppariveljensä taksvärkkipäiviä silloin tällöin, vaikka pääsääntöisesti olikin muurarina tai kiertokoulunopettajana. Nyt nuoripari haluaa omaa maata viljeltäväksi, oman kukoistavan puutarhan.

Lievästi kehitysvammainen lapsi

Siinä he seisovat haaveineen Sahrajärvellä. Olgalla on sylissään Teuvo, lievästi kehitysvammainen ja kaatumatautinen lapsi, erittäin vaikean synnytyksen seurausta. Pojan toistuvia kouristuskohtauksia on vaikea katsoa, sillä niitä ei voi mitenkään estää eikä mitään lääkitystäkään ole. Olgaa askarruttaa keskisuomalaisten ihmisten suhtautuminen, ovatkohan he edes koskaan tällaista nähneet. Tapanahan on eristää sairaat lapset laitoksiin, mutta siihen ei Olga ole suostunut.

Olga on tottunut olemaan ihmisten silmätikkuna; hänhän on Henriikka-äitinsä avioton lapsi. Tämä varjo seurasi häntä kaikkialle, joten hän kestää ihmisten ihmettelyn myös Teuvon sairaudesta.

Tutustuminen uuteen kotiseutuun

Olga ja Nikolai kalustavat huoneet vähäisillä huonekaluillaan ja suunnittelevat tulevaa syksyä ja talvea. Lehmä on saatava pieneen navettaan. Heille on luvattu vähäisen palkan lisäksi viisi hehtolitraa viljaa kunnan lainajyvästöstä ja polttopuut. He pääsevät hyvin alkuun, vaikka heidät yllätti oman, luvatun pellon puuttuminen. On vain kaksi aaria kivistä kasvimaata.

Olgaa ihmetyttääkin seudun karuus. Huono tie tuo kirkonkylästä koululle, josta se jatkaa matkaa polkuna. Taloja on harvakseltaan, ja nekin enimmäkseen pieniä mökkejä metsien ja peltotilkkujen reunustamina. Ihmisetkin ovat outoja ja puhuvat erilaista murretta kuin mihin Olga on tottunut, ja heitä on vaikea lähestyä. Seurustelusta ja kylään tutustumisesta pitää onneksi Nikolai huolen. Hän on huomannut, että juuri täällä hänen kutsumukselleen kansan sivistäjänä ja raittiusmiehenä on käyttöä. Olgan on tyytyminen tähän päätökseen. Olga rakastaa miestään ja on valmis aloittamaan yhteiselämän sanojensa mukaan ”Jumalan selän takana”.

Koulu keskellä kylää

Nuoripari kotiutuu Multialle. Olga hoitaa perhettä ja pientä virkaansa. Tuleehan siitäkin muutama ropo talouden hoitoon. Hän osallistuu neuvontatyöhön ohjaten kyläläisiä ruoka-, hygienia- ja vaatetusasioissa sekä puutarhan hyötyviljelyssä. Sieniä kyläläiset eivät vain opi käyttämään, vaan pitävät niitä lehmänruokana.

Koululta haetaan paljon myös sairaanhoitoapua, haavoja sidotaan ja nyrjähtäneitä niveliä laitetaan paikoilleen.

Perheeseen syntyy vielä kaksi lasta: Paavo vuonna 1903 ja kahta vuotta myöhemmin Veikko Alarik 1905, terveitä molemmat.

Yhteyksiä ulkomaailmaan pidetään yllä, lehtiä luetaan ja viedään kylällekin luettaviksi. Posti kulkee kolme kertaa viikossa. Kirjeitäkin tulee, tosin harvakseltaan, kotiväeltä Tammelasta.

Helsingistä Nikolain veljen perhe kirjoittaa säännöllisesti. He ovat muuttaneet työn perässä Helsingin Kallioon. Siellä ollaan kiinnostuneita myös heidän elämästä täällä korvessa.

Olga ja Nikolai ovat raivanneet itselleen puutarhan koulun maalle. Se ei kuitenkaan poista halua saada oma viljelystila. Eikä Olgan yksinäisyyttä; hänellä ei ole halua tutustua lähemmin kyläläisiin.

Olga ja Nikolai ostavat tilan

Vuonna 1910 Olga ja Nikolai ostavat Niemijärvi-nimisen tilan neljän kilometrin päästä koululta. Tila on rappiotila, päärakennuskin osin kesken. Innolla he korjaavat, rakentavat ja raivaavat. Tilalle otetaan karjaa: lehmiä, vuohia ja kanoja. Pellavaakin voi kasvattaa. Onneksi kylällä on osaavaa työväkeä niin rakennustöihin kuin karjanhoitoon. Olga hoitaa käytännön asioita ja valvoo töitä. Juuri tätä hän on toivonut. Omaa tilaa. Ei enää koskaan toisten nurkkiin. Nyt voi tehdä mitä haluttaa. Ja Olga tekee ja vaatii muiltakin. Olga on onnellinen.

