Edit Salo - täti, pankkineiti

Syntyi suurruhtinaskunnassa

Isoäitini Amanda ja tyttärensä Edit elivät tavallisen, sitkeän naisen elämän pienellä paikkakunnalla, mutta suurien mullistusten keskellä.
Edit-täti syntyi Kotkassa vuoden 1912 kesäkuussa. Vanhemmat Amanda ja Matti Salo olivat menneet naimisiin edellisen vuoden keväällä ja muuttaneet Kylmäkoskelta Kotkaan. Nuoremman konstaapelin viran saanut Matti oli esikoisen syntyessä 23-vuotias ja Amanda häntä neljä vuotta vanhempi. Perheeseen syntyi poika parin vuoden päästä, vuonna 1914, neljä kuukautta ennen ensimmäisen maailmansodan alkamista. Kotkan poliisilaitos kuten muutkin Venäjän vallan aikaiset poliisilaitokset lakkautettuun keväällä 1917 ja nelihenkinen perhe muutti Tampereelle Amurin työläiskortteleihin. Matti sai satamavartijan palkkaa kunnes Tampereella valta vaihtui punaisesta valkoiseksi. Matti aloitti konstaapelina Tampereen poliisilaitoksella 8.4.1918. Edit -täti oli tuolloin melkein kuusivuotias ja hänen ensimmäiset muistonsa olivat kuinka he yhdessä pikkuveli Eskon kanssa kävivät radan toisella puolella Mustalahden satamassa pyytämässä maalisten laivoista leipää. Matti sai komennuksen vuoden 1918 loppupuolella maalaispoliisiksi Koijärvelle, Urjalan kuntaan.

Kasvoi maalaispoliisin tyttärenä

Perhe asui aluksi Matkun rukoushuoneella, mutta toisen pojan synnyttyä 1921 Matti ja Amanda hankkivat tontin ja tontille talon. Talo siirrettiin hirsinä jostain päin eteläpohjanmaata ja pystytettiin talkoilla Humppilaan vievän tien varteen. Edit-täti aloittaa kansakoulun yhdeksänvuotiaana samana vuonna kun kuopus syntyy ja käy sen ajan tavan mukaan viisi vuotta. Näihin aikoihin kieltolaki on voimissaan, autoja alkoi ilmestyä teille ja puhelinkin tuli maakyliin, ja valtakunnassa oli kaikki yllättävänkin hyvin, yritteliäisyyttä ja pyrkimystä parempaan riitti itsenäistyneessä Suomessa. Maalaispoliisin perheessäkin oltiin aloitettu luokkaretki: oli hankittu polkupyörä, radio, ompelukone ja käyty studiokuvassa koko perhe. Kuvaaja oli myös käynyt kuvaamassa perheen talon. Isä Matilla oli kiinnostusta hankkia ajokortti kesällä 1928. Edit -tädin päättötodistus oli tasaisen hyvä, ilmeisesti oli ajateltu että Edit lähtee seminaariin.

Lapsuus päättyi murheeseen

Salon perhettä ja suunnitelmia kohtasi elokuussa 1928 paha takaisku, kun Matti-isä ammuttiin virantoimituksessa. Edit oli juuri käynyt rippikoulun, keskimmäinen poika lopetteli ja kuopus aloitteli kansakoulua. Amanda sai pienen eläkkeen, henkivakuutuksesta korvauksen, joka vastasi noin vuoden ansioita, juuri valmistuneen talon velat ja velkoja taanneiden isäntien vaatimuksen lainojen maksamisesta pikaisesti. Jonkinlaisen toimeentulon takaamiseksi Amanda toimi seurantalon ja rukoushuoneen talonmiehenä, piti Valtionrautateiden topparoikille ruokalaa ja paria vuokrahuonetta, ompeli työvaatteita ja hoiti muutamaa lammasta, lehmää, kanoja ja alaikäisiä lapsiaan. Amanda ja Edit veivät perhettä yhdessä eteenpäin. Suomessa koettiin lyhyt pula-aika vuoden 1929 pörssiromahduksen jälkeen, eikä se varmaankaan helpottanut perheen elämää.

Kansanopisto antaa pohjan koko elämälle 

Vuonna 1930 perheen vanhin poika pääsi 16-vuotiaana konepajakouluun Lohjalle ja Edit-täti aloitti Lahden kansanopiston vuoden mittaisen kurssin. Kurssilla opetettiin puutarhanhoitoa, yhdistystoimintaa, käsitöitä ja ruoanlaittoa. Edit sai kiitettävän arvosanan lähes kaikesta, vain harmonin soitossa oli hieman alempi arvosana. Vuoden koulutuksesta jäivät Edit-tädin elämään hienot käsityöt, säntillinen puutarha ja yhdistystoiminta. Erityisesti tädin kansanopistossa tekemä Puulaveden kansallispuku, mutkikkaat liinojen kirjonnat ja pyyhkeiden nimikoinnit ovat huolellisen ja tarkan käsityön näytteitä, yhtä siistejä ja huoliteltuja niin nurjalta kuin oikealtakin puolelta. Hyvistä edellytyksistä huolimatta täti palasi äitinsä avuksi ja tueksi Matkuun. Vanhin poika jatkoi opintiellä ja perheen kuopus suoritti kansakoulunsa.