Olga haluaa kasvattaa pojistaan työtä pelkäämättömiä kunnon kansalaisia. Teuvon kohtausten välit ovat harventuneet, ja hänkin osaa jo tehdä pieniä askareita.

Maanviljelys kukoistaa, ja he ovat esimerkki kylän muille tiloille. Nikolai on aina valmis auttamaan ja on perustamassa neuvontajärjestöjä.

Talveksi perhe muuttaa aina koululle, lypsävä lehmä mukana. Vuohien maitoa juotetaan pojille kasvun ja voiman takaajaksi.

Sisällissota ja Suomen itsenäistyminen

1910-luvun puolivälissä maailmalla on levotonta, mutta se ei paljon Olgan ja Nikolain elämää häiritse. Helsingistä sukulaiset kirjoittavat suurkaupungin asioista, ja Kalliosta lähdetään turvallisempaan paikkaan. Niemijärvelle saapuu jo vuonna 1914 Nikolain veljentytär Tyyne. Olga ottaa mielellään Tyynen ja hänen poikansa luokseen. Se tietää myös lisäkäsiä arkisiin askareisiin ja uusia virikkeitä.

Niemijärvellä on runsaasti tilaa majoittaa väkeä. Monena kesänä sukulaisten lapsia onkin Olgan hoivissa saamassa hyvää ruokaa ja raitista ilmaa. Aika ei yksistään kulu järven rannalla uiden, vaan nuoret oppivat myös työnteon jaloa taitoa.

Nikolailla on runsaasti erilaisia luottamustoimia, hänet on valittu jopa Multian kunnanvaltuustoon.

Olgalle kaikki tämä tietää lisää vastuuta.

Sisällissota ei Sahrajärven kylää eikä opettajapariskuntaa juuri ravistele. Punakaartilaiset ovat järjestäytyneet, mutta käyttäytyvät säyseästi. Suomen itsenäistyminen 1917 on kaikille mieluinen uutinen; muistetaanhan sortokausi vielä hyvin. Näin on aina varmempi. Nyt heillä on oma maa ja ennen kaikkea oma maatila, Niemijärvi.

Teuvo kuolee, pojat lyseoon

Teuvon kouristukset lisääntyvät ja vointi huononee. Helsingistä toimitetaan koululle hoitaja, joka antaa parantavia kylpyjä. Ne eivät kuitenkaan auta. Lääkkeitäkin on jo saataville, ja Nikolain veli hankkii niitä. Ilmeisesti niiden ansiosta Teuvon elämä on valoisampi, kunhan välttää suuria mielenliikutuksia. Teuvo saa kuitenkin matkatessaan yksin koululta Niemijärvelle kohtauksen ja hukkuu maantienojaan. Tämä on koko perheelle ja varsinkin Olgalle suuri suru.

Olga on päättänyt kouluttaa poikansa niin pitkälle kuin suinkin, ja tähän varsinkin Paavolla tuntuu olevan intoa. Olgalle itselleen ei koulunkäynti varattoman äidin tyttärenä ollut helppoa, sillä rahoituksen järjestäminen oli vaikeaa eikä yhteiskunta tuolloin avustanut. Olga oli auttanut aikoinaan rahallisesti Nikolaitakin tämän opiskellessa Sortavalan seminaarissa, sillä hänenkään kotiväellä ei ollut varaa pojan koulutukseen.

Tätä taustaa vasten ymmärtää hyvin Olgan halun poikiensa kouluttamiseen. Jyväkylässä, 50 kilometrin päässä on lyseo, jonne hän pojat lähettää. Se tarkoittaa poikien muuttoa Jyväskylään, asunnon hankkimista ja jatkuvaa huolehtimista ruoasta ja puhtaista vaatteista ”kortteeripaikkaan”. Ikävä on molemminpuolinen.

Juuston valmistus on mieluisaa työtä

Olga on kova tekemään työtä ja vaatii samaa muiltakin. Kaikille on aina työ suunniteltuna. Niemijärvellä on usein kesävieraita, ja he saavatkin aamulla herättyään hienoisen vihjeen työnteosta, kun tuolilla sängyn vierellä odottavat työrukkaset ja lattialla työkengät.

Olgalla alkaa valmistaa vuohen maidosta juustoja, joita vie Jyväskylään myytäväksi. Työskennellessään Hämeessä eri kartanoissa hän vastasi maidon jalostuksesta, ja taidon juuston valmistukseen hän sai mejerskana Janakkalan Hakoisten kartanossa. Ruhan kartanosta vietiin voita ja juustoa Pietariin asti.

Olgalle maidon jalostus on mieluisaa, kuin entiseen, omaan ammattiin paluuta.

Synnyinseudun ikävä valtaa kuitenkin usein Olgan. Hän kaipaa Tammelan viljavia peltoja, siellä kaikki kasvoi niin hyvin. Hän yrittää aina uudestaan ja uudestaan istuttaa Sahrajärvelle omenapuita, mutta ei saa niistä koskaan satoa.

Olga toivoo pojistaan paljon

Aika kuluu, pojat pääsevät ylioppilaiksi. Olga on heistä ylpeä ja haluaa turvata heidän opiskelunsa Helsingissä. Paavosta hän toivoo pappia, Alarikista agronomia. Ruokapaketit ja raha kulkevat nyt Helsinkiin, ja pojilta tulee kirjeitä, vaikkakaan ei aina hyviä uutisia, ei varsinkaan Paavolta. Monen tiedekunnan vaihtamisenkaan jälkeen pojan opiskelusta ei tule mitään. Paavo lähteekin vastavihityn vaimonsa kanssa Kanadaan. Lähtö on hätäinen, ilman vanhempien kanssa keskustelua, ilman jäähyväisiä. Tämä on vanhemmille ja varsinkin Olgalle raskasta. Hän toivoo Paavon palaavan, mutta niin ei käy. Olgalla on lisää ikävöitävää.

Sota-aikana pelko joka päivä läsnä

Eletään vuotta 1935, elämä näyttää jo rauhoittuneen uomiinsa. Nikolai ja Olga ovat eläkkeellä, maatila on siirtynyt Alarikin ja hänen vaimonsa Eevan nimiin. Perhe asuu Saarijärvellä, missä Eeva toimii opettajana. Alarikilla on kartoitustoimisto, minkä vuoksi hän matkustaa ympäri Suomea.

Maailmalla on kuitenkin levotonta, syttyy sota. Pelko on nyt joka päivä läsnä. Olga pelkää Suomen itsenäisyyden menettämistä ja sitäkin enemmän sodassa olevan poikansa Alarikin puolesta. Surusanomia tuodaan, milloin Olgalle ja Nikolaille? Kaikki työikäiset miehet ovat sodassa, maatöitä tekevät naiset vanhojen miesten ja poikien avulla. Miniä on lastensa kanssa kesät apuna, mikä tuntuu jotenkin helpottavalta, kun on enemmän väkeä yhdessä. Radiosta kuullaan edes jotain sotatilanteesta, naapuritkin tulevat kuuntelemaan. Iltaisin ikkunoiden eteen laitetaan pimennysverhot. Sota ei pääse unohtumaan. Nyt Olga ikävöi rauhaa.

Tyytyväinen elämänsä ehtoolla

Rauha julistetaan syyskuussa 1944, mutta kovin ehdoin. Miten Suomi selviää, miten me selviämme?

Rajan taakse jää Nikolain ja Olgan rakas Sortavalakin. Alarik palaa elävänä ja haavoittumatta sodasta. Asutustoiminta pitää hänet kuitenkin poissa kotoa. Niemijärvi ei saa isäntää, joka olisi läsnä. Maanviljelystä on hoidettava vieraalla työvoimalla. Olga huolehtii ja valvoo työntekijöitä. Hän ei voi vieläkään irrottaa.

Tuleeko Olgalle koskaan helpompia eläkepäiviä?

Alarikin vaimo sairastuu vakavasti ja koko perhe muuttaa Niemijärvelle. Tulipalossa tuhoutuneen päärakennuksen tilalle on rakennettava uusi. Olga on kuitenkin tyytyväinen Alarikin tapaan hoitaa asioita, turvata kaikkien arkea vaikka aina ei ole itse läsnä. Olgan ympärillä on kuitenkin nyt elämää. Sitä hän seuraa ja osallistuu kaikkiin töihin mihin kykenee.

Olga saattaa miniänsä ja miehensäkin haudan lepoon. Vaikka hän ikävöi miestään, nuoruuttaan ja Tammelan Kaukjärven rehevyyttä, hän on tyytyväinen haaveittensa toteutumiseen: omaan maatilaansa ja siihen, että pystyi antamaan lapsilleen paremman elämän. Hän iloitsee myös itsenäisestä Suomesta ja siitä että suku jatkuu Alarikin lasten kautta. Vihdoinkin Olga on valmis laskemaan irti. Hän pääsee lepoon tapaninpäivänä 1952.

Olgan anti jälkipolville

Olga näytti esimerkillään, että nainen pystyi kouluttautumaan vaikeissakin oloissa 1800-luvun lopulla ja hankkimaan sinnikkyytensä avulla itselleen käytännön ammatin. Meijerskana hän oli uranuurtaja kehittäessään karjataloustuotteita kaupalliseen muotoon ja myöhemmin talon emäntänä niitä pienimuotoisesti jalostaessaan.

Kyläkoulun opettajan vaimona hän ei halunnut jäädä miehensä varjoon, vaan auttoi monin tavoin kylänsä kotitalouksia: neuvoi puutarhan hoidossa sekä kudonta- ja muissa käsitöissä. Hänet muistetaankin järkevänä, vähäpuheisena ja ryhdikkäänä naisena.

Maatalon emäntänä hän loi tilastaan kukoistavan ja toteutti miehensäkin ideoimia uudistuksia.

Olga eli Suomen historian merkittävän ajanjakson. Suomen itsenäistyminen ja kaksi sotaa loivat häneen syvän isämaan rakkauden, jonka hän välitti jälkipolvilleen.