Neidin työ

Edit oli saanut Kansanopiston opintojen perusteella työpaikan Humppilasta Kansallia-Osake-Pankin konttorista, mutta kun Matkuun perustettiin Koijärven osuuskassan toimipiste, isännät pyysivät numerotarkkaa neitiä siirtymään kotikuntaan töihin. Hieman isännät olivat epäilleet tokkopa moisesta kynän pyörityksestä kovin kummaa tiliä kannattaa maksaa, mutta täti ei kuitenkaan ilmaiseksi suostunut ja aloitti osuuskassa. Työmatkakin lyheni pitkästä yli kymmenen kilometrin polkupyörämatkasta lyhyeksi kävelyksi kotoa Matkun aseman kulmille. Osuuskassaa Edit palvelikin kultaisen ansiomerkin verran eli yli 30 vuotta. Myöhempinä vuosinaan Edit -täti kertoi kuinka hurjalta tuntuivat 50-ja 60-lukujen maanviljelijöiden suuret lainata ja toistuvat devalvaatiot, varsinkin niihin aikoihin kun hän oli sivukonttorin ainoa virkailija ja joutui tekemän päätöksiä yksin. Edit-täti oli hyvin tasainen ihminen, mutta puuskahti kerran työelämästä puhuessamme että ’ne ekonomi pojat olisivat kyllä saaneet pysyä pois neuvomasta’. Edit-täti piti koulutustani insinööriksi ja työuraani atk-alalla hyvänä valinta, eikä koskaan esittänyt ainakaan minulle epäilyksiä siitä ’osaako tytöt’ jotakin mitä olin aloittamassa.

Äiti ja tytär

Koko 1930-luvun Amanda toimi Koijärven Lotta-Svärd osaston puheenjohtajana, ja melkein yhtä kauan Edit-täti hoiti sihteerin tehtäviä. Täti osallistui kansanopisto aatteen mukaisesti kylän sivistystoimintaa, lauloi paikallisessa kuorossa ja osallistui Kerholassa näytelmäpiirin toimintaan. 
Pojat lähtivät lopullisesti maailmalle, vanhin poika houkutteli pikkuveljen Tikkakoskelle, Valtion lentokonetehtaan palvelukseen. Amanda ja Edit asuivat kaksin isoa taloa.
Toinen maailmansodan aikana Edit ja Amanda kutoivat sukkia, tekivät tallukkaita ja osallistuivat muutenkin kotirintaman ponnisteluihin. Pieni lehtileike vuodelta 1942 kertoo: ’Koijärven ensimmäiset hopeiset mottimerkit menivät naisille. Nämä neljän motin suorittajat olivat lotat Tilda Irama, Mandi Salo, Edit Salo, rouva Irja Lahtinen, neiti Mirja Lepistö ja työmiehen vaimo Anna Suominen. Koskahan miehet yltävät samaan’.
Amandalla ja Editillä oli perunapeltoa, omenapuita, viinimarjapuskia ja kasvimaata kahden naisen tarpeisiin niiden muutaman kanan, lampaan ja lehmän lisäksi. Kun Amanda kuoli 1950-luvun alussa, eläimet saivat lähteä, mutta puutarhaa ja kasvimaata Edit hoiti kunnes muutti eläkepäivinään kaksioon Forssan. Edit ei mennyt naimisiin, eivätkä veljet osanneet kertoa hänen koskaan niin sanotusti ’pitäneen seuraa’ kenenkään kanssa.

Osallistumista ja oppimista

Matkulaisten elämään Edit-täti osallistui laulamalla kuorossa, pitämällä vuosikymmeniä pyhäkoulua ja ahertamalla kaikenlaisessa seurakunnan toiminnassa. Kun suomalaiset alkoivat matkustella tätikin lähti ystävänsä, Rautamaan Lahjan kanssa Visbyhyn vuonna 1963. Muitakin ulkomaan matkoja Edit teki, hän oli aidosti utelias asioiden suhteen ja rohkeakin uuden edessä. Veljen perheen eli meidän nelihenkisen perheen kanssa tutustuttiin telttaillen kotimaahan länsirannikkoa ja napapiiriä myöden.

50- ja 60- luvun lapselle Edit-täti oli aika jäykkä, vähän pelottava ja ankara aikuinen, jonka kärsivällisyyttä kinastelevat ja peuhaavat lapset koettelivat. Vaikka veljet perheineen auttoivat talon kunnossapidossa kesäisin vuoraamalla talon, tekemällä katon ja kohentelemalla nurkkia, iso talo, puutarha, puulämmitys ja piha kävivät rasitukseksi. Edit muutti Forssaan ja talo myytiin 1980-luvun puolivälissä.

Eläkepäivinään Edit-täti seurasi maailmaa samalla tapaa kuin aiemminkin, tarkkana ja täsmällisenä, oman hieman kuivahkon huumorinsa kannustamana. Siirtymisen euroon ja liittymisen EU:hun lähes 90-vuotias Edit selätti vuosituhannen vaiheessa paremmin kuin moni puolta nuorempi. Ei puhettakaan mummonmarkoista tai ikiaikaista hintojen muuntelua. Täti oli aina hieman huolissaan pikkuveljen voinnista ja elämästä, varsinkin sen jälkeen kun äiti kuoli ja isäni jäi leskeksi alkavan Alzheimerin -taudin kanssa. Pohdin usein tädin kanssa miten isäni selviää, vaikka meillä olikin ikäeroa aika tasan neljäkymmentä vuotta. Täti tahtoi että kaikki asiat ovat järjestyksessä: teki testamentin, hoitotahdon, edunvalvontasopimuksen ja siirsi Amandan ja Matin hautapaikan minulle hoidettavaksi. Tuntui kovasti siltä että minulle siirrettiin vastuu suvun historiasta.
Edit-täti eli viimeiset vuotensa tuetun asumisen yksikössä Forssassa. Hän täytti aikanaan 100 vuotta ja pidettiin juhlat joissa hoitaja kiteytti ’Editillä on oma tahto omassa elämässä’. Ja me saatoimme hänet Koijärven hautausmaalle isänsä ja äitinsä viereen  vuotta myöhemmin.